Joutsenlaulu

Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu. Otava, 2025.

Tulevaisuuden maailmassa voi tehdä pelastustöitäkin etänä robottiruumiin avulla. Janekin hoitaa enimmäkseen pelastustehtäviä, mutta kerran hänet lähetään noutamaan tekoälyn keräämää tietoa luonnonsuojelualueelta. Hän saa haltuunsa jotain todella outoa, sellaista, mikä voisi julki tullessaan muuttaa maailmaa.

Sinisalon kirjoja lukiessa täytyy varautua siihen, että lukemisen jälkeen kirja ja sen teemat pyörivät ajatuksissa pitkään. Niin tälläkin kertaa. Suosittelen.

Chilistä ja naiseudesta

Johanna Sinisalo: Auringon ydin. Teos, 2014. Pokkari.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2013 ja vaikuttanut arvioiden perusteella kiinnostavalta, mutta osui käsiin vasta nyt. Kirjastosta siis lainasin ja yhdessä yössä luin.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat suunnilleen nykyaikaan, tapahtumat loppuvat vuoteen 2017. Suomessa kaikki ei kuitenkaan ole mennyt siten kuin reaalimaailmassa tiedämme. Vähä vähältä on siirrytty kohti "eusistokratiaa", joka tarkoittaa valtion tiukkaa ohjailua terveys- ja hyvinvointikäyttäytymisessä. Alkoholi, tupakka, kahvi ja muut nautintoaineet ovat ankarasti kiellettyjä, lihan ja sokerin käyttö on säänneltyä. "Itse aiheutetut" sairaudet eivät oikeuta hoitoon pääsemistä.

Miesten seksuaalitarpeiden turvaamiseksi naiset on jaettu eloihin ja morlokkeihin.1 Näistä jälkimmäiset ovat halveksittuja, lisääntymiskyvyttömiksi tehtyjä epänaisia, jotka on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Eloit/eloiset ovat oikeita feminaisia: tyhmiä, lapsellisia, miehelle alisteisia. Heille on lapsesta saakka opettu prinsessa- ja hääihanteita ja avioliitto on heidän korkein tavoitteensa.

Sisarukset Manna ja Vanna (alkujaan Mira ja Vera) olivat lapsina läheiset, vaikka he ovatkin erilaisia. Mannan sydän oli suklaata, kädet lohtua täynnä ja aivot vaaleanpunaista vaahtoa. Vanna sen sijaan - no, hän oli kuin morlokki: tiedonhaluinen ja älykäs eikä piitannut ulkonäöstään. Vanna pystyi kuitenkin esittämään uskottavasti eloita, joten hän sai jäädä perheeseen.

Kiellettyjen nautintoaineiden listalla on myös chili. Sen käyttö ja salakauppa muodostavat romaanin keskeisen juonen.

Sinisalo kuvaa hienosti pelottavaa maailmaa, jossa naisen ihmisarvo riippuu siitä, miellyttääkö hän miestä. Mieleen tulevat mm. tuoreet lelukeskustelut.


1) H. G. Wells kuvasi eläimellisiä morlokkeja ja lapsenomaisia eloita romaanissaan Aikakone (1895). Sinisalo viittaa Wellsin romaaniin.

Kalevalaa rokaten

Johanna Sinisalo: Sankarit. Tammi, 2003.

Johanna Sinisalon esikoisteos Ennen päivänlaskua ei voi voitti Finlandia-palkinnon ja se onkin aivan suurenmoinen kirja. Aivan samalle tasolle Sankarit ei yllä, vaikka aika hyvä Kalevala-toteutus onkin. Olen lukenut tämän aika monta kertaa, ja aina vain tuntuu löytyvän uusia, hauskoja pikku yksityiskohtia, jotka olen unohtanut tai joita ehkä suorastaan en ole huomannut.

Väinämöinen on Rex,  rock-tähti, jonka Joukahainen, iskelmäprinssi Joakim, haastaa tunnetuin seurauksin.

Sinisalo seuraa Kalevalaa suorastaan piinallisen orjallisesti. Hän kuitenkin ratkaisee mainioilla oivalluksilla ongelmat, joita tulee vastaan menneisyyden ilmiöiden muuntamisessa nykyaikaan. Hiukan muutoksia Sinisalo on kuitenkin tehnyt, Väinämöisen syrjäyttäjää ei synnytä Marjatta, vaan Aino.

Sankarit on lukemisen arvoinen kirja. Kalevala-kytkös on sen voima ja heikkous. On ehdottomasti nautinnollisen palkitsevaa lukea kirjaa yksityiskohtia myöten tarkkana Kalevala-pastissina. Toisaalta kirjasta olisi saanut yhteinäisemmän ja "romaanimaisemman" jättämällä osa Kalevalan tapahtumista pois ja keskittymällä muutamaan päähenkilöön. 

Kirjoja kirjastosta

Onkin erinäisistä syistä ollut pitkä tauko tänne kirjoittamisessa. Kesän aikana luin kyllä useita kirjoja, mutta niistä ei tullut kirjoitetuksi. Ehkä palaan niihin täällä myöhemmin, tai sitten en.

Nyt kuitenkin muutama uudempi lukukokemus. Kävin viime viikolla kirjastossa, josta nämä osuivat käsiin.


Ensimmäiseksi luin Sari Peltoniemen  Miehestä syntynyt -teoksen (Atena, 2014). Teoksen kertomukset pohjautuvat kansansatuihin ja itse asiassa ne ovat uudelleenkirjoitettuja satuja. Oli hauska lukea näitä minulle hyvin tuttuja satuja, joista olen kovin paljon pitänyt (olen näitä itsekin joskus aikuisille kertonut). Peltoniemi kertoo ne erittäin hyvin ja mukana on joitakin kivoja uusia oivalluksia.







Johanna Sinisalon Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille (Teos, 2012) sisältää sekä vaeltamiseen liittyviä novelleja että kirjoittajan omia vaelluskokemuksia ja vinkkejä. Teksti kutsuu niin vastustamattomasti vaeltamaan, että ehdin jo alkaa suunnitella omaa vaellusta. En ole hiukaakaan liikunnallinen, joten ehkä nyt ei kuitenkaan...







Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (WSOY, 2014) kuuluu vuoden tapauksiin ja olen jo jonkun aikaa aikonut ko. kirjan lukea. Nyt sain sen käsiini ja totean: totta sen on. Kirjan tapahtumat etenevät odotuksenmukaisesti eikä juonessa ole mitään varsinaisesti yllättävää, mutta kerronta vie niin mukanaan, että kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Kinnunen on selvästi taitava kirjoittaja ja on kiinnostavaa odottaa hänen seuraavaa teostaan.









Olen lukenut Anne Ricen Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (Basam Books, 2014) aikanaan englanniksi, kun kirjoitin esittelyn Anne Ricen tuotannosta. En erityisesti viehättynyt siitä, mutta kun suomennos osui kirjastossa silmiin, poimin kirjan mukaani. Suomentaminen ei ollut muuttanut kirjaa kiinnostavammaksi. Satuaihe toimii alkuna sadomasokistiselle  pornografialle, joka on kuitenkin kovin yksitoikkoista ja mielikuvituksetonta.