Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät. Suom. Eva Lille. Pokkari. Tammi, 2011.Viivi Luik kuvaa Neuvosto-Viron alkuaikoja 1950-luvun alussa. Toinen maailmansota on ohi, mutta vielä aikuisten muistissa, aivan kuin vanha Virokin.Viisivuotias päähenkilö ei ole itse kokenut sotaa eikä sitä edeltäviä aikoja, mutta aikuisten puheista toki kuulee jotain.
Elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Isoäiti vie perhettä eteenpäin sodan jälkeisessä niukkuudessa ja uusien sääntöjen vallitessa. Lapsi leikkii ja on utelias, mutta helposti leikkeihin hiipii pelko. Kurkisteleeko joku ikkunasta? Rapisteleeko metsässä oksia joku ihminen? Onko pensaan alla ruumis?
Päähenkilö osaa jo lukea, ja hänellä on luettavanaan sekä vanhoja lehtiä ja lastenkirjoja että uusia neuvostoajan julkaisuja. Satujen lisäksi hän lukee reippaasta puuvillanpoimijasta, hyväntahtoisista Leninistä ja Stalinista ja elämästä onnellisessa neuvostomaassa. Pieni tyttö elää nykyisyydessä ja hiukan tulevassakin, sillä hän on jo oppinut, että tulevaisuus on nuorten, jotka ymmärtävät uutta, eikä vanhojen, jotka haikailevat menneeseen.
Kirja vie mukanaan menneeseen aikaan, seitsemänkymmenen vuoden taakse. Paikka on Virossa, mutta monella tavoin tutulta elämänmeno vaikuttaa.
Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1985, jolloin Viro oli vielä osa Neuvostoliittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti