tiistai 17. helmikuuta 2015

Kalevalan hengessä

Hannu Mäkelä: Moinen mies. Kertomus Väinämöisestä, naisista, rakkaudesta. Otava, 1989.


Väinön päivän lukemiseksi sopii hyvin Hannu Mäkelän Moinen mies. Kertojana on itse Väinämöinen, joka kaipaa onnea. Onnea ei vain löydy, ei Ainosta, ei Pohjolan neidosta. Sampokaan ei tuota onnea eikä kaino Marjatta liioin.

Juoni seurailee Kalevalaa, paikoin mukana on katkelmiakin, mutta näkökulma on Väinämöisen ja siten mukaan tulee hiukan sellaistakin, mitä Kalevalassa ei mainita. Teksti sinänsä on melko lailla kalevalaista, paikoin proosamuotoisissa lauseissa on jopa kalevalamittaista säettä toisensa perään.

Pidin erityisesti kilpalaulannan kuvauksesta ja Väinämöisen pitkävihaisuudesta, kun hän kuvaili Joukahaisen toimia sampomatkan yhteydessä. Minun mieleistäni huumoria!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Enkeleitä

Danielle Trussoni: Enkelikaupunki. (Angelopolis 2013.) Tammi, 2014. Suomentanut Turun yliopiston suomentajaseminaari.

Enkelikaupunki
Enkelikaupunki on vuonna 2011 suomeksi ilmestyneen Enkeliopin jatko-osa. Pidin ensimmäisestä osasta todella paljon, joten tartuin tähän suurin odotuksin.
Ehkä odotukset olivat liiankin suuret, sillä kirja oli pettymys. Toki se oli jännittävä, omaperäinen ja kiinnostava, mutta läheskään samalla tavalla se ei viehättänyt kuin ensimmäinen osa.

Aikaa näiden kahden kirjan tapahtumien välillä on kulunut kymmenen vuotta. Menneisiin tapauksiin viitataan, mutta välillä tulee tunne, kun olisi jäänyt yksi osa välistä lukematta. Päähenkilö on edellisestä kirjasta tuttu henkilö, nykyisin enkelitutkijana toimiva V. A. Verlaine.

Enkelioppi kertoi kyllä vihamielisesti toisiinsa suhtautuvista ryhmistä, mutta kuitenkin se keskittyi yksilöihin ja enkelit olivat vähitellen paljastuva salaisuus. Enkelikaupungissa luetellaan rotuja ja lajeja ja niiden ominaisuuksia ja kuvataan eri maiden järjestöjä. Mikä pahinta, käy tietenkin ilmi, että asiat ovat yhteydessä koko maailmanhistoriaan ja että eräät lukijan tuntemat henkilöt ovat kerrassaan ainutlaatuisen ihmeellisiä... Mutta kai asiaan sitten kuuluu, että koko maailman on oltava veitsenterällä ennenkuin asiat selviävät (vai selviävätkö?).

Tarina jatkuu. Ainakin yksi osa on vielä tulossa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Françoise Sagan

Françoise Sagan: Tervetuloa, ikävä. Tammi, 1955. Suom. Lea Karvonen.

Françoise Sagan, oik. Quoirez, kirjoitti esikoisromaaninsa Tervetuloa, ikävä kahdeksantoistavuotiaana.

Kirjan päähenkilö Cécile on 17-vuotias. Hän viettää huoletonta elämää vapauduttuaan luostarikoulun säännöistä paria vuotta aikaisemmin. Cécilen isä on varakas leski, joka nauttii elämästä ja nuorista, usein vaihtuvista rakastajattarista.

Kesälomalla vuokratussa huvilassa on mukana senhetkinen rakastajatar, kun paikalle saapuu vanha perheystävä Anne. Cécile rakastaa ja ihailee Annea, Cécilen isä rakastaa ja ihailee Annea. Mutta kun isä ja Anne kertovat aikovansa naimisiin, Cécile kauhistuu huolettoman vapauden menettämisen uhasta ja punoo suunnitelman...

Tämä kirjahan oli ilmestyessään vuonna 1954 sensaatio sekä sisältönsä että kirjoittajan iän vuoksi. Nykyään se hätkähdytä samalla tavoin. Hyvä lukukokemus kuitenkin.

maanantai 9. helmikuuta 2015

vanhanajan romantiikkaa

Toinen pokkaripaketistani:

Jane Austen: Järki ja tunteet. WSOY, 2014. Alkuperäinen Sense and Sensibility ilmestyi vuonna 1811. Suom. Aune Brotherus.

Henry Dashwoodin kuollessa häneltä jäi vaimo ja neljä lasta. Ensimmäisestä avioliitosta oleva poika John oli perinyt mukavan omaisuuden äidiltään ja lisäksi nainut rahaa. Toinen vaimo oli lähes varaton ja samoin toisesta avioliitosta syntyneet tyttäret Elinor, Marianne ja Margaret. Talo, jossa he olivat mukavasti asuneet, kuului isän kuoleman jälkeen hänen pojalleen, joka asettuikin sinne asumaan perheineen.

Leskeksi jäänyt rouva Dashwood muutti tyttärineen Bartoniin, josta he saivat vuokrata miellyttävän huvilan kohtuuhinnalla. Paikallinen huvielämä tarjosi viihdykettä ja romantiikkaakin, vaikka kaikki asiat eivät suinkaan sujuneet tytärten salaisten haaveiden mukaisesti.

Järki ja tunteet on julkaistu vuonna 1811. Sopivaisuus ja hyvät tavat ovat arvossaan, vaikka jotkut pitävät hyvää vuotuista tuloa melkeinpä tärkeämpänä. Entisajan elämän kuvaus on viehättävää ja kertomus on edelleenkin mukaansatempaava mm. osuvan ihmiskuvauksen ansiosta.

Luulin lukeneeni tämän kirjan aikaisemmin, mutta enpä tainnut ollakaan. Austenilta olen kyllä lukenut monta romaania ja pitänyt. John Willoughbylle en kyllä antaisi yhtä auliisti anteeksi kuin Elinor ja Marianne tekevät.




sunnuntai 8. helmikuuta 2015

murhia ja ihmissuhteita

Ostin kirjakaupun tarjouksesta kolme pokkaria. Tämän luin ensiksi:

Eikö vieläkään hyviä uutisia?Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? Shilds & Söderströms, 2014. Suom. Kaisa Kattelus.

Kirja lähtee liikkeelle karmivasta rikoksesta: outo mies hyökkää ilman erityistä syytä äidin ja kolmen lapsen kimppuun tappaen muut paitsi lapsista yhden, tytön, joka pääsee pakenemaan korkeaan viljapeltoon ja selviää hengissä.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin tuo tyttö on aikuinen, lääkäri ja itsekin äiti. Murhaaja pääsee vankilasta, lääkäri vauvoineen katoaa. Liittyvätkö asiat toisiinsa? Lisäksi mukana vakuutusrahojen toivossa tehty tuhopoltto, valtaisa junaonnettomuus, huumekauppoja, epäonnistuneita avioliittoja...

Tapahtumia on paljon, samoin henkilöitä. Välillä piti pysähtyä ajattelemaan, kuka kukin oikeastaan oli. Puolenvälin jälkeen pysyi jo paremmin kärryillä. Osin samoista henkilöistä on kerrottu jo kirjailijan kahdessa aikaisemmassa teoksessa, ehkä siksi tuli tuntu, että heidän olisi pitänyt olla tuttuja.

Mieleenpainuvin hahmo kirjassa oli Reggie, kuusitoistavuotias tyttö, joka näytti kaksitoistavuotiaalta. Reggien äidillä oli ollut liuta vaihtelevia poikaystäviä, kunnes hän oli kuollut tapaturmaisesti. Reggien veli Billy ei ollut kovin tarkka erosta oman ja toisen tavaran välillä, paitsi että omansa hän halusi mielellään pitää. Reggie oli suorastaan ihaltava tyttö: hän kävi hoitamassa vauvaa, kun lapsen äiti oli työssä, ja hän kävi auttamassa syöpäsairasta opettajaansa, joka valmensi tyttöä ylioppilaskokeisiin.