maanantai 2. heinäkuuta 2018

noitasisaria

Kolmas sisarMagdalena Hai: Kolmas sisar. Otava, 2018.

Royaumen noitavaltakuntaa hallitsee yhdessä kaksi mahtavaa noitakuningatarta, valkea Aube ja musta Minuit. Valkean noidan tytär Ciel ja mustan noidan tytär Lune ovat enemmän kuin parhaat ystävät, he ovat sielunsisaria. Tytöt joutuvat kuitenkin valtataistelujen välikappaleiksi ja heidän on paettava toiseen maailmaan − ihmisen maahan.  

Kirjoitan kirjasta arvion toisaalle, joten käsittelen sitä tässä vain lyhyesti.

Sanoisin, että Kolmas sisar on lämminhenkinen kirja. Vaikka päähenkilöt joutuvat epäilemään sekä itseään että monia sellaisia, joihin he ovat luottaneet, Cielin ja Lunen keskinäinen side on vahva ja he sekä suojelevat toisiaan että turvautuvat toisiinsa. Kuitenkin kumpikin pystyy ilman mustasukkaisuutta antamaan toiselle tilaa myös muihin ihmissuhteisiin. Kirja on käsittääkseni määritelty nuorten aikuisten kirjaksi, mutta luullakseni monen ikäiset voisivat siitä nauttia ja ehkä saada kirjasta hiukan eri asioita.


Kirjan kaunis kansi on mangataiteilija Nina von Rüdigerin käsialaa.  

 

Ei kommentteja: