lauantai 15. huhtikuuta 2017

Aboriginaalisatuja

aboriginalKuinka kilpikonna sai kilpensä ja muita aborinaalisatuja. Suom. ja toim. Sini Laurén. Savukeidas, 2015.

Ostin tämän kirjan kirjamessuilta. 146-sivuinen kirja sisältää 17 satua tai tarinaa. Monet tarinat kertovat eläimistä, monet ihmisistä, jotka kuuluvat tiettyjen eläinten klaaniin. Luonto on ankaraa ja sukulaiset myös, armoa ei juuri tunneta. Mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat uusia näkökulmia maailmaan.

Miten kilpikonna sitten sai kilpensä? Kas, se tapahtui niin, että eräässä laaksossa eläimillä alkoi olla puutetta ruoasta. Ne lähettivät ensin kotkan, sitten muita eläimiä yhden toisensa jälkeen etsimään ruokaa, mutta kukaan ei palannut. Todellisuudessa jokainen niistä oli löytänyt ihanan laakson, jossa oli valtavasti ruokaa ja asukkaana vain yksi västäräkki. Västäräkki lupasi, että toisen laakson asukkaat voivat tulla hedelmälliseen laaksoon, jos kotka tai myöhemmin lähetetty eläin voittaisi sen painissa. Västäräkki oli kuitenkin laittanut maahan pystyyn kalan piikkejä, ja kun vastustaja horjahti, se jäi kiinni piikkeihin ja västäräkki nokki sen kuoliaaksi. Lopulta hitaana ja kömpelönä halveksittu kilpikonna lähti matkaan ja löysi saman laakson kuin muutkin. Ennen painia se kuitenkin laittoi itselleen puun kaarnasta rinta- ja selkäpanssarin, joiden avulla se ei jäänyt kiinni piikkeihin. Se sai tapetuksi västäräkin ja johdatti eläimet uuteen laaksoon, mutta siitä lähtien kilpikonnalla on ollut kilpi.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Japanilainen lastenkirja

ノンタン Nontan  


Kysymyksessä on japaninkielinen kuvakirja, jonka ostin japanilaisesta kirjakaupasta. Sarja on alkanut jo vuonna 1976, tämä joulukirja on alkujaan julkaistu vuonna 1978. Sachiko Kiyonon Nontan-kissa on siis suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin Hello Kitty. Sarjasta on tehty myös animaatioelokuvia eli animea.

Nontan-sarjassa on kymmeniä erilaisia kuvakirjoja, joista osa vauvakirjoja. Let's play -sarjan (johon minun kirjani kuuluu) ikäsuositus on kaksivuotiaasta ylöspäin. Voisi siis arvella, että on minun tasoani. Hidasta on japaninkielisen hiraganalla ja kataganalla kirjoitetun tekstin tavailu. Kuvien perusteella on onneksi helppo päätellä, mitä teksteissä kerrotaan.

Päähenkilö Nontan on kissa, neko ねこ.Kissalla on joulusukka, joka mukanaan se lähtee etsimään joulupukkia. Ensin se tapaa jänis-joulupukin, mutta ei saa siltä lahjaa sukkaansa. Seuraava pukki on karhu, sitten porsas. Kaikenlaisia joulupukkeja lentelee taivaalla, mutta kukaan ei anna lahjoja Nontanille. Nontan nukahtaa sukkineen puun alle eikä huomaa, että paikalle ajaa reessään kissa-joulupukki.Nontan on niin väsynyt, ettei pukki saa sitä hereille.Pukki ottaa Nontanin mukaansa rekeen ja vie sen kotiin omaan sänkyyn. Aamulla Nontan herää ja huomaa lahjasukassa olevan jotain. Se saa leikkiauton. Nontan kiiruhtaa ulos näyttämään autoa kavereilleen, joilla on kullakin omat lahjansa mukanaan.Kaikki iloitsevat ja leikkivät kuusen ympärillä.

Kaytän tämänkin Helmet-lukuhaasteeseen.
Kohta 22: Kuvitettu kirja
kohta 25: Kirjassa kukaan ei kuole
kohta 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta (anime) 
kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta 
ja kohta 41: Kirjan kannessa on eläin




sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

torpantytön tarina

Raili Mikkanen: Karhun kumarrus. Otava, 1996.


Raili Mikkasen Karhun kumarrus kertoo 12-vuotiaasta Miinasta, joka menee tehtaaseen työhön. Forssan tehtailla valmistetaan kangasta, näppäräsormisen pikkutytöt solmivat katkenneet langat. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, päivä- ja yövuorossa, molemmat pitkiä. Päivällä jokainen sai lautasellisen lämmintä keittoa. Yövuorossa olevien lasten piti käydä päivällä tehtaankoulua. Koulu oli pakollinen ja monille harmillinen rasite, mutta pikku Miinalle se oli ilo. Myös asuntolan oma sänky ja kaappi olivat ylellisyyksiä, joita ei ollut kotona.

Miina työskenteli myös naulatehtaassa ja piikana kotiseudullaan, mutta siirtyi sitten Helsinkiin, jossa hän työskenteli piikana (kotiapulaisena). Hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja halusi parantaa työläisnaisten asemaa. Myöhemmin hänestä tuli kansanedustaja ja Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri.

Karhukin kirjassa kumartaa. Miinan äiti Leena, myöhemmin Sillanpään torpan emäntä, on katsomassa esiintyvää karhua. Seurassa oleva ystävätär kysyy, montako lasta Leena tulee saamaan ja karhu kumartaa kerran toisensa jälkeen, kaikkiaan yhdeksän kertaa. Seitsemännellä kerralla karhu kumartaa poikkeuksellisen syvään. Leena sai kaikkiaan yhdeksän lasta ja heistä seitsemäs oli Miina, myöhemmin kansanedestaja ja ministeri Miina Sillanpää.

Tämä kirja kertoo yksinkertaisesti ja selkeästi siitä, millainen Suomi on ollut loppujen lopuksi varsin vähän aikaa sitten. Miina asui rakastavassa, mutta köyhässä perheessä. Miinan vanhemmat veljet kävivät palkkatyössä 8-vuotiaasta alkaen. Vaikka tehtaanisäntä oli edistyksellinen tarjotessaan lapsille kouluopetusta, lapset tekivät kuitenkin myös 12-tuntisia työpäiviä tehtaassa. Perheissä työskentelevissä piioilla ei ollut säännöllistä vapaa-aikaa eikä oikeastaan minkäänlaista oikeusturvaa.

Helmet-lukuhaaste:
45: Suomalaisesta naisesta kertova kirja
36: Elämäkerta tai muistelmateos

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Teheranista Suomeen

Seita Vuorela: Lumi. WSOY, 2016. 




Päähenkilöt, Siamak ja Atisha, ovat noin 15-vuotiaita, eivät enää lapsia mutta eivät vielä ihan aikuisiakaan. He ovat kuitenkin kokeneet paljon enemmän kuin moni aikuinen. He ovat asuneet naapureina aikanaan Teheranissa, nyt molemmat ovat Suomessa.

Lukukokemus

Helmet-lukuhaasteessa sopii kohtaan 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis sekä 44: kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (islam tässä on läsnä).

torstai 16. maaliskuuta 2017

kotirouva etsivänä

Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja. WSOY, 2009. 



Tämä kirja on yksi aikaisemmin mainituista tätini jäämistön kirjoista. Kysymyksessä on viihderomaani, jossa on sekä romantiikkaa että murhan selvittämistä. Ihan mukiinmenevä kirja parin illan iltalukemisena.

Rikoksia ja hiekkakakkujaOlen lajitellut hiukan saamiani kirjoja ja löytänyt kymmenkunta sellaista, jotka minulla on ennestään (toinen kymmenkunta on tarkastettavien pinossa, sellaisia, jotka melko varmasti omistan, kunhan nyt varmistan vielä). Vein tuplakappaleet kirjaston ilmaishyllyyn, siinä oli Paasilinnaa ym. joiden luulen kyllä nopeasti sieltä menenvän. Kiva ajatella, että joku saa hyllystä mieleisensä kirjan omakseen tai halutessaan voi lukemisen jälkeen palauttaa samaan hyllyyn takaisin.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

kirjojen kohtalo

Nykyään kuulee valitettavan, etteivät luetut kirjat kelpaa enää mihinkään, saati että niistä joku maksaisi. Moni kirjanystävä on tuskitellut asiaa, kun syystä tai toisesta pitäisi päästä eroon muutamasta sadasta kirjasta.

Tätini, äidin sisko kuoli marraskuussa, ja lapset ovat tyhjentäneet hänen omakotitaloaan myyntiä varten. He olivat kyselleet tuttavilta, minne saisi vietyä kirjat, ja paperinkeräystä tai kaatopaikkaa useimmat olivat ehdottaneet. Äitini oli eri mieltä, hän kertoi minun pitävän paljon kirjoista ja ehkä olevan halukas ottamaan ne. Niinpä sitten ajettiin kirjoja noutamaan, mukana pari pahvilaatikkoa ja muovikassia pakkaamista varten.

Eiväthän ne kirjat niihin laatikoihin ja kasseihin mahtuneet, vaikka äiti ja sisko olivat myös varanneet mukaan muutaman tukevan kassin. Roskapusseja piti ottaa avuksi. Äiti jo huolehti, paljonko painoa autoni kestää...

Serkkuni kertoi, että lukeminen oli ollut hänen äitinsä paras huvi ertyisesti hänen jäätyään leskeksi. Olo on jotenkin surullinen, kun ajattelen, etten tiennyt tätini olleet niin kova lukija kuin hän on ollut. En muista koskaan puhuneeni kirjoista hänen kanssaan. Se on suuri menetys.

Kirjoja on nyt olohuoneen sohvalla sitten paljon. Osa samoja, joita minulla jo on hyllyissä ennestään, Paasilinnaa, Sariolaa, Hirvisaarta, Orasta. Muutamia uusia, paljon huomiota saaneita romaaneja. Runsaasti on myös romanttista viihdettä. Luen sitä mielelläni aina välillä, mukavasti se nollaa aivoja, vaikka ei sen erikoisempaa sisältöä olisikaan. Tuplakappaleita ajattelen viedä vähitellen kirjaston kierrätyshyllyyn, saattaa olla, että myös romanttisesta viihteestä osa päätyy lukemisen jälkeen sinne. Mutta en nyt sitten osta edes tarjouspokkareita eikä kirjastostakaan kannata kovin suuria kuormia kantaa.

Kyllä tämä saa taas miettimään omiakin tavaroita ja niitten kohtaloa. Kirjoja minulla on tuhansia, tuskin niille yhtä uutta kotipaikkaa enää löytyy.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

päävoitto

Karisto : Arpapeliä : 9789512361670
Kirsti Ellilä: Arpapeliä. Karisto, 2016.

Kirjastosta osui silmiin Kirsti Ellilän Arpapeliä. Kirja vaikutti kiinnostavalta, joten lainasin sen kotiin luettavaksi.

Päähenkilö Mia asuu puolisonsa Markun kanssa kaupungin laitamilla vanhassa puutaloyhteisössä. Perheen viisi lasta ovat jo aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa, pihapiirissä asuu mukavia vuokralaisia. Kaikki on hyvin. Mia on ottanut lasten lähdettyä perheeseen alaikäisen pakolaislapsen, hän kuvitteli mielessään suurisilmäistä pikkyttöä, mutta kamerunilainen Kolumbus onkin jo aikuisuuden kynnyksella oleva nuori mies, reipas ja mukava poika kyllä kaikin tavoin.

Elämä muuttuu, kun Mia saa tuntemattomalta mieheltä raaputusarvan, josta paljastuu suuri rahavoitto. Voitto tuntuu myllertävän kaiken sekaisin, myös sellaiset asiat, joilla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa.

Suuri rahavoitto on varmaan lähes jokaisen haaveissa. Jos voittaisin, voisi matkustaa, auttaa tarvitsevia, korjata, remontoida, hankkia jotain, mitä on aina haaveillut... Mutta onko rahavoitto unelmien täyttymys vai painajainen, siinäpä kysymys.

Lukemisen arvoinen kirja, josta merkitsen Helmet-lukuhaasteeseen:
14. Valitsin kirjan takakannen tekstin perusteella
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
27. Kotipaikkakuntaani liittyvä kirja
39. Ikääntymisestä kertova kirja