torstai 30. kesäkuuta 2016

Noituri-sarjan päätös

Järven neitoAndrzej Sapkowski: Järven neito. (Pani Jeziora, 1999.) Suom. Tapani Kärkkäinen. WSOY, 2016. 647 sivua.

Järven neito on Noituri-sarjan seitsemäs osa ja sarjan päätös.



Prinsessa Ciri on Yllätysten lapsi, johon liittyy paljon erikoista. Hän on noituri Geraltin holhokki, vaikkakin he ovat joutuneet erilleen ja etsineet toisiaan jo useammassa kirjassa. Geraltin rakastettu, velho Yennefer on myös kiintynyt Ciriin, ja on valmis puolustamaan tätä tyttärenään. 

Ciri on niin erityinen, että häntä tavoittelevat monet tahot. Joku haluaa hänet puolisokseen saadakseen oikeuden valtakuntaan, toista kiinnostavat Cirin sukujuuret ja toive saada Cirin jälkeläinen. Lisäksi on paljon niitä, joiden mielestä Ciri olisi parempi kuolleena. 

Noituri Geraltin, prinsessa Cirin ja velho Yenneferin elämän keskeiset tapahtumat ovat muuttuneet taruiksi ja legendoiksi. Totuuksia on aina monta, riippuen siitä, kuka on kertomassa. Noiturin, Cirin ja Yenneferin kohtalosta kertovien tarinoiden välillä palataan taas henkilöiden omiin kokemuksiin. Aikaisemmissa osissa on esiintynyt monenlaisia henkilöitä ja monia näennäisesti erillisiä tapahtumakulkuja, joita nyt punotaan yhteen. Lukiessa tuli välillä tunne, että olisi pitänyt kertauksen vuoksi lukea edelliset kirjat uudelleen.

Sarjan maailma vetää raadollisuudessaan vertoja omallemme. Ihmisten, kääpiöiden, haltioiden ja muiden olentojen väliset ennakkoluulot ja ristiriidat ovat aitoja ja uskottavia. Valtaa havittelevat monet ja vallan saamiseksi kaikki keinot ovat sallittuja. Sodissa taistelevat miehet ja naiset, jotka eivät aina itsekään tiedä, minkä puolesta antavat pian henkensä. 

Noituri Geraltin tarina on hieno kokonaisuus. Pelkästään tällaista ei ehkä jaksaisi lukea, mutta vaihteluna kevyemmälle fantasialle tämä on todella upeaa. Kirjan loppu on yllätyksellinen.

 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kiekkomaailmassa

Terry Pratchett: Niistäjä. (Snuff, 2011.) Suom. Mika Kivimäki. Karisto, 2016.



Niistäjä

Terry Pratchett (1948-2015) loi teoksissaan oman fantasiauniversuminsa, Kiekkomaailman. Me lukijat tiedämme yhtä ja toista kyseisestä maailmasta ja sen asukkaista, onhan Kiekkomaailma-kirjoja julkaistu kaikkiaan nelisenkymmentä, suomeksikin yli kolmekymmentä.

Vartioston komentaja Sam Vimes määrätään lomalle - määrääjänä hänen rakas vaimonsa lady Sybil, joka haluaa näyttää miehelleen ja pojalleen sukunsa kartanon. Kartanonherrana esiintyminen on rasittavaa, ja Vimes kaipaa maalta kaupunkiin. Erityisesti hän kaipaa rikoksia, joita ratkaista. Ennen pitkää sellainen tuntuu löytyvänkin. Mutta miten oikeus voi toteutua, elleivät toimijat itse huomaa tekevänsä väärin? Herrasväki uskoo olevansa tavallisten ihmisten sääntöjen yläpuolella; hiisiä taas pidetään haittaeläiminä, joita voi kohdella miten tahansa.

Pratchettin vahvuuksia ovat huumori ja nokkelat oivallukset eikä hän petä Niistäjässäkään. Pratchettin maailmassa esiintyy ihmisten lisäksi monenlaisia muita olentoja. Jotkut tuntevat ennakkoluuloja muita lajeja kohtaan, mutta kaikilla on jonkinlaiset "ihmisoikeudet" kuitenkin. Vimesin johtamassa Vartiostossakin on hyvin erilaisia poliiseja, joilla kaikilla on heikkoutensa ja vahvuutensa. Loppujen lopuksi myös hiisillä näyttää olevan omalaatuinen kulttuurinsa ja kykyä oppia myös ihmisten kullttuuria.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lisää Roald Dahlia

TynkätyisetKansikuva teokselle Annok iplik Iso kiltti jätti

Roald Dahl: Annok iplik. (Esio Trot, 1990.) Suom. Sami Parkkinen. Art House, 2005.
Roald Dahl: Fantastic Mr. Fox. Puffin Books, 2013.
Roald Dahl: Tynkätyiset. (The Minpins, 1991) Suom. Päivi Heininen. Art House, 2015.
Roald Dahl: Iso kiltti jätti. (The BFG, 1982.) Suom. Tuomas Nevanlinna.Art House, 2016.


Roald Dahl (13.9.1916-23.11.1990) kirjoitti lapsille ja aikuisille, kirjojen lisäksi myös mm. elokuvakäsikirjoituksia. Tässä käsiteltävät teokset ovat kaikki lastenkirjoja. Tynkätyisiä lukuunottamatta niissä on Quentin Blaken kuvitus. Blaken piirrosjälki ei ole söpöä, vaan nopeasti tehdyn ja viimeistelemättömän näköistä, mutta tavattoman eloisaa. Blake on kuvittanut suuren osan Dahlin lastenkirjoista.

*

Annok iplik keroo herra Hapulista, joka on salaa rakastunut alakerran rouva Hopiaan. Herra Hapuli on kuitenkin niin ujo, ettei saa puhutuksi tunteistaan.

Rouva Hopialla on lemmikkikilpikonna, jonka hän toivoisi kasvavan isommaksi, ja kun hän mainitsee toiveestaan herra Hapulille, tämä ryhtyy toimiin. Ja kumma kyllä, salaperäinen taika saa kuin saakin rouva Hopian kilpikonnan vähä vähältä kasvamaan isommaksi.

Kirjan tapahtumat voisi kertoa muutamalla tiiviillä lauseella, mutta Roald Dahlin teksti ja Quentin Blaken kuvitus tekevät siitä kokonaisen pienen kirjan, varsin hauskan sitä paitsi.


*

Fantastic Mr. Fox -kirjan ostin Torontosta, lasten kirjakaupasta, ikään kuin matkamuistoksi. Luin sen siis englanniksi eikä käännöksenä. Alkujaan kirja on vuodelta 1971.

Laaksossa asui kolme farmaria, kaikki ahneita ja epämiellyttäviä miehiä. Farmari Boggis kasvatti kanoja, joita hänellä oli tuhansittain. Farmari Bunce kasvatti ankkoja ja hanhia. Farmari Beanilla oli kalkkunafarmi, minkä lisäksi hänellä oli valtavasti omanapuita. Omenoista valmistettiin maankuulua siideriä.

Kettu kävi joka ilta nappaamassa linnun joltakin farmilta. Hän kysyi vaimoltaan, mitä tämä toivoi, ja toi toiveen mukaan perheelleen milloin kananpoikia, milloin hanhipaistia.

Farmarit inhosivat kettua ja yrittivät turhaan jahdata sitä. Lopulta farmari Bean keksi, että heidän pitäisi mennä yhdessä ketun kololle ja ampua kettu heti, kun se tulee ulos. Näin tehtiin, mutta kettu huomasi väijyjät viime tingassa ja ehti livahtaa takaisin luolaansa. Miehet jäivät vahtiin, mutta kun kettua ei kuulunut, he alkoivat kaivaa luolaa auki. Kettuperhe kaivoi hädissään luolaa yhä syvemmäksi, miehet tulivat lapioineen perässä, ja kun lapiotyö ei tuottanut tulosta, haettiin paikalle kaivurit. Kettuperheen kohtalo näytti sinetöidyltä, mutta kekseliäs herra kettu keksi hienon suunnitelman, joka auttoi myös alueen muita villieläimiä.


*

Tynkätyiset on alkujaan ilmestynyt hiukan Roald Dahlin kuoleman jälkeen. Päähenkilö Villen äiti kieltää häntä tekemästä mitään mielenkiintoista, ja kaikki, mitä hän sai tehdä, oli ikävystyttävää. Eräänä päivänä Ville lähtee kuitenkin luvatta Turmiometsään, jossa hänen äitinsä mukaan asuu mitä kauheimpia olentoja. Jokin hirveä olento lähteekin ajamaan Villea takaa, mutta poika onnistuu kuin ihmeen kaupalla pääsemään puuhun pakoon.

Villen ällistykseksi puussa on pieniä asuntoja, joissa asuvat tynkätyiset. He kertovat, että Villeä jahdannut peto on punahehkuinen, kaiken rouskiva Rouskija, joka syö ihmisiä ja tynkätyisiä. Tynkätyiset pääsevät liikkumaan pikkulintujen selässä, mutta maahan ne eivät uskalla. Ville laatii suunnitelman, jolla Rouskija houkuteltaisiin ansaan. Tynkätyiset ovat riemuissaan, sillä kun Rouskija on poissa, ne voivat taas liikkua maassa halutessaan. Myös Ville pääsee kokemaan uusia seikkailuja, salaa äidiltään tietysti.

*

Iso kiltti jätti kertoo orpokodissa asuvasta Sohvista, jonka jättiläinen sieppaa eräänä yönä. Toisin kuin muut jättiläiset, tämä jättiläinen ei syö ihmisiä. Se on siepannut Sohvin vain siksi, ettei tämä pääsisi kertomaan näkemästään jättiläisestä kenellekään.

Iso kiltti jätti (IKJ) kerää unia, joita se sitten levittää lapsille. Jättiläisten maassa asuu kuitenkin yhdeksän muuta jättiläistä, jotka ovat vielä paljon suurempia ja hyvin ilkeitä. Ne kiusaavat isoa kilttiä jättiä minkä ehtivät, lisäksi ne käyvät joka yö syömässä ihmisiä. IKJ ei syö ihmisiä, vaan ainoastaan äärettömän pahanmakuisia perskurkkanoita. Sohvi ja IKJ tekevät suunnitelman, jonka avulla pahat jättiläiset saadaan vangituksi ja IKJ saa syödäkseen paljon parempaa ruokaa.

Iso kiltti jätti sisältää paljon sanoilla leikittelyä, erityisesti jättiläisten puheessa. Ison kiltin jätin ja Sohvin keskustelussa käsitellään myös sellaisia asioita, että jätit eivät tapa toisiaan, toisin kuin ihmiset. Jätit syövät ihmisiä, jotka eivät ole tehneet niille mitään pahaa, mutta vastaavasti ihmiset syövät eläimiä.

Lisäys 14.7.2016: Kävin katsomassa uuden Iso kiltti jätti -elokuvan, jossa oli jonkun verran eroa kirjaan nähden. Kirjaa pidän kyllä parempana, vaikka olihan elokuvassakin tehty hyvää työtä.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Roald Dahl

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke. (George's Marvellous Medicine, 1981.) Suom. Asser Korhonen ja Antti Mäkinen. Art House, 2016.
Roald Dahl: Iskä ja Danny maailmanmestari. (Danny the Champion of the World, 1975.) Suom. Päivi Heininen. Art House, 1999.
Roald Dahl: Jali ja lasihissi. (Charlie and the Great Glass Elevator, 1973.) Suom. Päivi Heininen. Art House, 2000.

    DANNY THE CHAMPION OF THE WORLD      Kansikuva teokselle Jali ja lasihissi

Roald Dahl (1916-1990) on yksi suosikkikirjailijoistani ja aionkin nyt esitellä hänen tuotantoaan useammassa erässä. Olen lukenut sekä Dahlin lastenkirjoja että hänen kirjoittamiaan aikuisten kirjoja ja pidän molemmista. Tällä kertaa esiteltävistä kirjoista Ilmarin ihmelääke, Iskä ja Danny maailmanmestari ja Jali ja lasihissi muistan varmuudella lukeneeni aikaisemmin ainoastaan Iskä ja Danny maailmanmestarin, joka on julkaistu aikaisemmin nimellä Me salamestarit (1977).

Dahlin lastenkirjoissa asiat eivät ole niinkuin (aikuinen) lukija odottaisi. Päähenkilöt - tässä pojat Ilmari, Danny ja Jali - ovat ennakkoluulottomia ja nokkelia. Ilmarin perheen ongelmana on epämiellyttävä isoäiti ja Jalin neljästä isovanhemmasta kolme ei suostu nousemaan sängystä vaikka mikä olisi. Molempien vanhemmat ovat mukavia, vaikka vähän saamattomia.

Ilmari onnistuu valmistamaan ihmelääkkeen, joka auttaa isoäiti-ongelmaan varsin yllättävällä tavalla. Jali ja lasihissi jatkaa suklaatehdas-Jalin tarinaa. Jali, Villi Vonkka ja koko Jalin perhe (isovanhemmat sängyssään) matkaavat lasihissillä korkeuksiin ja kokevat jännittäviä asioita.

Dannyllä ei ole muita omaisia kuin isä. Isän salainen pahe on salametsästys, vaikka hän on jättänyt sen Dannyn äidin kuoltua - eihän pikkulasta voi jättää yksin. Dannyn kasvaessa isän halu metsälle kasvaa. Fasaaneita kasvattava kartanonherra on kaiken lisäksi epämiellyttävä öykkäri, jolle kuka tahansa haluaisi antaa opetuksen.

Kaikissa kolmessa kirjassa loppu on lapsen kannalta onnellinen ja tyydyttävä. Kaiken lisäksi lapsella itsellään on paljonkin osuutta siihen, että asiat lopulta kääntyvät hyväksi.