Lomalukemista, osa 1

Donna Leon: Uskon asia. Suom. Kristiina Rikman. Otava, 2013.



Komisario Guido Brunetti pohdiskelee ennustajien ja ihmeparantajien toimintaa ja selvittää hyvän miehen kuolemaa. Ympäristönä on kuuma Venetsia, jossa on sitä enemmän mätää mitä korkeammalle hallinnossa mennään. Brunetti yrittää hoitaa työnsä hyvin, mutta tietää, ettei pysty parantamaan maailmaa eikä edes rakasta Venetsiaansa. Murhat hän kuitenkin selvittää.

Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut Donna Leonin Brunetti-dekkareista, joita olen lukenut aika monta. Kertomukset muistuttavat toisiaan monessa suhteessa, Brunettin perhe-elämää kuvataan, komisario lukee klassista kirjallisuutta ja tuskailee korruptiota. Kaikesta huolimatta viihdyttävää luettavaa, josta aina jotain jää ajatteluttamaan.

Lohduton kosto

Mikko Karppi: Sateen varjo. Tammi, 2009.

Mikko Karpin esikoisromaanista Väinämöisen vyö (2007) olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin, Karpin toinen romaani Unkarilainen taulu (2008) saanee myös joskus käsittelynsä. Sateen varjo on siis Karpin kolmas romaani.

Päähenkilö Tor on eronnut mies, jonka elämä on mennyt sijoiltaan hänen pikku poikansa kadottua joitakin vuosia sitten. Lähistöllä asui tuomittu pedofiili, jonka syyllisyyttä ei kuitenkaan voitu todistaa eikä pojan ruumista ole löytynyt.

Tor viiltelee ja satuttaa itseään, jotta edes kipu saisi hänet tuntemaan, että hän on elossa. Lopulta se ei riitä, ja Tor ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Lehdistöä ja poliiseja kuohuttaa sarjamurhaaja, joka tappaa sadistisilla tavoilla pedofiileja ja muita, joihin ei lain koura ole yltänyt. Outoa vain on, että tuhruisissa valvontakamerakuvissa tekijöitä näyttää olevan useampia, eikä Tor aina itsekään muista tekemäkseen aivan kaikkia yksityiskohtia.

Kirja on lohduton ja synkkä, alusta lähtien on selvää, ettei onnellista loppua voi odottaa.Loppuratkaisua osasin hiukan aavistella, mutta en täysin, yllättävääkin siinä vielä oli. Sateen varjo on vaikuttava ja kiinnostava kirja, vaikka en kyllä nosta sitä henkilökohtaisiin suosikkeihini.

runoa suvipäivänä

Tänään, runon ja suven päivänä, valitsin aamukahvilukemisekseni runokirjan, Margaret Atwoodin Myös sinun nimesi (WSOY, 2001, suom. Tero Valkonen).

Atwood tunnetaan Suomessa nimenomaan romaaneistaan, mutta hän on julkaissut myös neljätoista runokokoelmaa (vuoteen 2001 mennessä). Myös sinun nimesi sisältää valikoituja runoja useasta eri kokoelmasta.



Kokoelmassa on runoja isoäideille ja käärmeille, mytologiaan liittyviä runoja ja runoja naiseudesta ja parisuhteesta.Runot kuvaavat elämää, olevaa, mennyttä, tulevaa, myyttistä ja kuviteltua. Raadollista, ehkä. Ajatuksia herättävää myös.



Naisen vanhuudesta Atwood kirjoittaa (s.52):

Ääriviivojen katoamista
vastaan, äänten
katoamista vastaan,
korvien ja silmien hämärtymistä
vastaan, vanhojen ihmisten
pieniä pelkoja vastaan,
takeltemisen pelkoa, kuolemanpelkoa,
portaissa kaatumisen pelkoa vastaan
teen taian
pelkästä paperista. Se ei auta
mitään.

Käärmeistä Atwood kirjoittaa (s.81):

Käärme on eläimistä ainoa

joka ei laula.

Syy niihin on sama

kuin syy tähtiin, ja ihmiselle vieras.

Atorox

Mietteitä Atorox-novellikilpailusta

Tällä kertaa lukemani tekstit eivät muodostaneetkaan yhtä kirjaa, vaan kysymyksessä oli 23 Atorox-palkinnosta kilpailevaa novellia.

 

Atorox on nimimerkki Outsiderin (Aarne Haapakoski) 1940-luvulla luoma robottihahmo, joka on antanut nimensä Turun scifi-seuran  vuosittain jakamalle palkinnolle edellisen vuoden parhaasta scifi- tai fantasianovellista. 

Monet Atorox-ehdokkaat ovat jo olleet palkinnoilla jossakin kilpailussa ennen julkaisua, osa on muuten valikoitunut julkaistavaksi. Harrastajat ovat ehdottaneet kilpailuun erikoisen hyvinä pitämiään novelleja, ehdotetuista on mukaan päässyt tavallisesti 20-25 novellia. Valikoima on siis jo alun alkaen kohtalaisen korkeatasoinen.


Tällä kertaa mukana on siis 23 novellia, jotka edustavat fantasiaa, scifia ja kauhua. Itse asiassa kauhukuvasto, aaveet, kummittelu ja sentapaiset ilmiöt ovat varsin vahvasti edustettuina. Ajallisesti novellit sijoittuvat muinaisuudesta tulevaisuuteen, myös nykyaika ja lähihistoria ovat mukana.

Hyvin erilaisia ja erilaisiin aihepiireihin liittyviä novelleja on ymmärrettävästi hyvin vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. On vaikea edes sanoa, pidinko tuosta novellista enemmän kuin tästä toisesta... molemmat voivat olla omassa lajissaan ihan huippua.

Atorox eroaa monista muista kilpailuista siinä, että palkinnosta kisaavat ovat julkaistuja novelleja, joiden kirjoittaja tiedetään (varsinaisissa kirjoituskilpailuissahan tekstit yleensä kilpailevat nimimerkin takana). On kuitenkin vaikea sanoa, vaikuttaako kirjoittajan nimi, sukupuoli tai tunteminen jollakin lailla. Odottaako sitä joltakulta tietynlaista tekstiä, olettaako, että jonkun teksti on ilman muuta erikoisen hyvä -  tietoisesti tuollainen tietenkään ei vaikuta.

Joka tapauksessa olen nyt valintani tehnyt ja sijoittanut novellit jonkilaiseen palkitsemisjärjestykseen. Mieluummin ehkä kuitenkin olisin vain lajitellut tekstit muutamaan eri ryhmään, esim. mainiot, tosi hyvät ja ihan huiput. En paljasta tässä novelleja, jotka sijoitin parhaiksi, mutta ehkä kirjoitan niistä sitten myöhemmin kilpailun ratkettua.  

Outsiderin Atorox-kirjoja ilmestyi kaikkiaan kuusi: Atorox, ihmisten valtias (1947), Atorox kuussa (1947), Atorox Marsissa (1947), Atorox Venuksessa (1947), Atoroxin paluu 2948 (1948),  Atorox Merkuriuksessa (1948).