joulunajan lukemista 3

Kaksi dekkaria

Carter Dickson: Kaunottaren kuolema. WSOY 1989. SAPO.
Reginald Hill: Elämään palautettu. WSOY 1996. SAPO.

John Dickson Carr (1906-1977) oli yhdysvaltalainen "dekkarin kultakauden" kirjailija, joka julkaisi myös salanimillä Carter Dickson, Carr Dickson ja Roger Fairbairn. Kaunottaren kuolema on alunperin julkaistu vuonna 1943 ja tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alkuaikoihin. Sota on olemassa taustalla, vaikka se ei suoranaisesti vaikuta Pohjois-Devonin pikkukaupungin elämään. Tapahtumista kirjoittaa eläkkeelle jäänyt lääkäri, jota paikkakuntalaiset nimittävät tohtori Lukeksi. Loppupaljastuksen ja jälkisanat kirjoittaa toinen henkilö tohtori Luken kuoltua ilmahyökkäyksessä Bristolissa 25.11.1940.

Reginald Hill (1936-2012) oli brittiläinen kirjailija, jonka luomuksia ovat Andrew Dalziel ja Peter Pascoe -nimiset etsivät. Elämään palautettu kertoo vuonna 1963 tapahtuneesta rikoksesta. Murhasta on tuomittu mies ja nainen; mies on hirtetty, mutta nainen on istunut vankilassa 27 vuotta. Nyt on herännyt epäilyksiä tuomion oikeellisuudesta ja nainen vapautetaan vankilasta. Kun asia on nostettu päivänvaloon, monellakin taholla on kiinnostusta siihen, mitä kolmekymmentä vuotta sitten todella tapahtui.  

Carten Dicksonin dekkareissa esiintyy usein suljetun huoneen mysteeri. Myös Kaunottaren kuolemassa on seikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta. Elämään palautettu -dekkarissa tutkitaan menneisyyden murhaa, jossa rikoksen jäljet ovat jo kylmenneet. Molemmissa dekkareissa keskeisiä ovat kiihkeät tunteet ja kielletyt rakkaussuhteet. Mihin saakka rakkaus ja lojaalius venyvät, mihin johtaa mustasukkaisuus...

           
Molemmat kirjat ovat omasta kirjahyllystäni.

Joulunajan lukemista 2

Andrew Garve: Kumpi meistä? WSOY, 1979. SAPO.

Andrew Garve on salanimi, jolla Paul Winterton (1908-2001) julkaisi yli neljöäkymmentä dekkaria ja jännitysromaania. Tuonnastosta on suomennettu vain muutama kirja. 

Jännityskirjailija Walter Haines on naimisissa viehättävän Lauran kanssa, kun pariskunta tutustuu komeaan näyttelijään, Max Rylandiin. Max on hauskaa seuraa, kunnes Walter tajuaa, että Max ja Laura ovat enemmänkin kuin ystävät. Laura jättää Walterin ja lähtee Maxin mukaan. Kun Max myöhemmin löytyy murhattuna, Walteriakin kuulustellaan. Hän kuitenkin vapautuu nopeasti epäilyistä, koska oli murhan aikaan todistettavasti poissa maasta. Maxilla on kuitenkin ollut monta rautaa tulessa ja toinenkin epäilty löytyy. Tämä tunnustaa, jolloin myös Walter esittää tunnustuksen ja kertoo yksityiskohtaisesti, miten hän toteutti murhan.

Ei mikään aivan mykistävä mestariteos, mutta ihan viihdyttävä romaani kuitenkin. Kahden mahdollisen murhaajan syyllisyydestä ei sanota aivan suoraan, mutta parista ykstyiskohdasta käy kyllä ilmi, kumpi on oikea murhaaja.

Joulunajan lukemista

Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus. WSOY, 1995. SAPO. Alkuperäinen The Secret of Chimneys, 1925.


Tämä kirja kuuluu Christien tuotannon alkupäähän.  Itäeurooppalaisia konnia ja kruunupäitä, jalokivivarkaus, kuuluisa mestarivaras, salaperäinen käsikirjoitus ja yhtä salaperäiset rakkauskirjeet. Lisäksi poliitikkoja, aatelisia ja rakkautta. Viihdyttävä kirja, joka on julkaistu suomeksi monta kertaa ja monella eri kansikuvalla. Minun kirjani kansikuva ei ole tässä oleva, vaan toisenlainen, hiukan rivo. En oikein tiedä, miten se liittyy kirjan sisältöön.    

Joululukemista

Epookkiromantiikkaa

 

Kaari Utrio: Seuraneiti. Amanita, 2014 (pokkariversio). Alkuperäinen 2013.

Olen aika monena jouluna ostanut itselleni joululukemiseksi Kaari Utrion uusimman kirjan, mutta viime jouluna sitä ei tullut tehdyksi. Nyt sain edellisesti pokkariversion, joten ostin sen jouluilokseni, mutta luinkin sen jo vähän etukäteen.

Olen lukenut aika paljon Utrion tuotantoa (ehkä kaikki, mutta sitä en voi vannoa). Ihan yleistyksenä sanoisin, että olen pitänyt erityisesti muinaiseen Suomeen sijoittuvista kirjoista, kun taas ne, joissa matkustetaan ympäri Eurooppaa, eivät jostain syystä ole olleet aivan niin mieleeni. Viime vuosina olen ollut varsin ihastunut Utrion 1800-luvulle sijoittuviin romaaneihin. Erityisiä suoskikkejani ovat Pappilan neidot (1976) ja Rakas Henrietta (1977).

Seuraneidin päähenkilö on Linda, joka on häikäisevä kaunotar, mutta nöyrä, ujo ja lisäksi köyhän kappalaisen tytär. Naiseksi hän on saanut suoraastaan runsaasti koulutusta ja hän hoitaakin kappalaisen kirjanpidon lisäksi myös kirjanpitoa läheisellä ruukilla - palkatta tietenkin. Lähimmäisenrakkauden vuoksi hän vierailee myös ilkeän vanhan tädin seurana ja toisinaan käy hoitamassa sukulaisten lapsia.

Ihanaan Lindaan rakastuu sekä nuori aatelismies että varakas tukkukauppias. Molemmat ovat Lindan lähettyvillä myös Helsingissä, minne Linda kutsutaan sukulaisten seuraneidiksi. Toinen ihailijoista on kaunis, toinen on turvallinen, mutta loppujen lopuksi Linda itse saa tehdä valinnan. Lukija on toki tiennyt jo pitkään, kumman kanssa Linda tulee onnelliseksi.

Seuraneiti on mukava kirja, jonka parissa kyllä viihtyy, vaikka se ei aivan suosikkieni tasolle ylläkään. Mukavaa kuitenkin, että se on nyt omassa hyllyssäni, joten voin palata siihen vielä joskus myöhemminkin.

 

Dekkareita hyllystäni 6

  Margery Allingham: Kohtalokas kotiopettajatar. WSOY, 1990 (2. painos, ensimmäinen 1968). (SAPO)



Nuori mies ja nuori nainen ovat rakastuneita ja aikovat kihlautua. Tytön isä on ollut suostuvainen, mutta yllättäen hän kieltäytyykin hyväksymästä kihlausta.

Poika on adoptoitu vauvana ja monet ovat arvelleet hänen olevan kuitenkin sukua. Näyttää kuitenkin siltä, että lapsen on tuonut sodan aikana pommituksia pakoon nuori nainen, joka ei ole antanut henkilötietojaan ja joka on häipynyt tiehensä, kun hänelle on tehty kysymyksiä. Lapset ovat peräisin erittäin huonomaineiselta alueelta. Morsiamen isä onkin huolissaan perintötekijöistä, esimerkiksi pojan suvussa mahdollisesti esiintyvästä mielisairaudesta.

Monenlaista petkutusta ja kummallisuutta ilmenee, ennenkuin totuus paljastuu. Ei liene liian paha paljastus, jos toteaa, että pojan syntyperä lopulta osoittautuu riittävän hyväksi avioliitolle. Asenteellisuushan näissä sapoissa kukoistaa, vaikka tässä myös rikkaan perheen viat nostetaan selvästi näkyviin. Myös aviollisen syntyperän merkitys on suuri, vaikka "paremman väen" miehen avioton lapsi hyväksytään paremmin kuin alaluokkaisen naisen hairahdus.  Kertomukseen kietoutuu myös sata vuotta vanha häväistys- ja murhajuttu.

Dekkareita hyllystäni 5

Agatha Christie: Kohti nollapistettä. WSOY 1990. (SAPO)



Kun dekkari usein alkaa murhasta, Kohti nollapistettä johdattaa lukijaa kohti murhaa.  Jälleen toimitaan varakkaan ylä- ja keskiluokan piireissä. Joukko ihmisiä vierailee invalidisoituneen iäkkään rouvan, lady Camillan, luona. Lady Camillan mielestä on outoa kutsua yhtä aikaa miehen entinen ja nykyinen vaimo, mutta on nykyaikaa, että naiset tutustuvat toisiinsa ja ovat ystäviä. Audrey ja Kay ovat kuitenkin kovin erilaiset eivätkä he erityisemmin pidä toisistaan.

Lady Camillan luona vierailulla on myös Thomas Royde, joka on palannut Englantiin aikomuksenaan kosia nyt vapaata Audreyta, jonka hän on tuntenut lapsesta saakka. Sen sijaan Kayn nuoruudenystävä Ted asuu naapurihotellissa, josta käsin hän vierailee talossa päivittäin. Mukana on myös Mary Aladin, joka on ollut rouvan seuraneitinä viitisentoista vuotta, iäkäs lakimies Traves, joka epäonnekseen muistaa jokaisen juttunsa, sekä Andrew MacWhirter, jonka asiat ovat aluksi niin huonosti, että hän haluaa kuolla.

Christie pyörittää jälleen lukijaa niin, että jokaisella henkilöllä voisi olla syy murhata joku. Lopullinen ratkaisu on kuitenkin kuitenkin aika erikoinen ja sen todistaminen vielä erikoisempaa... Romantiikka on toki myös mukana kirjan kuvioissa. Mysteerin ratkaisijana on tällä kertaa sisarenpoikaansa avustava tarkastaja Battle.

Dekkareita hyllystäni 4

Sue Grafton: C niinkuin Callahan. Book Studio, 1990.



C niinkuin Callahan kuuluu Graftonin aakkosdekkarisarjaan, josta pidän erityisesti naispuolisen yksityisetsivän, Kinsey Millhonen vuoksi.

Kinsey on epäileväinen, kun Bobby Callahan väittää autokolarin oleen häneen kohdistunut murhayritys.Alkaa kuitenkin ikävästi näyttää siltä, että Bobby on ollut oikeassa. Harmi kyllä, Bobby sai kolarissa aivovamman, jonka seurauksena hän muistaa vain osaia kolaria edeltävistä tapahtumista. Hän kuitenkin uskoo olleensa jonkin ison, ehkä kiristystä muistuttavan asian jäljillä.

Kyllähän Kinsey saa lopulta asiat selviämään, vaikka Bobby ei siitä hyödykään. Juoni etenee kohtalaisen loogisena tapahtumasta toiseen, mutta kokonaisuus ei aivan vakuuta. Sivujuonteena kulkeva kohtalokkaan naisen tapaus on mielenkiintoinen. Lukijahan arvaa heti, ettei tuolla naisella ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Kinsey saa totuuden helposti selville.

Kaikesta huolimatta C niinkuin Callahan on viihdyttävä kirja. Huviksi ja ajanvietteeksihän dekkareita luetaan. 

Dekkareita hyllystäni 3

Quentin Patrik: Viisi askelta murhaan. Viihdeviikarit, 1989.

Quentin Patrik tai Patrik Quentin on salanimi, jolla Richard Wilson Webb ja Hugh Wheeler julkaisivat yhdessä kirjoittamiaan dekkareita. Kaksikko on julkaissut myös nimellä Jonathan Stagge, tämäkin romaani (The Dogs Do Bark) on vuonna 1936 julkaistu Staggen nimellä.

Ensimmäiset nimellä Q. Patrik julkaistut romaanit olivat Webbin ja Martha Mott Kelleyn yhdessä kirjoittamia, pari romaania Webb kirjoitti Mary Louise White Aswellin kanssa, mutta suurin osa on Webbin ja Wheelerin yhdessä kirjoittamia. Myöhemmin Hugh Wheeler on käyttänyt salanimeä myös yksin.


   Kirjan päähenkilö on maalaislääkäri Hugh Westlake. Hän on leskimies ja asuu kymmenvuotian tyttärensä Dawnin kanssa. Kylän keskeisiin huveihin kuuluvat hevoset ja ketunmetsästys, myös sekä Westlake että hänen tyttärensä ovat innokkaita harrastajia.

Eräänä yönä koirat haukkuvat oudosti ja seuraavan päivän ketunmetsästyksen yhteysessä löytyy ruumis... Sheriffi Cobb haluaa paikallista apua ja kutsuu Westlaken apulaissheriffiksi. Kukapa tuntisi seudun ja sen asukkaat paremmin kuin paikallinen perhelääkäri.

Näissä vanhoissa dekkareissa pääsee entisajan maalaiskylien elämään. Näkökulma on aina keski- ja yläluokkaisten asukkaiden, työväkeen kuuluvia mainitaan harvoin. Lääkärit tuntuvat usein selittelevän potilaittensa terveydentilaa ja sairauksia ilman vaitiolovelvollisuuden taakkaa. Viihdyttävää luettavaa joka tapauksessa.  

Dekkareita hyllystäni 2

 

Michael Underwood: Kohtalon käsi.
WSOY, 1988 (SAPO).

Toinen dekkari keskittyy sekin oikeusaliin. Miljonäärin vaimo on yhtäkkiä hävinnyt jäljettömiin. Mies on epäilemättä murhannut vaimonsa, joka ei suostu avioeroon, vaikka mies haluaisi naida uusimman rakastajattarensa. Mutta mistä todisteet? Lopulta päivänvaloon nousee irtonainen käsi, jossa ei ole jäljellä juuri muuta kuin luut, mutta sormessa on kadonneen naisen vihkisormus. Murha on siis tapahtunut, vaikka enempää ruumiista ei löydetä.

Oikeudenkäynnissä asiaa pohdiskellaan puolelta toiselle. Tuomarin ja muutamien valamiesten henkilöhahmoja ja yksityiselämää nostetaan hiukan esille, tämä tuo juoneen kiinnostavuutta ja syvyyttä. Lopulta valamiehistö antaa päätöksensä, mutta eiväthän asiat siihen pääty...

Dekkareita hyllystäni

Kirjahyllyjä järjestellessä alkaa aina tehdä mieli jättää kirjoja esille luettavaksi. Tällä kertaa toin yöpöydälle iltalukemiseksi muutaman vanhan dekkarin, jotka sattuivat tulemaan esille muitten kirjojen takaa (minullahan on hyllyissä kirjoja kahdessa kerroksessa).

Erle Stanley Gardner: Änkyttävän piispan tapaus. WSOY, 1995. (SAPO)

Ensimmäiseksi tartuin Änkyttävään piispaan. Alkuperäinen teos on julkaistu 1936. Kirja on aika tyypillinen Perry Mason -tapaus, jossa lainopilliset kikkailut ovat tärkeässä roolissa. Muutenkin mukana ovat vanhanajan dekkarien tärkeät piirteet: rikkaan perijän epämieluisa avioliitto ja mahdollinen huijariperijä, loppujen lopksi toki murhakin. Perry Masoneissahan aika harvoin lähdetään selvittämään murhaa, aluksi juttu on aivan toisentyyppinen. Murha sitten myöhemmin osoittaa asian vakavuuden. Perry Masoneja luen aina mielelläni.

  Piispan - tai piispana esiintyvän huijarin - änkytys on olennainen asia kirjassa. Piispat kun eivät tavallisesti änkytä...

Hauska yksityiskohta kirjassa oli tilanne, jossa yksityisetsivä Paul Drake ryntää Perry Masonin toimistoon kertomaan järisyttävästä löydöstään. Hän on vähän aikaisemmin todennut Della Streetille, ettei naisille voi kehittyä sellaista älyä, jota etsivältä vaaditaan. Kun Drake toteaa, ettei Perry arvaa sadassa vuodessakaan, mitä he ovat löytäneet, Della kertoo tiedon tyynesti ja Draken ihmettelyyn toteaa:

"Alkeellista, rakas Watson, alkeellista", hän sanoi. "Järkeilin sen naisellisella älylläni tosiasioiden pohjalta."

Blade Runner

Ihmisiä ja androideja

Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä. (Do Androids Dream of Electric Sheep? 1968). Jalava, 1989.

En muistanutkaan, että tämäkin oli hyllyssäni. Kun sen sattumalta huomasin, piti lukea taas uudelleen. Alkuperäinen tarina on julkaistu vuonna 1968, mutta se on edelleen varsin tuore ja toimiva.

Dick sijoitti tapahtumat 1990-luvulle, mutta myöhemmissä painoksissa tapahtuma-aika on muutettu 2020-luvulle. Maapallosta suurin osa on asumiskelvotonta ydinsodan jälkeen ja ihmisiä on kannustettu muuttamaan maapallon ulkopuolelle perustettuihin siirtokuntiin. Muuttaville annetaan oma henkilökohtainen androidi, ihmisenmuotoinen robottipalvelija. Teknologian kehittyessä androidit alkavat muistuttaa  yhä enemmän ihmistä. Eroa ei ole helppo huomata, mutta androidien ei ole sallittua asua ihmisenä ihmisten joukossa...

Joulukuu

Joulukalenteri

                                            olisi hauska tehdä, mutta tänä vuonna jätän väliin. Marraskuun lukuhaasteen kirjoistakin on monesta vielä kirjoittamatta.