keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulunajan lukemista 3: Nokisen tomumajan arvoitus

Cover

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus. Bazar, 2017.

Flavia de Luce on hurmaava tuttavuus, joten kysyttäessä esitin toiveen saada tämän uusimman joululahjaksi. Kirja olikin sitten mieluisa jouluyön lukukokemus.

Sarja sijoittuu 1950-luvulle, ja päähenkilö Flavia de Luce on tässä kirjassa kaksitoistavuotias. Hänet on lähetetty meren yli Kanadaan samaan oppilaitokseen, jota hänen äitinsäkin on käynyt. Ruumis löytyy heti ensimmäisenä yönä, mutta koulunkäynti rajoittaa Flavian mahdollisuuksia murhatutkimuksiin. Onneksi kemianopettajana on nainen, jota on epäilty miehensä myrkyttämisestä, siis Flavialle mitä kiinnostavin tuttavuus.

Flavian seikkailut ovat mielenkiintoista luettavaa ja Flaviassa on paljon sellaista, joka saa samastumaan tytön ajatuksiin (tosin ei aivan kaikkiin!). Kirjasarjan taustalla oleva iso salainen kuvio on vielä aika epämääräinen, enkä kaikilta osin oikein pidä kirjailijan ratkaisuista (jos ne johtavat sellaisiin asioihin kuin arvelen). Seuraava osa, Kolmasti naukui kirjava kissa, ilmestyy suomeksi maaliskuussa 2018. Ilman muuta lukulistalla.

Joulunajan lukemista 2: Väärän kissan päivä.

Väärän kissan päiväPasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä. Atena, 2017.

Äiti on kuollut hoitokodissa, mutta näyttääkin heräävän henkiin ja karkaa omille teilleen. Poika lähtee etsimään äitiä kaupungista, jossa parhaillaan vietetään suurta karnevaalia ja joka paikka on täynnä ihmisiä. Äidin löytäminen nopeasti on kuitenkin hyvin tärkeää, kysymys on elämästä ja kuolemasta.Lehdistö odottaa  suuria paljastuksia, mutta äidin löytäminen on tärkeämpää.

Muistaminen, kertominen, tietäminen... Mitä on oikeasti tapahtunut? Haihtuvatko tapahtumat, jos dementikko ei enää muista? Voiko saman asian muistaa monella eri tavalla? Voiko läheisenkään ihmisen tuntea ihan todella? Miksi joka paikassa on kissoja?

Väärän kissan päivä sisältää muistelua, mieliin palauttamista, historiaa, etsintää ja  takaa-ajoa.  Kirja on aika onnistunut sekoitus monenlaisia aineksia. Loppuun mahtui vielä yllätyksiäkin. Niistä osan olisi ehkä voinut arvata, jos olisi ollut kyllin tarkkaavainen. Kirjassa on paljon sellaista, mikä jää kiinnostavasti kutkuttelemaan mieleen.

Joulunajan lukemista 1: Agatha Christie

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa, Listerdalen arvoitus, Lordin kuolema, Neiti Marplea ei petetä, Seitsemän kellon salaisuus, Neiti Marple koston jumalattarena

kuva: Listerdalen arvoitus kaksitoista kertomustaJouluviikon iltalumisena luin jälleen kerran vanhoja Agatha Christie -dekkareita, joita kaivoin omasta hyllystäni. Yritin poimia sellaisia, joita en olisi ihan lähiaikoina lukenuit, mutta kyllä aika nopeasti juonikuviot alkoivat palautua mieleen.

Näissä on nyt mukana sekä Hercule Poirot -tarinoita (Murha Mesopotamiassa ja Lordin kuolema), neiti Marple -tarinoita (Neiti Marplea ei petetä, Neiti Marple koston jumalattarena), Seitsemän kellon salaisuus, jossa ei esiinny kumpaakaan, sekä novellikokoelma Listerdalen arvoitus, jossa on hiukan jännitystä ja melko lailla romanttisia juonenkäänteitä.


Näitä lukiessa korostui taas kerran kaksijakoinen suhteeni dame Agathaan: vaikka tarinoiden juonet eivät aina ole kovinkaan uskottavia, tarinat etenevät mukavasti ja sujuvasti ja entisajan brittiläisen yläluokan elämä on kuvattu viehattävästi. Kääntöpuoli on juuri tässä brittiläisessä yläluokassa. Ulkomaalaiset ovat epäilyttäviä ja stereotyyppisiä (italialainen kuohuva luonne, juutalaisten mieltymys rahaan ym.) ja alemmat sosiaaliluokat ovat kaikin tavoin "oikeita ihmisiä" alempia, myös älyllisesti ja moraalisesti.

Neiti Marplea ei petetä Kuvassa olevista kirjankansista oikeanpuoleiset ovat minun kappaleitani, vasemmanpuoleiset uusintapainoksia, joita nykyään on aika hyvin saatavilla. Kaikesta huolimatta mietin, että pitäisi lopultakin luetteloida omistamani Agatha Christien kirjat ja ehkä hankkia puuttuvia uusintapainoksina. Luullakseni olen kaikki suomeksi julkaistut lukenut, mutta itselläni ei ole ihan kaikkia.

Kirjan kansikuva

maanantai 27. marraskuuta 2017

seksiä ja seikkailua

Artemis Kelosaari: Omenatarha. Helmivyö, 2017.

Artemis Kelosaaren esikoisromaani Omenatarha vie lukijan pois tavallisesta nykymaailmasta, kuvitteelliseen historialliseen Lontooseen. 1900-luvun alku, Belle Epoque eli kaunis aika ei ole ollut ihan niin kaunista kuin nostalgisesti voisi kuvitella.

Omenatarha-nimisen huvilan omistaja on miespuolinen kurtisaani, jota palvotaan mutta myös paheksutaan. Ilman vaikutusvaltaisia asiakkaitaan hän saattaisi hyvinkin päätyä vankilaan.

Poikakotiin kerätyillä katupojilla ei ole ihmisarvoa. Talon "hyväntekijöillä" on omat tarkoitusperänsä tukea toimintaa, ja kunnon poikien tulee alistua kohtaloonsa.

Omenatarha sisältää runsaasti seksiä, monenlaisia ihmiskohtaloita, petosta ja ystävyyttä. Se tuo mieleen sentapaisia suorasukaisen eroottisia teoksia kuin Herra Jackin ihmeellinen huone, O:n tarina tai Justine, toisaalta sukulaisteoksia voisivat olla myös Dickensin Oliver Twist tai Terry Pratchettin Viemärin valtias. Mausteena ripaus seikkailua ja romantiikkaa, ja lopputuloksena on varsin mielenkiintoinen sekoitus.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Paavo aloittaa koulun

Hammaskeiju
Eve Hietamies: Hammaskeiju. Otava, 2017.       

Kirjaston Jokeri-hyllystä tämäkin.  Olen joskus kauan sitten lukenut sarjan ensimmäisen osan, Yösyötön,  mutta en ole mitenkään palavasti kaivannut sille jatkoa.

Hammaskeiju on sujuvasti kerrottu ja uskottavakin tarina yksinhuoltajaperhen arjesta, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Välillä vähän nauratti, välillä suretti, sellaista elämä on. Kehitysvammaisten asema ja monet lapsiperheen elämän kiemurat herättivät ajatuksia.  Jos olisin lukenut edellisen osan Tarhapäivä, olisin ehkä muistanut sivuhenkilöistä jotain, mutta luullakseni mitään kovin oleellista en silti menettänyt.

Ymmärrän tämän sarjan suosion ja luulen, että olisin itsekin pitänyt siitä kovasti toisessa elämänvaiheessa; nyt se jäi vain satunnaiseksi iltalukemiseksi. 

tiistai 21. marraskuuta 2017

tavisaatelisromantiikkaa

Sumulaakson kartanoTuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. Otava, 2017.

Odotin huumorilla höystettyä leppoisaa romantiikkaa, mutta kirja olikin astetta "nykyaikaisempi",  sänkyyn mentiin railakkaasti baari-iltojen jälkeen.
Päähenkilö kuuluu aatelissukuun, ja kaiken lisäksi erittäin varakkaaseen sukuun. En ole kovin paljon nykyaatelisiin perehtynyt, joten en pysty sanomaan, onko kirjassa kuvatun kaltaisia asenteita ja käytäntöjä vielä oikeasti olemassa kureliiveineen ja aatelisen puolison etsimisineen.
Nappasin kirjan kirjaston Jokeri-hyllystä rentouttavaksi iltalukemiseksi, ja kyllä se sellaisena menetteli. Tuija Lehtinen kirjoittaa vetävästi, eikä mieleen tullut jättää kirjaa kesken, vaikka se aivan odotuksenmukainen ollutkaan. Loppu oli siinä mielessä pettymys, että se petasi selvästi sarjan seuraavaa osaa.


perjantai 17. marraskuuta 2017

Älä koskaan ikinä muutu

Ennen kuin mieheni katoaaSeija Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus, 2017.

Tästä kirjasta on puhuttu paljon, joten tartuin siihen, kun kirjaston jokerihyllyssä se oli saatavana.

Kertojan mies, aviopuoliso, ilmoittaa kymmenen aviovuoden jälkeen halunneensa aina olla nainen. Kertoja kokee menettävänsä ihmisen, jota rakasti. Hän myös tuntee tulleensa petetyksi, kun puoliso ei olekaan se, millaiseksi hän on luullut. Olisiko naisen pitänyt tietää, vaistota? Mikä avioliitossa oli totta, mikä jotain muuta? Etsikö aviomies liitosta vain omaa naiseuttaan?

Kirja käsittelee tilannetta nimenomaan ja vain aviovaimon näkökulmasta. Tuttu ihminen lakkaa olemasta, tilalle tulee joku muu. Samalla koko elämä muuttuu. Vaimo ei osaa eikä oikein haluakaan olla tukena muutoksessa, vaan hän haluaisi kaiken pysyvän ennallaan.

Kirjaa on ihailtu ja paheksuttu, siihen on tartuttu raflaavan aiheen ansiosta, pohjautuuhan se kirjoittajan omaan kokemukseen. Ihailussa puhutaan kielestä, teoksen rakenteesta, Kristoffer Kolumbuksesta ja kirjoittajan rohkeudesta. Paheksuvassa kritiikissä taas todetaan, että kirja käsittelee vain aviovaimoa, joka tuskittelee omaa menetystään ja transihminen jätetään yksin vaikeuksineen.

Minut kirja jätti loppujen lopuksi aika kylmäksi. En oikein osannut samastua vaimoon, joka hautaa miehensä paitoja perunapeltoon, vaikka tavallaan vähän ymmärränkin häntä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Rikoksia 1920-luvun Helsingissä

Virpi Hämeen-Anttila: Kuka kuolleista palaa. Otava, 2016.


Kuka kuolleista palaaKarl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme
  Kuka kuolleista palaa on Virpi Hämeen-Anttilan 1920-luvun Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Päähenkilö Karl Axel Björk on valtionhallinnon virkamies, joka valmistelee historia-aiheista väitöskirjaa ja tutkii rikoksia.

Björk on sävykäs päähenkilö, jolla on vahvat ihanteet ja pyrkimykset. Hän valitsee vaatteensa huolella ja pyrkii käyttäytymään sopivalla tavalla ja toimimaan oikein. Häntä kuitenkin kiehtoo myös valepukuun pukeutuminen  ja alamaailman joukossa liikkuminen. Björk on miellyttävän inhimillinen ilman supersankarielkeitä; toisaalta hän käyttäytyy pitkälti aikansa ihanteiden ja mallien mukaisesti.

Kuka kuolleista palaa -teoksessa tapahtuu tuhopolttoja. Erääseen tuhopolttoon liittyy kuollut mies ja avonainen kassakaappi, jossa olisi pitänyt olla huomattava summa rahaa. Björk kiinnostuu tietenkin tapauksesta. Hänellä on kuitenkin myös henkilökohtaisia huolia: rakkausasioissa on ongelmia ja kaiken lisäksi Siperiassa matkustellut isä palaa elävänä kotiin kaikkien odotusten vastaisesti.

Tämä on kiehtova kirjasarja, joka lumoaa erityisesti huolellisesti tehdyllä ajankuvauksella. Sarjan neljäs osa, Koston kukat, on jo ilmestynyt.

torstai 28. syyskuuta 2017

Oopperaa Venetsiassa

Tuntematon ihailijaKomisario Guido Brunettin tutkimuksiaDonna Leon: Tuntematon ihailija. Suom. Kaijamari Sivill. Otava, 2017.

Sinnikäs ihailija piinaa oopperalaulajaa, Guido Brunetti selvittää asiaa.

Nautin tavattomasti ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja ahmin aina uuden heti kun sain sen käsiini. Sittemmin vähän kyllästyin ja muutama on jäänyt välistä lukematta. Sen huomasi tätä lukiessa, kun viitattiin vanhempiin asioihin, jotka todennäköisesti ovat tapahtuneet jossain aikaisemmassa kirjassa. Ei kuitenkaan lukemista kauheasti haitannut.

Tuntematon ihailija on aika mukaansatempaava kirja, jossa ei kauheasti vatvota takavuosien verovilppejä tai muita vauraiden tehtaanomistajien väärinkäytöksiä (jossakin aikaisemmassa Guido Brunetti -kirjassa  olin seota henkilöissä, kun mukana oli niin paljon näitä "kunniallisia hämärähemmoja"). Tiedän, että jotkut oikein rakastavat Brunetti-kirjojen ruokakuvauksia (ruokaohjeista on oma kirjakin olemassa), mutta minua Paolan jatkuva ruoanlaitto aikaisemmissa kirjoissa välillä jo ärsytti. Kyllähän tässäkin kirjassa syödään, mutta ei niin häiritsevässä määrin (tai sitten paneuduin muuhun juoneen enkä huomannut). Juoni oli aika yksinkertainen ja konstailematon, lisänä tietenkin poliisilaitoksen omat henkilöstökiemurat.

Siis yhteenvetona: pidin kirjasta, yhdellä kertaa sen luin loppuun, kun en malttanut laittaa pois odottamaan seuraavaa iltaa. Luultavasti otan kirjastosta jonkun aikaisemmin lukematta jääneen Brunetti-kirjan, jos silmiin osuu.

lauantai 26. elokuuta 2017

Vierailulla Burmassa ja itsessä

Sydämen ääntä ei voi unohtaaJan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa. Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Gummerus, 2017.

Olen nähnyt ihastuneita kommentteja tästä kirjasta ja sitä edeltävästä Sydämenlyönneissä ikuisuus, joten lainasin kirjan kirjastosta, kun sen satuin näkemään. 

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, vaikka paikoin tuntuikin, että aikaisempi kirja olisi ollut hyvä lukea ensin. Kirja vie lukijan turvalliselle, mutta jännittävälle ja eksoottiselle matkalle aivan toisenlaiseen maailmaan. Ongelman ratkaisun etsiminen suorastaan vaatii käymään oudoissa paikoissa ja tapaamaan vieraita ihmisiä, tilanne on kaikin tavoin aivan erilainen kuin tavallisen turistin kohdalla. Päähenkilöllä Julialla on burmalainen veli, jonka seura mahdollistaa hänelle paljon sellaista, jota kuka tahansa amerikkalaisnainen ei voisi kokea.

Tästä kirjasta näkee, miten vahva on kirjallisuuden (ja mielikuvituksen) voima. Kirjan kerrontatapa ja yksityiskohtaiset kuvaukset antavat vaikutelmaa tositapauksesta, todellisuuspohjaisesta kerronnasta. Tuntuu, että Julia on olemassa ja että hänelle on todella tapahtunut tällaista. Lukija "tuntee" Burman tuoksuineen ja tapoineen kuin olisi itse käynyt siellä. Todellisuudessa kirjoittaja on saksalainen journalisti, eikä tapahtumilla ole todellisuuspohjaa, vaan kaikki on kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjan alku muistutti hiukan romantica-lukemistoja, ja olihan yksi kirjan keskeisistä kysymyksistäkin "Miksi sinulla ei ole miestä?" Itsensä etsimisessä taas tuli mieleen Elizabeth Gilbertin Eat, pray and love. Aika samalla tavalla käsitellään minua, minua, minua. Molemmat kirjat antavat kyllä omalla tavallaan paljonkin ajattelemisen aihetta. Kenellekään ei varmaan tee pahaa pysähtyä aina joskus kysymään: Kuka minä oikeastaan olen ja mitä haluan elämältä? Mikä oikeastaan on tärkeää?

lauantai 12. elokuuta 2017

Worldcon

Worldconissa kävin kirjaostoksilla. Erinäisten seikkojen vuoksi varsinainen con-vierailu ei tullut kysymykseen, mutta kävin kuitenkin katsastamassa tunnelmaa myyntiosastolla, jonne pääsystä ei tarvinnut maksaa.

Myyntipuolella  ja kahvioissa liikuskeli kohtalaisesti ihmisiä, muutamia tuttujakin. Liikkeellä olivat myös mm. Ghostbustersit ja hienoja cosplay-asuja näkyi muutenkin. Joissain nimikirjoituspöydissä oli melkoisesti jonoa (esim. Robin Hobb), joissain jopa hyvin pitkiä jonoja ja tuntien jonotusta (George R. R. Martin). Muutamassa pöydässä oli vain muutamia nimmareiden pyytäjiä. Kirjojen lisäksi myytavänä oli runsaasti oheistuotteita, erityisesti animeen ja mangaan liittyvää.

Ostin muutaman kirjan (osa uusia, osa käytettyjä). Joistakin tulee sitten tännekin tekstiä, kunhan taas palaan kotimaahan ja ehdin lukea.

maanantai 7. elokuuta 2017

lyhytnovelleja

https://cdn.holvi.com/media/poolimage.image/2017/04/10/dcad44daed9aad156b6fbe964fb643c34ce615f2.jpgInspiroivia lyhytnovelleja

O. E. Lönnberg: Langanpäitä. Osuuskumma, 2017.


Lönnbergin Langanpäitä sisältää sata lyhytnovellia, hiukan pidempiä kuin sadan sanan raapaleet. Jokaisessa tekstissä lukijalle ojennetaan langanpäätä, tilannetta tai tapahtumaa, josta oma mielikuvitus voi keriä lisää.

Tekstit on ryhmitelty kolmeen osaan, "Katseita ja kohtaamisia", "Lupauksia ja odotuksia" sekä "Lähtöjä ja selviytymisiä". Osa teksteistä sijoittuu selvästi spefiympäristöön, osa voisi kuvata kenen tahansa naapurustoa. Monien tekstien teemana on jonkinlainen valinta tai tilanne, jossa ei ole mahdollisuutta valita. Tarinat, langanpäät, sisältävät enemmän kuin tekstin sanat kertovat.

Sivun mittaisia tekstejä on helppo lukea vaikka yksi kerrallaan tai sitten vain ahmia eteenpäin. Itse huomasin, että tuli aina vain käännettyä uusi sivu, vaikka ajattelin, että "tämä aukeama vain vielä".


Kuvittelen, että näitä langanpäitä olisi myös aika hedelmällistä lukea yksi kerrallaan, antaa idean hautua hiukan ja sitten kirjoittaa oma tarina tekstin inspiroimana. Jos olisin sanataideohjaaja, antaisin tällaisen tehtäväksi...




sunnuntai 6. elokuuta 2017

Pakene tai kuole

Stephenie Meyer: Kemisti. Suom. Ilkka Rekiaro. Otava, 2017.

Kemisti
Houkutus-sarjan kirjoittaja Stephenie Meyer liikkuu kirjailijana genrestä toiseen. Houkutuksen jälkeen julkaistu Vieras oli scifiä, Kemisti on jännityskirjallisuutta.

Kemisti osui mukaan kirjaston uutuushyllystä. Kirja oli lukulistallani heti kun kuulin, että tällainen on tulossa, joten oli mukava päästä siihen käsiksi melko tuoreeltaan.









Kemiallisen kuulustelun asiantuntija tietää liikaa ja hänet yritetään tappaa. Hän pakenee, mutta tappajat löytävät hänet kerran toisensa jälkeen. Varotoimiensa ansiosta hän selviää taas hetkeksi pakoon. Selvästikin hän on uhka jollekulle, vaikka hän ei itse tiedä, kenelle.

Kemisti sisältää vakoojaromaaneista ja vastaavista tuttuja kuvioita höystettynä tappavilla aineilla. Päähenkilö on nuori nainen, mikä on tämäntapaisissa tarinoissa melko harvinaista. Vainoharhaisuus on viisautta, kun pienikin erehdys voi maksaa oman hengen, ehkä myös jonkun muun. Vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat on kuvattu siinä mielessä todentuntuisesti, että helposti alkaa ajatella, millaista olisi olla pakosalla koko ajan ilman tietoa pysyvästä turvapaikasta. Romanttinenkin kuvio kirjasta löytyy, jälleen ensi ajattelulla mahdoton (vrt. Houkutus, Vieras).

Kemistin arvioisin kouluarvosanalla tyydyttävä, siinä 7 ja 8 tienoilla. Ihan mukavaa luettavaa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Kotimaista kauhua

Anne Leinonen: Metsän äiti. Atena, 2017.

Metsänäiti

Kirjastosta ilokseni löysin tämän, jota olen jo jonkun aikaa havitellut luettavakseni...

Riina palaa kotikyläänsä kesätyöhön ja sekä menneet että nykyiset oudot tapahtumat nousevat esiin.

Metsän äiti on kiinnostava ja jännittävä kirja. Monet kirjan yliluonnollisistakin tapahtumista tuntuivat hyvin aidoilta ja luonnollisilta, vaikka eivät kuitenkaan silti itsestään selviltä tai ennalta arvattavilta. Leinonen osaa käyttää kansanperinteen aineksia tyylikkäästi, alleviivaamatta ja hienovaraisesti soveltaen. Kirjassa oli yllättäviä ja jännittäviä käänteitä. Muutaman kerran iho nousi kananlihalle... Nautinnollinen lukukokemus!

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Ystävyyttä ja salaisuuksia

Anna Hallava: Valpuri Vaahteran maaginen korva. WSOY, 2017. 220 sivua.

Arvioin tämän kirjan Onnimanniin, mutta laitan muutaman sanan myös tänne.

Pidin kirjailijan kahdesta aikaisemmasta kirjasta (Sammakkoprinsessa 2015 ja Huulituli 2016), joten odotin tätä uutta toiveikkaana enkä pettynyt. Tämä, kuten aikaisemmatkin kirjat, on suunnattu nuorille eikä missään tapauksessa minun ikäiselleni lukijalle. Vaadittiin siis hiukan eläytymistä, mutta se kyllä sujuu minulta kohtalaisesti.

Valpuri elää tavallisessa maailmassa, jossa on myös yliluonnollista. Valpurin äiti on noita, mutta sellaisesta ei puhuta kavereille.Harmi kyllä, äiti on surkea noita, eikä jättiläisfinnin poistamiseksi tehty taikaliemi täytä tehtäväänsä. Sen sijaan Valpuri alkaa kuulla poikien ajatuksia. Häntä kiinnostaisivat ihanan Kasperin mietteet, mutta hän saakin kuulla huolestuttavia ajatuksia muualta. Ja kun uusi luokkakaveri Nooa vielä vähän patistaa, Valpuri laittaa asioita kuntoon parhaansa mukaan.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja hauska, mutta lisäksi se sisältää teemoja, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Transsukupuolisuus, anoreksia, kiusaaminen, seurustelu... Suosittelen! Myös Laura Lyytisen suunnittelema kansi on kiva!

http://annahallava.com/wp-content/uploads/2017/06/ah_valpurikansi.png

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Novelleja

korpinkansiHänen huulensa ovat metsä. Novelleja. Toim. Anne Leinonen. Kulttuuriyhdistys Korppi, 2017.

Kiinnostava kokoelma uusia novelleja. Keskeisessä roolissa ovat useimmiten metsä, suo ja usva. Vaikka tarinat ovat keskenään erilaisia, kokoelma on varsin tasainen ja korkealaatuinenkin.


Merja Mäki: Metsähinen. / Metsän ja suon mystiikkaa.

Satu Piispa-Hakala: Tasku. / Kiinnostava ja omaperäinen idea.

Heikki Nevala: Lihaperkele. / Muinainen sopimus ja halu kostaa. Vaikuttava teksti, pidin.

Tarja Sipiläinen: Sankar jylhän kuusiston. /Metsän kutsuvia salaisuuksia tässäkin.

Inkeri Kotro: Äidin takki. / Ihmiset vaihtuvat, tarinat jäävät. Pidin tästä.

Toni Saarinen: Vanha Obadiah Pike ja hänen vaimonsa. / Herkullisen kiinnostava tarina.

Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat. / Elämän ja kuoleman rajalla liikutaan, vaikuttavaa kuvausta.

Magdalena Hai: Hänen huulensa ovat metsä. / Viehättävä tarina rakkauden voimasta.


Shimo Suntila: Valkeat luut. / Menetystä, mystiikkaa. Plussaa siitä, ettei selitetä liikaa.

Jussi Katajala: Vaiti metsä on lintuineen. / Metsän tehokasvatusta ja sen seurauksia. Kiinnostava tarina.

Joni Kuusisto: Puomi. / Pelottava kotimatka, kuvattu hyvin.

Maija Haavisto: Virvatulenpenikoita. / Vähän erikoisempi haastattelukeikka. Pidin.

Pii Nahkuri: Leipäpuu. / Ikävä työyhteisö, mutta ikävä on tavoitteenakin.

Helena Waris: Tsarmi. / Inari - nainen, järvi ja tärkeä tavoite.

Artemis Kelosaari: Mitä Tähkäkorvessa elää. / Suolla voi törmätä sellaisiin olentoihin, joita ei haluaisi edes painajaisiinsa.

Asta Leppä: Ihmisen nahka. / Toivotonta rakkautta.

J. S. Meresmaa: Sydämeni avoin hauta. / Naapuriapu ei aina ole toivottavaa.

Kuten jo sanouttu, kokoelman kaikki novellit ovat hyviä. Erityisesti mieleen jäivät Äidin takki, Obadiah Pike ja virvatulenpenikat.
Pidän tarinoista, joissa kaikkea ei selitetä auki, vaan jätetään tilaa lukijan mielikuvitukselle. Parhaat tarinat jäävät mieleen kaivertamaan tavalla tai toisella.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

uudelleen ja uudelleen...

lukemattomia kirjoja löytyisi omista hyllyistä, mutta nyt viime postauksen jälkeen olen lukenut (työkirjojen lisäksi) jälleen kerran uudelleen Harry Potterit ja niiden jälkeen kymmenkunta Kaari Utriota... Erinäisistä syistä vaivaa stressi, johon kiinnostavien kirjojen uudelleenlukeminen tuntuu auttavan.

Harry Potterissa minua kiehtoo erityisesti kirjasarjan maailma, eivät niinkään henkilöt tai tapahtumat. On aivan ihastuttava ajatus, että oman jästimaailmamme rinnalla olisi taikamaailma, joka toimii monessa suhteessa samoin kuin meidän ja josta me emme tiedä mitään.

Kaari Utrion kirjoista minua viehättävät nimenomaan 1800-luvulle sijoitetut kirjat. Ei haittaa, vaikka jo alkusivuilta voi nähdä, kuka lopulta saa kenet, näissäkin kiinnostaa enemmän miljöö- ja tapainkuvaus kuin juonikuviot. Juonissakin on hauskoja yksityiskohtia ja ensimmäisellä lukemisella yllätyksiäkin, mutta monen lukemiskerran jälkeen yllätykset jo ovat vähissä.

Olen joskus miettinyt, miksi luen samoja kirjoja moneen kertaan, vaikka uusia olisi tarjolla paljonkin. Ehkä juuri se tuttuus ja yllätyksettömyys tarjoavat jonkinlaista tukea, kun työt ja muut asiat ahdistavat.

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Usvaa ja metalleja

Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta. Usvasyntyinen 1. Suom. Mika Kivimäki. Jalava, 2017. 608 sivua.


Viimeinen valtakuntaViimeistä valtakultaa hallitsee Lordihallitsija, jumala, joka on yhdistänyt tai alistanut koko maailman valtaansa. Aateliset elävät mukavasti, mutta heitä alhaisemmat skaat ovat orjien asemassa. Itse asiassa Lordihallitsija omistaa skaat, jotka tekevät töitä aatelisten plantaaseilla ja tehtaissa.

Päähenkilö Vin on nuori skaatyttö pääkaupungin rosvokoplassa. Hänen veljensä on suojellut häntä muilta, mutta myös pahoinpidellyt tyttöä ruumiillisesti ja henkisesti. Veli opasti sisartaan, että kuka tahansa voi hänet pettää ja että jokainen ajaa vain omaa etuaan - lopulta veli itsekin petti sisarensa ja lähti matkoihinsa.

Skaayhteisössä liikkuu Kelsier, jolla on mahtavat suunnitelmat ja henkilökohtaisena tavoitteenaan Lordihallitsijan tappaminen. Kelsier on aikanaan tuomittu "kuiluihin" eli kuolemaan vaarallisessa kaivostyössä, mutta hän on selviytynyt. Hän ottaa Vinin mukaan "koplaansa" ja Vin oppii uutta sekä itsestään että maailmasta. Valtava vallankumoushanke etenee, kokee menestystä ja vastaiskuja, mutta Kelsierin ajatus on mahdoton: ihminen ei voi mitään jumalalle.

Taikuus on mielenkiintoista: jotkut henkilöt pystyvät käyttämään tiettyjä metalleja vahvistaakseen erilaisia voimiaan ja kykyjään. Kaikki eivät tähän pysty lainkaan, ja useimmat niistä, jotka pystyvät, voivat käyttää vain yhtä metallia. Esimerkiksi Tinasilmiksi sanotaan niitä, jotka pystyvät käyttämään tinaa parantaakseen näkökykyään. Näiden lisäksi on harvoja, jotka pystyvät käyttämään kaikkia metalleja. Heitä nimitetään usvasyntyisiksi, ja jokseenkin kaikki heistä ovat aatelisia. Kelsier on usvasyntyinen ja niin on myös Vin, vaikka hän itse ei ole sitä tiennyt. Tärkeässä roolissa ovat myös uskonnot, uskomukset ja tarinat; muistaminen ja tiedon säilyttäminen.

Pidin kovasti tästä kirjasta. Minua miellytti myös se, että kirja on itsessään kokonaisuus, joka toimii hyvin itsenäisenä teoksena. Se on kuitenkin sarjan avausosa ja saa odottamaan jatkoa...

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Flavia jälleen

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula. Flavia de Luce -sarja. Suom. Maija Heikinheimo. Bazar, 2017. 335 sivua.




BazarVerkkokauppa : Kuolleet linnut eivät laula : 9789522793478Flavia de Luce on 11-vuotias salapoliisi ja intohimoinen kemian harrastaja.Tämä on sarjan kuudes kirja (olen lukenut kaikki edeltävät, vaikka kaikista ei täällä taida olla merkintää).

Flavian äidin Harrietin ruumis on löydetty ja se tuodaan kotiin. Arkku tuodaan ennen hautajaisia kotikartanoon, jossa ihmiset käyvät esittämässä surunvalittelujaan.
Flavia oli vauva äitinsä kadotessa, joten hän ei muista koskaan nähneensä äitiään. Sen sijaan hän on nähnyt monia ruumiita, joen niitä hän ei pelkää. On siis selvää, että Flavia avaa arkun ja tulee löytäneeksi äitinsä testamentin. Samalla Flavia löytää vihjeen siitä, kuka on petturi ja murhaaja...

Aluksi Flavia oli maalaiskylän pikkutyttö, joka oli kiinnostunut myrkyistä ja murhista. Kirja kirjalta asiaan tulee muutakin: salaliittoja, vakoilua, pettureita... Sarja näyttäisi olevan vähitellen muuttumassa toisenlaiseksi, mutta saa nyt nähdä... Seuraavan osan (Nokisen tomumajan arvoitus) pitäisi ilmestyä loppuvuodesta.

Listaan tähän vielä sarjan kirjat:
Piiraan maku makea
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Filminauha kohtalon käsissä
Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Kuolleet linnut eivät laula

Kadonneita lapsia ja kartanoromantiikkaa

Kate Morton: Hylätty puutarha. Suom. Hilkka Pekkanen. Bazar, 2017. 669 sivua.

Kuvahaun tulos


Ostin tämän kirjan melkein vahingossa pokkaritarjouksesta (kaksi kympillä). Yksi kirja oli valittuna ja etsiskelin toista, kun huomasin tämän. Muistin, että Facebookissa tai jossakin blogissa tätä on mainittu hyväksi.
Kirjassa kulkee kolme kerronnan tasoa: Cassandran, Nellin ja Elizan.  
Nell on löytölapsi, hän saa kuulla sen aikuistuttuaan. Asia vaivaa häntä koko hänen elämänsä ajan, ja lopulta, vuonna 1975, hän lähtee selvittämään menneisyytensä arvoitusta.
Eliza on Kirjailijatar, joka liittyy jollakin tavalla Nellin tarinaan. Nell muistaa hänet lapsuudestaan naisena, joka käski piiloutua ja lupasi palata, mutta ei palannut.Eliza kirjoittaa satuja, ja hänen oma tarinansa muistuttaa myös satua. Mukana on epäsäätyinen liitto, orpous, äärimmäistä köyhyyttä, muutto sukulaisten luo, jotka eivät ole asiasta onnellisia. Elizan tarina liikkuu 1900-luvun alkuvuosissa.
Cassandra on nuori nainen, joka on asunut isoäitinsä Nellin luona. Vuonna 2005, isoäidin kuoltua, autralialainen Cassandra saa kuulla perineensa isoäidiltaan talon Englannista, Cornwallista. Cassandra lähtee tutustumaan perintöönsä ja samalla selvittämään isoäitinsä Nellin arvoitusta, joka tältä itseltään jäi ratkaisematta.

Menneisyyden salaisuuksien selvittäminen kuuluu romanttisen kirjallisuuden vakioaiheisiin. Kuten salapoliisiromaanissa, asiat selviävät vähän kerrallaan ja siten, että selvitettävä tarina voi edetä kronologisesti. Elizan tarina kertoo sen, "mitä todella tapahtui", Nellin tarinassa on muistoja ja etsintää, Cassandra lopulta löytää ratkaisun. Tarina on kiinnostava eri tasoillaan, vaikka välillä tuntuu, ettei sivuhenkilöistä voi olla varma, kuka oli kuka tai kenen tarinaan hän nyt kuuluikaan. Lopulta langat kuitenkin solmiutuvat yhteen.

Kirja sopii hyvin kesälomalukemiseksi. Sen avulla voi siirtyä menneisyyden dramaattisiin tapahtumiin ja kartanoromantiikkaan, mutta myös osallistua salapoliisintyöhön totuuden etsinnässä.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Saagojen saarella

Vietin muutaman päivän Islannissa (pääosin Reykjavikissa), jossa olen muutaman kerran aikaisemminkin käynyt.
Islanti on jännittävä saari, joka on syntynyt vasta dinosaurusten tuhoutumisen jälkeen ja jossa ei ole koskaan ollut kivikautta.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Älyllä eteenpäin

Jonas Jonasson: Lukutaidoton, joka osasi laskea. Suom. Laura Jänisniemi. WSOY, 2014.

Etelä-Afrikka ja Apartheid. Jos on syntynyt mustaksi, saa olla kiitollinen, jos pääsee tyhjentämään huusseja. Nombeko on nuori, uuttera ja älykäs. Laskemisessa hän on suorastaan nero.
Lukutaidoton joka osasi laskea
Ruotsalainen Ingmar vihaa kuningaskuntaa ja haluaisi muuttaa sen tasavallaksi. Tätä hän on opettanut myös pojilleen Holgerille ja Holgerille. Pojat ovat kaksoset, kotona syntyneet, eikä heistä ole ilmoitettu virallisesti syntyneeksi kuin toinen.

Nombeko joutuu paikkaan, jossa valmistetaan atomipommeja. Yhden pommin avulla hän onnistuu ostamaan itselleen ulospääsyn, mutta sattumalta hän saa pommin itse vaivoikseen matkustettuaan Ruotsiin. Sen paremmin kuningas kuin pääministerikään eivät ota vastaan tuntemattomia henkilöitä kahdenkeskisiin neuvotteluihin, eikä pommin olemassaolosta tietenkään kannata julkisesti huudella.

Mahdottomia yhteensattumia ja uskomattomia henkilöitä. Viihdyttävä kertomus.


tiistai 9. toukokuuta 2017

ihmissusitarina Sudenmorsiamen tapaan

Jumalankoirat Ville Hytönen: Jumalankoirat. Sammakko, 2017.

Aino Kallaksen Sudenmorsiamen mieleen tuova kertomus sekä ihmissusiaiheen, Viron että kerrontatyylin osalta.

 Kertoja, nimeltään vaikka Matias Homelin, vakuuttaa olevansa aikalaistodistaja, Turun Akatemian opiskelija. Ihmissutena olemisesta ja noituudesta syytetty Thies-niminen mies oli kertonut taistelleensa ihmissutena saatanaa vastaan.

Julmia ovat ihmiset toisilleen, niille, jotka ovat heikompia, ja niille, joita kadehtivat tai pelkäävät.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Oman elämänsä sankari?

Tiranan sydänPajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava 2016.

Pidin kirjasta Kissani Jugoslavia,  joten tartuin tähän kiinnostuneena.

Albania on paikka, jossa on elänyt sankareita ja jonka miehet ovat sankareita edelleen. Albania on myös paikka, jossa elämä käy yhä vaikeammaksi ja haaveet muusta yhä ihanammiksi. Elämä ei kuitenkaan ole helppoa missään, oli sitten mies tai nainen, yksin tai yhdessä. Paljonko pitää kantaa mukanaan menneisyyttään, lapsuuttaan ja syntymämaataan? Voiko entisestä koskaan päästä irti, vaikka haluaisi, ja haluaako kuitenkaan kieltää kaiken entisen? Odotuksia ja haaveita, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Pidin tästä kirjasta paljon.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Paketti romantiikkaa ja jännitystä

MorsiuskesäIhan omaksi muistiinpanokseni kerään tähän blogiin kirjoja, jotka olen tätini kirjahyllystä saanut ja lukenut. Julkaisen sitten muutaman kirjan paketteina.

Tämä ensimmäinen annos sisältää varsin kevyitä, viihtellisiä kirjoja, romantiikkaa ja jännitystäkin. Ihan mukavaa iltalukemista, ja kyllähän tällaisista ihmissuhdejutuista usein jotain pohdittavaakin jää.


 
Belva Plain: Nuoruudenystävät. Suom. Anja Meripirtti. WSOY, 2002.
Kalliista koulusta valmistuneet kolme tyttöä ovat hyvät ystävät. Koulun jälkeen kaksi kaunista tyttöä menevät naimisiin, ruma (tai rumana itseään pitävä) ryhtyy opettajaksi. Kaikki ei tietenkään mene niinkuin on haaveiltu, eivätkä kaikki ole loppujen lopuksi vastoinkäymisten tullessa aivan sellaisia kuin olisi voinut luulla. Mies/rakkaus voittaa ystävyyden.
Yhden illan lukemistona kyllä hyvinkin menetteli. Annan kirjan eteenpäin, tuskin jään kaipaamaan. 


YllätysperintöromaaniEmmi Mustonen: Morsiuskesä. Otava, 2009.
Lähi-itään erikoistunut kuvaaja Laura on sairaslomalla pommiräjähdyksen jälkeen, kun hänet pyydetään kuvaamaan jonkinlaista "maajussille morsian" -sarjaa. Muut jaksot on jo kuvattu, kaksi viimeistä on jäljellä. Laura on maalaistyttö itsekin ja maajussikeikalla hän viihtyy hyvin. Romanssihan kirjassa kehittyy ja loppu on tietenkin onnellinen.

Emmi Mustonen: Yllätysperintö. Otava, 2003.
Kuten Morsiuskesän Laura, Anna on myös maalaistyttö, opiskelee. Veljen yllättävä kuolema pakottaa Annan hoitamaan kotitilaa. Anna on muutenkin eroamassa petollisesta poikaystävästään, ja maalla ovat lapsuudesta saakka tutut miehet... Seurauksena on tietenkin romanssi ja onnellinen loppu.

kuva: Koston jumalatNämä kaksi kirja ovat tällaisia "maalla on mukavaa, mutta työlästä" -osastoa. Navettatöitä ja muuta maatilan toimintaa kuvataan tarkkaan. Romansseissa ei ole kovin paljon niin yleistä kiukuttelujen, mustasukkaisuuden ja väärinymmärrrysten vyyhtiä, mikä joskus tuskastuttaa. Ihan mukavaa iltalukemista.

Sidney Sheldon: Koston jumalat. Suom. Hilkka Pekkanen. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1997.
Leslie Stewart ja Oliver Russel ovat aikeissa avioitua, kun Oliver meneekin yhtäkkiä naimisiin entisen kihlattunsa kanssa. Tyttö on vaikutusvaltaisen senaattorin tytär, ja isä lupaa Oliverille tukea ensin kuvernöörikampanjaan ja sitten kohti presidentin asemaa.  Leslie seuraa vaalikampajaa ja odottaa kostoaan, joka iskee sitä makeammin, mitä korkeammalta putoaa.
Romantiikkaa, juonittelua, rumia temppuja ja yllättäviä käänteitä. Sheldonin kirjat ovat myyntimenestyksiä, kyllä tämäkin iltalukemisena maistui.


Jääkiekkoa ja tunteita

Kuvahaun tulos

Katri Lipson: Detroit. Tammi, 2016.

Jääkiekkoilija Timothy taklataan ja hän halvaantuu kaulasta alaspäin.
Paras ystävä ja pelikaveri Nathan ei käy Timothya tapaamassa, vaikka hän olisi ainoa, jonka Timothy haluaisi tavata. Sen sijaan Nathan alkaa juoda, käyttää aineita ja on menettämässä pelisopimuksensa. Muita tärkeitä henkilöitä ovat sokea strippari Janet ja Timothyn hoitaja Nellie.

Vaikuttava kirja. Hienostu kuvattu ystävyyttä, rakkautta, velvollisuutta, ihailua ja monenlaisten tunteitten yhdistelmiä ja sekoituksia. Neliraajahalvaantuneen Timothyn tilanne, ruumiillinen liikkumaton läsnäolo, se on kuvattu jotenkin niin tavattoman aidosti, että tuli uniin.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Aboriginaalisatuja

aboriginalKuinka kilpikonna sai kilpensä ja muita aborinaalisatuja. Suom. ja toim. Sini Laurén. Savukeidas, 2015.

Ostin tämän kirjan kirjamessuilta. 146-sivuinen kirja sisältää 17 satua tai tarinaa. Monet tarinat kertovat eläimistä, monet ihmisistä, jotka kuuluvat tiettyjen eläinten klaaniin. Luonto on ankaraa ja sukulaiset myös, armoa ei juuri tunneta. Mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat uusia näkökulmia maailmaan.

Miten kilpikonna sitten sai kilpensä? Kas, se tapahtui niin, että eräässä laaksossa eläimillä alkoi olla puutetta ruoasta. Ne lähettivät ensin kotkan, sitten muita eläimiä yhden toisensa jälkeen etsimään ruokaa, mutta kukaan ei palannut. Todellisuudessa jokainen niistä oli löytänyt ihanan laakson, jossa oli valtavasti ruokaa ja asukkaana vain yksi västäräkki. Västäräkki lupasi, että toisen laakson asukkaat voivat tulla hedelmälliseen laaksoon, jos kotka tai myöhemmin lähetetty eläin voittaisi sen painissa. Västäräkki oli kuitenkin laittanut maahan pystyyn kalan piikkejä, ja kun vastustaja horjahti, se jäi kiinni piikkeihin ja västäräkki nokki sen kuoliaaksi. Lopulta hitaana ja kömpelönä halveksittu kilpikonna lähti matkaan ja löysi saman laakson kuin muutkin. Ennen painia se kuitenkin laittoi itselleen puun kaarnasta rinta- ja selkäpanssarin, joiden avulla se ei jäänyt kiinni piikkeihin. Se sai tapetuksi västäräkin ja johdatti eläimet uuteen laaksoon, mutta siitä lähtien kilpikonnalla on ollut kilpi.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Japanilainen lastenkirja

ノンタン Nontan  


Kysymyksessä on japaninkielinen kuvakirja, jonka ostin japanilaisesta kirjakaupasta. Sarja on alkanut jo vuonna 1976, tämä joulukirja on alkujaan julkaistu vuonna 1978. Sachiko Kiyonon Nontan-kissa on siis suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin Hello Kitty. Sarjasta on tehty myös animaatioelokuvia eli animea.

Nontan-sarjassa on kymmeniä erilaisia kuvakirjoja, joista osa vauvakirjoja. Let's play -sarjan (johon minun kirjani kuuluu) ikäsuositus on kaksivuotiaasta ylöspäin. Voisi siis arvella, että on minun tasoani. Hidasta on japaninkielisen hiraganalla ja kataganalla kirjoitetun tekstin tavailu. Kuvien perusteella on onneksi helppo päätellä, mitä teksteissä kerrotaan.

Päähenkilö Nontan on kissa, neko ねこ.Kissalla on joulusukka, joka mukanaan se lähtee etsimään joulupukkia. Ensin se tapaa jänis-joulupukin, mutta ei saa siltä lahjaa sukkaansa. Seuraava pukki on karhu, sitten porsas. Kaikenlaisia joulupukkeja lentelee taivaalla, mutta kukaan ei anna lahjoja Nontanille. Nontan nukahtaa sukkineen puun alle eikä huomaa, että paikalle ajaa reessään kissa-joulupukki.Nontan on niin väsynyt, ettei pukki saa sitä hereille.Pukki ottaa Nontanin mukaansa rekeen ja vie sen kotiin omaan sänkyyn. Aamulla Nontan herää ja huomaa lahjasukassa olevan jotain. Se saa leikkiauton. Nontan kiiruhtaa ulos näyttämään autoa kavereilleen, joilla on kullakin omat lahjansa mukanaan.Kaikki iloitsevat ja leikkivät kuusen ympärillä.

Kaytän tämänkin Helmet-lukuhaasteeseen.
Kohta 22: Kuvitettu kirja
kohta 25: Kirjassa kukaan ei kuole
kohta 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta (anime) 
kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta 
ja kohta 41: Kirjan kannessa on eläin