sunnuntai 22. marraskuuta 2015

lukuhaaste: rikosta ja romantiikkaa

Anne Mariel: Murha Venetsiassa. Suom. Paula Lahtinen. Naisten jännäri -sarja. Winthers, 1974.

Kirjahyllyjä ja kirjalaatikoita taas on siirrelty ja arpa jätti iltalukemiseksi vanhan kioskipokkarin. Suuria tunteita, petoksia ja rikoksia, salaperäisiä perintöjä. Kauhuelementtejäkin vilahtaa. Mutta loppu on onnellinen ilman muuta ja paha saa palkkansa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Lukuhaaste: Tulen ja jään laulu (Game of Thrones)



Valtaistuinpeli.gif

 George R. R. Martin: Valtaistuinpeli. (A Game of Thrones, 1996.) Suom. Satu Hlinovsky. Kirjava, 2012 (4. painos.) 746 s.


Tartuin siitten viimeikin tähän kirjasarjaan, josta olen kuullut paljon hyvää, erityisesti Game of Thrones -TVsarjan katsojilta. Tämä kirja on siis sarjan ensimmäinen osa.

Luin kirjan  pääasiassa iltalukemisena ja kyllä se vei mukanaan.Valtataistelut ja useimmat henkilöhahmot tuntuvat vahvasti todellisilta ja aidoilta. Selkeää fantasiaa kirjassa oli yllättävän vähän, mutta tajusin sen oikeastaan vasta kohdassa, jossa fantasia tuli vahvasti esille.

En viitsi spoilata selittämällä juonta tai hahmoja. Tyydyn vain sanomaan, että ymmärrän hyvin, että tästä on tehty sarja, joka on aivan mielettömän suosittu. Kannattaa lukea.

Tämän kirjan tilasin aivan varta vasten kustantajan verkkokaupasta.

maanantai 16. marraskuuta 2015

lukuhaaste 2015

Olen kyllä lukenut (vähintään) haasteen mukaan, mutta bloggaamiseen ei oikein ole aika riittänyt... Kerron myöhemmin jotain lisää Wendigosta sekä aloittamastani Tulen ja jään laulun ensimmäisestä osasta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

lukuhaaste: Wendigo

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia. Toim. Markku Sadelehto. Suom. Matti Rosvall. Jalava, 2015.

Kokoelman novellit kuuluvat niihin aikaisemmin suomentamattomiin kauhukirjallisuuden mestariteoksiin, joita H. P. Lovecraft ylistää teoksessaan Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. 
Markku Sadelehto esittelee esipuheessa kirjan novellien kirjoittajat. 

Kirjan niminovelli on Algernon Blackwoodin "Wendigo", jossa lähdetään metsästysretkelle Kanadan erämaihin. Seurueeseen kuuluvat tohtori Cathcart, hänen oppaansa Hank Davis sekä tohtorin sisarenpoika, teologiaa opiskeleva Simpson oppaanaan Défago. Seurue kokee yhtä ja toista kaameaa ja selittämätöntä...

Kokonaisuutena sanoisin ehkä, että nykykauhuun tottuneelle taidokkaat tarinat eivät ole ihan niin pelottavia, mitä ne varmasti ensimmäisen julkaisun aikaan ovat olleet. Silti ehdottomasti lukemisen arvoisia!







lauantai 7. marraskuuta 2015

Lukuhaaste: Henkivartija

Henkivartija   Leena Lehtolainen: Henkivartija. Tammi, 2009.355 s.

Tällainen oli jäänyt lukemattomien pinoon, joten viime yönä sujahti lukuun.

Hilja Ilveskero on ammattimainen henkivartija, mikä jo sinänsä tekee päähenkilöstä tietysti mielenkiintoisen. Tapahtuu murha, johon Hilja on sotkeutunut, mukana on myös kansainvälistä suhmurointia ja kotimaista politiikkaa. Lisäksi Hiljan omat lapsuuden tragediat sekä kuuma rakkaussuhde. Kaikenkaikkiaan siis aika paljon yhdessä kirjassa, vähempikin olisi riittänyt, mutta kyllä Lehtolainen nämä kaikki sujuvasti yhteen pyörittää.

Tämä lukuhaaste on nyt siitä paha, että useimmiten luen koko kirjan kerralla tai korkeintaan kahdessa osassa. Tästäkin olisi sivumääriä laskien riittänyt vielä kymmeneksi päiväksi. Ei malta.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Lukuhaaste

pohjoisen sadut jatkuvat...

Esimerkiksi sadussa "Mahtava haahka" mies vie haahkan pesästä munat ja kotiin palatessaan kuulee, että jättiläishaahka on käynyt ryöstämässä hänen lapsensa. Mies joutuu viemään munat takaisin vapauuttaakseen lapsensa. Lapset saatuaan hän kuitenkin surmaa haahkan ja ottaa myös munat mukaansa. Kun he olivat melkein kotona, reki kaatui, ja munat sekä lapset murskautuivat.

torstai 5. marraskuuta 2015

Lukuhaaste: pohjoisia satuja


mitensumusyntyi copyMiten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja. Suomentanut ja kuvittanut Mika Vaaranmaa. Savukeidas, 2013.

Siirryin nyt tarinoihin. Ostin Turun kirjamessuilta useampiakin satu- ja tarinajulkaisuja, joista nyt tartuin ensimmäiseen.

Miten sumu syntyi sisältää 25 tarinaa, joissa on syntytarinoita, pahantahtoista taikuutta, kuolleista heräämistä, eläinpuolisoita ja muuta mielenkiintoista.

Sumun syntymisestä kertovassa tarinassa mies haluaa nähdä ruumiita syövän Vuoren hengen ja antaa haudata itsensä elävältä. Kun Vuoren henki vie ruumiiksi uskomansa miehen luolaansa, mies tappaa Vuoren hengen ja tämän lapset ja lähtee pakoon.
Vuoren hengen ulkona ollut vaimo lähtee miehen perään. Mies nostaa ensin taakseen kukkulat, sitten usuttaa virran tulvimaan. Kun Vuoren hengen vaimo tulee rannalle, mies väittää juoneensa virran tyhjäksi ja päässeensä siten yli. Nainen juo ja juo, kunnes mies huijaa hänet kumartumaan ja katsomaan alas, jolloin hän halkeaa. Ilmoille purkautuva höyry muuttuu sumuksi, jota yhä edelleen leijuu kukkuloilla.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kaksi kauheaa miestä

Tuomas Hovi - Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula, e-kirjaTuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula. SKS, 2015.



Yleisesti mutta virheellisesti oletetaan, että Bram Stoker käytti Draculansa mallina Vlad Seivästäjäksi tai Vlad Draculaksi nimitettyä historiallista henkilöä. Itsekin kuvittelin pitkään yhteyden näiden kahden henkilön välillä olevan melko vahva. Kuitenkin Stokerin muistiinpanojen perusteella tiedetään, että Stoker oli jo kirjoittanut tarinansa lähes valmiiksi, kun hän löysi Vlad Draculan ja totesi paholaiseen viittaavan nimen sopivan hyvin vampyyrille. Nimen lisäksi näillä kahdella ole juuri muuta yhteistä.

Tuomas Hovi  käsittelee kirjassaan sen nimen mukaisesti sekä historiallista Vlad Seivästäjää että vampyyri Draculaa ja myös Stokerin kirjoitustyötä. 

Vlad Seivästäjä oli kolmeen otteeseen Valakian ruhtinaana 1400-luvulla ja hän on ilmeisesti jonkinlainen kansallissankari. Vihollisiaan hän kyllä seivästi moneen otteeseen ja oli melkoinen julmuri muutenkin, mutta ei mikään vampyyri. Vladista on kerrottu runsaasti tarinoita, ja niitä on koottu kirjan loppuun. 

Vampyyrikreivi Draculaa varten Stoker teki perusteellista taustatyötä ja tutustui vampyyriuskomuksiin, muuhun kansanperinteeseen ja hankki tietoja niistä seuduista, joista hän kirjoitti. Hän aikoi aluksi sijoittaa vampyyrinsa Itävaltaan, mutta Joseph Sheridan de Fanun Carmilla sijoittui sinne, joten Stoker valitsi uuden paikan, Transsilvanian. Taustatyöstä huolimatta kaikki vampyyrin ominaisuudet eivät ole peräisin kansanperinteestä tai aiemmasta kirjallisuudesta, vaan osa on Stokerin keksimiä.

Tuomas Hovi on kerännyt runsaasti tietoja myös Draculasta kertovista elokuvista, kirjoista, sarjakuvista ja peleistä, joten kirja on hyvä tietopaketti sekä Vlad Seivästäjästä että Draculasta kiinnostuneelle.

Lukuhaaste: Virhemarginaali

Salla Simukka: Virhemarginaali. WSOY, 2007.

Virhemarginaali (Tapio ja Moona #2)
Tällainen on jäänyt lukematta, joten tuli nyt otettua iltalukemiseksi lukuhaasteen merkeissä. Olen ostanut kirjan kuukausia sitten Salon kaupunginkirjaston poistomyynnistä vähän niinkuin sattumalta. Kirja kuuluu Tapio&Moona-sarjaan, jossa on kai kaikkiaan viisi osaa. Virhemarginaali on sarjan toinen osa.

Virhemarginaali toimii ihan hyvin itsenäisenä teoksena huolimatta siitä, että se on sarjan kakkososa. Edes kirjan loppu ei jää mihinkään "jatkuu ensi numerossa" -tunnelmaan, vaan tilanteeseen, jossa lukija voi itse pohtia tulevaisuuden mahdollisuuksia tai lukea seuraavan osan (tai molempia).

 Tapio ja Moona ovat tavanneet Prometheus-leirillä ja ystävystyneet. He ovat itse asiassa ihan poikkeuksellisen hyvät ystävät, mutta nimenomaan vain ystävät. Vai kuinka?

Tapio pääsee tutustumaan enonsa väitöskirjatyöhön ja matemaattisesti lahjakas poika huomaa laskelmissa virheitä. Mitä enemmän hän tarkastaa, sitä varmemmaksi käy, että lukuja on tietoisesti manipuloitu. Miten tällaiseen asiaan voi suhtautua?

Monenlaista muutakin tapahtuu sekä perhepiireissä että kaverien kesken. Niinkuin elävässä elämässä, hyviä ja huonoja asioita, jotkut mutkat oikenevat, jotkut eivät. 


tiistai 3. marraskuuta 2015

Lukuhaaste jatkuu

Dare Talvitie, Epäsoinnun periaatteet: Myllylahti, 2015.

No niin, eilen illalla luin sitten tämän loppuun ja kirja piti kyllä otteessaan loppuun saakka, vaikka pidän  alkuosaa vahvempana. Kuitenkin myös lopussa on joitakin hyviä oivalluksia.

Itseäni viehätti kirjassa nimenomaan tuo epämääräisen epäsoinnun kokonaisvaltaisuus, joka hallitsi kirjan alkuosaa. Juonen tasolla liu'uttiin sujuvasti normaalista ja arkipäiväisestä täydellisen epänormaaliin ja epätodelliseen. Päähenkilöt yrittivät pelastautua tiedon avulla. On hyvin tavallista ajatella, että täytyy tietää mistä jossain ilmiössä on kysymys, niin voi suojautua siltä tai ehkä jopa hallita sitä. Jo esivanhempamme loitsuissaan kertoivat epämieluisan asian synnyn, minkä jälkeen oli mahdollista käskeä sitä lähtemään mahdollisimman kauas.

Kirjan päähenkilöiden, matemaattisia aineita opiskelevan Eikan ja folkloristi-Kristan taustaoletuksissa ja omissa tulkinnoissa näkyy erilainen suhde maailmaan, vaikka loppupeleissä kumpikin on ymmällään. Näen kirjassa myös säikeitä tietämisen teemaan: onko olemassa asioita, joista ei voi tietää? Missä kulkee uskomuksen ja tiedon raja ja onko sillä aina merkitystä?  Onko tietäminen aina hyväksi vai voiko tieto todella lisätä tuskaa?

Suositeltava kirja, joka voi aiheuttaa levottomuutta tiukkaa realismia kaipaavalle.






maanantai 2. marraskuuta 2015

Lukuhaaste 2015 alkaa: Epäsoinnun periaatteet

Tästä lähtee liikkeelle marraskuun lukuhaasteeseen vastaaminen!

Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet. Myllylahti, 2015.


Luin noin kolmanneksen kirjasta (sivulle 87), joten en vielä pysty sanomaan kokonaisuudesta mitään. Tähän asti on ollut vauhdikasta ja kiinnostavaa, mieleenikään ei tullut lopettaa 30 sivun jälkeen...

Päähenkilö Eikka on matematiikan opiskelija, sympaattinen kaveri, jonka toiminta ja reaktiot vaikuttavat uskottavilta. Lajityypiltään teos on jonkinlaista uuskummaa, mitä tahansa voi vielä tapahtua. Toiveikkaana uskon, ettei ainakaan lopussa paljastu, että kaikki olikin vain unta - vaikka onhan unissakin puolensa.