tiistai 31. heinäkuuta 2018

Soita minulle, Helena!




Helenan nimipäivän kunniaksi tämä:


Aino Räsänen: Soita minulle, Helena! Karisto, 2010 (27. painos). Alkuteos on ilmestynyt vuonna 1945.

Aino Alina Räsänen (os. Heikkinen, 23.10.1910−14.9.1995) oli opettaja ja kirjailija. 12-osaisen Helena-sarjan lisäksi Räsänen kirjoitti toistakymmentä muuta romaania. Soita minulle, Helena! -kirjasta on otettu vuosien mittaan ainakin 28 painosta. Neljästä ensimmäisestä Helena-kirjasta on tehty myös elokuva.


Kaunis Helena Parola tulee kansakoulunopettajaksi maalaispitäjään ja kihlautuu Rannanpihan isännän kanssa. Naapurissa asuu kuitenkin komea Junkkerin Jari, joka mieltyy Helenaan, ja tunne on molemminpuoleinen...

Tämä rakkaustarina on aikanaan ollut klassikko, mutta ehkä lienee jo unohtunut. Kirjan (ja elokuvan) nimi taitaa kuitenkin olla monelle tuttu.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Muinaista Egyptiä

Wilbur Smith: Joen jumala. Suom. Ilkka Terho. Otava, 1993.


Wilbur Smith (s. 9.1.1933) syntyi Pohjois-Rhodesiassa (nyk. Sambia) ja monet hänen kirjoistaan ovat Afrikkaan sijoittuvia sukusaagoja. Joen jumala on poikkeus sijoittuessaan muinaiseen Egyptiin.
Egyptissä, 1700-luvulla eaa. elää Taita, mahtavan suurvisiiri Intefin monitaitoinen orja. Kaunis Taita on ollut Intefin rakastettu, ja Intef on tehnyt hänestä eunukin huomattuaan, että Taita on kiinnostunut myös naisista. Silti Intef arvostaa Taitan työtä. Vaikka Taita on orja, Intef sallii hänen kerätä myös itselleen varallisuutta, koska Taita hoitaa Intefin asioita erittäin hyvin. Taita on myös Intefin ainoan tyttären Lostriksen opettaja ja uskottu. Hän toivoisi tytön saavan rakastamansa miehen puolisokseen, mutta se ei näytä mahdolliselta, kun itse faarao kiinnittää katseensa kauniiseen tyttöön.
Ei tämä vedä vertoja Sinuhelle, mutta  ihan viihdyttävää lukemista kuitenkin.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Kauhukirjoittajan opas

Tuoretta verta
Tuoretta verta. Kauhukirjoittajan opas. Toim. Marko Hautala, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2018.


Ostin tämän kirjan Finnconista sekä kiinnostuksen että kannatuksen vuoksi. Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisessä osassa käsitellään kauhugenren historiaa ja lajeja, toisessa osassa annetaan käytännön ohjeita. Aivan ensimmäiseksi kirjassa on Marko Hautalan esipuhe.

Osa I: Mitä on kirjoitettu - kauhugenren historia ja lajit

Boris Hurtan ansiokas artikkeli "Näki kauhut kaikkialla. Havaintoja vuosilta 1846-1999" esittelee kotimaista kauhukirjallisuutta 1800-luvulta lähtien. Kauhukirjallisuutta ei aina ole nimitetty kauhuksi ja toisaalta aikanaan kauhistuttavana pidetty teksti voi nykylukijassa herättää huvittuneisuutta.

Markus Harjun artikkeli on nimeltään "Kauhun uusi tuleminen". Harju tarkastelee nimenomaan 2000-luvun kauhutilannetta.

Artemis Kelosaari esittelee erään varsin huonosti tunnetun kauhun osa-alueen artikkelissaan "Ruumiin kauhu - body horror". Kauhu ei aina sijoitukaan kauas tuntemattomaan pimeään, vaan se voi olla omassa ruumissa. Kun omassa tutussa ruumissa on jotain aivan väärää ja vierasta. Groteskit muodonmuutokset, epämuodostumat, loiset,elävältä mätäneminen, ruumiin rajojen hämärtyminen ...

Toinen kauhun osa-alue tulee esitellyksi Jussi K. Niemelän artikkelissa "Lopulta olemme kuitenkin yksin - eksistentiaalinen kauhu". Olet maailman viimeinen ihminen - kaikki muut ovat kadonneet/ muuttuneet muukalaisiksi/ roboteiksi...




Osa II: Tuoretta verta eli miten kauhua kirjoitetaan

MetsänäitiAnne Leinosen artikkeli "Elementtejä kauhun rakentamiseksi" antaa konkreettisia rakennuspalikoita tekstin rakentamiseen. Ohjeita voi helposti soveltaa muuhunkin kuin kauhun kirjoittamiseen.

Anders Fagerin "Realistiset peikot" antaa eväitä ja ajattelemisen aihetta uskottavuuden rakentamisesta.

Mia Myllymäen artikkeli "Nuoret, jotka harrastavat seksiä, kuolevat" käsittelee kauhukirjallisuuden kliseitä, miten niitä kannattaa välttää - tai käyttää.

Anne Leinonen käsittelee kansanperinneainesten käyttöä kirjoittamisessa artikkelissaan "Sijattomia sieluja ja vaihdokkaita. Kauhua suomalaisessa kansanperinteessä".

Kirjan kansikuva
Tiina Raevaaran artikkeli on nimeltään "Kuinka herättää kuolleet - kauhuklassikoiden anti nykykirjailijalle". Raevaara toteaa, että klassikoista ammentamisen suurin vaara on siinä, että lopputolos jää aivan mitättömäksi alkuperäiseen verrattuna, ja jos yhteys on ilmeinen, vertailua kyllä tehdään. Klassikoita kannattaa enemmin käyttää omien ajatusten virikkeenä.

Kirjan viimeinen artikkeli on Marko Hautalan "Kuiskaamisen taito - psykologisen kauhun kirjoittamisesta". Hautala toteaa, että sekä lukija että tekijä tarvitsevat konkretiaa tarinan koossapysymisen takia, mutta varsinainen uhka voi jäädä vihjatuksi. Kun kaikkea ei kerrota, oma mielikuvitus täydentää tarinan. Esimerkkinä on Hautalan teos Kuokkamummo, josta saan vieläkin kylmiä väreitä. Artikkelinsa lopuksi Hautala antaa konkreettisia ohjeita, miten tekstiä saa syntymään.