maanantai 25. heinäkuuta 2016

Roald Dahlia aikuisille



Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni. (Kiss kiss, 1960 & Someone like you, 1953.) Suom. Pentti Saarikoski. Otava,1961.

Roald Dahl: Joku kaltaisesi. (Kiss kiss, 1960 & Someone like you, 1953.) Suom. Pentti Saarikoski. Otava, 1970.

Roald Dahl: Oswald-eno. (My Oncle Oswald, 1979.) Suom. Pentti Nieminen. Otava, 1981.


Roald Dahl (1916-1990) kuuluu siis suosikkikirjailijoihini. Pidän hänen lastenkirjoistaan, mutta upeaa tekstiä hän kirjoitti myös aikuisille.

Teini-ikäisenä luin novellikokoelmat  Rakkaani, kyyhkyläiseni ja Joku kaltaisesi. Meillä oli kerran yläasteella sijaisena opettajan puoliso, kun opettajalle oli tullut jotain äkillistä. Oppiainetta en muista, saattoi olla ihan opoakin tai jotain, missä ei ollut läksyjä ja tarkkaa opintosuunnitelmaa. Sijaisope luki meille muutaman Dahlin novellin ja ihastuin kerrassaan. En muistanut kirjailijaa enkä ollut varma kirjan nimestäkään, kun etsiskelin kokoelmaa lähikirjastosta. Silloin sitä ei löytynyt, mutta vähän myöhemmin osuin saamaan jommankumman Dahlin novellikokoelmasta käsiini ja tajusin, että tämä on sitä, mitä silloin etsin.

Muistelen, että sijaisopettaja olisi lukenut meille enemmän kuin yhden novellin, mutta varmasti en muista muita kuin "Mies etelästä" -novellin ja siinä tehtävän vedonlyönnin. Niin hirveää, mutta niin loogista. Rakastuin.

Oswald-eno ilmestyi suomeksi vasta vuonna 1981. Kirjastosta senkin sitten lainasin. Hauskahan sekin oli, ja Oswald oli aika veijari. Novelleja kyllä pidin parempana. Samaa mieltä olen edelleen, nykyään novellikokoelmat löytyvät omasta kirjahyllystä käännettävä yhteisniteenä.


Sellaisia Dahlin novelleja, joita olen usein miettinyt hetkellä ennen nukahtamista, ovat esimerkiksi "Nunc dimitis" jossa maalattava taulu liittyy ex-rakastavaisten kostoon, laivamatkavedonlyntiin liittyvä "Sukellus pottiin"  sekä "Maku", jossa myös lyödään vetoa suurin panoksin.

Dahl on mestarillinen novellisti. Pidän myös siitä, että hänen novelleissaan yleensä oikeus, lukijan ymmärtämä oikeudenmukaisuus, voittaa lopulta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Karl Axel Björk, herrasmiessalapoliisi

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä. Pokkari. Otava, 2016.

Käärmeitten kesäKarl Axel Björkin uusia tutkimuksia  Luin aikanaan Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvulle sijoittuvan dekkarin Yön sydän on jäätä (2014) ja pidin siitä kovasti. Kun silmiin osui Käärmeitten kesä edullisena pokkaritarjouksena, siihen piti toki tarttua.

Iäkäs, mutta hyväkuntoinen täti kuolee yllättäen ja jättää jälkeensä varsin oudon testamentin. Lisäksi kallisarvoinen rintakoru on kadonnut. Sukulaistyttö haluaa varmistaa, ettei asiassa ole mitään hämärää, ja turvautuu hienotunteiseksi tiedetyn Karl Axel Brjörkin apuun. Vähitellen paljastuukin yhtä ja toista...

Dekkari sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin, ja se sisältää tarkkaa ajankuvaa. Myös kieli on vanhahtavaa tyyliin sopivasti. Nautinnollista luettavaa. Kuva päähenkilöstä syvenee tämän toisen kirjan myötä, hänestä tulee yhä inhimillisempi. 

Sarjan kolmas kirja Kuka kuolleista palaa on jo julkaistu, ja sitä tähyilen kirjastossa käydessäni.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lukumaraton

Osallistun lukumaratoniin sunnuntaina 10.7.2016. Kirjoja on odottamassa pitkä rivi, en vielä tiedä, mitä valikoituu luettavaksi.

***

Niin kuitenkin kävi, etten ehtinyt lukea kuin yhden nuortenkirjan. Nyt vuorokausi jo alkaa loppua, joten maratonmatka jäi tällä kertaa lyhyeksi.


Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika. Karisto, 2016. 186 sivua.

1600-luvun loppuun sijoittuva merirosvoseikkailu on vauhdikas ja aika räväkkä. Toi mieleen sekä Pirates of the Caribbean -elokuvat että 1880-luvulla ilmestyneen Robert Louis Stevensonin Aarresaari -kirjan. 

Kirjasta tulee aikanaan arvio Onnimanni-lehteen, joten tässä ei enempää. 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Palataan Roald Dahliin

Kuka pelkää noitiaMATILDA
                           



Roald Dahl: Kuka pelkää noitia.(The Witches, 1983.) Suom. Sami Parkkinen. Art House, 2016.
Roald Dahl: Matilda. (Matilda, 1988.) Suom. Eeva Heikkinen. (Suomentajan nimeä ei mainia pokkarilaitoksessa!) WSOY, 2011.

Nämä kaksi kirjaa ovat suosikkejani Roald Dahlin (1916-1990) tuotannossa. Tietenkin hyvä kirja on myös esimerkiksi Jali ja suklaatehdas, jota en tällä kertaa käsittele lainkaan. Syy on yksinkertainen: minulla ei ole ko. kirjaa itselläni, ja se oli lainassa kirjastosta, joten en sitä nyt saanut. Aikaisemmin mainittu Jali ja lasihissi on jatkoa suklaatehtaan tapahtumille.



Kuka pelkää noitia

Noitia on kaikkialla, ja noidat vihaavat lapsia. Noidat haluavat tappaa kaikki maailman lapset. Vaikka isoäiti osaa kertoa noitien tuntomerkit, noidat pyrkivät tietenkin peittämään nämä merkit huolellisesti. Koska noidat ovat kaljuja, he käyttävät peruukkeja, ja koska noitien kynnet ovat kissankynnet, noidat käyttävät aina hansikkaita.

Isoäiti ja kertojapoika (kirjassa hänen nimeään ei mainita, elokuvassa hän on Luke) matkustavat lomalla hotelliin, jossa pidetään myös suuren naisjärjestön kokousta, ja käy ilmi, että kyseiset naiset ovat noitia... Ylinoidalla on ainetta, joka muuttaa lapset hiiriksi. Päähenkilö-poika on vahingossa nähnyt noitien kokouksen ja hänet muutetaan hiireksi. Hän kuitenkin onnistuu isoäitinsä auttamana aiheuttamaan noitamaailmalle pahaa tuhoa.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että kirja ja elokuva poikkeavat toisistaan huomattavasti muutamassa olennaisessa kohdassa.

Kuka pelkää noitia on mahdottoman hyvä kirja, mutta pari valitusta minulla on. Ensinnäkin, että Roald Dahlin noidat ovat kaikki naisia, se nimenomaan oikein määritellään kirjassa. Tämä tuntuu väärältä, kun itse tiedän, että esim. Suomessa on ollut paljon miespuolisia noitia. Juoni ei mitenkään menisi pilalle, vaikka miesnoitiakin olisi.

Toinen, aikuisen näkökulmasta tehty valitus koskee käännöstä - tietenkin lapsille on kiva, kun puhutaan Suomesta ja suomalaisista paikoista, mutta minä pitäisin paikat alkuperäisinä...

*

Matilda-kirjan päähenkilö on Matilda-niminen tyttö, jonka isä on huijaava autokauppias, äiti harrastaa intohimoisesti bingoa. Matildalla on veli, Michael, jonka isä arvelee jatkavan autokauppiaan uraa, mutta Matildan toivotaan vain aikuistuvan ja muuttavan pois kotoa mahdollisimman pian.

Matilda on ihmelapsi, joka oppii lukemaan kolmevuotiaana, mutta hänen vanhempiensa mielestä televisio riittää, eikä kirjoja tarvita. Matilda löytää kuitenkin kirjaston ja saa lukemista. Kun Matilda aloittaa koulun, hän osaa kaiken, mitä alimmilla luokilla opetetaan - ja paljon enemmänkin. Kuitenkin sekä rehtori että Matildan vanhemmat ovat sitä mieltä, että Matilda on kiusankappale, jonka pitää pysyä ensimmäisellä luokalla ja joka täytyy pitää kovassa kurissa. Ymmärtävä opettaja antaa Matildalle kirjoja luettavaksi ja antaa tytön opiskella omaan tahtiinsa eteenpäin.

Käy ilmi, että Matilda rakasta opettajaa on kohdannut suuri vääryys, ja Matilda pohtii, miten asian voisi oikaista. Hänen suunnitelmansa onnistuu, ja kaikki päättyy (tietenkin) onnellisesti.

*

Roald Dahlin kirjoissa aikuiset ovat usein hirviöitä, jotka kohtelevat lapsia aivan epäinhimillisesti. Nokkelat ja kekseliäät lapset löytävät kuitenkin keinot selviytyä ja kääntää tilanteen voitokseen.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesä jatkuu. Kesä



Lauri Viita: Kootut runot. Sisältää kokoelmat Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954), Suutarikin, suuri viisas (1961) ja Viimeinen sikermä (1965). WSOY, 1991. (Seitsemäs painos.)




Kuva: Lauri Viita (Lähde: Public Domain)


Betonimylläri (1947) oli kirvesmies Lauri Viidan esikoisteos. Viita sai teoksesta Kalevi Jäntin palkinnon ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. Kokoelmaan kuuluu tunnettu runo Alfhild, joka alkaa:

                                                  Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
                                                  Jumalan näkevät.
                                                  Heille on annettu voima ja valta
                                                  kohota unessa pilvien alta
                                                  ja katsella korkeammalta.

Kokoelman nimirunossa "Betonimylläri" on sekä karua realismia että unikuvia.

                                                  ---
                                                  Olin betonimylläri, sementtikeuhkoin
                                                  ja hattureuhkoin, 
                                                  nenässä kuivunut kuona
                                                  ja paidassa hiki.
                                                 ---- 

Omiin suosikkeihini kokoelmassa kuuluvat mm. lyhyet, nelisäkeiset runot, kuten "Maine", "Yhteistoiminta", "Moraali" ja "Kevät".


Kukunor (1949) sai ristiriitaisen vastaanoton, sitä sanottiin kummalliseksi ja vaikeaksi, mutta siitä myös pidettiin. Runoelman alaotsikkona on Satu ihmislapsille ja se kertoo kahdesta peikosta, Kukunorista ja Kalaharista, jotka asuvat professorin kesäasunnon ullakolla.

                                                  Minä menen Kalahariin
                                                  Kalahariin Kalan pariin
                                                  Minä menen Kalahariin  -
                                                  teeporvuntii Kukunor -
                                                  se kellior, se kellior!

Käppyräinen (1954) muistuttaa taas Betonimylläriä. Runo "Tikanpolkka" on tuttu jo Kukunorista. Puhuttelevia ovat esimerkiksi "Satakieli" ja "Huoneentaulu".



Suutarikin, suuri viisas (1961) sisältää runojen lisäksi ajatelmia, aforismeja. "Ennen kuin sanot ketään omaperäiseksi, käy hänen kanssaan siellä, mistä hän on tullut." 

Jo Käppyräisessä Viita käytti paikoin kalevalamittaa, Suutarissa sitä on enemmänkin.

                                                 Pelkäisinkö peltoani?
                                                 Juoksisinko jo johonkin,
                                                 kun on tuuli niin kolea.
                                                 Tai sanoisin: Kivi käski,
                                                 paasi painoi ja pakisi,
                                                 ei anna syliotetta.
                                                 ---




Viimeinen sikermä (1965) ei ole varsinainen runokokoelma, vaan Onni-sikermä, joka julkaistiin Parnassossa joulukuussa 1965, samana päivänä, kun Lauri Viita kuoli rattijuopon uhrina.
Sikermän viimeisenä runona on tämä kuolinilmoituksissa paljon siteerattu runo:


                                                   Kaita polku kaivolta ovelle
                                                   nurmettuu.
                                                   Ikkunan edessä
                                                   pystyyn kuivunut omenapuu.
                                                   Reppu naulassa ovenpielessä,
                                                   siinä linnunpesä.
                                                   Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
                                                   Kesä jatkuu. Kesä.