Kun dekkari usein alkaa murhasta, Kohti nollapistettä johdattaa lukijaa kohti murhaa. Jälleen toimitaan varakkaan ylä- ja keskiluokan piireissä. Joukko ihmisiä vierailee invalidisoituneen iäkkään rouvan, lady Camillan, luona. Lady Camillan mielestä on outoa kutsua yhtä aikaa miehen entinen ja nykyinen vaimo, mutta on nykyaikaa, että naiset tutustuvat toisiinsa ja ovat ystäviä. Audrey ja Kay ovat kuitenkin kovin erilaiset eivätkä he erityisemmin pidä toisistaan.
Lady Camillan luona vierailulla on myös Thomas Royde, joka on palannut Englantiin aikomuksenaan kosia nyt vapaata Audreyta, jonka hän on tuntenut lapsesta saakka. Sen sijaan Kayn nuoruudenystävä Ted asuu naapurihotellissa, josta käsin hän vierailee talossa päivittäin. Mukana on myös Mary Aladin, joka on ollut rouvan seuraneitinä viitisentoista vuotta, iäkäs lakimies Traves, joka epäonnekseen muistaa jokaisen juttunsa, sekä Andrew MacWhirter, jonka asiat ovat aluksi niin huonosti, että hän haluaa kuolla.
Christie pyörittää jälleen lukijaa niin, että jokaisella henkilöllä voisi olla syy murhata joku. Lopullinen ratkaisu on kuitenkin kuitenkin aika erikoinen ja sen todistaminen vielä erikoisempaa... Romantiikka on toki myös mukana kirjan kuvioissa. Mysteerin ratkaisijana on tällä kertaa sisarenpoikaansa avustava tarkastaja Battle.
Kirjan päähenkilö on maalaislääkäri Hugh Westlake. Hän on leskimies ja asuu kymmenvuotian tyttärensä Dawnin kanssa. Kylän keskeisiin huveihin kuuluvat hevoset ja ketunmetsästys, myös sekä Westlake että hänen tyttärensä ovat innokkaita harrastajia.
Piispan - tai piispana esiintyvän huijarin - änkytys on olennainen asia kirjassa. Piispat kun eivät tavallisesti änkytä...
En muistanutkaan, että tämäkin oli hyllyssäni. Kun sen sattumalta huomasin, piti lukea taas uudelleen. Alkuperäinen tarina on julkaistu vuonna 1968, mutta se on edelleen varsin tuore ja toimiva.