Olen jo lokakuun alussa lukenut Juha-Pekka Koskisen kirjat Ystäväni Raspunin (WSOY, 2013) ja Haavekauppias (Karisto, 2013). Saman kirjoittajan kaksi hyvin erilaista kertomusta, molemmat todella hyviä. Aloitin kirjoittaa blogitekstiä heti kirjat luettuani, mutta ei tullut valmista. Nyt kun Ystäväni Rasputin on Finlandia-palkintoehdokkaana, julkaisen tämän, vaikka onkin vasta aloitus.
Ihailen kirjoittajia, jotka sujuvasti siirtyvät tekstilajista toiseen ja kirjoittavat monenlaiselle yleisölle. Itsekin toivoisin osaavani sen taidon.
Ystäväni Rasputin -kirja kertoo tietysti mystikko Rasputinista, mutta kertojana on Vasili, Rasputinin suojatti ja oppipoika. Vasili on fiktiivinen henkilö, jonka avulla kirjailija kuvaa historiallisia, tunnettuja asioita värittäen ja kuvittaen niitä mielenkiintoiseksi romaaniksi. Faktat ovat läsnä, Rasputin on keisariperheen suosiossa hoitaen kruununperillisen verenvuototautia ja tulee murhatuksi.
Olen aikaisemmin tutustunut "jumalan hulluun" Kseniaan, joka eli 1700-luvun Pietarissa. Hänet tunnetaan nykyään pyhänä Ksenia Pietarilaisena, ja hänen hautakappelilleen on edelleen aina jonoa. (Tai siis olen käynyt siellä kaksi kertaa, kesällä ja talvella, kummallakin kerralla oli pitkä jono, joten oletan, että siellä käydään jatkuvasti.) Olen miettinyt, millainen on se usko, jonka varaan voi niin heittäytyä, ettei tarvitse muuta. Minun on vaikea kuvitella sellaista elämää, vaikka onhan tavallaan jo freelancerin elämä jollain lailla valtavirrasta ulosjättäytymistä (ainakin minun kohdallani).
Haavekauppias on lasten fantasiaromaani. Kertoja-päähenkilö on Sami, koululainen, ja outoja tapahtumia selvittämässä ovat myös Samin pikkusisko Liisa ja koulukaveri Joni.
Samin ja Liisan 80-vuotias isoäiti Amanda asuu yksikseen
omassa talossaan. Sami käy aina silloin
tällöin Amandan luona tekemässä lumitöitä ja joskus muutenkin auttelemassa,
mutta Amanda pärjää hyvin yksinään. Kerran lumitöihin tullessaan Sami huomaa
Amandan luota lähtevän kummalliselta vaikuttavan miehen. Samin kysellessä Amanda
kertoo miehen myyneen hänelle kellon, jonka hän jotenkin vastahakoisesti
näyttää Samille. Kun Amanda katoaa, käy ilmi, että muutamalla kolikolla myyty
kello on ollut harvinainen ja kallis erikoisuus, jolla väitetään voitavan
liikkua ajassa. Sami, Liisa ja Samin luokkakaveri Joni siirtyvät kellon avulla
Haavemaailmaan etsimään Amandaa. Apua he saavat Samin ja Liisan
historioitsija-isältä ja Jonin osto- ja myyntilikettä pitävältä isoisältä.
Amanda on sopeutunut elämäänsä leskenä, mutta kellon myötä
hän saanut mahdollisuuden päästä jälleen nuorena kuolleen puolisonsa Matiaksen
luokse. Hänen suurin haaveensa tuntuu toteutuneen, mutta ei kuitenkaan aivan
parhaalla mahdollisella tavalla. Haavekaupungissa päivät toistuvat
samanlaisina, siellä ei ole mennyttä eikä tulevaa. Kun Amanda on saatu
pelastetuksi, isä muistuttaa lapsia siitä, ettei kannata takertua liikaa
menneisyyden haaveisiin. Tulevaisuutta pystyy muuttamaan, mutta ei mennyttä.
Haavekauppias on sujuvasti kirjoitettu,
jännittävä seikkailu, josta ei puutu huumoriakaan. Tarina on myös jollakin
tavalla haikean sydämellinen. On asioita, joita on ihana muistaa, mutta joskus täytyy
myös osata päästää irti.
