Erkka Filander: Siemenholvi. Poesia, 2025.

”Pyhiinvaellus on asioiden mahdollinen suuruus askeleeksi asetettuna.”

Tämä kirja on kooltaan mahtava, iso ja painava. Lukija tuntee itsensä minikokoiseksi, ja kirjaa on luettava pöydällä, sitä ei yksinkertaisesti pysty pitämään kädessä. Tämä tekee tietysti jo sinänsä lukukokemuksesta erityisen. Suuri koko ja kirjan nimi viittaavat tietenkin Huippuvuorilla sijaitsevaan siemenvarastoon.

Kirjat runoissa on sekä perinteisiä että moderneja. Kirja on jaettu osiin, jotka on nimetty tai numeroitu. Nimetyt ovat Ilosanomia (1−4) ja Holvi.

Vaikuttava kirja, muuta ei voi sanoa.

Helkavirsiä kuvitettuna

Eino Leinon Helkavirsiä. Arktinen Banaani, 2015.


Tämä sopii hyvin Eino Leinon päivään!

Kymmenen sarjakuvantekijää on laatinut omat tulkintansa Eino Leinon Helkavirsistä. Mukana on agraarielämää, fantasiamaailmoja ja nykypäivää. Useimmissa tarinoissa on mukana Eino Leinon säkeitä, osassa myös muuta.  Kuvitus on monenlaista hempeän kauniista rujoon, monivärisestä mustavalkoiseen. Kuvitustyylien vaihtuminen antaa oman lisänsä kokonaisuuteen.

Kokelman aloittava "Tumma" kuuluu suosikkitarinoihini, ja Petri Hiltusen kuvamaailma sopii tarinaan upeasti. Toinen suosikkitarinani on "Merenkylpijäneidot", se on hieno myös Antti Tiaisen piirtämänä ja Vesa Vitikaisen käsikirjoittamana aukeaman mittaisena tarinana. Vesa Vitikaisen käsikirjoittama on myös Katja Louhion kuvittama "Ukri". Katriina Kailan "Kevät" on kaunis ja kammottava. Pidin kovasti myös Petri Hiltusen "Räikkö Räähkä" -toteutuksesta. Tuomas Myllylän "Kimmon kosto" on myös vaikuttava, samoin Lauri Pitkäsen "Ylermi ylpeä isäntä" ja Kristian Huitulan "Tuuri". Lauri Pitkäsen "Pimeän peikko" ja "Ukon lintu ja virvaliekki"sekä Eetu Pellonpään "Äijön virsi" ovat kiinnostavia, ne eivät ole aivan perinteistä sarjakuvaa. Perinteiseksi sarjakuvaksi sanoisin Petri Hiltusen "Pyhä Yrjänä" -tarinaa, josta minulle tuli mieleen ihanat Hal Fosterin "Prinssi Rohkea" -sarjakuvat.

Kaikkiaan kiinnostava kokonaisuus, joka todennäköisesti saa Helkavirsiä tuntemattoman tarttumaan myös Eino Leinon teokseen. Kirjassa on Petri Hiltusen esipuhe Eino Leinosta, hänen runoudestaan ja Helkavirsistä sekä lopussa tekijöiden esittelyt ja heidän kommenttejaan. Hieno kansikuva on Sari Sariolan käsialaa.

Japanilaista lyriikkaa

Ryookan: Suuri hupsu. Suom. Kai Nieminen. Basam Books, 2012. Neljäs painos.




Ryookan (1758-1831) oli japanilainen zen-munkki, erakko, kerjäläinen, kalligrafi ja runoilija. Hän kirjoitti runoja sekä kiinaksi että japaniksi. Hän käytti itsestään nimitystä Taigu eli Suuri hupsu.

Sen jälkeen kun ryhdyin munkiksi
olen jättänyt kaiken kohtalon huomaan
                      ja antanut päivien kulua.
Eilen asuin vihreillä vuorilla,
tänään kuljeskelen kaupungissa.
Kerjuupussi on ja kulho,
samoan minne tie vie.
Kun satun sille tuulelle tartun siveltimeen:
ihmiset sanovat sepustuksiani runoiksi.

Kirjan  runot on jaettu nimettyihin lukuihin. Luvuilla on sellaisia nimiä kuin "Sydän ei ole nahtuakseen rintaani", "Luen sanattomia kirjoituksia" ja "Kaste lootuksenlehdellä". Runot on numeroitu, ja niiden yhteydessä viitataan toisiin runoihin, samantapaisiin tai muuten yhteen liittyviin. Mukana on myös Ryookanin ja nunna Teishin runokirjeenvaihtoa ja myös muutamalle muulle henkilölle kirjoitettuja runoja. Kirjan lopussa on suomentajan selityksiä.

Runoissa on hilpeää vapautta, viiniä, ystävyyttä , köyhyyttä ja yksinäisyyttä. 74-vuotiaana, vähän ennen kuolemaansa, hän kirjoitti:

Kenelle kertoa
kaihosta, jota tunnen
syksyn lopulla,
kun palaan illansuussa
savikoita korissa.

Kesä jatkuu. Kesä

Lauri Viita: Kootut runot. Sisältää kokoelmat Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954), Suutarikin, suuri viisas (1961) ja Viimeinen sikermä (1965). WSOY, 1991. (Seitsemäs painos.)




Kuva: Lauri Viita (Lähde: Public Domain)


Betonimylläri (1947) oli kirvesmies Lauri Viidan esikoisteos. Viita sai teoksesta Kalevi Jäntin palkinnon ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. Kokoelmaan kuuluu tunnettu runo Alfhild, joka alkaa:

                                                  Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
                                                  Jumalan näkevät.
                                                  Heille on annettu voima ja valta
                                                  kohota unessa pilvien alta
                                                  ja katsella korkeammalta.

Kokoelman nimirunossa "Betonimylläri" on sekä karua realismia että unikuvia.

                                                  ---
                                                  Olin betonimylläri, sementtikeuhkoin
                                                  ja hattureuhkoin, 
                                                  nenässä kuivunut kuona
                                                  ja paidassa hiki.
                                                 ---- 

Omiin suosikkeihini kokoelmassa kuuluvat mm. lyhyet, nelisäkeiset runot, kuten "Maine", "Yhteistoiminta", "Moraali" ja "Kevät".


Kukunor (1949) sai ristiriitaisen vastaanoton, sitä sanottiin kummalliseksi ja vaikeaksi, mutta siitä myös pidettiin. Runoelman alaotsikkona on Satu ihmislapsille ja se kertoo kahdesta peikosta, Kukunorista ja Kalaharista, jotka asuvat professorin kesäasunnon ullakolla.

                                                  Minä menen Kalahariin
                                                  Kalahariin Kalan pariin
                                                  Minä menen Kalahariin  -
                                                  teeporvuntii Kukunor -
                                                  se kellior, se kellior!

Käppyräinen (1954) muistuttaa taas Betonimylläriä. Runo "Tikanpolkka" on tuttu jo Kukunorista. Puhuttelevia ovat esimerkiksi "Satakieli" ja "Huoneentaulu".



Suutarikin, suuri viisas (1961) sisältää runojen lisäksi ajatelmia, aforismeja. "Ennen kuin sanot ketään omaperäiseksi, käy hänen kanssaan siellä, mistä hän on tullut." 

Jo Käppyräisessä Viita käytti paikoin kalevalamittaa, Suutarissa sitä on enemmänkin.

                                                 Pelkäisinkö peltoani?
                                                 Juoksisinko jo johonkin,
                                                 kun on tuuli niin kolea.
                                                 Tai sanoisin: Kivi käski,
                                                 paasi painoi ja pakisi,
                                                 ei anna syliotetta.
                                                 ---




Viimeinen sikermä (1965) ei ole varsinainen runokokoelma, vaan Onni-sikermä, joka julkaistiin Parnassossa joulukuussa 1965, samana päivänä, kun Lauri Viita kuoli rattijuopon uhrina.
Sikermän viimeisenä runona on tämä kuolinilmoituksissa paljon siteerattu runo:


                                                   Kaita polku kaivolta ovelle
                                                   nurmettuu.
                                                   Ikkunan edessä
                                                   pystyyn kuivunut omenapuu.
                                                   Reppu naulassa ovenpielessä,
                                                   siinä linnunpesä.
                                                   Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
                                                   Kesä jatkuu. Kesä.

Persialaisia rakkausrunoja

 

Háfez: Ruusu ja satakieli. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 2013. Toinen painos.

1300-luvulla elänyt Háfez on persialaisen kirjallisuuden tärkeimpiä hahmoja ja lyyrikoista keskeinen. Háfezin runoissa on erotiikkaa ja mystiikkaa. Runoissa on kaipuuta, rakastetun poissaoloa ja hänen ihanuutensa kuvailua, mutta paljon myös hyvän elämän ja henkisyyden pohdintaa.

Usein "minä" rakastaa ehdottomasti ja täydesti, "rakastettu" voi olla välinpitämätön.

Runossa "Minun sydämeni vapisee" Háfez kirjoittaa:

Rakkaani
ei maksaisi minusta lanttiakaan,
minä
en myisi hänen hiustansakaan
koko maailmasta.

Ja runossa "Minä etsin vain sinua":

Siitä alkaen kun asetuin
sinun ovesi kynnykselle,
on makuusijani ollut
auringon istuinta ylevämpi.

Kirjasta noin kolmasosa on kääntäjän selityksia Háfezin runoudesta yleisesti sekä yksittäisistä runoista. Tämä tekee kirjasta vielä mielenkiintoisemman.

Tämä kirja kuuluu syksyn kirjamessuostoksiin, vaikka kirjoitan siitä vasta nyt.

Lukuhaaste, kuudes päivä

Sanna Karlström: Saatesanat. Otava, 2014. 

Vaihteeksi runoja.

Saatesanat on Sanna Karlströmin neljäs runoteos.Hän on saanut tunnustusta edellisistä teoksistaan, mutta Saatesanat on niitä henkilökohtaisempi. Karlström käsittelee runoissaan oman isänsä kuolemaa ja lapsensa syntymää, loppua ja alkua. Kirjan kansikuva toistaa tätä: kuvassa on omena, vielä kelvollinen, mutta jo parhaat hetkensä ohittanut, ja samassa oksassa omenankukka.