torstai 23. elokuuta 2018

omat kirjat 3

Omat kirjat 3

Toinen ihan yksin kirjoittamani kirja oli Finn Lecturan julkaisema Vahvaa väkeä. Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja. Kirja ilmestyi vuonna 2012.

Vahvaa väkeäTein paljon töitä kansanperinnearkistossa tätä kirjaa kirjoittaessani. Perinneaineiston lisäksi mukana on fantasia, mutta sen lukeminen ei tuntunut työltä, luenhan paljon muutenkin.

Minulla ei ollut kustannussopimusta valmiina, mutta kun käsikirjoitus oli valmis, lähetin sen kustantajalle ja sain muutaman tunnin kuluttua vastauksen, "me otetaan tämä". Kustannussopimus tuli muutaman päivän perästä sähköpostissa, halusin siihen pari pientä muutosta, jotka tehtiin.

Kirjan kansi, joka ei tässä kuvassa paljon erotu, tehtiin minun valokuvastani. Kirjasta tehtiin myös e-kirja. En saanut kirjasta ennakkoa, mutta myynnistä sain osani; erittelystä näin, ettei e-kirja myynyt kovin hyvin, mutta paperinen myi muutaman vuoden. Nyt paperisesta onkin painos loppu eikä uutta aiota ottaa. Olen miettinyt, kannattaisiko pyytää oikeudet takaisin ja painattaa itse, mutta luullakseni myynti jäisi vähäiseksi. Yhden ja kahden kirjan myynnissä postikulut vievät nykyään suuren osan, ja tämä kirja on monissa kirjastoissa jo. Tosin näyttää, että sitä kyllä lainataankin.
  

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tätä kirjaa ei näytä olevan ainakaan pääkaupunkiseudun kirjastoissa e-kirjaversiona. Ehkä sille olisi siellä kysyntää?
T. aiheesta kiinnostunut :)