sunnuntai 28. joulukuuta 2014

joulunajan lukemista 3

Kaksi dekkaria


Carter Dickson: Kaunottaren kuolema. WSOY 1989. SAPO.
Reginald Hill: Elämään palautettu. WSOY 1996. SAPO.

John Dickson Carr (1906-1977) oli yhdysvaltalainen "dekkarin kultakauden" kirjailija, joka julkaisi myös salanimillä Carter Dickson, Carr Dickson ja Roger Fairbairn. Kaunottaren kuolema on alunperin julkaistu vuonna 1943 ja tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alkuaikoihin. Sota on olemassa taustalla, vaikka se ei suoranaisesti vaikuta Pohjois-Devonin pikkukaupungin elämään. Tapahtumista kirjoittaa eläkkeelle jäänyt lääkäri, jota paikkakuntalaiset nimittävät tohtori Lukeksi. Loppupaljastuksen ja jälkisanat kirjoittaa toinen henkilö tohtori Luken kuoltua ilmahyökkäyksessä Bristolissa 25.11.1940.

Reginald Hill (1936-2012) oli brittiläinen kirjailija, jonka luomuksia ovat Andrew Dalziel ja Peter Pascoe -nimiset etsivät. Elämään palautettu kertoo vuonna 1963 tapahtuneesta rikoksesta. Murhasta on tuomittu mies ja nainen; mies on hirtetty, mutta nainen on istunut vankilassa 27 vuotta. Nyt on herännyt epäilyksiä tuomion oikeellisuudesta ja nainen vapautetaan vankilasta. Kun asia on nostettu päivänvaloon, monellakin taholla on kiinnostusta siihen, mitä kolmekymmentä vuotta sitten todella tapahtui.  

Carten Dicksonin dekkareissa esiintyy usein suljetun huoneen mysteeri. Myös Kaunottaren kuolemassa on seikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta. Elämään palautettu -dekkarissa tutkitaan menneisyyden murhaa, jossa rikoksen jäljet ovat jo kylmenneet. Molemmissa dekkareissa keskeisiä ovat kiihkeät tunteet ja kielletyt rakkaussuhteet. Mihin saakka rakkaus ja lojaalius venyvät, mihin johtaa mustasukkaisuus...

           
Molemmat kirjat ovat omasta kirjahyllystäni.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulunajan lukemista 2

Andrew Garve: Kumpi meistä? WSOY, 1979. SAPO.

Andrew Garve on salanimi, jolla Paul Winterton (1908-2001) julkaisi yli neljöäkymmentä dekkaria ja jännitysromaania. Tuonnastosta on suomennettu vain muutama kirja. 

Jännityskirjailija Walter Haines on naimisissa viehättävän Lauran kanssa, kun pariskunta tutustuu komeaan näyttelijään, Max Rylandiin. Max on hauskaa seuraa, kunnes Walter tajuaa, että Max ja Laura ovat enemmänkin kuin ystävät. Laura jättää Walterin ja lähtee Maxin mukaan. Kun Max myöhemmin löytyy murhattuna, Walteriakin kuulustellaan. Hän kuitenkin vapautuu nopeasti epäilyistä, koska oli murhan aikaan todistettavasti poissa maasta. Maxilla on kuitenkin ollut monta rautaa tulessa ja toinenkin epäilty löytyy. Tämä tunnustaa, jolloin myös Walter esittää tunnustuksen ja kertoo yksityiskohtaisesti, miten hän toteutti murhan.

kuva: Kumpi meistä ( Sapo 230 ) Ei mikään aivan mykistävä mestariteos, mutta ihan viihdyttävä romaani kuitenkin. Kahden mahdollisen murhaajan syyllisyydestä ei sanota aivan suoraan, mutta parista ykstyiskohdasta käy kyllä ilmi, kumpi on oikea murhaaja.

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulunajan lukemista

Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus. WSOY, 1995. SAPO. Alkuperäinen The Secret of Chimneys, 1925.


Tämä kirja kuuluu Christien tuotannon alkupäähän.  Itäeurooppalaisia konnia ja kruunupäitä, jalokivivarkaus, kuuluisa mestarivaras, salaperäinen käsikirjoitus ja yhtä salaperäiset rakkauskirjeet. Lisäksi poliitikkoja, aatelisia ja rakkautta. Viihdyttävä kirja, joka on julkaistu suomeksi monta kertaa ja monella eri kansikuvalla. Minun kirjani kansikuva ei ole tässä oleva, vaan toisenlainen, hiukan rivo. En oikein tiedä, miten se liittyy kirjan sisältöön.    

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joululukemista

Epookkiromantiikkaa

Seuraneiti 


Kaari Utrio: Seuraneiti. Amanita, 2014 (pokkariversio). Alkuperäinen 2013.



Olen aika monena jouluna ostanut itselleni joululukemiseksi Kaari Utrion uusimman kirjan, mutta viime jouluna sitä ei tullut tehdyksi. Nyt sain edellisesti pokkariversion, joten ostin sen jouluilokseni, mutta luinkin sen jo vähän etukäteen.

Olen lukenut aika paljon Utrion tuotantoa (ehkä kaikki, mutta sitä en voi vannoa). Ihan yleistyksenä sanoisin, että olen pitänyt erityisesti muinaiseen Suomeen sijoittuvista kirjoista, kun taas ne, joissa matkustetaan ympäri Eurooppaa, eivät jostain syystä ole olleet aivan niin mieleeni. Viime vuosina olen ollut varsin ihastunut Utrion 1800-luvulle sijoittuviin romaaneihin. Erityisiä suoskikkejani ovat Pappilan neidot (1976) ja Rakas Henrietta (1977).

Seuraneidin päähenkilö on Linda, joka on häikäisevä kaunotar, mutta nöyrä, ujo ja lisäksi köyhän kappalaisen tytär. Naiseksi hän on saanut suoraastaan runsaasti koulutusta ja hän hoitaakin kappalaisen kirjanpidon lisäksi myös kirjanpitoa läheisellä ruukilla - palkatta tietenkin. Lähimmäisenrakkaudfen vuoksi hän vierailee myös ilkeän vanhan tädin seurana ja toisinaan käy hoitamassa sukulaisten lapsia.

Ihanaan Lindaan rakastuu sekä nuori aatelismies että varakas tukkukauppias. Molemmat ovat Lindan lähettyvillä myös Helsingissä, minne Linda kutsutaan sukulaisten seuraneidiksi. Toinen ihailijoista on kaunis, toinen on turvallinen, mutta loppujen lopuksi Linda itse saa tehdä valinnan. Lukija on toki tiennyt jo pitkään, kumman kanssa Linda tulee onnelliseksi.

Seuraneiti on mukava kirja, jonka parissa kyllä viihtyy, vaikka se ei aivan suosikkieni tasolle ylläkään. Mukavaa kuitenkin, että se on nyt omassa hyllyssäni, joten voin palata siihen vielä joskus myöhemminkin.

 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni 6


  Margery Allingham: Kohtalokas kotiopettajatar. WSOY, 1990 (2. painos, ensimmäinen 1968). (SAPO)



Nuori mies ja nuori nainen ovat rakastuneita ja aikovat kihlautua. Tytön isä on ollut suostuvainen, mutta yllättäen hän kieltäytyykin hyväksymästä kihlausta.

Poika on adoptoitu vauvana ja monet ovat arvelleet hänen olevan kuitenkin sukua. Näyttää kuitenkin siltä, että lapsen on tuonut sodan aikana pommituksia pakoon nuori nainen, joka ei ole antanut henkilötietojaan ja joka on häipynyt tiehensä, kun hänelle on tehty kysymyksiä. Lapset ovat peräisin erittäin huonomaineiselta alueelta. Morsiamen isä onkin huolissaan perintötekijöistä, esimerkiksi pojan suvussa mahdollisesti esiintyvästä mielisairaudesta.

Monenlaista petkutusta ja kummallisuutta ilmenee, ennenkuin totuus paljastuu. Ei liene liian paha paljastus, jos toteaa, että pojan syntyperä lopulta osoittautuu riittävän hyväksi avioliitolle. Asenteellisuushan näissä sapoissa kukoistaa, vaikka tässä myös rikkaan perheen viat nostetaan selvästi näkyviin. Myös aviollisen syntyperän merkitys on suuri, vaikka "paremman väen" miehen avioton lapsi hyväksytään paremmin kuin alaluokkaisen naisen hairahdus.  Kertomukseen kietoutuu myös sata vuotta vanha häväistys- ja murhajuttu.



lauantai 20. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni 5

Agatha Christie: Kohti nollapistettä. WSOY 1990. (SAPO)



Kun dekkari usein alkaa murhasta, Kohti nollapistettä johdattaa lukijaa kohti murhaa.  Jälleen toimitaan varakkaan ylä- ja keskiluokan piireissä. Joukko ihmisiä vierailee invalidisoituneen iäkkään rouvan, lady Camillan, luona. Lady Camillan mielestä on outoa kutsua yhtä aikaa miehen entinen ja nykyinen vaimo, mutta on nykyaikaa, että naiset tutustuvat toisiinsa ja ovat ystäviä. Audrey ja Kay ovat kuitenkin kovin erilaiset eivätkä he erityisemmin pidä toisistaan.

Lady Camillan luona vierailulla on myös Thomas Royde, joka on palannut Englantiin aikomuksenaan kosia nyt vapaata Audreyta, jonka hän on tuntenut lapsesta saakka. Sen sijaan Kayn nuoruudenystävä Ted asuu naapurihotellissa, josta käsin hän vierailee talossa päivittäin. Mukana on myös Mary Aladin, joka on ollut rouvan seuraneitinä viitisentoista vuotta, iäkäs lakimies Traves, joka epäonnekseen muistaa jokaisen juttunsa, sekä Andrew MacWhirter, jonka asiat ovat aluksi niin huonosti, että hän haluaa kuolla.

Christie pyörittää jälleen lukijaa niin, että jokaisella henkilöllä voisi olla syy murhata joku. Lopullinen ratkaisu on kuitenkin kuitenkin aika erikoinen ja sen todistaminen vielä erikoisempaa... Romantiikka on toki myös mukana kirjan kuvioissa. Mysteerin ratkaisijana on tällä kertaa sisarenpoikaansa avustava tarkastaja Battle.

torstai 18. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni 4

Sue Grafton: C niinkuin Callahan. Book Studio, 1990.



C niinkuin Callahan kuuluu Graftonin aakkosdekkarisarjaan, josta pidän erityisesti naispuolisen yksityisetsivän, Kinsey Millhonen vuoksi.

Kinsey on epäileväinen, kun Bobby Callahan väittää autokolarin oleen häneen kohdistunut murhayritys.Alkaa kuitenkin ikävästi näyttää siltä, että Bobby on ollut oikeassa. Harmi kyllä, Bobby sai kolarissa aivovamman, jonka seurauksena hän muistaa vain osaia kolaria edeltävistä tapahtumista. Hän kuitenkin uskoo olleensa jonkin ison, ehkä kiristystä muistuttavan asian jäljillä.

Kyllähän Kinsey saa lopulta asiat selviämään, vaikka Bobby ei siitä hyödykään. Juoni etenee kohtalaisen loogisena tapahtumasta toiseen, mutta kokonaisuus ei aivan vakuuta. Sivujuonteena kulkeva kohtalokkaan naisen tapaus on mielenkiintoinen. Lukijahan arvaa heti, ettei tuolla naisella ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Kinsey saa totuuden helposti selville.

Kaikesta huolimatta C niinkuin Callahan on viihdyttävä kirja. Huviksi ja ajanvietteeksihän dekkareita luetaan. 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni 3

Quentin Patrik: Viisi askelta murhaan. Viihdeviikarit, 1989.

Quentin Patrik tai Patrik Quentin on salanimi, jolla Richard Wilson Webb ja Hugh Wheeler julkaisivat yhdessä kirjoittamiaan dekkareita. Kaksikko on julkaissut myös nimellä Jonathan Stagge, tämäkin romaani (The Dogs Do Bark) on vuonna 1936 julkaistu Staggen nimellä.

Ensimmäiset nimellä Q. Patrik julkaistut romaanit olivat Webbin ja Martha Mott Kelleyn yhdessä kirjoittamia, pari romaania Webb kirjoitti Mary Louise White Aswellin kanssa, mutta suurin osa on Webbin ja Wheelerin yhdessä kirjoittamia. Myöhemmin Hugh Wheeler on käyttänyt salanimeä myös yksin.


 kuva: Viisi askelta murhaan  Kirjan päähenkilö on maalaislääkäri Hugh Westlake. Hän on leskimies ja asuu kymmenvuotian tyttärensä Dawnin kanssa. Kylän keskeisiin huveihin kuuluvat hevoset ja ketunmetsästys, myös sekä Westlake että hänen tyttärensä ovat innokkaita harrastajia.

Eräänä yönä koirat haukkuvat oudosti ja seuraavan päivän ketunmetsästyksen yhteysessä löytyy ruumis... Sheriffi Cobb haluaa paikallista apua ja kutsuu Westlaken apulaissheriffiksi. Kukapa tuntisi seudun ja sen asukkaat paremmin kuin paikallinen perhelääkäri.

Näissä vanhoissa dekkareissa pääsee entisajan maalaiskylien elämään. Näkökulma on aina keski- ja yläluokkaisten asukkaiden, työväkeen kuuluvia mainitaan harvoin. Lääkärit tuntuvat usein selittelevän potilaittensa terveydentilaa ja sairauksia ilman vaitiolovelvollisuuden taakkaa. Viihdyttävää luettavaa joka tapauksessa.  

tiistai 16. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni 2




 Kansi: Michael Underwood: Kohtalon käsi

Michael Underwood: Kohtalon käsi.
WSOY, 1988 (SAPO).

Toinen dekkari keskittyy sekin oikeusaliin. Miljonäärin vaimo on yhtäkkiä hävinnyt jäljettömiin. Mies on epäilemättä murhannut vaimonsa, joka ei suostu avioeroon, vaikka mies haluaisi naida uusimman rakastajattarensa. Mutta mistä todisteet? Lopulta päivänvaloon nousee irtonainen käsi, jossa ei ole jäljellä juuri muuta kuin luut, mutta sormessa on kadonneen naisen vihkisormus. Murha on siis tapahtunut, vaikka enempää ruumiista ei löydetä.

Oikeudenkäynnissä asiaa pohdiskellaan puolelta toiselle. Tuomarin ja muutamien valamiesten henkilöhahmoja ja yksityiselämää nostetaan hiukan esille, tämä tuo juoneen kiinnostavuutta ja syvyyttä. Lopulta valamiehistö antaa päätöksensä, mutta eiväthän asiat siihen pääty...

maanantai 15. joulukuuta 2014

Dekkareita hyllystäni

Kirjahyllyjä järjestellessä alkaa aina tehdä mieli jättää kirjoja esille luettavaksi. Tällä kertaa toin yöpöydälle iltalukemiseksi muutaman vanhan dekkarin, jotka sattuivat tulemaan esille muitten kirjojen takaa (minullahan on hyllyissä kirjoja kahdessa kerroksessa).

Erle Stanley Gardner: Änkyttävän piispan tapaus. WSOY, 1995. (SAPO)

Ensimmäiseksi tartuin Änkyttävään piispaan. Alkuperäinen teos on julkaistu 1936. Kirja on aika tyypillinen Perry Mason -tapaus, jossa lainopilliset kikkailut ovat tärkeässä roolissa. Muutenkin mukana ovat vanhanajan dekkarien tärkeät piirteet: rikkaan perijän epämieluisa avioliitto ja mahdollinen huijariperijä, loppujen lopksi toki murhakin. Perry Masoneissahan aika harvoin lähdetään selvittämään murhaa, aluksi juttu on aivan toisentyyppinen. Murha sitten myöhemmin osoittaa asian vakavuuden. Perry Masoneja luen aina mielelläni.

  Piispan - tai piispana esiintyvän huijarin - änkytys on olennainen asia kirjassa. Piispat kun eivät tavallisesti änkytä...

Hauska yksityiskohta kirjassa oli tilanne, jossa yksityisetsivä Paul Drake ryntää Perry Masonin toimistoon kertomaan järisyttävästä löydöstään. Hän on vähän aikaisemmin todennut Della Streetille, ettei naisille voi kehittyä sellaista älyä, jota etsivältä vaaditaan. Kun Drake toteaa, ettei Perry arvaa sadassa vuodessakaan, mitä he ovat löytäneet, Della kertoo tiedon tyynesti ja Draken ihmettelyyn toteaa:

"Alkeellista, rakas Watson, alkeellista", hän sanoi. "Järkeilin sen naisellisella älylläni tosiasioiden pohjalta."


tiistai 9. joulukuuta 2014

Blade Runner

Ihmisiä ja androideja


Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä. (Do Androids Dream of Electric Sheep? 1968). Jalava, 1989.

Kirjan kansi. En muistanutkaan, että tämäkin oli hyllyssäni. Kun sen sattumalta huomasin, piti lukea taas uudelleen. Alkuperäinen tarina on julkaistu vuonna 1968, mutta se on edelleen varsin tuore ja toimiva.

Dick sijoitti tapahtumat 1990-luvulle, mutta myöhemmissä painoksissa tapahtuma-aika on muutettu 2020-luvulle. Maapallosta suurin osa on asumiskelvotonta ydinsodan jälkeen ja ihmisiä on kannustettu muuttamaan maapallon ulkopuolelle perustettuihin siirtokuntiin. Muuttaville annetaan oma henkilökohtainen androidi, ihmisenmuotoinen robottipalvelija. Teknologian kehittyessä androidit alkavat muistuttaa  yhä enemmän ihmistä. Eroa ei ole helppo huomata, mutta androidien ei ole sallittua asua ihmisenä ihmisten joukossa...


maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuu

Joulukalenteri

                                            olisi hauska tehdä, mutta tänä vuonna jätän väliin. Marraskuun lukuhaasteen kirjoistakin on monesta vielä kirjoittamatta.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kolmaskymmenes päivä

Lisää myytillisiä tarinoita

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita, 2013.

Kokoelma alkaa Shimo Suntilan raapaleella eli lyhytnovellilla, jossa on täsmälleen sata sanaa. Tällainen lyhyt muoto pakottaa tiivistämään, eikä se aina toimi. Vuosi tai pari sitten Suntila julkaisi blogissaan raapaleen päivässä, myöhemmin hän on julkaissut raapalekokoelman. Suntilan raapaleet olivat useimmiten erittäin hyviä, niin myös tämän kokoelman avausteksti "Sauna". Raapale tuo sadassa sanassaan lukijan silmien eteen vaikuttavasti kokonaisen tapahtumasarjan. Lyhyenä ja tiiviinä kuvauksena teksti tuo myös mieleen kansanperinteen uskomustarinat, joissa ei niissäkään ole tapana liikoja jaaritella.

Muista novelleista erityisesti jäi mieleen muutama. Anne Leinosen "Ken vainajia muistelee" käsittelee elävien ja kuolleitten välistä rajaa. Aihe on kansantarinoissakin paljon esillä, mutta Leinosen novellissa näkökulma on hiukan erilainen...

Mari Saarion novelli "Holvikirkon kanttorin poika" sisältää  kansanuskomusten aineksia, mutta vie tarinan vielä siitä eteenpäin. Suosikkeihini kuuluu myös Eero Korpisen "Vainajan palmikko", jossa vastakkain ovat ihminen ja yliluonnolliset voimat. Mixu Laurosen vaikuttavan "Aallot"-novellin vaeltava päähenkilö tuo mieleen Sapkowskin noituri Geraltin.

Tarinoista löytyy folkoristin iloksi vainajien lisäksi mm. piruja, paroja ja rajahaltioita. Mielenkiintoinen ja onnistunut kokoelma.




lauantai 29. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, yhdeksäskolmatta päivä

(Kansan)perinteistä jännitystä

Ken vainajia muistelee ja muista myytillisiä tarinoita. Espoon science fiction - ja fantasiaseura ESC ry, 2013.

  Ken vainajia muistelee sisältää esipuheen lisäksi 12 kertomusta, joissa kaikissa on jonkinlaisia yhteyksiä kansanperinteeseen. Kokoelma viittaa kansanperinteen uskomustarinoihin jo nimeltäänkin; Lauri Simonsuuren toimittama uskomustarinoiden kokoelma oli nimeltään Myytillisiä tarinoita (vuodelta 1947).

kuva: Myytillisiä tarinoita
Alkuperäinen Myytillisiä tarinoita kansipapereineen.
Osa tarinoista on varsin hyviä, lisäksi kirjan kansikuva on hieno.Kirjoitan suosikkinovelleistani lisää myöhemmin.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kahdeksaskolmatta päivä

Lisää pieniä tarinoita

Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY, 2011.

Mooses Mentula: Musta timanttiPidin myös Mooses Mentulan novelleista, vaikka monet niistä ovat sävyltään tummia. Elämänmakuisia ne ovat joka tapauksessa.

Tämä ja Miina Supisen Apatosauruksen maa ovat fyysisesti samassa kirjassa yhteisjulkaisuna. Kiva ja toimiva idea. Novellit ovat sen verran erilaisia, että kyllä erottaa, kumpaa puolta on lukemassa.

torstai 27. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, seitsemäskolmatta päivä

Pieniä tarinoita

Miina Supinen: Apatosauruksen maa. WSOY, 2010.



Pidin näistä Miina Supisen pienistä novelleista todella paljon. Novellit ovat lyhyitä ja niistä useimmat sijoittuvat maailmaan, joka on melkein kuin meidän maailmamme, mutta ei ihan. Kaikkea ei selitetä, vaan lukijalle jää vielä pohdittavaa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kuudeskolmatta päivä

Esihistoriaa...


 
Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani. WSOY, 1984.

Oma kirjani on kahdeksas painos, ensimmäinen suomennos julkaistiin 1981, alkuperäinen kirja ilmestyi 1980. Kirja on kuusiosaisen Maan lapset -sarjan ensimmäinen ja paras.

Olen pitänyt tästä kirjasta ja olen lukenut sen monta kertaa. Edellisestä kerrasta on ainakin kymmenen vuotta, mutta nyt satuin tarttumaan kirjaan, kun se hyllyä järjestäessä osui käteen. Luinkin sen sitten yhdessä yössä melkein loppuun, vasta aamuyöllä laitoin kirjan sivuun.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, viideskolmatta päivä

Murha vastaitsenäistyneessä Suomessa


Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

Olen lukenut aikaisemmin Virpi Hämeen-Anttilan tietokirjoja ja myös jonkun romaanin ja olen niistä pitänyt. Pidin myös tästä.

Yön sydän on jäätä on 1920-luvulle sijoittuva dekkari. Päähenkilö Karl Axel Björk on virkamies, joka harrastuksenaan ratkoo rikoksia. Björk on melko kiinnostava hahmo, vaikka joiltakin osin ehkä muistuttaa vähän liikaakin ihailemiaan esikuvia.

1920-luvun miljöö tuo kertomukseen paljon kiinnostavia aineksia ja luinkin kirjaa melkein enemmäm ajankuvauksena kuin dekkarina. Päähenkilö on varsin edistyksellinen, mutta hän tietää sen itse, joten ei ole varsinainen anakronismi... Toki rikosjuonikin on mukana, erikoista murhaa selvitellään.

Tekstissä Hämeen-Anttila käyttää paljon 1920-luvun sanamuotoja ja ilmaisuja, mikä enimmäkseen on suorastaan nautinnollista, mutta joissakin paikoissa vähän töksähtää. Enemmän häiritsee, että henkilöistä käytetään kovin usein se-pronominia myös muussa kuin puheessa ja puheenomaisessa ilmauksessa. 

Vaikuttaa siltä, että Karl Axel Björkin seikkailuja saadaan lukea vielä lisää.Odotan kiinnostuneena.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, neljäskolmatta päivä

Kuukauden päästä on jouluaatto! Vaikea päättää, riemuitsisiko vai ahdistuisiko...

Lukuhaasteen kirja edelleen: Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kolmaskolmatta päivä

 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

- sama kirja jatkuu edelleen...

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kahdeskymmenes toinen päivä

 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

Virpi Hämeen-Anttilan uusin teos tarttui mukaan kirjamessuilta ja on odottanut hyllyssä.Vähän ajattelin säästää sen joululukemiseksi, mutta aloitin nyt kuitenkin.

Kirjoitan kirjasta enemmän, kun saan sen luetuksi loppuun. 

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kahdeskymmenes ensimmäinen päivä


Vaka vanha hauvaseni...


Mauri ja Tarja Kunnas: Koirien Kalevala. Otava, 2013. 

Minun kirjani on 21. painos vuodelta 2013. Alkuperäinen kirja on vuodelta 1992. Kannessa on tekijänä pelkästään Mauri Kunnas, sisäkannessa Mauri ja Tarja Kunnas. Tässä uudemmassa kirjassa alkuperäisen kannen yläosan oranssi on samaa sinistä kuin alempanakin.

Kauan sitten Kalevalan mailla asui villi ja vapaa koirien heimo...

torstai 20. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kahdeskymmenes päivä

Sarjassamme ikivanhoja tyttökirjoja


Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta. Otava, 1982 (kuudes painos).


kuva: Vähän enemmän EevastaKersti Bergroth (1886-1975) kirjoitti  useita tyttökirjoja salanimellä Mary Marck. Bergroth kirjoitti myös usealla muulla salanimellä.

Eevasta kirjoitettuja koululaisromaaneja ovat Eevan luokka (1917), Vähän enemmän Eevasta (1918), Yhteiskoululaisia (1920) ja Hyvästi, Eeva (1923). Olen lukenut nämä joskus nuoruudessani, mutta nyt tämä kakkososa löytyi Salon pääkirjoston poistomyynnistä.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, yhdeksästoista päivä






Karisto : Rakkaudella, Silja : 9789512351916

Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella Silja. Karisto, 2010.

 
 Tämäkin kirja on peräisin Salon pääkirjaston poistomyynnistä. Silja-sarjan toinen osa, Siljan syksy, ei ollut myytävien joukossa, mutta tämä kolmas (ja viimeinen) osa oli.




tiistai 18. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kahdeksastoista päivä



Tyttöbändissä


Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu. Karisto, 2007.

Pari viikkoa sitten ostin taas pinon kirjaston poistokirjoja Salon kaupunginkirjastosta. Siljan laulu on yksi ostoksistani. Siljan laulun käsikirjoitus voitti Kariston järjestämän Tiina 2006 -kirjoituskilpailun. Teos on Vilja-Tuulia Huotarisen esikoisromaani, sitä ennen hän on julkaissut runoja.

Viisitoistavuotias Silja on menettänyt isänsä yhtäkkiä, samalla hänen maailmastaan on pudonnut pohja. Kavereitten kanssa hän on nykyään aivan eri aaltopituudella. Äitikään ei oman surunsa keskellä oikein löydä yhteyttä tyttäreensä. Silja kuitenkin löytää uuden harrastuksen ja uusia kavereita; elämä alkaa taas maistua.

Siljan isä oli kirjailija, tunnettu henkilö, joten aivan ventovieraatkin ovat kiinnostuneet hänen ajatuksistaan ja elämästään. Silja on surullinen, koska hän ei ehtynyt tutustua isäänsä aikuisena; hän ei esimerkiksi tiedä, kuka oli isän lempirunoilija. Paljon jää puhumatta, paljon jää kertomatta...


maanantai 17. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, seitsemästoista päivä

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja. Otava, 2014.


Vuonna 1939 syntynyt Marja-Leena Mikkola on julkaissut 1960-luvulta lähtien aikuisten ja lasten kirjoja, kabareetekstejä, sketsejä ja näytelmiä.



Mikkola on saanut lastenkirjallisuuden valtionpalkinnon kaksi kertaa, vuosina 1978 ja 1985. Mikkolan lastenkirjoista ehkä tunnetuin on vuonna 1977 ilmestynyt Anni Manninen. 

Viime vuosina Mikkola on julkaissut vähemmät, mutta tänä vuonna (2014) ilmestyi saturomaani Helmenkantaja. Kertomuksessa fantasia yhdistyy luonnonsuojeluun. Päähenkilö Reetta kokee fantasiaseikkailun ja on mukana suojelemassa arvokasta vesistöaluetta, joka on ollut uhattuna. 

Reetan seikkailu veden maailmassa tuo mieleen ihanat vanhanaikaiset sadut merenneidoista ja merenkuninkaasta, sellaiset kuin Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut tai Nelma Sibeliuksen sadut.
 




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, kuudestoista päivä

Ihmistarhassa

Hotel Sapiens
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia. Teos, 2013.

Hotel Sapiens tarttui mukaan kirjastokäynniltä jo jonkin aikaa sitten, mutta on vahingossa jäänyt lainattujen kirjojen alimmaiseksi.


lauantai 15. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, viiidestoista päivä

Parhaimmillaan kuolleena?


J. K. Rowling: Paikka vapaana. (The Casual Vacancy, 2012.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava, 2012. 543 sivua.

Harry Potter -sarjan kirjoittajan uusi romaani on aika raju ja raadollinen kuvaus pikkukaupungin ihmisistä ja ihmissuhteista. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Barry Fairbrotherin yllättävästä kuolemasta.  Valtuustossa vapautuu paikka, jota moni tavoittelee, ja samassa yhteydessä pulpahtavat pinnalle monenlaiset kaunat.


Kirjan alkuosa oli aika vaisu eikä runsaasta henkilögalleriasta aina oikein erottanut, kuka milloinkin oli kysymyksessä. Selvästi kuitenkin vaikuttaa siltä, että  edesmennyt Barry Fairbrother oli kutakuinkin seudun paras ihminen.

Loppua kohti alkaa tapahtua paljonkin. Jotkut asiat ryöstäytyvät käsistä ja monet henkilöistä ainakin miettivät melko äärimmäisiä selviytymiskeinoja. Narkomaaniäidin perheen elämää kuvataan melko realistisesti ja kaunistelematta. Kiinnostavimmiksi henkilöiksi nousevat noin kuusitoistavuotiaat koululaiset ja heillä onkin merkittävä rooli kirjan tapahtumissa. Soutajatytöt Sukhvinder ja Krystal etsivät kumpikin helpotusta vaikeaan elämäntilanteeseensa, molemmat sen saavat, vaikka aivan toisin kuin ovat suunnitelleet.

Kunnallispoliittista kähmintää, vanhempien ja lasten ristiriitoja, kiusaamista, nöyryyttämistä, väkivaltaa, salaisia ja julkisempia suhteita... kirja sisältää laajan kirjon elämää. Asteikolla yhdestä viiteen arvioisin tämän kirjan noin kolmoseksi.Tai harkinnan jälkeen kolme ja puoli. Krystalin elämänvaiheet jäivät askarruttamaan mieltä.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Lukuhaaste, neljästoista päivä

Rowling etenee kyllä iltalukemisena, mutta tähän väliin otan muutamia lastenkirjoja, jotka luen ihan ammatillisessa mielessä. (Lukuhaasteessa oli varmaan ajatuksena, että luetaan enemmän ja sellaista, mitä ei muuten tulisi luettua. Sekä tieto- että kaunokirjallisuuden lukeminen kuuluu minun työhöni, mutta lullakseni kirjoitan lukuhaasteen alle kaikesta marraskuussa lukemastani kaunokirjallisuudesta.)




Anni ja ihana pentu. Teksti: Pirjo Suvilehto, kuvitus Karoliina Pertamo. WSOY 2014.


Nyt on vuorossa kuvakirja! Sivumäärä jää vähän alle lukuhaasteen kolmenkymmenen, mutta haasteen kannalta sillä ei ole väliä, luen kesken olevaa Rowlingia joka tapauksessa illalla.



Anni ja ihana pentu (Kovakantinen) 
Anni ja ihana pentu on jatkoa tekijöiden aikaisemmalle Anni ja loistokoirat -kirjalle. Tekstissä kerrotaan koiranpennun hakemisesta kasvattajalta ja pennun ensimmäisestä vuodesta kotona. Karoliina Pertamon kuvitus on välikylläistä ja ilmeikästä.