sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Aaveitten talo


Kirjan kansikuvaKristina Ohlsson: Lasilapset. WSOY, 2018.



Kristina Ohlsson on ruotsalainen rikoskirjailija ja tutkija, joka on aikaisemmin kirjoittanut vain aikuisille. Lasilapset on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. 

12-vuotiaan Billien isä on kuollut ja äiti pitää tarpeellisena muuttaa pois vanhasta kodista. Äiti löytää talon lähiseudulta, Billie voi jatkaa vanhassa koulussaan, mutta muuten he voivat saada elämäänsä jotain uutta.

Billie on mukana katsomassa taloa, se tuntuu hänestä luotaantyöntävältä jo heti ensimmäisellä silmäyksellä, mutta äiti tekee kaupat Billien vastustuksesta huolimatta. Kun uudessa kodissa alkaa tapahtua kummallisia asioita, äiti uskoo kaiken olevan Billien keksimää, jotta he palaisivat takaisin entiseen kotiin.

Billie saa ystäviensä Selenan ja Aladdinin kanssa selville, että paikkakunnalla heidän taloaan pidetään yleisesti kummitustalona. Lapset yrittävät selvittää talon historiaa. Kummalliset ja pelottavat tapahtumat tuntuvat liittyvän talossa kymmeniä vuosia sitten olleeseen lastenkotiin. 

Lasilapset on palkittu vuonna 2013 Ruotsin parhaana lastenkirjana. Kirja on kuitenkin varsin jännittävä enkä suosittelisi sitä kovin herkälle lukijalle, mutta tihenevää jännitystä rakastavalle se on oikea löytö. 

lauantai 24. helmikuuta 2018

Kiusaamista ja kummittelua


Hanna van der Steen: Senttu ja isosedän haamu. Karisto. 2018.

Vauhdikas ja hauska kirja ikävästä aiheesta: kiusaamisesta. Sentun luokalla kaksi poikaa kiusaa Mariannea, josta Senttu pitää kovasti. Kukaan ei oikein pysty puuttumaan tilanteeseen. Senttu ja hänen kaverinsa Bubba tapaavat Sentun isosedän haamun, joka sadan vuoden levon jälkeen on valmis auttamaan sukulaispoikaa. Kirjassa on huumoria ja toimintaa, se opettaa alleviivaamatta ja olematta liian opettavainen.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Hercule Poirotin uusia tutkimuksia



Sophie Hannah: Suljettu arkku. Suom. Terhi Vartia. WSOY, 2016.
Suljettu arkku 
Rikas ja kuuluisa lastenkirjailija on kutsunut luokseen komisario Catchpoolin ja Hercule Poirotin. Illallisella hän kertoo muuttaneensa juuri testamenttiaan: tytär ja poika jäävät ilman perintöä, kuolemansairas sihteeri saa kaiken. Ja sitten tietysti tapahtuu murha... 

Olen joskus nuoruudessani suorastaan rakastanut Agatha Christien dekkareita. Mielelläni niitä luen satunnaisesti nykyäänkin, vaikka en enää yhtä kritiikittä. Ihan viihdyttäviä nämä uudetkin dekkarit ovat, tämä on nyt toinen Sophie Hannahin kirjoittama, saa nähdä, tuleeko lisää.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Naiset 1918

Anneli Kanto: Veriruusut.  Gummerus, 2016. Pokkari, ensimmäinen painos 2008.

Veriruusut Vuoden 1918 tapahtumia ja naiskaarteja käsittelee tämä kaunokirjallinen teos. Ostin pokkarin itselle, kun olin kuuntelemassa kirjailijan esitystä vuodesta 1918.

15-vuotias Sigrid aloittaa työt Valkeakosken paperitehtaalla.  Vallankumoustouhuihin hän lähtee mukaan aluksi ystävänsä yllyttämänä, mutta innostuu sitten itsekin. Punakaartiin naisosastoon liittymisen jälkeen hän marssii ylpeänä ja voimansa tunnossa housuissa ja tukka leikattuna.

Lempi on Teiskossa piikana, kunnes kyllästyy ainaiseen orjana oloon ja lähtee Tampereelle puuvillatehtaaseen töihin. Työ on raskasta ja huonosti palkattua, vuokran ja ruoan jälkeen ei rahaa riitä muuhun, ei edes talvitakkiin. Mutta kun tehtaanpilli huutaa, päivän työt on tehty, siitä Lempi pitää.

Molemmat naiset liittyvät punakaartiin ja kantavat asetta. Kanto kuvaa uskottavasti näiden nuorten naisten tuntoja. Kokemukset herroista ja luokkaeroista ovat selvät ja kitkerät. Vähän aikaa nainenkin on ihminen ja saa tehdä tasavertaisena osansa paremman maailman hyväksi, vaikka monien työläismiestenkin silmissä "hamekaartit" olivat kakkosluokkaa.

Ostin kirjan maanantaina ja olen lukenut sitä iltaisin koko viikon, torstai-illalla pääsin loppuun. Lukukokemuksen vaikuttavuutta lisää tieto, että tapahtumat voisivat olla totta.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Kotimaista fantasiaa

ÄänihäkkiLoukkupoikaNonna Wasiljeff: Loukkupoika. Otava, 2018.
Arja Puikkonen & Emma Puikkonen: Äänihäkki. Otava, 2018.
Sonja Kinnunen: Univeljet. Reuna, 2017.


Olen kuullut aina toisinaan jonkun fantasiaharrastajan kertovan, että hän lukee vain englanninkielistä fantasiaa, ehkä joskus harvoin käännösfantasiaa, koska suomainen fantasia nyt vain on niin huonoa ja kökköä, ettei se kiinnosta.
Nämä kolme kirjaa ovat melko satunnainen otos, olen sopinut kirjoittavani jokaisesta arvion, mutta varsinaisesti mitään erityisempiä etukäteistietoja minulla ei ollut.

Nonna Wasiljeffin Loukkupojan päähenkilö Aaron on elänyt koko ikänsä eräänlaisessa vankilassa, josta pakenee muutamaan muun kanssa. Vankilaan on kerätty ihmisiä, joilla on erityiskykyjä. Heitä on estetty käyttämästä kykyjään ja heitä on käytetty hirvittäviin ihmiskokeisiin. Paon jälkeen Aaron yrittää pysyä turvassa ulkomaailmassa ja samalla selvittää salaisuuksia, joista osa liittyy häneen itseensä.

UniveljetArja ja Emma Puikkosen Äänihäkki kertoo 15-vuotiaasta Uku-tytöstä, joka saa selville, että hänellä on ollut kuusi veljeä. Veljet ovat kadonneet jälkiä jättämättä samana päivänä kuin Uku syntyi. Uku lähtee selvittämään, mitä veljille on tapahtunut, vaikka kylien välillä liikkuminen ilman lupakirjaa on ankarasti kielletty.

Sonja Kinnusen Univeljissä 17-vuotias Alex näkee jatkuvasti unessa ikäisensä pojan, joka kuitenkin välttelee ja pakenee häntä. Alex on nähnyt pojan aikaisemminkin, kun lumivyöry hautasi joukon laskettelijoita. Poika oli samassa lumitaskussa Alexin kanssa ja hän oli hengissä, kun heidät kaivettiin esille. Uutisissa kuitenkin kerrottiin, että vain yksi ihminen, Alex, oli selvinnyt lumivyörystä hengissä.

Kaikissa näissä kirjoissa kerronta on sujuvaa ja vauhdikasta, kirjat pitävät otteessaan ja jokaisessa kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Mukana on rinnakkaismaailmoja, yliluonnollisia kykyjä, tieteen ihmeitä, ihmiskokeita, ajan vääristymiä, erilaisuutta ja erilaisuuden pelkoa, julmuutta, romantiikkaa ja kummallisia perhesuhteita. Lukiessa tulee mieleen mahdollisia inspiraation lähteitä, mutta jokaisessa on myös paljon omintakeista ainesta. Epäilemättä angloamerikkalaisen fantasian valtavassa kirjossa voi olla helmiä, jotka nousevat näiden yläpuolelle, mutta minkään näistä teoksista ei todellakaan tarvitse hävetä olemassaoloaan. Jokainen näistä kirjoista saa varmasti faneja, jos vain lukija antaa kotimaiselle fantasialle mahdollisuuden.

tiistai 6. helmikuuta 2018

seikkailu maitokaupan liepeillä

Onneksi oli maitoa


Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa. Kuvitus Christian Riddell. Suom. Tuomas Nevanlinna.Jalava, 2017.

Isä lähtee ostamaan maitoa aamiaiselle, mutta viipyy oudon kauan. Isän selitys viipymiseen on varsin monipolvinen sisältäen aikamatkustusta, merirosvoja, vampyyreja ja monenlaista muuta merkillistä, mutta maito on aina tärkeässä roolissa. Lapsista moiset seikkailut tuntuvat hiukan epäuskottavilta, mutta isällä on esittää vankkumaton todituskappale, tölkki maitoa.

Neil Gaimanin teksti on hersyvän hauskaa ja Christian Riddellin piirroskuvitus sopii siihen täydellisesti. Isän maidonhakumatka vetää vertoja paroni Munchhausenin seikkailuille, vaikka ympäristö on toinen...

lauantai 3. helmikuuta 2018

Vuosi 1918

Viikon kirja

Sinä vuonna 1918Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. Gummerus 2018.

Mike Pohjolan Sinä vuonna 1918 ei ole ihan tavallinen lukuromaani, vaan lukija voi itse vaikuttaa siihen, mitä päähenkilölle tapahtuu. Itse asiassa lukija on se päähenkilö. Lukemisen aluksi lukija saa päättää itsestään muutamia asioita kuten henkilönsä nimen, sukupuolen ja asuinseudun, lukemisen edetessä lukija voi tehdä valintoja, joiden perusteella tarina jatkuu. Voi sattua niinkin, että päätyy teloitusryhmän eteen tai vankileirille. Kirjan voi kuitenkin aloittaa uudestaan montakin kertaa, ja joka kerralla saa kokea erilaisen elämänkohtalon.

Pidin tästä, vaikka sitä ihmettelin, miksi aloitus on aina ja kaikille sama: huutolaiseksi joutuva mökin lapsi. Toisaalta siinä kyllä näkee, että samoista lähtökohdista voi päätyä hyvin erilaisiin tilanteisiin...
Julkaisen tästä kirjasta varsinaisen arvion toisaalla, joten tässä ei nyt vielä tämän enempää - jos muistan, liitän arvion tähän sen ilmestyttyä.




perjantai 2. helmikuuta 2018

Noituri vielä kerran


Image for Myrskykausi from Suomalainen.comAndrzej Sapkowski: Myrskykausi. WSOY, 2017.

Noituri-sarjan kahdeksas osa. Varsinainen pitkä tarina jo päättyi, tämä sijoittuu varhaisempiin aikoihin.

Noituri menettää miekkansa, saa outoja työtarjouksia, sekaantuu velhojen tuotekehittely- ja tuotantoasioihin ja viettää miellyttäviä öitä ja päiviä hurmaavan velhon luona.

Witcher-pelit ovat todella suosittuja ja tässä kirjassa on paljon sellaista, jota voisi kuvitetta pelattavan. Mukana on paljon vauhdikasta toimintaa ja hiukan mystisiä tapahtumiakin. Noituri on ehdottomasti viihdyttävä sarja eikä tämä kahdeksas osakaan tuottanut pettymystä.