maanantai 27. marraskuuta 2017

seksiä ja seikkailua

Artemis Kelosaari: Omenatarha. Helmivyö, 2017.

Artemis Kelosaaren esikoisromaani Omenatarha vie lukijan pois tavallisesta nykymaailmasta, kuvitteelliseen historialliseen Lontooseen. 1900-luvun alku, Belle Epoque eli kaunis aika ei ole ollut ihan niin kaunista kuin nostalgisesti voisi kuvitella.

Omenatarha-nimisen huvilan omistaja on miespuolinen kurtisaani, jota palvotaan mutta myös paheksutaan. Ilman vaikutusvaltaisia asiakkaitaan hän saattaisi hyvinkin päätyä vankilaan.

Poikakotiin kerätyillä katupojilla ei ole ihmisarvoa. Talon "hyväntekijöillä" on omat tarkoitusperänsä tukea toimintaa, ja kunnon poikien tulee alistua kohtaloonsa.

Omenatarha sisältää runsaasti seksiä, monenlaisia ihmiskohtaloita, petosta ja ystävyyttä. Se tuo mieleen sentapaisia suorasukaisen eroottisia teoksia kuin Herra Jackin ihmeellinen huone, O:n tarina tai Justine, toisaalta sukulaisteoksia voisivat olla myös Dickensin Oliver Twist tai Terry Pratchettin Viemärin valtias. Mausteena ripaus seikkailua ja romantiikkaa, ja lopputuloksena on varsin mielenkiintoinen sekoitus.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paavo aloittaa koulun

Hammaskeiju
Eve Hietamies: Hammaskeiju. Otava, 2017.       

Kirjaston Jokeri-hyllystä tämäkin.  Olen joskus kauan sitten lukenut sarjan ensimmäisen osan, Yösyötön,  mutta en ole mitenkään palavasti kaivannut sille jatkoa.

Hammaskeiju on sujuvasti kerrottu ja uskottavakin tarina yksinhuoltajaperhen arjesta, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Välillä vähän nauratti, välillä suretti, sellaista elämä on. Kehitysvammaisten asema ja monet lapsiperheen elämän kiemurat herättivät ajatuksia.  Jos olisin lukenut edellisen osan Tarhapäivä, olisin ehkä muistanut sivuhenkilöistä jotain, mutta luullakseni mitään kovin oleellista en silti menettänyt.

Ymmärrän tämän sarjan suosion ja luulen, että olisin itsekin pitänyt siitä kovasti toisessa elämänvaiheessa; nyt se jäi vain satunnaiseksi iltalukemiseksi. 

tiistai 21. marraskuuta 2017

tavisaatelisromantiikkaa

Sumulaakson kartanoTuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. Otava, 2017.

Odotin huumorilla höystettyä leppoisaa romantiikkaa, mutta kirja olikin astetta "nykyaikaisempi",  sänkyyn mentiin railakkaasti baari-iltojen jälkeen.
Päähenkilö kuuluu aatelissukuun, ja kaiken lisäksi erittäin varakkaaseen sukuun. En ole kovin paljon nykyaatelisiin perehtynyt, joten en pysty sanomaan, onko kirjassa kuvatun kaltaisia asenteita ja käytäntöjä vielä oikeasti olemassa kureliiveineen ja aatelisen puolison etsimisineen.
Nappasin kirjan kirjaston Jokeri-hyllystä rentouttavaksi iltalukemiseksi, ja kyllä se sellaisena menetteli. Tuija Lehtinen kirjoittaa vetävästi, eikä mieleen tullut jättää kirjaa kesken, vaikka se aivan odotuksenmukainen ollutkaan. Loppu oli siinä mielessä pettymys, että se petasi selvästi sarjan seuraavaa osaa.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Älä koskaan ikinä muutu

Ennen kuin mieheni katoaaSeija Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus, 2017.

Tästä kirjasta on puhuttu paljon, joten tartuin siihen, kun kirjaston jokerihyllyssä se oli saatavana.

Kertojan mies, aviopuoliso, ilmoittaa kymmenen aviovuoden jälkeen halunneensa aina olla nainen. Kertoja kokee menettävänsä ihmisen, jota rakasti. Hän myös tuntee tulleensa petetyksi, kun puoliso ei olekaan se, millaiseksi hän on luullut. Olisiko naisen pitänyt tietää, vaistota? Mikä avioliitossa oli totta, mikä jotain muuta? Etsikö aviomies liitosta vain omaa naiseuttaan?

Kirja käsittelee tilannetta nimenomaan ja vain aviovaimon näkökulmasta. Tuttu ihminen lakkaa olemasta, tilalle tulee joku muu. Samalla koko elämä muuttuu. Vaimo ei osaa eikä oikein haluakaan olla tukena muutoksessa, vaan hän haluaisi kaiken pysyvän ennallaan.

Kirjaa on ihailtu ja paheksuttu, siihen on tartuttu raflaavan aiheen ansiosta, pohjautuuhan se kirjoittajan omaan kokemukseen. Ihailussa puhutaan kielestä, teoksen rakenteesta, Kristoffer Kolumbuksesta ja kirjoittajan rohkeudesta. Paheksuvassa kritiikissä taas todetaan, että kirja käsittelee vain aviovaimoa, joka tuskittelee omaa menetystään ja transihminen jätetään yksin vaikeuksineen.

Minut kirja jätti loppujen lopuksi aika kylmäksi. En oikein osannut samastua vaimoon, joka hautaa miehensä paitoja perunapeltoon, vaikka tavallaan vähän ymmärränkin häntä.