vaihteeksi dekkari

Anna Jansson: Tuhopolttaja. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Gummerus, 2014.

Maria Wern on tullut minulle tutuksi jo useasta Anna Janssonin dekkarista, vaikka kaikkia en uskoakseni ole lukenutkaan. Nämä ovat sellaisia kirjoja, joita otan mielelläni mukaan kirjastosta tai ostan pokkarina lentoasemalta matkalukemiseksi.

Leon isoisä opettaa, että on pantava kova kovaa vastaan, täytyy näyttää "niille", muuten on heikko. Leoa kiusataan koulussa. Hän haluaisi kostaa, näyttää, ettei häntä voi kohdella ihan miten tahansa. Leo keksii säikytellä häntä kiusanneen tytön perhettä heittämällä ikkunasta sisälle ilotulitteen. Käy huonosti, talo syttyy palamaan ja kaiken lisäksi talo on väärä. Talossa asuva iäkäs nainen oli sentään onneksi poissa kotoa.

Syttyy muitakin tulipaloja, joissa menetetään ihmishenkiä. Lukija tietää, että kuolleilla on ollut yhteys Leoon, että Leolla on ollut syy inhota näitä naisia. Poliisi ei tietenkään tätä tiedä, mutta kun Leo yhdistetään ensimmäiseen tuhopolttoon, hänen syyllisyytensä näyttää hyvin mahdolliselta muissakin.


Rikoksen selvittelyn rinnalla kulkee Maria Wernin henkilökohtainen elämä. Maria on eronnut, hänellä on kaksi lasta, joiden isä ei muista maksaa elatusmaksuja. Hän tuntee syyllisyyttä, kun joutuu olemaan paljon poissa kotoa. Kun tapahtumat sijoittuvat pikkukaupunkiin (Visby) on oletettavaa, että ihmiset tuntevat toisensa eikä poliisikaan toimi tyhjiössä.

Tässä kirjassa myös politiikka on mukana (vaikka ei ihan keskeisesti), joten merkitsen tämän nyt alustavasti lukuhaasteen kohtaan 12: politiikasta tai poliitikosta kertova kirja sekä tietenkin myös kohtaan 24: Kirjassa selvitetään rikos.

Maria Wern ratkaisee

Annan Jansson: Jäljet lumessa & Outoja lintuja. Kaksi Maria Wern -dekkaria. Gummerus, 2015.

Vaikka tilasin nettikirjakaupasta itselleni useamman kirjan joulupaketin, hain muutamia kirjoja myös kirjastosta joulun varalle. Tämä kuuluu jälkimmäisiin.

Jäljet lumessa -dekkarissa suhtautumiseni muutamaan henkilöön muuttui tarinan aikana jopa useampaan kertaan. Eipä saisi vetää johtopäätöksiä kenestäkään ensivaikutelman perusteella. Ruotsalainen, vuonna 2004 julkaistu dekkari tuntui aika ajankohtaiselta maahanmuuttajista kertoessaa. Kun alkaa levitä huhu, että murhaaja saattaa olla turvapaikanhakija, vastaanottokeskukseen tehdään julma tuhopolttoisku ja koululaisten vanhemmat alkavat partioida lasten suojana.

Anna Janssonin dekkareissa eletään tätä päivää, ja henkilöillä on avio-ongelmia ja perhehuolia, kärhämiä sosiaali- ja muiden viranomaisten kanssa, rahahuolia, työttömyyttä. Se, että tapahtumat voisivat olla totta, on oikeastaan hieno asia, vaikka toisaalta pidän kyllä paljon myös eskapistisista dekkareista, joissa lordin murhaajaksi paljastuu valehenkilöllisyyden turvin kartanoon pujahtanut konna.

Outoja lintuja on pelottava kirja. Kuka voi suojautua muutamassa päivässä tappavalta taudilta. Poliitikkojen talousajattelu ja tärkeysjärjestys, firmojen voitonhimo. Kysymyksessä on siis lintuinfluenssan tarttuvan muodon leviäminen. Karanteenit, työvoiman saanti sairastuneitten hoitoon ja muuhun huoltoon, vanhempien huoli lapsistaan. Dekkarina ei ole kovin kummoinen, mutta aihe on kiinnostava ja pelottava. 

Rakkauden kampaamo

Anna Jansson: Amorin kiehkurat. Gummerus, 2014.

Olen lukenut Anna Janssonin dekkareita ja pitänyt niistä. Helsingin kirjamessuilta käsiin osui Anna Janssonin romanttinen teos. Olen nähnyt sen aikaisemmin pokkarina kirjakaupassa ja melkein ostanut, joten nyt ei voinut vastustaa...


Amorin kiehkurat on minämuodossa kerrottu tarina pikkukaupungin elämästä, jossa tapahtuu kuitenkin paljon. Kertomus sijoittuu Visbyhyn kuten useat Janssonin dekkaritkin. Päähenkilö ja minäkertoja on 48-vuotias Angelika, kampaamo Salong d´Amourin omistaja. Angelika ja hänen apulaisensa Ricky järjestävät mielellään ihmisiä yhteen kampaamossa sijoittamalla mielestään toisilleen sopivat henkilöt samalle ajalle. Angelikakin tapaa ihanan miehen, joka kuitenkin on kovin salaperäinen. Samaan aikaa paikkakuntaa kuohuttaa joukko petoksia, Angelikakin joutuu uhriksi ja on vähällä menettää vanhemmiltaan perimänsä talon.

Romaani on ihan mukavaa ajanvietettä. Sekoituksessa on mukana chic litiä ja dekkaria. Minun makuuni "mutta miksi ihmeessä"-kysymyksiä jäi hiukan liikaa, mutta kuten sanottu, mielelläni sen luin ihan loppuun saakka.

Lomalukemista, osa 2

Anna Jansson: Haudan takaa. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Gummerus, 204.

 

Päähenkilönä poliisi Maria Wern, joka on eronnut miehestään ja asuu lastensa kanssa Gotlannissa. Paikkakunnalla on juuri meneillään keskiaikaviikot. Rattijuoppo ajaa naisen yli, nainen vammautuu ja joutuu hoitokotiin. Myöhemmin yliajosta syytetty nainen kieltää ajaneensa, mutta hänet murhataan ennenkuin asia selviää.


Paikkakunnalla pelataan vampyyrilarppia World of Darknessin mukaisesti. Kaikki pelaajat eivät tunne lainkaan toisiaan pelin ulkopuolella eivätkä tiedä edes oikeita nimiä, seuraavan pelin aika ja paikka ilmoitetaan salaisella internet-sivulla. Opettaja suosittelee nuorelle näyttelemistä ja ohjaa tämän larppiin. Osalla larppaajista peli ja todellisuus näyttävät sekoittuvan aika vahvasti.

Osteologian opiskelija haluaa selvittää gradussaan vanhan arvoituksen. Hän tilaa nähtäväkseen 1200-luvun luurankoja. Myöhemmin hän todella kirjoittaa gradunsa yhdessä yössä - ehkä ruotsalaiset gradut eivät muistuta suomalaisia vaan ovat paremminkin lehtiartikkeleiden tapaisia.

Olen pitänyt Anna Janssonin dekkareista, mutta tämä ei ollut yhtä hyvä kuin aikaisemmat. Jotkut henkilöhahmot ja tapahtumat tuntuvat epäuskottavilta ja häiritseviltä. Ihan viihdyttävä kirja silti.

kaksi dekkaria

Naisnäkökulmaa poliisin työhön

Anna Jansson: Loputon uni. (Må döden sova, 2002.) Suom. Jaana Nikula. 
Anna Jansson: Hopealantti. (Silverkronan, 2003.) Suom. Jaana Nikula.
Yhteisnide. Gummerus, 2014.


Ostin matkalukemiseksi Anna Janssonin kahden dekkarin yhteisniteen ja yllätyin mieluisasti. Janssonin päähenkilö on rikostutkija Maria Wern. Wern on naimisissa ja kahden lapsen äiti. Murhanselvittämisen kiemuroiden lisäksi Jansson kuvaa Wernin ponnisteluja perheen ja työn yhteensovittamisessa ja naispoliisin arkipäivää miehisessä työyhteisössä mm. seksuaalisen häirinnän kokijana.

Loputon uni -teoksessa käsitellään mm. mielenterveyttä, miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa, lapsettomuutta ja lääketieteen etiikkaa. Yhtä tärkeä kuin rikosjuoni on Maria Wernin avioliiton ja perhe-elämän kuvaus. Krister odottaa Marian ottavan päävastuun lapsista ja perheestä ja ärtyy Marian epäsäännöllisistä työajoista. Marian näkökulmasta taas Krister on itsekäs ja lapsellinenkin asettaessaan omat toiveensa aina etusijalle. Silti pariskunta rakastaa toisiaan ja pyrkii selvittämään ongelmiaan.

Kirjassa on melko paljon tapahtumia ja henkilöhahmoja, mikä hankaloittaa katkonaisesti matkakirjana lukemista. Kesken jättäminen ei kuitenkaan käynyt edes mielessä.

Hopealantissa Maria Wern työskentelee kesäsijaisena Visbyssä, jossa vietetään keskiaikaviikkoa. Kirja alkaa kiinnostavasti: "Mona Jacobssonia ei olisi syytetty avunannosta murhaan eikä häntä olisi varmaan käärmekään pistänyt, jos televisiosta olisi sinä lauantai-iltana tullut vaikka jokin romanttinen elokuva."

Mukaansatempaavaa kerrontaa, vaikka ei dekkarina ihan huippua. Loppuratkaisu oli hiukan pettymys, vaikka looginen kyllä. Vanhojen tarinoiden käyttäminen on aina plussaa.

Kahden kirjan yhteisnide oli erittäin onnistunut ostos ja pidän Anna Janssonin nimen mielessäni myös vastaisuutta ajatellen.