Kesä jatkuu. Kesä

Lauri Viita: Kootut runot. Sisältää kokoelmat Betonimylläri (1947), Kukunor (1949), Käppyräinen (1954), Suutarikin, suuri viisas (1961) ja Viimeinen sikermä (1965). WSOY, 1991. (Seitsemäs painos.)




Kuva: Lauri Viita (Lähde: Public Domain)


Betonimylläri (1947) oli kirvesmies Lauri Viidan esikoisteos. Viita sai teoksesta Kalevi Jäntin palkinnon ja jäi vapaaksi kirjailijaksi. Kokoelmaan kuuluu tunnettu runo Alfhild, joka alkaa:

                                                  Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
                                                  Jumalan näkevät.
                                                  Heille on annettu voima ja valta
                                                  kohota unessa pilvien alta
                                                  ja katsella korkeammalta.

Kokoelman nimirunossa "Betonimylläri" on sekä karua realismia että unikuvia.

                                                  ---
                                                  Olin betonimylläri, sementtikeuhkoin
                                                  ja hattureuhkoin, 
                                                  nenässä kuivunut kuona
                                                  ja paidassa hiki.
                                                 ---- 

Omiin suosikkeihini kokoelmassa kuuluvat mm. lyhyet, nelisäkeiset runot, kuten "Maine", "Yhteistoiminta", "Moraali" ja "Kevät".


Kukunor (1949) sai ristiriitaisen vastaanoton, sitä sanottiin kummalliseksi ja vaikeaksi, mutta siitä myös pidettiin. Runoelman alaotsikkona on Satu ihmislapsille ja se kertoo kahdesta peikosta, Kukunorista ja Kalaharista, jotka asuvat professorin kesäasunnon ullakolla.

                                                  Minä menen Kalahariin
                                                  Kalahariin Kalan pariin
                                                  Minä menen Kalahariin  -
                                                  teeporvuntii Kukunor -
                                                  se kellior, se kellior!

Käppyräinen (1954) muistuttaa taas Betonimylläriä. Runo "Tikanpolkka" on tuttu jo Kukunorista. Puhuttelevia ovat esimerkiksi "Satakieli" ja "Huoneentaulu".



Suutarikin, suuri viisas (1961) sisältää runojen lisäksi ajatelmia, aforismeja. "Ennen kuin sanot ketään omaperäiseksi, käy hänen kanssaan siellä, mistä hän on tullut." 

Jo Käppyräisessä Viita käytti paikoin kalevalamittaa, Suutarissa sitä on enemmänkin.

                                                 Pelkäisinkö peltoani?
                                                 Juoksisinko jo johonkin,
                                                 kun on tuuli niin kolea.
                                                 Tai sanoisin: Kivi käski,
                                                 paasi painoi ja pakisi,
                                                 ei anna syliotetta.
                                                 ---




Viimeinen sikermä (1965) ei ole varsinainen runokokoelma, vaan Onni-sikermä, joka julkaistiin Parnassossa joulukuussa 1965, samana päivänä, kun Lauri Viita kuoli rattijuopon uhrina.
Sikermän viimeisenä runona on tämä kuolinilmoituksissa paljon siteerattu runo:


                                                   Kaita polku kaivolta ovelle
                                                   nurmettuu.
                                                   Ikkunan edessä
                                                   pystyyn kuivunut omenapuu.
                                                   Reppu naulassa ovenpielessä,
                                                   siinä linnunpesä.
                                                   Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
                                                   Kesä jatkuu. Kesä.