tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulunajan lukemista 2

Ole niin kiltti, älä rakasta häntäJojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Gummerus, 2016.

Arkistosta löytyy 1960-luvun rakkaustarinasta kertova romanttinen kirje, jonka pohjalta nykyajan lehtinainen Ellie ryhtyy tekemään juttua. Ellie itse räpiköi suhteessa naimisissa olevan miehen kanssa. Kerronta liikkuu kahdessa tasossa toisaalta Jenniferin ja B:n tarinassa, toisaalta Ellien elämässä.

Tätä kirjaa hehkutettiin vangitsevana rakkaustarinana ja odotukset olivat korkealla. Mikä olisi ihanampaa joulun vapaapäivinä kuin lujua lukemassa vaikuttavaa rakkaustarinaa, jossa saa välillä vähän kyynelehtiä, mutta loppu on onnellinen. Tämä kirja ei ollut ihan sitä, mitä olin toivonut. Loppujen lopuksi kumpikaan rakkaustarina ei erityisemmin koskettanut minua. Toinen oli paikoin aika epäuskottava, toinen taas täydellisen ennalta-arvattava. Ihan lukukelpoinen romanttinen välipala toki, mutta ei mikään vuosisadan kirja.

Pokkariversiossani kirjeiden käsialafontti oli niin pientä, että minun oli vaikea saava selvää kiemuraisesta tekstistä.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulunajan lukemista

Olimme ihan suunniltammeKaren Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi, 2015.

Kuten monena vuonna aikaisemminkin, hankin itse itselleni muutaman kirjan joulunajan lukemiseksi. Ensimmäiseksi luin Fowlerin Olimme ihan suunniltamme, josta olin lukenut kiinnostavia arvioita (myös sen, jossa paljastettiin eräs kirjan keskeinen yllätys).

Opiskelijatyttö Rosemary alkaa pohtia lapsuutensa traumoja, joista keskeisenä on sisarusten katoaminen. Rosemaryn sisar Fern oli kadonnut hänen elämästään aivan yllättäen, kun Rosemary oli noin viisivuotias. Fernistä ei enää puhuttu sanaakaan, kuin häntä ei olisi ollutkaan. Samoihin aikoihin oli myös Lowell-veli lähtenyt kotoa.

Juoni ei ollut ehkä ihan niin mukaansatempaava kuin olin etukäteen ajatellut. Kirja oli kuitenkin erittäin kiinnostava ja antoi paljon ajattelemisen aihetta mm. tieteen eettisyydestä ja eläinkokeista.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, yhä

http://skskirjat.pikakirjakauppa.fi/image.php?id=9789522227416&size=noresizeM. A. Castrén: Luentoja suomalaisesta mytologiasta. Suom. ja toim. Joonas Ahola. SKS, 2016.

Tällaisen kirjan ostin ihan mielenkiinnosta ja voi siinä jotain hyödyllistäkin olla. 

Kirjassa on Joonas Aholan ja Karina Lukinin laaja esipuhe sekä Castrénin luennot erilaisista jumaluuksista, henkiolennoista, luonnonkohteista ja sankareista. Lopussa on vielä toimituksellisia huomautuksia sekä asiasana- henkilö- ja paikannimihakemistot.

Kuittaan nyt tällä lukuhaasteen loppuun, vaikka en kirjoita kirjasta arviota.

Joulukuun ensimmäisenä lähden kolmeksi viikoksi Japaniin (taitaa olla jo viides kerta). Jotain sielläkin tulee lueskeltua, mutta enemmän keskityn nauttimaan matkasta. Saatanpa tänne blogiinkin jotain matkalta laittaa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, pari dekkaria



Arvoin viikonloppulukemiseksi hyllystäni kaksi Agatha Christien dekkaria, Murha Mesopotamiassa (1939/1957) ja Kortit pöydällä (1936/1939). Molemmat siis kirjailijan 1930-luvun tuotantoa.
Kuvahaun tulos haulle kortit pöydällä
Medium
Murha Mesopotamiassa
Arkeologisilla kaivauksilla pääarkeologin hurmaava vaimo surmataan. Syyllisen on pakko olla joku kaivauksilla työskentelevistä, mutta kuka?

Kortit pöydällä
 Herra Shaitana kutsuu Hercule Poirotin ja kolme muuta rikostentutkijaa ilalliselle vihjaten Porotille, että neljä muuta illallisvierasta ovat kukin tehneet täydellisen murhan, tappaneet jäämättä kiinni. Illan aikana Shaitana murhataan, ja syyllisen on pakko olla joku noista neljästä vieraasta.

Olen lukenut kaikki Christieni moneen kertaan, mutta hämmästyin, kun en kummankaan kirjan kohdalla muistanut heti, kuka oli syyllinen ja miksi.
Sen sijaan muistin ja totesin uudelleen molemmissa kertomuksissa, että Christielle oikeita ihmisiä olivat vain valkoiset eurooppalaiset ja amerikkalaiset. Aikansa ajattelutapoja... 

lauantai 26. marraskuuta 2016

lukuhaaste edelleen

Taas on yksi lukuhaastekirja luettu loppuun. Luen nyt taas yhden tai kaksi "välipalakirjaa". Arvoin  kirjahyllystä pari vanhaa dekkaria, jotka luen nyt viikonloppuna, sitten ehkä vielä jotain muuta.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, Katajala

Jussi Katajala: Leonardon rasia. Osuuskumma, 2013. 257 sivua.

Tämä lukuhaaste-kirja sisältää kaksitoista historiallista novellia, järjestettynä aikajärjestykseen esihistoriasta nykyaikaan. Kokoelman ensimmäinen novelli, "Taivaalta pudonnut" sijoittuu hyvin kaukaiseen menneisyyteen huolimatta siitä, että päähenkilö lentää avaruusaluksessa.

Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita
Novellit "Nereidien laulu", "Katarsis" ja "Fineuksen valinta" sijoittuvat suunnilleen antiikin aikaan ja maailmaan. Vedenalaiset maailmat, elävät jumalat ja oudot hirviöt ovat todellisia, ne ovat hämmästyttäviä mutta eivät epäiltäviä asioita. 

"Koston musta laiva" ja "Kultanaamioinen jumala" kertovat viikinkitarinoita. Lukija tuntee melkein fyysisesti siirtyneensä toiseen maailmaan edellisten novellien jälkeen.

Sekä antiikin että viikinkien mailmaan sijoitetut tarinat sopisivat hyvin ko. aikakausilta säilyneiden "aitojen" tarinoiden joukkoon aihepiireiltään, henkilömaailmaltaan ja kerronnaltaan. Rakkaus, ahneus, petos ja kosto ovat ikuisia aiheita.

"Wilhelm Lyypekkiläisen kuolema" -novellin muistan lukeneeni joskus aikaisemmin ja pitäneeni kovasti, ja sama koskee kokoelman niminovellia "Leonardon rasia". Molemmat novellit kestävät kyllä useammankin lukukerran.

Novelli "Noitanaisen älä anna elää" kertoo nimensä mukaisesti noitavainojen ajasta. Seuraava novelli, "Lemminkäisen kuolema" sijoittuu Suomen itsenäistymisen alkuvuosiin, jolloin punaisten ja valkoisten teot ovat vielä tuoreessa muistissa.

"Äänetön saari" sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Kirjan viimeinen novelli, "Asturias (Leyenda)" liikkuu kahdessa aikatasossa, myös nykyajassa.

Ihailen kirjoittajan taitoa luoda kuhunkin novelliin sopivan aikakauden/tarinatyypin tyyliä ja tunnelmaa. Kokoelman parasta novellia on mahdoton nimetä, pidin kaikista.

Novelleistä osa on julkaistu muualla, itsekin muistan lukeneeni muutaman näistä aikaisemmin. Minulla oli mielikuva kiinnostavista ja hyvinkirjoitetuista teksteistä, ja luultavasti juuri siksi poiminkin tämän Osuuskumman myyntipöydältä kirjamessuilla.





perjantai 18. marraskuuta 2016

Lukuhaaste jatkuu

Sitten tulivatkin jo luetuksi ne kirjat, jotka lukuhaasteen alkuosaan suunnittelin. Koska ajatuksenani oli lukea lukuhaasteessa nimenomaan kotimaista (vaikka pari käännöskirjaa tuohon iskikin väliin), taidan ottaa seuraavaksi hyllystä Jussi Katajalan Leonardon rasian. Osuuskumman julkaisema kirja on vuodelta 2013 ja siinä on sivuja 257.

Toimin tässä samoin kuin edellisissä Lukuhaaste-kirjoissa: luen pätkän kerrallaan ja kirjoitan muutaman sanan muistiin joka novellista, mutta julkaisen tekstin vasta sitten, kun koko kirja on luettu.

torstai 17. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, Teräskoura 2

Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.


Kirjoitin jo aikaisemmin tämän kokoelman alkuosasta, tässä on siis loppupuoli, seitsemän viimeistä novellia. Jaoin kirjan käsittelyn kahteen osaan, että tunnisteosaan saan kaikkien kirjoittajien nimet - listaan joka novellista ainakin nimen ja aiheen. 


Mia Myllymäen novellissa "Miljoonan diili" joku on valmis maksamaan runsaskätisesti haluamastaan, mutta on tilanteita, joissa runsaskaan raha ei ole riittävästi.

Novellissa "Kolmannessa kerroksessa" Niina Räsänen kirjoittaa Joakimista, joka on aina ollut kiinnostunut kaikesta okkulttiseen viittavasta. Kummallisia asioita alkaa tapahtua, kun hän saa haltuunsa oudon kirjan.

Maarit Leijon käsittelee tatuointiaihetta novellissa "Ihon taju". Stepanin koodeksia käsittelevässä kirjassa osa novellin yllätysmomentista menetetään, mutta tarina kantaa silti loppuun saakka.

Liisa Nurron novellissa "Srebrenican hopeakellot" äiti haluaa pelastaa poikansa, vaikka hän ei oikein itsekään tiedä, mitä vastaan taistelee. Isoäidin apu on tarpeen, mutta riittääkö sekään...

9789527021576Saara Henriksson kertoo novellissaan "Unkarilainen veljeskunta" Jánosista, joka tutkii haluttomasti arkistossa vanhoja kirjoja toivoen saavansa väitöskirjan vaivattomasti valmiiksi. Hän löytää jotain, mikä pakottaa hänet etsimään lisää, eikä enää ole väitöskirjastakaan niin väliä.

Aki Hammarén vie lukijat Intiaan novellissaan "Kiveen kirjoitettu". Mihin monikätinen jumalatar paremmin voisikaan viitata kuin jumalatar Kaliin. Mutta oudon tarinan alkulähteiden etsimisessä on omat vaaransa.

Kokoelman novelleissta viimeinen on Katri Alatalon "Kronikoitsija Mooermomkin viimeinen viesti". Kuka tai mikä kronikoitsitsija on, sitä emme tiedä, mutta hän kuvaa, mitä jumalten lähettämä kirja saa aikaan.

Kokoelman päättää Juha Jyrkäs runomuotoon kirjoitetulla  tekstillään "Iso hevonen".

Teräskoura osoittaa, että Necronomiconin tai Stepanin koodeksin tapaisessa kirjassa on vielä paljon hyödynnettävää.  Tosin mystinen kirja koko antologian läpäisemänä teemana on myös hiukan rasittava, kun lukija tietää jo ensimmäisestä viittauksesta, että tuo ohimennenkin mainittu kirja on se, joka tulee pian tuottamaan hulluutta ja kummia näkyjä. Novellit myös syövät toistensa tehoa, vaikka monissa on hienoja oivalluksia. Henkilöhahmoista mieleen jäi Nurron novellin isoäiti.


maanantai 14. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, Teräskoura 1

Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.

9789527021576Etukäteen tiesin, että Stepanin koodeksi on jonkinlainen kotimainen vastine Lovecraftin Necronomiconille, joten tartun kirjaan erittäin kiinnostuneena. Jaoin kirjan käsittelyn kahteen osaan, että saan blogin tunnisteosaan kaikkien kirjoittajien nimet - listaan joka novellista ainakin nimen ja aiheen.

Kirjan ensimmäinen novelli on Joonas Riekkolan "Joka metsään huutaa". Outo nainen on palkannut palkkasoturiryhmän etsimään kummallista petoa, josta ei tiedetä edes nimeä. Miehet alkavat olla jo valmiita kääntymään paluumatkalle, ennenkuin peto viimein kohdataan. 

Artemis Kelosaari ravistelee hiukan historiaa novellissaan "Teräskoura". Tarinan pääosissa ovat Torsten Stålhandske ja erikoinen, hopeakantinen kirja. Kirottu kirja aiheuttaa jotain, jota ihmismieli ei pysty tajuamaan. Muistan tämän novellin, kun taas seuraavan kerran käyn Turun tuomiokirkossa...


Eero Korpisen novelli on nimeltään "Viimeinen sivu". Majatalossa yöpyvä kulkija on saanut vahingossa haltuunsa tekstejä, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Novelli etenee vahvasti H. P. Lovecraftin hengessä.

Tatuointiliikkeen pitäjä tapaa baarissa vanhan miehen, joka kertoo itsekin tehneensä tatuointeja aikanaan. Mies kertoo oudon tarinan entisiltä ajoilta. Kiinnostava novelli on Kaisa Rannan "Hopeaa, mustetta".

Henna Sinisalon novellissa "Kirjankantaja" siirrytään Pohjois-Koreaan, jossa ihmismiehen ja luolan villin asukkaan välille on solmittu sopimus. Mutta pitääkö sopimus ja voiko hyvin suurista asioista ylipäänsä tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia?

Matias Luukkanen johdattaa lukijansa Vatikaanin arkistoihin novellissa "Jumalan suuremmaksi kunniaksi". Salaisten arkistojen kätköissä voi olla sellaista, minkä ehkä pitäisikin jäädä salatuksi.


Viina ja oudot tekstit eivät todellakaan sovi yhteen, sen osoittaa Reetta Saarimäki novellissaan "Stepanin delirium". Vääjäämätön lopputulos paljastetaan jo ensimmäisessä kappaleessa.

Teräskouran ensimmäinen puolikas on nyt luettu. Kaikissa novelleissa Stepanin koodeksi on vahvasti esillä, vaikka kirjan nimeä ei aina mainita ja usein onkin kysymyksessä vain muutama sivu. Tekstien (ja kuvien) voima on kuitenkin mahtava. Novellit ovat tyyliltään erilaisia, mikä osaltaan pitää yllä lukijan kiinnostusta. Tähän saakka erittäin tyydyttävä lukukokemus, loppuosan käsittelen sitten erikseen.





sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, välipala

Harry Potter ja kirottu lapsi J. K. Rowling, Jack Thorne, John Tiffany: Harry Potter ja kirottu lapsi. Suom. Jaana Kapari-Jatta. Tammi, 2016.

Tämän luin pikku välipalana, kun sen käsiini sain. Kysymyksessä on näytelmä, ja monin paikoin jäin miettimään, miten erilaiset tekstissä mainitut taikaefekstit näyttämöllä toteutetaan.

Teksti on vahvasti suunnattu Harry Potter -faneille, jotka tuntevat hyvin kirjasarjan henkilöt ja tapahtumat. Luullakseni teksti aukeaa myös sellaiselle lukijalle, joka ei kovin hyvin tunne Harry Potteria, mutta on kuitenkin selvillä muutamista perusasioista. Tosifanit löytävätkin sitten aivan jatkuvasti viittauksia kirjasarjaan.

Ihan mukava kirja ja kiva lukukokemus tämä oli. Kyllä Potter-maailma on aina mielenkiintoinen. Harry Potter -sarja ei kuitenkaan loppujen lopuksi olisi menettänyt kovin paljoa, vaikka tämä olisi jäänyt julkaisemattakin.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, välikommentti

Täytynee tässä välillä lukea tuo uusin Harry Potter, vaikka lukuhaastenovelleja on vielä jäljellä... Itse asiassa salavihkaa tuossa päivällä jo luinkin puolet kirjasta.

torstai 10. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, Nupponen

9789526642208_Joen_jumalaAnni Nupponen: Joen jumala. Novellikokoelma. Osuuskumma, 2014. Sivuja 183.

Kokoelman aloittaa scifinovelli "Neiti Novakin tapaus", jossa tulevaisuuden yksityisetsivä saa toimeksiannon. Toisenlaisen maailman kuvaus on mielenkiintoista ja onnistunutta.

"Vihreästä sylistä" sijoittuu myös tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat vähentyneet ja teknologia hukassa. Hieno tulevaisuuden maailman kuvaus!

Novellissa "Kirjaimet lumessa" pariskunta elää toisella planeetalla, karuissa oloissa. Joskus tulevaisuudessa planeetta voi olla mahdollinen ihmisten asumukseksi, mutta vielä nyt tarvitaan hengityssuojaimet ja muuta suojavarusteet. Kaikesta huolimatta uusi maailma voi olla kaunis...

Ihminen on vaarallinen olento sille, joka ei ole enää ihminen. Silti voi löytyä jotain, joka herättää halun elää. "Pahempi unia".

Novelli "Maailman pienin" kertoo hyvin pienen tulosta hyvin suureksi. Mikä silloin muuttuu?

Novellissa "Punainen nainen, vihreä nainen" toistuu ikuinen taistelu, joka on käytävä, halusi tai ei. Novelli on julkaistu aikaisemmin, Satyyri 2/2009.

Kokoelman niminovelli "Joen jumala" sijoittuu nykymaailman tapaiseen maailmaan. Päähenkilö Milka tuntee luonnon jumaluudet, vaikka niihin eivät muut uskokaan. Hieno, häiritsevä novelli. Julkaistu aikaisemmin, Satyyri 1/2010.

Novelli "Ivianin rannat" siirtää kerronnan fantasiamaailmaan. Elenna on yksi maalaiskylän kutojan monista isättömistä lapsista. Hän on kuitenkin erilainen kuin muut. Kylän vanhat tarinat eivät saa häntä pelkäämään, ja hän lähtee kylästä mieluummin kuin solmii tarkoituksettoman avioliiton.
 
Kokoelman viimeinen novelli "Marha" on myös julkaistu aikaisemmin (Portti 1/2008). Marhan äiti on ollut kylään sopimaton, villi nainen. Isä laittaa tyttärensä ruumiinpesijän oppiin, jossa hän uskoo tytön olevan turvassa viettelyksiltä. Vuosia myöhemmin, isän sekä ruumiinpesijämestarin jo kuoltua, Marha lähteen kylästä kuninkaan kaupunkiin. Sielläkin hän pesee ruumiita, jopa kuninkaan.

Nupposen Joen jumala -kokoelmaa lukiessa tulee helposti lukeneeksi vielä yhden novellin ja vielä yhden, kunnes koko kirja on luettu. Pidin aika tavalla kahdesta viimeisestä novellista, joiden päähenkilönä voisi melkein olla sama henkilö eri ajassa ja paikassa. Kolmen ensimmäisen novellin tulevaisuuden maailman kuvaukset ovat erityisen vaikuttavia. Tunnelmaa löytyy joka novellista. 

tiistai 8. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, yhden illan sivuhyppy

Loppusoinnun kaiku kalmistossaAlan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar, 2016.

Kirjastoss käydessäni ei oikeastaan ollut tarkoitus lainata yhtään kirjaa, ainoastaan palauttaa muutama. Silmiin sattui kuitenkin uusi Flavia de Luce -kirja, joten pitihän se napata näppeihin.

Flavian kotikylän kirkossa on pyhimyksen hauta, joka aiotaan avata 500 vuoden jälkeen. Flavia haluaa olla paikalla, ja näin hän on ensimmäinen, joka löytää murhatun miehen. Flavia etsii tarmokkaasti ratkaisua ja on itsekin jo vaarassa. Lisäksi ongelmia aiheuttavat perheen taloushuolet ja pelko kotikartanon joutumisesta myyntiin.

Viihdyttävä tarina, nopeasti luettu.

Tämä oli nyt tällainen ylimääräinen välipala lukuhaasteessa, yhden illan juttu.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Lukuhaaste, Auervaara

Harri Raitis ja Boris Hurtta: Auervaara on karannut. Enostone kustannus, 2016. Sivuja 229.

hurttaraitis_etukansi_facebook
Auervaara henkilönä ja ilmiönä on kiinnostanut minua kauan, joten mielenkiinnosta ostin tämän kirjan suoraan tekijöltä.

Turkulainen kansanedustaja on murhattu brutaalisti. Saman talon asukas on nähnyt miehen juoksevan ulos talosta. Tuntomerkikit sopivat Ruben Oskar Auervaaraan, jonka lähettämiä kirjeitä löytyy kansanedustajan asunnosta. Auervaara on turkulaisen poliisin tuttu, eikä raaka murhu tuntuisi sopivan Auervaaraan, mutta yhteys on olemassa ja Auervaara on juuri karannut vankilasta.

Kirja sijoittuu sotienjälkeiseen Suomeen, miljöö- ja historiakuvaukset ovat kohdallaan ja herkullista luettavaa.

Romaanissa kulkee monta linjaa, jotka limittyvät toisiinsa ja yhdistyvät lopussa. Auervaaran pakomatka on niistä vain yksi, tosin ehkä mielenkiintoisin. Mukana on poliittista toimintaa, johon yritetään suunnitelmallisesti vaikuttaa "ulkomaiselta taholta", ja tähän liittyy eräs vaarallinen, Auervaaran näköinen mies... Poliisitutkimukset ja sanomalehtireportterin omat tutkimukset johtavat välillä pieniin ristiriitoihin, vaikka tavoite on sama. Romantiikkaakin on tarinassa mukana.

Pidin tästä kirjasta. Kirja tuntuu tapahtuma-aikansa lisäksi kerronnaltaan mukavalla tavalla vanhanaikaiselta, mutta kuitenkin koskettaa myös nykylukijaa.

maanantai 31. lokakuuta 2016

lukuhaaste alkaa

Tästä lähtee lukuhaaste, kolmekymmentä sivua päivässä! Ajattelin tänä vuonna käyttää haasteeseen pelkkää kotimaista, sitäkin nyt viimeaikaisten hankintojen vuoksi odottaa lukemattomana hyllyssä.

Viime vuonna raportoin joka päivä, nyt ajattelin kirjoittaa luettuani kirjan loppuun. Kolme ensimmäistä kirjaa olen jo valinnut, kaikki kotimaisten pienkustantajien kirjoja:

* Anni Nupponen: Joen jumala. Novellikokoelma. Osuuskumma, 2014. Sivuja 183.

* Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.

* Harri Raitis ja Boris Hurtta: Auervaara on karannut. Enostone kustannus, 2016. Sivuja 229.

Luen näitä vaihtelevassa järjestyksessä ja kirjoitan sitten kirjasta muutaman rivin, kun koko kirja on luettu. Ja koska lukeminen on hauskaa ja kirjahaaste leikkiä, voin halutessani myös napata väliin muita kirjoja.

Nämä eivät vielä kata koko kuukautta, mutta näistä nyt kuitenkin aloitan!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

lukuhaaste 2016

jaahas, lukuhaaste alkaisi taas.

Olen viime aikoina hankkinut muutamia kirjoja, joitain Turun kirjamessuilta, muutama Helsingin messuilta ja joitakin muualtakin, joten ei ainakin kirjojen puutteesta voi lukuhaastetta jättää. Kyllähän minä sen kolmekymmentä sivua varmaan joka päivä luen kuitenkin.

torstai 20. lokakuuta 2016

Ritareita ja romantiikkaa

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit. Osuuskumma, 2016.
keskilinnan_ritarit_etukansi_web



Ostin Kirjamessuilta muutamia Osuuskumman kirjoja ja eilen illalla päätin aloittaa niistä yhden. Puoli kolmelta kirja oli luettu.

Keskilinnan ritareita on markkinoitu miesten välisellä intohimolla ja rakkaustarina onkin kirjan keskeinen juonne. Kipinä Konnon ja Jehremin välillä on näkyvissä ensi tapahtumista saakka, ja on selvää, että heidän tulee saada toisensa, muuta ei lukija voisi hyväksyä.

Ritarit kuvataan joskus idealisteina, joiden ainoa toive on saada palvella kuningastaan. Todellisuudessa varmaan aina ja joka paikassa on ihmisiä, jotka haaveilevat vallasta ja pyrkivät yhä parempiin asemiin. Meresmaan Keskilinnassakin tapahtuu juonittelua, johon myös ritarikunta on sekaantunut. Jehrim liittyy tapahtumien vyyhteen niin keskeisesti, että hän on vaarassa menettää ritarinarvon lisäksi myös päänsä.

Konno puolestaan on tyrmistynyt, kun hänen ihailemansa ritari ei kelpuuta häntä aseenkantajakseen. Ilmoitus tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä Konno itse ei tajua, missä hän olisi toiminut väärin. Hän joutuu palaamaan kotiinsa, jossa häneen ollaan pettyneitä, sillä ainoan pojan toivottiin tuottavan suvun nimelle kunniaa, ei epäonnistumisen häpeää.

Hovin piirissä tapahtuneissa juonitteluissa mukana on kateutta, vallanhalua, petoksia ja intohimoakin. Valtapyrkimyksissä on käytetty rumia keinoja, eikä niitä kaihdeta myöhemminkään. Jehrim yrittää puhdistaa oman maineensa ja selvittää isänsä ja entisen aseenkantajansa kuoleman taustalla olevia epäselvyyksiä. Kun Jehrim on vaarassa, Konno lähtee epäröimättä apuun. Tapahtumat ovat vauhdikkaita ja välillä yllättäviäkin.

Keskilinnan ritarit on julkaistu aikaisemmin e-kirjoina kolmena pienonoisromaanina, mutta ne muodostavat yhden, kiinteän kokonaisuuden, joten päätös julkaista ne yhtenä niteenä on onnistunut. Painetussa kirjassa on mukana vielä jälkinäytös, jota e-kirjoissa ei ole. 

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kirjailija kertoo kirjoittamisesta

Stephen King: Kirjoittamisesta. Muistelmia leipätyöstä. (On Writing. A Memoir of the Craft, 2000.) Suom. Ilkka Rekiaro. Tammi, 2000.

En ole aikaisemmin lukenut tätä kirjaa, jota on kehuttu hyväksi, joten kirjastosta otin iltalukemiseksi.

Image for Kirjoittamisesta from Suomalainen.comKirjan ensimmäinen osa on elämäkertaa lapsuudesta nuoruuteen ja menestysaikojen alkuun.  Vaikka King kertoo sellaisistakin tapahtumista, jotka eivät suorastaan liity kirjoittamiseen, kirjoittamiseen liittyvät asiat ja tie kirjailijaksi ovat keskeisellä sijalla. Mukana Kingin elämässä olivat tässä vaiheessa myös alkoholi ja huumeet.

Toinen osa käsittelee kirjoittamista. Osiossa on paljon kiinnostavaa ja ajattelemisen aihetta antavaa, mutta myös sellaista, joka ei suoraan sovi suomalaiseen kirjoittamismaailmaan, esimerkiksi agentin hankkiminen. Amerikanenglannin tyyliseikat eivät nekään kaikki istu suomen kieleen, mutta Kingin omia kirjoittamistapoja käsittelevät ohjeet vaikuttavat varsin pätevän tuntuisilta. Ymmärrän ratkaisun, että suurin osa tekstiesimerkeistä ja niiden korjauksista on jätetty kääntämättä.

Lopuksi kirjassa on vielä toinen elämäkerrallinen osio. King kertoo siinä, miten auto ajoi hänen päälleen hänen ollessaan kävelyllä. Hän loukkaantui pahasti, mutta kuntoutui ja alkoi taas nauttia kirjoittamisesta.

Kirjoittamisesta on mielenkiintoinen kirja. Kaikkein eniten pidin elämäkertaosuuksista. Myös kirjoittamisopas on kiinnostava, varsinkin, kun se sisältää paljon omakohtaisia esimerkkejä. Kirjan lopussa King luettelee muutaman sivun verran äskettäin lukemiaan kirjoja. Kyllä siellä joitakin käännöskirjoja myös näkyy olevan, mutta englanninkielisestä maailmastahan se enimmäkseen ovat.

ooo

Kirjamessuilta tuli myös tehtyä hankintoja; sain muutaman arvostelukappaleen ja muutaman kirjan ostin. Niistä sitten myöhemmin.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Seikkailija kirotulla maalla

Erkka Leppänen & Petri Hiltunen: Kirotun maan ritari. Vaskikirjat, 2016.

Kirotun maan ritari
Erkka Leppäsen kirjoittama ja Petri Hiltusen kuvittama Kirotun maan ritari koostuu itsenäisistä tarinoista,  joiden päähenkilö on sama. Tarinat sijoittuvat Hiltusen luomaan Jaconia-maailmaan. Päähenkilö Falac Valkosulka on kasvanut ritarin aseenkantajana ja valmistautunut itsekin tulemaan ritariksi, mutta kohtalo estettyä tämän Falac ryhtyy praedoriksi, kierteleväksi palkkasoturiksi ja seikkailijaksi.

Tarinat etenevät kronologisesti, ensimmäisessä kertomuksessa jännittynyt Falac on noviisi, joka vaeltaa Kirotulle maalle kokeneen praedorin johtaman ryhmän mukana tarkoituksenaan tappaa lohikäärme. Myöhemmin Falac kokee monenlaisia seikkailuja, ryhmän jäsenet vaihtuvat ja Falac nousee oman ryhmänsä johtajaksi. Hän kokee menestystä ja pettymyksiä, mutta tylsää hänen elämänsä ei koskaan ole.

Kirotun maan ritari tuo mukavalla tavalla mieleen Robert E. Howardin Conanin ja Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan, tarinoissa on myös roolipelien tuntua. Praedorien seikkailut Jaconiassa ovatkin jaettua fantasia-ainesta Petri Hiltusen vuonna 1998 ilmestyneestä Kuninkaan lapset -sarjakuvasta lähtien. Hiltusen sarjakuva-albumien lisäksi aiheesta ovat kirjoittaneet aikaisemmin Ville Vuorela, Markus Harju ja Erkka Leppänen, roolipelikin on julkaistu.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Teetä kolmelle

Kuvahaun tulos haulle teetä kolmelleAgatha Christie: Teetä kolmelle. (Sad Cypress, 1933.) Suom. Anna-Liisa Laine. WSOY, 1995.

Illan iloksi osui omasta kirjahyllystä käteen tämä dekkari, moneen kertaan luettu, kuten kaikki Agatha Christiet. Sattui olemaan väärässä hyllyssä ja otin luettavaksi ennen oikeaan paikkaan siirtämistä.

Neito on pulassa, nuorta naista syytetään toisen nuoren naisen murhasta. Jonkinlainen motiivikin olisi, ja myös mahdollisuus, sillä hän olisi voinut ottaa myrkyn sairaanhoitajan laukusta. Mutta onko hän syyllinen vai syytön? Hercule Poirotkin kutsutaan apuun, ja oikeudenkäynnin edetessä totuus selviää.

**

Kartanon rouva on kouluttanut ja sivistänyt portinvartijan tytärtä. Tyttö ei kuitenkaan - tietenkään - ole kyllin hyvä parempien ihmisten joukkoon, mutta ei hän enää sovi myöskään alaluokkaan. Christien kirjoissa näkyy kovin hyvin, että syntyperä määrittää ihmisen laadun.  

lauantai 3. syyskuuta 2016

Satakielen jälkeen

Kaikki taivaan linnutHarper Lee: Kaikki taivaan linnut. (Go Set a Watchman, 2015.) Suom. Kristiina Drews. Gummerus, 2015.

Tätä kirjaa olin jo ostamassa heti sen ilmestyttyä, mutta oliko kirjakaupasta loppu tai jotain, kun en sitten sitä saanut juuri silloin. Nyt osui käsiin kirjastossa.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen teki suuren vaikutuksen, kun luin sen joskus kauan sitten (kirja ilmestyi vuonna 1960, suomennos 1961, mutta ihan silloin vielä en sitä lukenut). Kaikki taivaan linnut on kirjoitettu sitä aikaisemmin, vaikka sijoittuu myöhempään ajankohtaan, mutta käsikirjoitus oli kadoksissa ja julkaistiin vasta vuossa 2015.

Kaikki taivaan linnut sijoittuu kaksikymmentä vuotta Kuin surmaisi satakielen -kirjan tapahtumien jälkeen. Päähenkilö Jean Louise Finch, lapsuuden lempinimeltään Scout, palaa New Yorkista kotiseudulleen, jossa häntä odottaa yhä huonompaan kuntoon menevä isä sekä poikaystävä, joka mielellään menisi naimisiin.

Entinen kotikaupunki ei ei tunnu kovin idylliseltä, suhteet valkoisten ja mustien välillä vaikuttavat kärjistyneen. Jopa Calpurnia, joka oli Scoutille lapsena rakas ja melkein äidin sijainen, on nykyään etäinen, hän asuu nykyään lastensa ja lastenlastensa kanssa mustien asuinalueella ja kohtelee Scoutia kuin valkoista herrasväkeä ainakin. Kaiken huipuksi Jean Louise huomaa, etteivät hänen isänsä ja poikaystävänsä ajatukset olekaan aivan yhteneviä sen kanssa mitä hän itse pitää oikeana. Mutta pitäisikö jäädä kotiseudulle isän avuksi vai jäädä pysyvästi New Yorkiin, jossa kuka tahansa saa olla oma itsensä?

Kuin surmaisi satakielen oli koskettava kirja, ja koskettava oli tämäkin, mutta jotenkin eri tavalla. Satakieli ehkä kolahti itselleni nuorena, kun olin ajatuksissani varmempi ja ehdottomampi; taivaan linnuissa totuuksia voi olla monta tai niissä voi olla liukumia. 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

ne geenit...

Ihon allaMiikko Oikkonen ja Tiina Raevaara: Ihon alla. Gummerus, 2016.

Mitä sitten, kun ihmisen taidot mahdollistavat sellaisen lääketieteellisen toiminnan, joka pelastaa ihmishenkiä, mutta mitä laki ei salli tai tunne?

Ihon alla pohdiskelee lääketieteen etiikkaa, ihmisyyden keskeisiä kysymyksiä. Esille nousevat geeniteknologian kysymysten lisäksi mm. abortti ja syntymättömän lapsen suojelu ja toisaalta parantumattomasti sairaan eutanasia. Milloin ihminen on ihminen? Mitä ihmiselle saa tehdä?

Sen lisäksi, että kirja antaa ajattelemisen aihetta, se on vetävä romaani, jota on vaikea laskea käsistään. Sofia Sivenius on kohtuullisen uskottava päähenkilö, joka tasapainoilee monella tavalla ongelmallisessa tilanteessa. Sofian isä Hannu Sivenius on intohimoinen tutkija, jonka toimintaa pystyy ymmärtämään, vaikka kaikkea ei hyväksyisikään. Myös Elisabeth Ahlqvist on uskottava henkilöhahmo.  Osa sivuhenkilöistä jää aika ohuiksi, mutta esimerkiksi sairaalan potilas Stella piirtyy vähin vedoin koskettavaksi henkilöhahmoksi.

Luin kirjan yhdessä yössä. Sitä jäin miettimään, että miksi kloonatulla, naisesta syntyvällä lapsella ei olisi juridisesti samoja oikeuksia kuin muillakin vastasyntyneillä. Asiaahan ei välttämättä edes tietäisi kukaan muu kuin alkiota käsitelleen laboratorion väki. Tilanne olisi toinen, jos lapsi kasvaisi "koeputkessa" laboratoriossa ja putkahtaisi maailmaan ilman vanhempia, kuin elävänä soluviljelmänä. Kantasolututkimusta en kovin hyvin tunne, mutta mietin myös sen käyttömahdollisuuksia noin tosielämässä. Mutta tietysti tiedeasioitten yksinkertaistaminen on romaanitekstissä välttämätöntä ja asiat on saatava lukijan kannalta kiinnostaviksi, yksityiskohdissa saa oikoa tieteen mutkia.


PS. Tästä on siis ollut joku TV-sarja, kun en seuraa televisiota, en pysty vertailemaan.

maanantai 29. elokuuta 2016

Guido Brunetti ratkaisee jälleen

Ansionsa mukaanKomisario Guido Brunettin tutkimuksiaDonna Leon: Ansionsa mukaan. (By its cover, 2014.) Suom. Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä. Otava, 2016.


Tällä kertaa ongelmana on vanhojen kirjojen varastaminen. Kirjastossa huomataan yhdysvaltalaisen tutkijan käyttämistä kirjoista kadonneen kuva- ja karttasivuja. Kokonaisia kirjojakin on kadoksissa. Kyseisen "tutkijan" nimelle ei kuitenkaan ole myönnetty passia eikä häntä tunneta siinä yliopistossa, josta hän on väittänyt olevansa. Murhakin ennen pitkää tapahtuu.

Tällä kertaa Paola kokkaa hiukan vähemmän ja aatelissukulaiset ja -tuttavat nousevat enemmän esille kuin tavallisesti. Myöskään singorina Elettra ei ole ihan niin keskeinen kuin joskus. Rikosta selvitellään ottamalla kirjaston kirjoista sormenjälkiä, kyseessä eivät tietenkään sentään ole vuoden uutuusromaanit, vaan 1500-luvun kirjat, joita ihan kuka tahansa ei ole päässyt hypistelemään. Jonkinlaisia konniakin löytyy, saako kukin ansionsa mukaan, on sitten tulkinnanvarainen asia.

Olen pitänyt Donna Leonin ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista todella paljon, mutta välillä on alkanut tuntua, että uudemmat kirjat toistavat jo sanottua hiukan eri muodossa. Ei tämäkään kirja mitään suuria yllätyksiä tarjonnut, mutta oikein mukavaa luettavaa silti.



lauantai 27. elokuuta 2016

Roald Dahlin maailma

Kansikuva teokselle Roald Dahlin maailma  



Roald Dahlin maailma. (The Roald Dahl Treasury, 1997.) WSOY, 2006. 444 sivua. Useita suomentajia.

Palaan vielä Roald Dahliin - aihe ei ole vielä läheskään loppuun käsitelty!

Roald Dahl (1916-1990) oli tuottelias ja rakastettu kirjailija, joka kirjoitti sekä lapsille että aikuisille. Roald Dahlin maailma -teokseen on koottu pätkiä Roald Dahlin lastenkirjoista (joitain jopa kokonaan), mutta mukana on myös kirjeitä ja runoja, joita ei ole julkaistu kirjoissa. Mukana on myös Dahlin omaelämäkerrallisia tekstejä, myös hiukan Dahlin hävittäjälentäjä-urasta kyllä. Dahlin aikuisille kirjoittamia tekstejä ei kirjassa ole.

Kirja on jaettu neljään osaan: Eläimiä, Taikaa, Perhe, ystävät ja viholliset sekä Tärkeitä asioita.

Eläimiä-osiossa ehkä kiinnostavin teksti on "Poika, joka puhui eläinten kanssa". Surmattavaksi pyydystetty jättiläiskilpikonna päästetään vapauteen nuoren pojan puhuttua sen kanssa. Sen jälkeen poika katoaa ja nähdään myöhemmin merellä jättiläsikilpikonnan selässä. Toinen kiinnostava teksti on Kirahvi, kaani ja minä, jonka syntyvaiheista Dahl on kertonut, että hänellä oli ensin mielessä hahmot ja hän neuvotteli niistä luottopiirtäjänsä Quentin Blaken kanssa. Vasta tämän jälkeen alkoi tarina hahmottua. 

Taikaa-osiossa on mm. katkelma Iso kiltti jätti -kirjasta, jossa kerrotaan Ison kiltin jätin korvista. Sillähän on suuret korvat ja niin tarkka kuulo, että se kuulee leppäkertun askeleet lehdellä. Mukana on myös ohje kotoisten perskurkkanoiden valmistukseen. Ne tehdään kurkuista ja täytetään tonnikalalla tai jollain muulla ja koristellaan majoneesilla ja unikonsiemenillä. Osiossa on myös katkelma Dahlin viimeiseksi jääneestä kirjasta Tynkätyiset (The Minpins, 1991) ja ensimmäisestä lastenkirjasta Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961). Toki mukana on myös yksi suosikeistani Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983). 

Perhe, ystävät ja viholliset sisältää omaeläkerrallisen aineksen lisäksi mm. otteet, joissa kerrotaan kahdesta erilaisesta isästä, Dannyn isästä, joka rakastaa ja kannustaa lastaan, ja Matildan isästä, joka pitää tytärtään typeränä ja turhana kiusankappaleena. 

Tärkeitä asioita sisätää myös omaelämäkerrallisia katkelmia ja myös esim. katkelman Nilviöt-kirjasta.

Roald Dahlin maailma esittelee lukijalle sekä Roald Dahlin lastenkirjatuotantoa että hänen elämäänsä. Se, mitä olisin oikeastaan kaivannut lisää, olisi ollut pieni, tiivis elämäkerta vaikka edes aikajanan muodossa.


tiistai 16. elokuuta 2016

Kompleksista elämää

photo
Niina Repo: Kompleksi. Siltala, 2016.

Kirjastosta osui käsiin tämä, josta olen nähnyt hyviä kommentteja. Otin siis lainaan ja luettavaksi.En pettynyt.

Niina Repo kirjoittaa henkilöstä nimeltä Niina. Kompleksi on hänen työpaikkansa ja Kompleksin pomo on hänen aviomiehensä. Aviomies etsii etseään ja löytää satunnaissuhteita.

Työpaikalla kannustetaan löytämään omat voimavaransa, ja Niinakin innostuu kirjoittamaan varsin rajuja tekstejä, jotka liittyvät hänen omaan elämäänsä. Samoihin aikoihin hän alkaa pelätä sairastumista: kirjeet eivät mene perille (ehkä niitä ei ole lähetetty), tavarat häviävät ja löytyvät hämmentävistä paikoista. Niina ei ole ihan varma, mikä on totta ja mikä ei. Työpaikan ilmapiiriä kiristää vielä tieto pian alkavista yt-neuvotteluista.

Sitten erään juhlatilaisuuden jälkeen Niinan mies katoaa. Hän ei ilmesty kotiin eikä työpaikalleen, juhlista hän ei ole mennyt kenenkään rakastajattarensa luo. Miehen epäillään kuolleen. Niinan muistikirjassa on tekstejä, jossa hän suunnittelee miehensä tappamista erilaisilla kasvimyrkyllä, ja kirjoitus, jossa hän lyö miestään päähän lapiolla ja hautaa ruumiin puutarhaan. Niinaa epäillään miehensä murhasta, mutta mitä oikeasti on tapahtunut?

Niina Repo kirjoittaa jollakin tavalla arkisen tuttua tekstiä, jossa kuitenkin risteilevät monenlaiset säikeet. Kirjaa on vaikea laskea käsistään.


  

perjantai 12. elokuuta 2016

Naisia, ruokaa, rakkauttakin

Säädyllinen ainesosaLeena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos, 2016. 

Leena Parkkisen teos Säädyllinen ainesosa sijoittuu 1950-luvun Helsinkiin. Muita tärkeitä paikkoja ovat Tukholma ja Pariisi. Keskeisiä teemoja ovat rakkaus, kaipaus, säädyllisyys ja ruokakin.

Kirjan päähenkilö Saara on yhden lapsen kotiäiti, joka joutuu muuttamaan miehensä työn takia Helsinkiin. Saaran miestä Juhania ei kuvata muuten kuin satunnaisin vedoin: Juhania harmitti, kun uusi koti oli vanhassa talossa Töölössä, kun hän olisi halunnut asua uudessa talossa modernissa ympäristössä. Juhani oli ärtynyt, jos ruoka ei ollut valmiina hänen tullessaan töistä. Juhani ei huomannut vaimonsa ja lapsensa syövän pelkkää perunaa, kun hän valitti lihapalansa sitkeyttä. Juhani ei halunnut lähteä minnekään iltaisin, hän joutui työssä puhumaan pötyä ihan tarpeeksi.

Naimisiinmeno sovittiin oikeastaan jo ensitapaamisella. Juhani suuteli ja sanoi olevansa tosissaan: tutustutaan ja mennään naimisiin. Saara suostui, niin kuului tehdä. Juhani ei vaikuta ihannemieheltä, mutta hän on mies kuitenkin, ja naisen kuuluu mennä naimisiin miehen kanssa. Se on säädyllistä, ja muu oli tuohon aikaan laitontakin. Ja poikaansa Saara rakastaa.

Säädyllinen ainesosa kuvaa 1950-luvun elämää. Päähenkilöiden rakkaustarinat yhdessä ja erikseen muodostavat keskeisen osan kirjan sisällöstä. Niissä on kauneutta ja haikeutta, mutta myös pelkoa ja salailua, sillä kaikenlainen rakkaus ei saanut näkyä. Tietysti myös miehen ja naisen suhteessa piti olla kaikin tavoin säädyllinen, mutta kahden naisen suhde oli rikollista ja sairautta.

Kirjassa laitetaan myös ruokaa, matkustetaan ja vakoillaan. Kokonaisuus on nautinnollinen lukuelämys.


tiistai 9. elokuuta 2016

Nilviöt

Roald Dahl: Nilviöt. (The Twits Puffin Book, 1980.) Kuvitus Quentin Blake. Suom. Sami Parkkinen. Art House, 2005.

Kirjastosta huomasin taas yhden Roald Dahlin kirjan, josta en ole ainakaan aikoihin lukenut.

Nilviöt kertoo epämiellyttävästä pariskunnasta, herra ja rouva Nilviöstä. Heistä molemmat ovat vastenmielisen likaisia ja heidän paras huvinsa on kiusata toinen toisiaan. Kysymyksessä ei ole ihan rakastavaisten pikku kiusottelu, vaan molemmat ovat aika lailla tosissaan...

Vaimonsa lisäksi herra Nilviö kiusaa myös neljää apinaa, joita hän pitää häkissä puutarhassa. Pariskunnalla on tapana myös syödä kerran viikossa lintupiirakkaa, johon herra Nilviö pyydysti linnut laittamalla liimaa lintujen suosiman pihapuun oksille. Yöksi nukkumaan laskeutuvat linnut jäivät kiinni liimaan ja päätyivät piirakkaan.

Lopulta eläimet pystyivät toteuttamaan vastaiskun ja inhottava pariskunta sai mitä ansaitsi.

Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, Roald Dahlin lastenkirjat ovat erilaisia. Niissä noidat eivät muutu kilteiksi eivätkä ketut ja metsästäjät ole lopulta ylimpiä ystäviä.

maanantai 8. elokuuta 2016

Novelleja

Anne Leinonen: Pienen rasian jumala. Atena, 2015.



Kirjastossa osui silmiini  Anne Leinosen novellikokoelma, jota en ole aikaisemmin lukenut, joten nappasin sen heti mukaani.Kokoelma sisältää yhdeksän novellia, joista ainakin osa on ilmestynyt myös muualla, antologioissa.

Ensimmäinen novelli "Pienen rasian jumala" jättää jännittävästi ajattelemisen aihetta.Kirjoittaja kyllä kuvailee ja kertoo, mutta paljon jää lukijan vastuulle. Hieno novelli.

Novelli "Talo, jota en näe" on samantapainen. Lukija saa ymmärtää, ettei maailma ole ihan tämä, mutta mistä on kysymys, jää taas oman mielikuvituksen varaan.

"Kutsuvat sitä kuolemaksi" käsittelee elämää ja kuolemaa. Mistä on kysymys, missä on raja?

"Nahat" on mielenkiintoinen ja voimakkaan visuaalinen novelli tiedosta ja muistamisesta sekä vallasta ja vallanhalusta.

Novellissa "Sanojen mahti" mielikuvitusta viehättää äänetön planeetta, jossa ihmisetkään eivät puhu.

Novellissa "Ken vainajia muistelee" kuolleet unohdetaan, he häviävät jopa valokuvista. Niin on helpompaa, kun ei tarvitse surra. Vai onko?

"Tuonenkalma, surmansuitset" kertoo lapsesta, joka syntyy viallisena ja viedään suolle kuolemaan. Mutta kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista...

Novellissa "Tilastollisesti syyllinen" todennäköisyyksien seuraamisesta oli tullut tärkeä osa yhteiskunnan toimintaa. Elämä voi kuitenkin ahdistaa, jos täytyy pelätä, mihin tilastot voivat omalla kohdalla osoittaa.

"Oliverin kirja" kertoo maailmassa, jossa kirjat ovat kalliita harvinaisuuksia. Oliver haluaisi niin mielellään pidellä kirjaa käsissään, kosketella paperia, lehteillä, mutta eihän se ole mahdollista.

Kokoelman keskeisenä teemana on muistaminen. Siihen linkittyy tietäminen, sanan ja ajatuksen voima. Nautin teksteistä, jotka jättävät tilaa omalle mielikuvitukselle. Leinonen käyttää myös todella tyylikkäästi kansanperinneaineksia.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Roald Dahlia aikuisille



Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni. (Kiss kiss, 1960 & Someone like you, 1953.) Suom. Pentti Saarikoski. Otava,1961.

Roald Dahl: Joku kaltaisesi. (Kiss kiss, 1960 & Someone like you, 1953.) Suom. Pentti Saarikoski. Otava, 1970.

Roald Dahl: Oswald-eno. (My Oncle Oswald, 1979.) Suom. Pentti Nieminen. Otava, 1981.


Roald Dahl (1916-1990) kuuluu siis suosikkikirjailijoihini. Pidän hänen lastenkirjoistaan, mutta upeaa tekstiä hän kirjoitti myös aikuisille.

Teini-ikäisenä luin novellikokoelmat  Rakkaani, kyyhkyläiseni ja Joku kaltaisesi. Meillä oli kerran yläasteella sijaisena opettajan puoliso, kun opettajalle oli tullut jotain äkillistä. Oppiainetta en muista, saattoi olla ihan opoakin tai jotain, missä ei ollut läksyjä ja tarkkaa opintosuunnitelmaa. Sijaisope luki meille muutaman Dahlin novellin ja ihastuin kerrassaan. En muistanut kirjailijaa enkä ollut varma kirjan nimestäkään, kun etsiskelin kokoelmaa lähikirjastosta. Silloin sitä ei löytynyt, mutta vähän myöhemmin osuin saamaan jommankumman Dahlin novellikokoelmasta käsiini ja tajusin, että tämä on sitä, mitä silloin etsin.

Muistelen, että sijaisopettaja olisi lukenut meille enemmän kuin yhden novellin, mutta varmasti en muista muita kuin "Mies etelästä" -novellin ja siinä tehtävän vedonlyönnin. Niin hirveää, mutta niin loogista. Rakastuin.

Oswald-eno ilmestyi suomeksi vasta vuonna 1981. Kirjastosta senkin sitten lainasin. Hauskahan sekin oli, ja Oswald oli aika veijari. Novelleja kyllä pidin parempana. Samaa mieltä olen edelleen, nykyään novellikokoelmat löytyvät omasta kirjahyllystä käännettävä yhteisniteenä.


Sellaisia Dahlin novelleja, joita olen usein miettinyt hetkellä ennen nukahtamista, ovat esimerkiksi "Nunc dimitis" jossa maalattava taulu liittyy ex-rakastavaisten kostoon, laivamatkavedonlyntiin liittyvä "Sukellus pottiin"  sekä "Maku", jossa myös lyödään vetoa suurin panoksin.

Dahl on mestarillinen novellisti. Pidän myös siitä, että hänen novelleissaan yleensä oikeus, lukijan ymmärtämä oikeudenmukaisuus, voittaa lopulta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Karl Axel Björk, herrasmiessalapoliisi

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä. Pokkari. Otava, 2016.

Käärmeitten kesäKarl Axel Björkin uusia tutkimuksia  Luin aikanaan Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan dekkarin Yön sydän on jäätä (2014) ja pidin siitä kovasti. Kun silmiin osui Käärmeitten kesä edullisena pokkaritarjouksena, siihen piti toki tarttua.

Iäkäs, mutta hyväkuntoinen täti kuolee yllättäen ja jättää jälkeensä varsin oudon testamentin. Lisäksi kallisarvoinen rintakoru on kadonnut. Sukulaistyttö haluaa varmistaa, ettei asiassa ole mitään hämärää, ja turvautuu hienotunteiseksi tiedetyn Karl Axel Brjörkin apuun. Vähitellen paljastuukin yhtä ja toista...

Dekkari sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin, ja se sisältää tarkkaa ajankuvaa. Myös kieli on vanhahtavaa tyyliin sopivasti. Nautinnollista luettavaa. Kuva päähenkilöstä syvenee tämän toisen kirjan myötä, hänestä tulee yhä inhimillisempi. 

Sarjan kolmas kirja Kuka kuolleista palaa on jo julkaistu, ja sitä tähyilen kirjastossa käydessäni.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lukumaraton

Osallistun lukumaratoniin sunnuntaina 10.7.2016. Kirjoja on odottamassa pitkä rivi, en vielä tiedä, mitä valikoituu luettavaksi.

***

Niin kuitenkin kävi, etten ehtinyt lukea kuin yhden nuortenkirjan. Nyt vuorokausi jo alkaa loppua, joten maratonmatka jäi tällä kertaa lyhyeksi.


Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika. Karisto, 2016. 186 sivua.

1600-luvun loppuun sijoittuva merirosvoseikkailu on vauhdikas ja aika räväkkä. Toi mieleen sekä Pirates of the Caribbean -elokuvat että 1880-luvulla ilmestyneen Robert Louis Stevensonin Aarresaari -kirjan. 

Kirjasta tulee aikanaan arvio Onnimanni-lehteen, joten tässä ei enempää. 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Palataan Roald Dahliin

Kuka pelkää noitiaMATILDA
                           



Roald Dahl: Kuka pelkää noitia.(The Witches, 1983.) Suom. Sami Parkkinen. Art House, 2016.
Roald Dahl: Matilda. (Matilda, 1988.) Suom. Eeva Heikkinen. (Suomentajan nimeä ei mainia pokkarilaitoksessa!) WSOY, 2011.

Nämä kaksi kirjaa ovat suosikkejani Roald Dahlin (1916-1990) tuotannossa. Tietenkin hyvä kirja on myös esimerkiksi Jali ja suklaatehdas, jota en tällä kertaa käsittele lainkaan. Syy on yksinkertainen: minulla ei ole ko. kirjaa itselläni, ja se oli lainassa kirjastosta, joten en sitä nyt saanut. Aikaisemmin mainittu Jali ja lasihissi on jatkoa suklaatehtaan tapahtumille.



Kuka pelkää noitia

Noitia on kaikkialla, ja noidat vihaavat lapsia. Noidat haluavat tappaa kaikki maailman lapset. Vaikka isoäiti osaa kertoa noitien tuntomerkit, noidat pyrkivät tietenkin peittämään nämä merkit huolellisesti. Koska noidat ovat kaljuja, he käyttävät peruukkeja, ja koska noitien kynnet ovat kissankynnet, noidat käyttävät aina hansikkaita.

Isoäiti ja kertojapoika (kirjassa hänen nimeään ei mainita, elokuvassa hän on Luke) matkustavat lomalla hotelliin, jossa pidetään myös suuren naisjärjestön kokousta, ja käy ilmi, että kyseiset naiset ovat noitia... Ylinoidalla on ainetta, joka muuttaa lapset hiiriksi. Päähenkilö-poika on vahingossa nähnyt noitien kokouksen ja hänet muutetaan hiireksi. Hän kuitenkin onnistuu isoäitinsä auttamana aiheuttamaan noitamaailmalle pahaa tuhoa.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että kirja ja elokuva poikkeavat toisistaan huomattavasti muutamassa olennaisessa kohdassa.

Kuka pelkää noitia on mahdottoman hyvä kirja, mutta pari valitusta minulla on. Ensinnäkin, että Roald Dahlin noidat ovat kaikki naisia, se nimenomaan oikein määritellään kirjassa. Tämä tuntuu väärältä, kun itse tiedän, että esim. Suomessa on ollut paljon miespuolisia noitia. Juoni ei mitenkään menisi pilalle, vaikka miesnoitiakin olisi.

Toinen, aikuisen näkökulmasta tehty valitus koskee käännöstä - tietenkin lapsille on kiva, kun puhutaan Suomesta ja suomalaisista paikoista, mutta minä pitäisin paikat alkuperäisinä...

*

Matilda-kirjan päähenkilö on Matilda-niminen tyttö, jonka isä on huijaava autokauppias, äiti harrastaa intohimoisesti bingoa. Matildalla on veli, Michael, jonka isä arvelee jatkavan autokauppiaan uraa, mutta Matildan toivotaan vain aikuistuvan ja muuttavan pois kotoa mahdollisimman pian.

Matilda on ihmelapsi, joka oppii lukemaan kolmevuotiaana, mutta hänen vanhempiensa mielestä televisio riittää, eikä kirjoja tarvita. Matilda löytää kuitenkin kirjaston ja saa lukemista. Kun Matilda aloittaa koulun, hän osaa kaiken, mitä alimmilla luokilla opetetaan - ja paljon enemmänkin. Kuitenkin sekä rehtori että Matildan vanhemmat ovat sitä mieltä, että Matilda on kiusankappale, jonka pitää pysyä ensimmäisellä luokalla ja joka täytyy pitää kovassa kurissa. Ymmärtävä opettaja antaa Matildalle kirjoja luettavaksi ja antaa tytön opiskella omaan tahtiinsa eteenpäin.

Käy ilmi, että Matilda rakasta opettajaa on kohdannut suuri vääryys, ja Matilda pohtii, miten asian voisi oikaista. Hänen suunnitelmansa onnistuu, ja kaikki päättyy (tietenkin) onnellisesti.

*

Roald Dahlin kirjoissa aikuiset ovat usein hirviöitä, jotka kohtelevat lapsia aivan epäinhimillisesti. Nokkelat ja kekseliäät lapset löytävät kuitenkin keinot selviytyä ja kääntää tilanteen voitokseen.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesä jatkuu. Kesä



Lauri Viita: Kootut runot. Sisältää kokoelmat Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954), Suutarikin, suuri viisas (1961) ja Viimeinen sikermä (1965). WSOY, 1991. (Seitsemäs painos.)




Kuva: Lauri Viita (Lähde: Public Domain)


Betonimylläri (1947) oli kirvesmies Lauri Viidan esikoisteos. Viita sai teoksesta Kalevi Jäntin palkinnon ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. Kokoelmaan kuuluu tunnettu runo Alfhild, joka alkaa:

                                                  Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
                                                  Jumalan näkevät.
                                                  Heille on annettu voima ja valta
                                                  kohota unessa pilvien alta
                                                  ja katsella korkeammalta.

Kokoelman nimirunossa "Betonimylläri" on sekä karua realismia että unikuvia.

                                                  ---
                                                  Olin betonimylläri, sementtikeuhkoin
                                                  ja hattureuhkoin, 
                                                  nenässä kuivunut kuona
                                                  ja paidassa hiki.
                                                 ---- 

Omiin suosikkeihini kokoelmassa kuuluvat mm. lyhyet, nelisäkeiset runot, kuten "Maine", "Yhteistoiminta", "Moraali" ja "Kevät".


Kukunor (1949) sai ristiriitaisen vastaanoton, sitä sanottiin kummalliseksi ja vaikeaksi, mutta siitä myös pidettiin. Runoelman alaotsikkona on Satu ihmislapsille ja se kertoo kahdesta peikosta, Kukunorista ja Kalaharista, jotka asuvat professorin kesäasunnon ullakolla.

                                                  Minä menen Kalahariin
                                                  Kalahariin Kalan pariin
                                                  Minä menen Kalahariin  -
                                                  teeporvuntii Kukunor -
                                                  se kellior, se kellior!

Käppyräinen (1954) muistuttaa taas Betonimylläriä. Runo "Tikanpolkka" on tuttu jo Kukunorista. Puhuttelevia ovat esimerkiksi "Satakieli" ja "Huoneentaulu".



Suutarikin, suuri viisas (1961) sisältää runojen lisäksi ajatelmia, aforismeja. "Ennen kuin sanot ketään omaperäiseksi, käy hänen kanssaan siellä, mistä hän on tullut." 

Jo Käppyräisessä Viita käytti paikoin kalevalamittaa, Suutarissa sitä on enemmänkin.

                                                 Pelkäisinkö peltoani?
                                                 Juoksisinko jo johonkin,
                                                 kun on tuuli niin kolea.
                                                 Tai sanoisin: Kivi käski,
                                                 paasi painoi ja pakisi,
                                                 ei anna syliotetta.
                                                 ---




Viimeinen sikermä (1965) ei ole varsinainen runokokoelma, vaan Onni-sikermä, joka julkaistiin Parnassossa joulukuussa 1965, samana päivänä, kun Lauri Viita kuoli rattijuopon uhrina.
Sikermän viimeisenä runona on tämä kuolinilmoituksissa paljon siteerattu runo:


                                                   Kaita polku kaivolta ovelle
                                                   nurmettuu.
                                                   Ikkunan edessä
                                                   pystyyn kuivunut omenapuu.
                                                   Reppu naulassa ovenpielessä,
                                                   siinä linnunpesä.
                                                   Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
                                                   Kesä jatkuu. Kesä.