sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kiekkomaailmassa vielä kerran

Paimenen kruunuTerry Pratchett: Paimenen kruunu. Suom. Mika Kivimäki. Karisto, 2018.

Paimenen kruunu jäi vuonna 2015 kuolleen Terry Pratchettin viimeiseksi teokseksi.

Tiffany Särkynen (eräs lempinoidistani) häärää uutterasti kotiseutunsa noitana. Hän avustaa synnytyksissä ja helpottaa kuolevien lähtöä, minkä lisäksi hän pesee yksinäisten vanhusten pyykkiä ja leikkaa näiden varpaankynsiä. Työtä olisi siis riittämiin, mutta mahtavan noidan, Muori Säävirkun, kuoltua Tiffanyn pitäisi ehtiä hoitamaan myös Muori Säävirkun tehtävät noitien johtajana.

Myös haltiat ovat huomanneet Muori Säävirkun olevan poissa. Maailmojen välinen raja on paikoin hiukan heikentynyt, ja ehkäpä juuri nyt olisi oikea aika ottaa ihmisten maailma haltioiden temmellyskentäksi. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin aina silloin tällöin poiketa hapattamaan oluet, säikyttelemään lampaat ja ehkäpä välillä ajankuluksi kiduttaa joku ihminen kuoliaaksi.

Tiffany saa tehdä tosissaan työtä karkottaakseen haltiat heille kuulumattomasta maailmasta. Muiden noitien lisäksi hänellä on apunaan Geoffrey, nuori mies, joka sukupuolestaan huolimatta haluaisi hartaasti tulla noidaksi...

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Rikoksia nuoressa Suomessa

Virpi Hämeen-Anttila: Koston kukat. Otava, 2017.

Koston kukatKarl Axel Björk on oopperassa, kun siellä tapahtuu murha. Poliisiystäviensä luvalla Björk saa jälleen osallistua tutkimuksiin, jotka osoittautuvat hankaliksi.

Pidän kovasti näistä 1920-luvulle sijoittuvista Karl Axel Björk -romaaneista. Itse rikostarina ei mielestäni tässä ole kovin vetävä, mutta kaikki muu viehättääkin sitten sitä enemmän. Vasta itsenäistyneen Suomen asiat, Vienan Karjala, helsinkiläiselämä, henkilöhahmot ja kieli - tätä olisi ollut kiinnostava lukea, vaikka rikos ei olisi selvinnytkään.

Ostin kirjan kirjaston poistomyynnistä (ällistyttävän nopeasti kirjat siirtyvät poistoon). Sarjan seuraava osa, Tiergartenin teurastaja, on jo ilmestynyt. Ehkäpä se osuu käsiin kirjastossa...

maanantai 28. toukokuuta 2018

Japanilaisia tarinoita

Japanilaisia taruja

Vietin kuukauden Japanissa ja kotiin palattuani tartuin taas japanilaisiin kertomuksiin, muinaisiin japanilaisiin tarinoihin.


Vanhan Japanin taruja. Suom. ja toim Elina Harjula & Maarit Vimpeli. Savukeidas, 2013.
Lafcadio Hearn: Kwaidan. Suom. Kai Nieminen.Love kirjat, 1991.
Lafcadio Hearn: Intohimon karma. Suom. Juhani Lompolo. Orienta, 2003.
Intohimon karma


Kirjamessuilta ostettu Vanhan Japanin taruja on odottanut hyllyssä sopivaa lukuhetkeä. Kwaidanin ostin verkkokaupasta jokin aika sitten ja Intohimon karman lainasin (taas kerran) kirjastosta. Olisin ostanut itselleni omaksi senkin, mutta painos on ilmeisesti loppu.

vanhan japanin taruja copyKwaidanissa ja Intohimon karmassa on joitakin samoja tarinoita, esimerkiksi kertomus Yuki-Onnasta, luminaisesta. Useimmissa kertomuksissa on jotain selvästi yliluonnollista, usein aaveita, mutta myös monenlaisia henkiä ja muita yliluonnollisia olentoja.
Vanhan Japanin taruissa osa kertomuksista on samantapaisia kuin kahdessa muussa, osa on paremminkin satuja. Jotkut tarinat jatkuvat useassa kertomuksessa, osa on lyhyitä.

Japanilaiset tarinat viehättävät erilaisuudessaan. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää, eivätkä kaikki tarinat pääty onnellisesti eikä pahakaan saa aina palkkaansa. Tavallisella ihmisellä ei ole puuttumista yliluonnollisiin asioihin, papit ja oppineet osaavat ehkä selittää ja avustaakin, mutta heilläkään ei ole valtaa yliluonnolliseen. 






                                                                                       








torstai 26. huhtikuuta 2018

Avio-onnen rajat


Älä mene poisAyòbámi Adébáyò: Älä mene pois. (Stay with me.) Suom. Heli Naski. Atena, 2018. 300s.


Älä mene pois on kaunis ja kipeä romaani rakastamisesta, luottamuksesta, menetyksestä ja petoksesta. Teos sijoittuu 1980- ja 1990-lukujen Nigeriaan, jossa vallankumoukset ja muut levottomuudet ovat arkipäivää.



Älä mene pois on Ayòbámi Adébáyòn esikoisromaani. Romaani herättänyt melkoisesti myönteistä huomiota ja se on ehdolla useisiin palkintoihin. En ihmettele tätä, sillä teksti pitää otteessaan ja puhuttelee myös toisenlaisen kulttuuritaustan lukijaa. Romaanissa yhdistyvät aivan upealla tavalla paikallisuus ja yleisinhimilliset tunteet ja kokemukset. 

Koko arvostelu on luettavissa myöhemmin Kiiltomadossa.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Lapsena Neuvosto-Virossa

Seitsemäs rauhan kevätViivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät. Suom. Eva Lille. Pokkari.  Tammi, 2011.

Viivi Luik kuvaa Neuvosto-Viron alkuaikoja 1950-luvun alussa. Toinen maailmansota on ohi, mutta vielä aikuisten muistissa, aivan kuin vanha Virokin.Viisivuotias päähenkilö ei ole itse kokenut sotaa eikä sitä edeltäviä aikoja, mutta aikuisten puheista toki kuulee jotain. 

Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Isoäiti vie perhettä eteenpäin sodan jälkeisessä niukkuudessa ja uusien sääntöjen vallitessa. Lapsi leikkii ja on utelias, mutta helposti leikkeihin hiipii pelko. Kurkisteleeko joku ikkunasta? Rapisteleeko metsässä oksia joku ihminen? Onko pensaan alla ruumis?

Päähenkilö osaa jo lukea, ja hänellä on luettavanaan sekä vanhoja lehtiä ja lastenkirjoja että uusia neuvostoajan julkaisuja. Satujen lisäksi hän lukee reippaasta puuvillanpoimijasta, hyväntahtoisista Leninistä ja Stalinista ja elämästä onnellisessa neuvostomaassa.  Pieni tyttö elää nykyisyydessä ja hiukan tulevassakin, sillä hän on jo oppinut, että tulevaisuus on nuorten, jotka ymmärtävät uutta, eikä vanhojen, jotka haikailevat menneeseen.


Kirja vie mukanaan menneeseen aikaan, seitsemänkymmenen vuoden taakse. Paikka on Virossa, mutta monella tavoin tutulta elämänmeno vaikuttaa. 

Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1985, jolloin Viro oli vielä osa Neuvostoliittoa. 

perjantai 6. huhtikuuta 2018

onnen kuplassa

Siri Pettersen: Kupla. (Bobla.) Suom. Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava, 2018. 287 sivua.


Ehkä noin 12-vuotias (ikää ei mainita) Kine on perin pohjin kyllästynyt siihen, että on pakko nousta aamulla, mennä kouluun, käydä uimahallissa, syödä terveellisesti ja kaikkea muuta ikävää. Kine löytää hautausmaalta lasisen kuplan, joka kasvaa yön aikana isoksi. Kine pystyy kulkemaan kuplaan sisälle ja ulos, mutta kukaan muu ei pääse lasin läpi. Kaiken lisäksi kupla pystyy lentämään ja täyttää tytön kaikki toiveet. Siis hyvästi pakko ja orjuus! 

Pitemmän päälle vapaus ei kuitenkaan ole ihan niin hauskaa kuin aluksi on tuntunut. Tarina on hauska ja vähän opettavainenkin.

Varsinainen arvioteksti tulee Onnimanniin.