tiistai 28. elokuuta 2018

omat kirjat 8

Kaiken maailman kauhua Kaiken maailman kauhua on tämän vuoden kirja. Idea tähän kirjaan nosti päätään jo Vahvaa väkeä -kirjan kirjoitusvaiheessa, ja aika kauan olen tätäkin kirjoittanut. Loppuvaiheessa alkoi tuntua, että uutta tulisi koko ajan lisää, mutta sitten oli pakko vain päättää, että nyt poikki ja pinoon.

Olen lukenut kauhukirjallisuutta nuoresta saakka (olen aina ollut kirjallisuudessakin kaikkiruokainen), joten aihe oli läheinen. Olin jo ennen tämän kirjan kirjoittamista kiertänyt aika paljonkin puhumassa vampyyreista ja ihmissusista, mutta tähän kokosin tietysti kaikenlaista muutakin, Japani-harrastuskin kirjasta hiukan näkyy, jopa kannen kummitusneitosesta. Kirjan nimi tuli Turussa 2012 järjestetystä pienimuotoisesta kauhutapahtumasta, jossa taisin puhua vampyyreista jälleen kerran.

Sain tämän kirjan kirjoittamiseen pienen apurahan Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta ja viimeistelyyn toisen Otto A. Malmin rahastolta. Summaa tärkeämpi oli ajatus, että joku oikeasti uskoo siihen, mitä olen tekemässä.

Ei kommentteja: