torstai 19. toukokuuta 2016

Romantiikkaa 1800-luvulla

Kaari Utrio: Paperiprinssi. Amanita, 2015.
Paperiprinssi

Sebastian Ross on seilannut maailman meriä ja osallistunut tutkimusmatkoille, mutta vakavan loukkaantumisen jälkeen entinen ammatti on unohdettava. Ross palaa raajarikkona ja katkerana miehenä kotiseudulle. Hän on perinyt paperiruukin, jonka asioita ovat hoitaneet omistajan kuoleman jälkeen tämän sisar epävirallisena apunaan naapurustossa isänsä kanssa asuva Wilhelmine Falkenstein.
Wilhelmine on epäsovinnainen aatelisneito, vanhapiika, joka kaiken lisäksi on naiseksi sopimattoman pitkä. Sebastianin ja Wilhelminen välillä kipinöi lähes ensi hetkestä lähtien.
Paperiprinssin juoni on tietenkin varsin ennalta-arvattava siinä mielessä, että tokihan Wilhelmine ja Sebastian lopulta saavat toisensa, tätä ei voi pitää edes juonipaljastuksena. Heidän rakkaustarinansa on kuitenkin vain pieni osa kirjaa. 1800-luvun maaseuturuukin ja Helsingin elämänmenon kuvaus on sitä antia, joka minua näissä Utrion epookkiromaaneissa niin suuresti viehättää. Aikaisemmista kirjoista tuttuja hahmojakin kirjassa vilahtelee.