tiistai 27. tammikuuta 2015

Japanilainen vaeltaja

Värittömän miehen vaellusvuodetHaruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi.) Tammi, 2014. Keltainen kirjasto. Suom. Raisa Porrasmaa.
Näkyvyyttä saanut ja ylistetty teos on kehujen arvoinen. Kerronta on näennäisen yksinkertaista, tapahtumat verkkaisia, silti tarinaan jotenkin uppoaa.
   
Viisi lukioaikaista ystävystä. Neljällä on nimessään joku väri, viides on "väritön" Tsukuru Tazaki. Syytä selittämättä Tsukuru Tazaki suljetaan yhtäkkiä ulos ystäväpiiristä. Isku on kova, mutta vähitellen hän uskoo päässeensä asian yli. Kuusitoista vuotta myöhemmin Tsukurun naisystävä vakuuttaa, että Tsukurun on selvitettävä asia ennenkuin hän pystyy todella jättämään sen taakseen. Tsukuru lähtee tapaamaan vanhoja ystäviään ja kysymään, mitä silloin aikanaan oikeastaan tapahtui...

Olen kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja elämänmenosta, mikä oli epäilemättä yksi osa tämän teoksen viehätystä. Tsukurun käyntiä Suomessa mainostetaan kirjan takakannessakin, mutta matka ei ole ihan niin iso osa kirjaa kuin hehkutuksen pohjalta voisi kuvitella.



perjantai 23. tammikuuta 2015

taas Christietä

Sankaripari Tuppence ja Tommy


Agatha Christie: Salainen vastustaja. WSOY, 2013. Suom. Eva Siikarla. Alkuperäinen teos The Secret Adversary ilmestyi vuonna 1922, ensimmäinen suomenkielinen painos vuonna 1974.

Salainen vastustaja sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Lusitanian uppoaminen on tärkeässä osassa. Tärkeitä papereita on jossakin, ja niiden löytyminen voisi saada aikaan suunnatonta vahinkoa...

Tommy on osallistunut sotaan sotilaana, Tuppence (oikealta nimeltään Prudence) on puolestaan palvellut sairaalassa ja autonkuljettajana. Vanhat ystävykset tapaavat sattumalta, molemmat lähes pennittöminä. He tekevät yhteisiä suunnitelmia taloutensa kohentamiseksi (Oy Nuoret Seikkailijat Ab ), mikä johtaa heidän vaarallisten tapahtumien pyörteisiin.

Tommy ja Tuppence ovat hauska parivaljakko, Tuppence kekseliäs, nokkela ja impulsiivinen, Tommy harkitsevampi.Tuppence on moderni nainen, joka käyttää lyhyttä hametta ja tupakoi; tietenkin hän on sota-aikana tehnyt ja nähnyt asioita, joita hänen esiäitinsä kauhistelisivat. Silti hän on pohjimmiltaan kunnollinen papintytär.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Teos, 2012. 

Teemestarin kirja kansi
Emmi Itäranta voitti Teemestarin kirjalla Teoksen romaanikäsikirjoituskilpailun vuonna 2011. Kirja on ollut menestys ja sen käännösoikeudet on myyty moneen maahan. Suomessa Itäranta palkittiin romaanistaan Kalevi Jäntin palkinnolla. Yhdysvalloissa romaani on saanut nimen Memory of Water ja se on nimetty Philip K. Dick -palkintoehdokkaaksi.

Olen aikonut lukea Teemestarin kirjan siitä saakka, kun se ilmestyi, mutta vasta nyt satuin huomaamaan sen kirjastossa ja nappasin mukaani. Otin kirjan iltalukemiseksi tarkoituksenani lukea pari lukua ennen nukahtamista, mutta luin kirjan loppuun saman tien.

Paljon hehkutetusta kirjasta odotukset ovat tietysti korkealla ja joskus pettyy, kun palkittu kirja ei sitten olekaan "elämää suurempi" elämys. Teemestarin kirjan kohdalla on kyllä helppo ymmärtää, miksi kirja on saavuttanut menestyksen. Kirjan rakenne on tasapainoinen, juoni jännittävä ja kieli kaunista. Puhtaan veden puute on todellinen ongelma monin paikoin maapalloa nykyäänkin, mutta länsimaista lukijaa se koskettaa tietysti vahvasti, kun se tapahtuu meille. Suomalaisen kylän ja itämaisen teeseremoniaperinteen yhdistäminen tekee kertomuksesta samalla kertaa ainutlaatuisen ja universaalin.

Perinteentutkijana ymmärrän hyvin, että Teemestarille ja hänen oppilaalleen on hyvin tärkeää säilyttää ikivanha perinne. Voisi kuvitella, että teeseremoniaperinteen ylläpito voisi olla arvokas asia koko kylälle. Sitä se ei näytä varsinaisesti olevan, vaikka Teemestari toki on arvostettu siinä missä muutkin kylän merkkihenkilöt.

Kirjassa on monia kiinnostavia ja hienoja yksityiskohtia. Mieleen jäi tytön valmistuminen teemestareitten miehisen perinteen jatkumoon, Norian ja Sanjan ystävyys, salaisuudet, matkan valmistelu. Kuvaus maailmasta, jossa puhdas vesi on säännösteltyä ja kallista kauppatavaraa, on pelottava.

Kirjan kansi on rauhallinen ja tavallaan miellyttävä, mutta takakansiteksti ei erotu ruskealta pohjalta niin hyvin kuin toivoisi (kappaleeni on muovitettu kirjaston kirja).







maanantai 19. tammikuuta 2015

Murha Venetsiassa

Donna Leon: Pedon palkka. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia. Otava, 2014. Suom. Kristiina Rikman.

Olen lukenut monia Donna Leonin kirjoja; pidän niissä erityisesti Venetsian ja komisario Brunettin ja hänen perheensä kuvauksesta. Ne ovat tämänkin kirjan parhaat puolet.

Kanavasta löytyy ruumis aivan ilmeisesti henkirikoksen jäljiltä. Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään ensin, sitten murhan motiivia. Tietokonetta käyttävät poliisilaitoksella jo muutkin kuin signorina Elettra, Brunettillakin on omansa. Brunetti vierailee myös teurastamossa ja murhatapausta selvittäessään hän pohtii naudanlihan käytön eettisyyttä.   

Brunetti osaa kieliä ja lukee virkistyksekseen klassikoita. Vaimo on kirjallisuudentutkija ja opettaa yliopistolla, minkä lisäksi hän valmistaa perheelleen herkulliset monen ruokalajin lounaat ja päivälliset myös työpäivinä. Eineksistä ei edes puhuta. Kaikki perheenjäsenet teini-ikäisiä lapsia myöten ovat hyvin tiedostavia.

Pidin hyvin paljon enesimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja yritin saada luettavakseni uudet heti, kun ne olivat ilmestyneet. Enää en ole niin innostunut. Ei voi väittää, että kirjat kokonaisuuksina olisivat keskenään samanlaisia, mutta monet hauskat, mielenkiinnoiset ja jännittävät henkilöt ja yksityiskohdat ovat jo esiintyneet niin monta kertaa, että niiden viehätys on hiukan karissut. Esimerkiksi signorina Elettra hykerrytti aluksi jo pelkällä olemassaolollaan, teki hän mitä tahansa. Nykyään tämä alkuaikojen suosikkihenkilöni on vain yksi henkilöhahmo muiden joukossa.

Donna Leon kuvaa Venetsiaa Guido Brunettin näkökulmasta, hän asettuu syntyperäisen venetsialaisen asemaan ja laittaa hänen suuhunsa kommentit virkamiehistä, rakentamisesta, poliitikoista ja turisteista. Leonin kirjojen kansiteksteissä muistetaan yleensä aina mainita, ettei kirjailija ole antanut kääntää teoksiaan italiaksi, että saa kulkea kotikaupungissaan Venetsiassa rauhassa ja tuntemattomana. Asian kääntöpuolena on, että kukaan paikallinen ei pysty kyseenalaistamaan kuvaa, jonka kirjailija hänen kotikaupungistaan luo.

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tulen tyttäriä


tt-kansi-netti
Maria Carole: Tulen tyttäriä. Osuuskumma, 2014.

Maria Carole kuvaa voimakkaita naisia: Naarni on taitava, peloton ja vahva sotilas. Livia ei tiedä, mitä tahtoo, mutta ei ainakaan naimisiin vastenmielisen pojan kanssa, ennemmin hän karkaa. Emma kasvattaa valittamatta lapsensa yksin. Naarni ja Livia ovat vain osin ihmisiä, he ovat kirjan otsikon mukaisesti tulen tyttäriä, kun taas Emma on kokonaan ihmissyntyinen.

Naarni ja Emma rakastuvat, mutta Naarnilla on vielä kymmenen vuotta palvelusaikaa jäljellä. Naarni on ollut hyvä sotilas, mutta itse hän olisi valinnut jotain muuta, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus valita. Kun Naarnin paras ystävä ja sotilastoveri saa surmansa, Naarni päättää jättää sotimisen. Hän haluaisi asua Emman kanssa, mutta hänet tuomitaan vankeuteen. Monenlaista tapahtuu, ennenkuin kaikki päättyy useimpien kohdalla hyvin.

Pidin kovasti päähenkilö Naarnista, hän on samalla särmikäs ja herkkä, toden tuntuinen. Melko uskottavia ovat muutkin henkilöt. Kirjan maailma on myös hyvin rakennettu ja kiinnostava, juoni ja kerronta sujuvaa. Kieli ei ihan joka paikassa ollut täydellisen hyvää, paikoin joku kummallinen sanavalinta töksähti. Puhekielisyys kyllä sopi ja teki varsinkin Emman hyvin eläväksi.

Kaikkiaan olin mieluisasti yllättynyt tästä romaanista. En toki odottanutkaan, että se olisi huono, mutta ihan hämmästyttävästi lähes jokainen osa sopii paikalleen. Täytyy pitää silmällä Carolen tuotantoa, odotettavissa saattaa olla helmiä.

Lisäksi - pidän kyllä sarjoistakin, mutta on virkistävää, että kysymyksessä on itsenäinen kirja, joka päättyy ilman lukemattomia auki jääviä asioita, joista osa jo unohtuu ennen seuraavan osan ilmestymistä.  


Lolita

Vladimir Nabokov: Lolita

(Lolita, 1955.) Gummerus, 1998 (yhdeksäs painos). Suom. Eila Pennanen ja Juhani Jaskari.


Humbert Humbert on nelissäkymmenissä ja kiinnostunut pikkutytöistä.

LolitaLolita Dolores Haze − on kaksitoistavuotias, H. H. sanoin nymfetti.

Kirjallisuudentutkija H. H. kirjoittaa vankilassa oikeudenkäyntiä odotellessaan selvityksen tapahtumista. 

H. H. joutui sattumalta tilapäiseksi vuokralaiseksi rouva Hazen luokse. Rouvalla oli 12-vuotias tytär, johon H. H. heti iski silmänsä. Hän haaveili antavansa molemmille vahvaa unilääkettä ja sitten tekevänsä tytälle mitä halusi.

Rouva Haze ilmaisee olevansa kiinnostunut avioliitosta. Sen avulla H. H. tulee Lolitansa isäpuoleksi. Tuore aviovaimo kuolee onnettomuudessa. H. H. noutaa Lolitan kesäleiriltä ja kiertelee (pakenee) tämän kanssa ympäri Yhdysvaltoja kunnes jää kiinni.


perjantai 16. tammikuuta 2015

SM-seksiä

Anne Rice: Kuinka prinsessa Ruusunen vapautetaan

(Beauty's Release, 1985.) Basam Books, 2015. Suom. Timo Utterström.


Tämä on SM-trilogian kolmas osa. Ruusunen on siepattu Sulttaanin hoviin, jossa yhä uudet (tai aina ne samat) seksuaaliset alistuskohtaukset viehättävät häntä. Suuri osa kirjasta kerrotaan prinssi Laurentin suulla, hän on enimmän osan ajasta miesten alistettavana ja vähän dominoi itsekin.

Asiaan kuuluu, että sekä Ruusunen että Laurent nauttivat nöyryytetystä osastaan  niin paljon, ettei kumpikaan haluaisi lähteä, kun se aika koittaa.

Jatkuva piiskaaminen ja itkeminen eivät oikein jaksa viehättää, mutta oli kirjassa hauskojakin kohtia, erityisesti ponitalli-osastolla. Ja onnellinen loppu.



torstai 15. tammikuuta 2015

goottilaisen kauhun alkujuurilla

Horace Walpole: Otranton linna. Faros, 2014. Suom. Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen. Alkuperäisteoksen ensimmäinen painos on ilmestynyt vuonna 1764.

Kirjastosta lainasin tämän klassikon, josta kirjan takakannessa on luonnehdinta "goottilaisen romaanin varhaisin kukinto ja modernin kauhukirjallisuuden lähtökohta." Olen tiennyt tämän kirjan olemassaolosta, mutta en ole etsinyt sitä luettavakseni. Kun nyt viimein ilmestyi suomennos, päätin kirjan lukea ja etsin sen kirjastosta.

Otranton linnassa asuu hallitsija Manfred sekä hänen vaimonsa, poikansa ja tyttärensä, sekä pojan kihlattu ja lukuisa määrä palveluskuntaa. Tapahtuu selittämättömiä asioita. Kirous, kummittelua, salakäytäviä, hädässä oleva neito, yllättäen paljastuvia henkilöllisyyksiä - kaikenlaista sellaista, mitä goottilainen kauhuromaani menestyksekkäästi on myöhemmin käyttänyt. Pelottava romaani ei ole lainkaan, mutta viihdyttävä kyllä. Hienoa, että Faros on julkaissut sen viimeinkin suomeksi.

tiistai 13. tammikuuta 2015

romantiikkaa

Hilja Valtonen: Opettajan villikko. Alkuperäinen ilmestymisvuosi 1928. Minulla kaksiosainen Tammen isotekstiset, 1988.

Pidän Hilja Valtosen romaaneista, olen lukenut niitä ensi kerran joskus kauan sitten ja sen jälkeen monasti uudelleen. Salon pääkirjastossa oli poistohyllyssä muutama Valtonen, sieltä nämäkin nappasin. Isotekstinen tuntui ensin hankalalta lukea, mutta nopeasti siihen tottui.

Opettajan villikko on keskosena syntynyt Tipuli, koko nimeltään Anna Tipuli Pusu. Lapsena hän on reipas poikatyttö, koulu sujuu kohtalaisesti ja tytöstä tulee ylioppilas. Tipuli haaveilee musiikkialasta, mutta vanhemmat ja varsinkin vanhempi veli vastustavat ja Tipuli lähtee yliopistoon lukemaan lakia. Erinäisten pettymysten ja kuohahdusten jälkeen Tipuli päätyy sairaanhoitajaksi. Lemmenasioitakin kuvioissa pyörii, mutta romanttinen juonne ei ole lainkaan niin kiinnostava kuin ajankuva ja herkullinen ihmiskuvaus.

Kirja sijoittuu Suomen itsenäistymisen ja kansalaissodan aikaan, jolloin mm. ylioppilaan tunsi siitä, että hän käytti aina ylioppilaslakkia.

Opettajan villikko -kirjasta on tehty elokuva Neiti Tuittupää (1943).

maanantai 12. tammikuuta 2015

murha muinaisessa Egyptissä

Murhia ja rakkautta


Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan. (Death comes as the end, 1945.) WSOY, 1974. Suomentanut Anna-Liisa Laine.

Hautapappi Imhotepin talossa asuu laajan palveluskunnan lisäksi hänen iäkäs äitinsä ja kolme poikaansa, joista kaksi vanhinta on naimisissa ja heillä on lapsia. Imhotep pitää kuitenkin kaikki langat tiukasti käsissään kirjuri Horin avustamana. Tytär Reninsenb on jäänyt leskeksi ja palaa isän kotiin pikku tyttärensä kanssa. Reninsenb ajattelee, että kunhan suurin suru ja kaipaus menevät ohi, kaikki on taas kuin ennenkin.

Kun isä palaa liikematkalta mukanaan Reninsenbiä nuorempi kaunotar, mikään ei enää ole kuin ennen. Nuori jalkavaimo kietoo vanhan miehen pikkusormensa ympärille perheenjäsenten suureksi harmiksi. Kaikki haluaisivat päästä tuosta naisesta eroon - ja sitten tapahtuu onnettomuus: kaunis jalkavaimo suistuu alas jyrkältä polulta ja menettää henkensä.

Olen aina pitänyt kovasti tästä kirjasta, lähinnä koska se sijoittuu muinaiseen Egyptiin, joka on ollut yksi monista mielenkiintoni kohteista. Kirja poikkeaa tapahtuma-aikansa vuoksi aika tavalla muista Christien dekkareista, mutta itse murhajuoni olisi helposti siirrettävissä nykyaikaan.

Tämäkin kirja asuu omassa hyllyssäni. Minulla on suurin osa Agatha Christien dekkareista, mutta uskoakseni ei ihan kaikkia.     

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

tuo ihana Narnia

C. S. Lewis: Hevonen ja poika. (The Horse and His Boy, 1954) Narnia-sarjan viides osa.


Kirja on omassa hyllyssäni pokkarina, se myös mukana omistamassani Narnia-yhteisniteessä. Pokkari on kuitenkin helppolukuisempi iltalukemisena.

Pidän Narnia-sarjasta, mutta joistakin osista pidän muita enemmän. Hevonen ja poika ei ole ihan kaikkein paras, mutta suosikkieni joukossa kuitenkin.
kuva:  Narnia 5 Hevonen ja poika
Huonosti kohdeltu orpopoika ja puhuva hevonen pakomatkalla, siinä kirjan keskeinen juoni. Päähenkilö Sastra kohtaa monenlaisia ihmisiä ja puhuvia eläimiä (puhuvat eläimet ovat parasta Narniassa!) sekä myös Aslanin, joka suojelee häntä parissakin vaarallisessa tilanteessa. Sastran kohtaloon on vaikuttanut ennustus, joka paljastuu hauskalla tavalla. Tässä kirjassa Narniaan ei tule uusia lapsia meidän maailmastamme, mutta Peter, Susan, Edmund ja Lucy ovat hallitsijoina.

Jotkut vieroksuvat Narnia-sarjaa nimenomaan sen kristillisten piirteiden takia. Narniaa voi kuitenkin lukea ihan fantasiana, vaikka muutamat (melko harvinaiset) suorat viittaukset voivat olla vähän häiritseviä. Kyllähän monenlaisia jumalhahmoja ja kultteja kuvataan fantasiassa muutenkin, osa viittailee ihan olemassaoleviin uskomuksiin. Pidän kuitenkin myös Narnia-sarjan viimeisestä osasta, vaikka se ei oikeastaan enää ole varsinaista fantasiaa, vaan paremminkin allegoriaa tai ehkä eskatologiaa.

maanantai 5. tammikuuta 2015

taas dekkareita

välipalaksi luin pari vanhaa Agatha Christien dekkaria.

Agatha Christie: Vaarallinen talo. WSOY 1961. Riksin sarja. (alkup. 1932. suomennos vuodelta 1936.)
Agatha Christie: Lordin kuolema. WSOY, 1982. Salamanteri.(alkup. 1933, suomennos 1953.)

       kuva: Lordin kuolema (Salamanteri)

Otin kirjat hyllystä sattumalta, mutta itse asiassa niillä on paljon yhteistä. Kummassakin murhaan liittyy monenlaista lavastusta. Murhat selvittää Hercule Poirot Watsoninaan kapteeni Hastings. 

Olen kyllä aina tiennyt, että Christien dekkarit ovat hyvin asenteellisia ja täynnä ennakkoluuloja, vaikka en sitä aina muista ennen kirjaan tarttumista... Näissä molemmissa kirjoissa mainitaan juutalaiset rahanahneina henkilöinä. He joko ovat rikkaita tai valmiita tekemään monenlaista, jos hinnasta sovitaan. Välistä ihmettelen, miksi olen pitänyt Agatha Christien kirjoita niin kovin paljon. Nykyään otan ne aikansa lapsina. Nokkelat juonenkehitykset ovat useimmiten aika viihdyttäviä.

Vaarallinen talo on vuoden 1936 suomennos, vanhahtava kieli tuo kirjaan oman kiinnostavuutensa. 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

scifi

Xenogenesis

Octavia Butles: Xenogenis-trilogia.

Olen kadottanut jonnekin sarjan ensimmäisen osan, Aamunkoitto, mutta luin taas kerran Puolipäivän riitit ja Imagon. Aivan mahtava sarja!

    

Nämä kuuluvat niihin kirjoihin, joita luen vuodesta toiseen yhä uudelleen ja aina vain niistä pidän.Octavia Butlerilta ei ole suomennettu muuta kuin tämä trilogia, aina välillä suunnittelen lukevani jotain häneltä englanniksi. Yksi suosikkikirjailijoistani!

perjantai 2. tammikuuta 2015

työkirjoja

Vuosi on vaihtunut ja työt alkavat. Tekeillä on kirjoihin liittyvä hanke, jonka vuoksi täytyy lukea uudelleen suuri määrä vanhoja kirjoja, jonkun verran myös uusia. Kirjoitan näistä kirjoista tänne aina silloin, kun ehdin.


 Robert A. Heinlein: Taistelu Venuksessa. WSOY, 1978.kuva: Taistelu Venuksessa

Podkayne-tyttö asuu Marsissa ja haaveilee avaruuslentäjän ammatista. Kirja on kirjoitettu Podkaynen päiväkirjan muotoon. Hänen perheensä on suunnitellut matkaa Maahan, mutta perheasiat estävät suunnitelmien toteutumisen. Podkaynen Tom-setä päättää kuitenkin lähteä Venus - Maa -kiertomatkalle ja ottaa Podkaynen ja tämän pikkuveljen Clarkin mukaansa.

Matka on näennäisesti huvimatka, mutta todellisuudessa Tom-sedän on tarkoitus ottaa osaa planettainväliseen huippukokoukseen. Venuksessa tapahtuu sitten kaikenlaista, kun erään äärikannan edustajat yrittävät vaikuttaa Tom-sedän äänestyskäyttäytymiseen lapsia uhkaamalla.

Kirja on hauska ja jännittävä, erityisesti Marsin elämästä ja tavoista kertova osuus on mielenkiintoinen. Tapahtumat päättyvät aika erikoisella tavalla, kirja vaikuttaa ikään kuin loppuvan kesken tai valmistelevan jatko-osaa.  Toinenkin epämiellyttävä seikka kirjassa on. Päähenkilö Podkayne on huippuälykäs ja haaveilee avaruuslentäjän urasta. Hän on käynyt erikoiskursseja ja ymmärtää oikeasti asiasta paljon. Kuitenkin hän alkaa suunnitella, että kouluttautuisi sittenkin lentoemännäksi, joka hoitaa pikkulapsia matkojen aikana, koska sellaiseen työhön naisen on helpompi päästä. Muutenkin miesten ja naisten elämän työnjako näyttää tulevaisuudessakin olevan samanlaista kuin kirjan kirjoitusaikana 1950- ja 60-lukujen vaihteessa. Poikkeuksena Podkaynen äiti, joka tekee vaativaa ja itsenäistä suunnittelutyötä. Hänkin tosin muuttuu vain ja ainoastaan lapsistaan välittäväksi äitiolennoksi perheenlisäyksen yllättäessä.

Omasta hyllystä otin esille tämänkin.