Tommy ja Tuppence vauhdissa

Agatha Christie: Salomonin tuomio. WSOY.

Tommy ja Tuppence olivat vauhdissa ensimmäisen maailmansodan aikaan, mutta nyt uuden sodan alkuvaiheissa he ovat jo auttamattomasti liian vanhoja. Heidän aikuiset lapsensa ovat mukana toiminnassa, poika lentäjänä, tytär ratkaisemassa salakoodeja.

Tommyn ja Tuppencen aikaisemmissa seikkailuissa koodinimellä herra Carter esiintynyt henkilö on nyt kuitenkin suositellut Tommya salaiseen tehtävään. Eräässä pikkukylässä on todennäköisesti petollinen englantilainen, joka auttaa saksalaisia. Tiedustelupalvelussa on kuitenkin myös vuotoja, joten paikalle on vaikea löytää todella salaista toimijaa. Tommy on tuntematon, joten hän voisi onnistua.

Tehtävä on niin salainen, että Tuppencellekin kerrotaan Tommyn menevän ikävystyttäviin arkistointitehtäviin alueelle, jonne Tuppencekaan ei pääse mukaan. Todellisuudessa Tommy matkustaa pikkukylään ja asettuu asumaan epäilyttävään täysihoitolaan. Kun hänelle esitellään paikan muut asukkaat, hän hämmästyy, sillä eräs leskirouva on hänen vaimonsa Tuppence. Tuppencea ei niin vain huijata!

Kyllähän asiat lopulta selviävät parhain päin, vaikka kiperiäkin tilanteita sattuu. Ja sievä pikku romanssikin on mukana. Vuonna 1941 julkaistu dekkari on viihdyttävää Agatha Christietä.

Maria Wern ratkaisee

Annan Jansson: Jäljet lumessa & Outoja lintuja. Kaksi Maria Wern -dekkaria. Gummerus, 2015.

Vaikka tilasin nettikirjakaupasta itselleni useamman kirjan joulupaketin, hain muutamia kirjoja myös kirjastosta joulun varalle. Tämä kuuluu jälkimmäisiin.

Jäljet lumessa -dekkarissa suhtautumiseni muutamaan henkilöön muuttui tarinan aikana jopa useampaan kertaan. Eipä saisi vetää johtopäätöksiä kenestäkään ensivaikutelman perusteella. Ruotsalainen, vuonna 2004 julkaistu dekkari tuntui aika ajankohtaiselta maahanmuuttajista kertoessaa. Kun alkaa levitä huhu, että murhaaja saattaa olla turvapaikanhakija, vastaanottokeskukseen tehdään julma tuhopolttoisku ja koululaisten vanhemmat alkavat partioida lasten suojana.

Anna Janssonin dekkareissa eletään tätä päivää, ja henkilöillä on avio-ongelmia ja perhehuolia, kärhämiä sosiaali- ja muiden viranomaisten kanssa, rahahuolia, työttömyyttä. Se, että tapahtumat voisivat olla totta, on oikeastaan hieno asia, vaikka toisaalta pidän kyllä paljon myös eskapistisista dekkareista, joissa lordin murhaajaksi paljastuu valehenkilöllisyyden turvin kartanoon pujahtanut konna.

Outoja lintuja on pelottava kirja. Kuka voi suojautua muutamassa päivässä tappavalta taudilta. Poliitikkojen talousajattelu ja tärkeysjärjestys, firmojen voitonhimo. Kysymyksessä on siis lintuinfluenssan tarttuvan muodon leviäminen. Karanteenit, työvoiman saanti sairastuneitten hoitoon ja muuhun huoltoon, vanhempien huoli lapsistaan. Dekkarina ei ole kovin kummoinen, mutta aihe on kiinnostava ja pelottava. 

Flavia de Luce ratkaisee

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar Kustannus, 2015.

Joululahjaksi sain kolmannen osan nuoren Flavia de Lucen selvittämistä rikoksista kertovasta sarjasta. Aika rajua on meininki 1950-luvun englantilaisessa pikkukylässä, jossa 11-vuotias Flavia löytää ruumiita ja ratkaisee rikoksia yhä kiihtyvällä vauhdilla. 

 

Kyllähän Flavia on kiinnostava päähenkilö ja hänen perheensä myös. Saattaisin kuitenkin pitää näistä kirjoista vielä enemmän, jos murhia ja kuolemia ei olisi niin paljon - Flavia voisi pohtia myös varkauksia tai muita paikkakunnan outoja tapahtumia. Vaikka varmaan se on juuri tämän sarjan idea, että mukana ovat dekkariin kuuluvat murhat, mutta ratkaisijana aivan erilainen henkilö kuin mihin on totuttu. Suhtautumiseni on siis hiukan kaksijakoinen. Pikkuvanha, välillä hyvin lapsellinen, välillä aikuismainen Flavia on kyllä hauska tuttavuus, sitä ei voi kieltää. 

 

Tiettävästi kirjoittaja kirjoittaa sarjaa parhaillaan, eli osia on tulossa kai niin kauan kuin lukijoita riittää, tällä hetkällä lienee ilmestynyt jo kahdeksas osa. Neljäs suomennettu osa on nimeltään Filminauha kohtalon käsissä.

 

Lisää lohikäärmetanssia

George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 2. Tulen ja jään laulu 5. Kirjava, 2014.

Tulen ja jään laulun viides osa on jaettu kahtia kuten oli myös kolmas osa, Miekkamyrsky, ja nyt on tämä toinenkin puoli tullut luetuksi. Tulen ja jään laulun seuraavaa osaa ei ole vielä julkaistu edes englanniksi, joten jatkoa saa odottaa. Pahaa pelkään, että nyt mennäänkin eteenpäin televisiosarjan ehdoilla. Jo sarjan neljännessä ja viidessä osassa kovin moni luku päättyy cliffhangeriin, jossa joku on juuri kuolemaisillaan tms. Sitten voi mennä kymmeniä lukuja (tai paljon enemmänkin), ennenkuin ko. asiaan palataan, en pidä.

Juonet sinänsä ovat kiinnostavia ja uusia juonenkäänteitä ilmenee. Jotkut hahmoista selviävät kaikesta kuin ihmeen kautta, jotkut tulevat, tekevät siirtonsa, kuolevat, ehkä unohtuvat.

Aloitin tämän sarjan lukemisen marraskuussa ja nyt se on sitten toistaiseksi loppu. En nyt ihan pidätä henkeäni seuraavaa osaa odottaessani, mutta saatan sen kyllä lukea. Toivon hartaasti, että sarja myös päättyy joskus - mielellään ei kovin monen osan jälkeen. Ikuisuusjatkot ja yhä uudet kaudet eivät todellakaan ole mieleeni, vaikka taloudellisesti varmaan kannattaa.

Lohikäärmetanssia

George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1. Tulen ja jään laulu 5. Kirjava, 2014.

Tämä kirja on Tulen ja jään laulun viidennen osan alkuosa, ja sain sen kirjastosta joululukemiseksi. Kirja on neljännen osan rinnakkaisteos siinä mielessä, että tapahtumat etenevät rinnakkain ja limittäin sen kanssa. Kun neljännessä osassa Sam oli matkalla, viidennessä osassa hän saa käskyn lähteä.

Jouluyönä tämä tuli luetuksi loppuun. Monella suunnalla tapahtuu. Uusia henkilöitä putkahtelee mukaan enkä ole aina heti varma, kuka on kuka. Monenlaisia juonenkäänteitä, eikä kaikki suju aina suunnitelmien mukaan.

Olen ollut tyytyväinen sarjan suomennokseen; tällaisessa tekstissä mielestäni käännöksen pitää olla nimenomaan sujuva* siten, ettei lukija missään kohdassa pysähdy ajattelemaan lukevansa käännöstä. Tässä kirjassa oli muutama töksähtävä kohta, ei monta, mutta jokainen tietysti häiritsi lukukokemusta. 

*) Kriitikkojen ja kääntäjien yhteisissä koulutustilaisuuksissa on keskusteltu  "sujuvasta" käännöksestä. Kääntäjien kommentin mukaan ilmaus on riittämätön. Itse pidän toteamusta sujuvasta käännöksestä positiivisena huomiona siitä, ettei käännös muistuta olevansa käännös. Erikoistapaukset ovat toki erikseen.

Korppien kestit

Gerorge R. R. Martin: Korppien kestit. Tulen ja jään laulu 4. Kirjava, 2014.

Korppien kestit jatkaa Tulen ja jään laulun tarinaa samaan tapaan kuin aikaisemmat osat, pätkä kerrallaan eri henkilöiden näkökulmasta katsottuna. Joidenkin henkilöiden puuttumista ihmettelin, mutta selitys tuli kirjan lopussa: seuraava osa kertoo tämän kanssa samanaikaisista tapahtumista ja tuo mukaan niitä henkilöhahmoja, joita tässä ei näkynyt.

Tästä sarjasta on sanottu, että asioita venytetään liikaa eivätkä pääjuonet etene tarpeeksi nopeasti. Vaikka toisaalta odotan malttamattomasti joidenkin asioiden selviämistä, pidän siitä, että lukijaa kuljetetaan monen eri henkilön nahoissa. Vaikka en aina pysy kärryillä tapahtumapaikoista ja ilmansuunnista, kukaan kirjan henkilöistä ei myöskään ole selvillä kaikesta. Ja aika herkullisia tilanteita ja mahdollisuuksia Martin lukijalle vilauttaa...

Tämä kirja tuli luettavakseni kirjastosta ja toivon saavani sieltä myös seuraavan osan, Lohikäärmetanssin. Kirja on jaettu kahteen osaan, joten lukemista riittää siinäkin muutamaksi päiväksi.

Miekkamyrsky

    
George R. R. Martin: Miekkamyrsky. Tulen ja jään laulu 3. Kirjava.

Minulla on kirjastolainana nämä molemmat osat lähes tuhatsivuisena kovakantisena niteenä, joka ei ole iltalukemiseksi kaikkein parhas formaatti.

Tapahtumat jatkuvat edelleen monen eri henkilön näkökulmasta kuvattuna. Tämä antaa todellisuuden tuntua, kun kaikki eivät ilman muuta tiedä kaikkea ja monenlaista tapahtuu samanaikaisesti eri paikoissa. Lukijalle tämä on välillä turhauttavaa, kun aina tilanteen tiivistyessä siirrytään seuraavaan henkilöön. En edes yritä pitää mielessäni aatelissukujen sukupuita, jotka kyllä löytyvät myös kirjan lopusta. Olennaiset sukulaisuussuhteet tekstissä kyllä mainitaan.

Jännittäviä ja traagisia käänteitä riittää. Vaikea tätä on laskea käsistään.

Kuolema Ehtoolehtossa

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa.Teos, 2013.


Tämän kirjan tilasin joululahjapakettiini, mutta valitsin sen kuitenkin mukaan Tallinnaan kahden yön kylpyläloman iltalukemiseksi. Kyllä se matkan aikana tuli luetuksi.

Kirjaa on nimitetty dekkariksi, mutta ei se ihan perinteinen dekkari ole. Kaikenlaista kummallista kyllä tapahtuu ja asioita yritetään selvittää. Vanhusten asemaa ja elämää palvelutalossa kuvataan hyvin ja ajatteluttavasti: hyväkuntoinenkin vanhus on palvelutalossa menettänyt määräysvaltansa. Oikeuksien vaatiminen voidaan tulkita aggressiiviseksi käyttäytymiseksi, johon tarvitaan turruttava lääkitys. Kaikesta saadusta avusta on maksettava erikseen eikä laskutusta ole helppo valvoa.

Tätä kirjaa ja sarjaa on hehkutettu paljon, joten odotukset olivat korkealla. Kirja ei ihan niitä täyttänyt eikä ollut täysin ennakko-odotusteni mukainen muutenkaan. Lukemisen arvoinen kirja Kuolema Ehtoolehdossa kyllä on.

Kuninkaiden koitos

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos. Tulen ja jään laulu 2.

Ensimmäinen osa koukutti siinä määrin, että lainasin kirjastosta toisenkin osan.

Kerronta etenee siten, että aina uusi luku on eri henkilön näkökulmasta. Välillä miellyttävää, välillä raivostuttavaa, kun juuri olisi jännittävää... Ja selvää on, että joidenkin hahmojen tarinat ovat kiinnostavampia kuin toisten.

Muutama ilta tämän lukemisessa meni ja seuraavalla kirjastokäynnillä tulikin mukaan lisää tätä... Joulunaikaan aionkin levätä ja lukea paljon.

nuori salapoliisi Flavia de Luce

Alan Bradley: Piiraan maku makea. Suom. Maija Paavilainen. Bazar Kustannus, 2014.

Oulussa Kulttuurintutkimuksen päivillä piti saada iltalukemista, joten ostin kirjakaupasta dekkarin. Kirjaa oli joku kehunut Facebookin dekkariryhmässä, mutta minulla ei ollut käsitystä siitä, mitä odottaa (no luin toki takakansitekstin ennen ostamista). 

Päähenkilö on pikkuvanha tyttö, joka rakastaa kemiaa. Itselläni ei lapsena ollut yhtä hienoa laboratoriota kuin Flavialla, mutta tunnen heti hengenheimolaisuutta. Ruumis löytyy, johtolankoja myös ja lopulta kaikki selviää. 

Hiukan kaksijakoinen tunnelma jäi tästä ja vielä enemmän toisesta osasta (Kuolema ei ole lasten leikkiä), jonka lainasin kirjastosta. Toisaalta viihdyttävä, hauska, jännittäväkin, toisaalta Flavia on hiukan liikaa nero ja välillä Flavian ajatuksenkulku on selvästi aikuisen. Luen kyllä varmaan loputkin (ainakin kaksi muuta on suomennettu), jos vaikka kirjastossa osuu käsiin. 

Nuoruudessani on jo kova lukemaan, kaunokirjallisuuden lisäksi olin lukenut mm. jokseenkin kaikki kotikirjastoni kemiaa käsittelevät kirjat - harrastin monen muun asian lisäksi kemiaa ja tein pikku kemistinä kaikenlaisia kokeita kotilaboratoriossani (muistelin noita aikoja kun luin Flavia de Lucesta).