maanantai 2. marraskuuta 2015

Lukuhaaste 2015 alkaa: Epäsoinnun periaatteet

Tästä lähtee liikkeelle marraskuun lukuhaasteeseen vastaaminen!

Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet. Myllylahti, 2015.


Luin noin kolmanneksen kirjasta (sivulle 87), joten en vielä pysty sanomaan kokonaisuudesta mitään. Tähän asti on ollut vauhdikasta ja kiinnostavaa, mieleenikään ei tullut lopettaa 30 sivun jälkeen...

Päähenkilö Eikka on matematiikan opiskelija, sympaattinen kaveri, jonka toiminta ja reaktiot vaikuttavat uskottavilta. Lajityypiltään teos on jonkinlaista uuskummaa, mitä tahansa voi vielä tapahtua. Toiveikkaana uskon, ettei ainakaan lopussa paljastu, että kaikki olikin vain unta - vaikka onhan unissakin puolensa.

Ei kommentteja: