Kartanoromantiikkaa

Alix Rickloff: Nanreath Hallin salaisuudet. HarperCollinsNordic, 2017. Suom. Virpi Kuusela.

Tapahtumat kuvaavat Katherinen elämää 1910-luvulla ja hänen tyttärensä Annan elämää 1940-luvulla.

Lady Katherine Trenowyth on hienostolady, joka tehtävänä on olla viehättävä ja solmia hyvä avioliitto.  Rakkaus osuu hänen kohdalleen ja hän tempaisee itsensä irti totutusta. Seurauksena on avioton tytär Anna. Katherine kuolee syöpään, kun Anna on 6-vuotias, joten salaisuudet jäävät selvittämättä. Anna ei tiedä edes isänsä nimeä. Punaisen Ristin sairaanhoitajana Anna saa määräyksen siirtyä työskentelemään äitinsä suvun kartanossa, jossa on sotasairaala.

Viihdyttävä kirja, vaikka kovin kaavamainen ja ennalta arvattava. Sellaiseksi tietysti tarkoitettukin.

uutta vampyyriromantiikkaa

  

Terhi Tarkiainen: Pure mua. Tammi, 2018.

Anna saa vanhemmiltaan 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi vampyyrin. Vampyyri on häkissä kaulapanta kaulassa, mukana on turvaranneke, ohjekirja ja jääkaapillinen verta. Vampyyri ei kuitenkaan ole mikään järjestön elukka, vaikka kennelistä tuleekin. Se on ollut ihminen ja osaa keskustella sivistyneesti. Sen on kuitenkin toteltava kaikessa emäntäänsä tai isäntäänsä ja sille saa tehdä ihan mitä tahansa.

Herkullinen alkuasetelma! Tarinalla olisi mahdollista lähteä tästä moneen suuntaan, Tarkiainen esittelee niistä yhden, ja lukija saa kehitellä mielessään muut.

Sen lisäksi, että Anna ei halua itselleen vampyyria ja häntä ylipäänsä kammottaa, että jotakuta voidaan pitää orjana, Annalla on ongelmia vanhempiensa suhteen. Pitkään väsätty gradukaan ei oikein valmistu, vaikka se käsittelee vuoden 1918 tapahtumia juuri siinä huvilassa, jossa Anna asuu.  Lisäksi lukija saa vihjeen, että jossakin liikuskelee toinen vampyyri, joka ei ole häkissä.

Terhi Tarkiainen on kiepauttanut paranormaalin romanssin uuteen muottiin. Mukana on joitain ennalta-arvattavia ja helppojakin ratkaisuja, mutta myös vallan mainioita oivalluksia. Kirjan kannen omena viittaa hauskasti erään suositun vampyyrisarjan ykkösosan kansikuvaan. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

tappavaa rakkautta

Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset. (Die Leiden des jungen Werthers, 1774.) Ensimmäinen suomennos Volter Kilpi. Otava, 1904. Suom. Markku Mannila, 1992.

Lotte on maailman ihanin nainen ja nuori Werther ihastuu häneen yhä enemmän, vaikka tietää, että Lotte on kihlautumassa Albertin kanssa. Werther pysyy Loten ja Albertin tuttavuudessa rakkaudesta riutuen. Lotte on nauttinut Wertherin henkevästä seurasta, mutta lopulta hänkin sanoo, ettei hän missään tapauksessa voi tarjota Wertherille muuta kuin ystävyyttä ja sääliä. Werther kirjoittaa pitkän jäähyväiskirjeen Lotelle, pyytää Albertilta lainaksi pistooleja ja ampuu itsensä. 

Kirja on kirjoitettu pääosin Wertherin kirjoittamien kirjeiden muotoon.

Tämänkin olen joskus kauan sitten lukenut. Muistelin, ettei Lotte olisi ollut aivan tämän mielettömän rakkauden arvoinen, mutta kyllähän hän olikin mitä hurmaavin ja rakastettavin nainen.

äiti tietää parhaiten?

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani. Suom. Outi Järvinen. Otava, 2013.

Elizabeth Bohlinger kuoli monimiljönäärinä, suuren kosmetiikkayrityksen omistajana ja johtajana. Testamentissaan hän määräsi kahdelle pojalleen huomttavan omaisuuden, mutta ainoalle tyttärelleen hän asetti ehtoja ennen tämän osuuden saamista.

Neljätoistavuotias Brett Bohlinger oli tehnyt listan asioista, joiden toivoi elämässään toteutuvan. Hänen äitinsä oli tallettanut listan ja määräsi Brettin toteuttamaan nuo toiveet.

Jännä idea, ja hauskakin, että joutuu ajattelemaan elämänsä kokonaan uusiksi. Varsinkin, kun Brettin elämässä on sentyyppisiä kipukohtia, että ne todella pitäisi hoitaa.

Osa listasta on hyviä ideoita, kuten 'esiinny yleisölle isolla lavalla' ja 'ole opettaja', sillä Brett on rakastanut esiintymistä ja haavellut opettajana työskentelemisestä, mutta molemmat haaveet ovat jääneet syrjään. Osa on vielä parempia, sillä äiti on halunnut Brettin tapaavan lapsuudenystävänsä ja rakentavan hyvät välit isään (joka tosin on jo kuollut).

Jotkut listan vaatimuksista ovat kuitenkin melko kohtuuttomia, kun aikaa on vain vuosi, esimerkiksi lapsen hankkiminen. Äiti käskee myös rakastua, mikä ei aina ole itse päätettävissä. En jaksanut myös oikein ihastua, kun äiti kirjeissään tuntui aina täsmälleen tietävän, mitä oli menossa, ikään kuin hän olisi piileskellyt jossain seuraamassa tilannetta. Viihdyttävä romaani, mutta ei ollenkaan niin kiinnostava kuin odotin.

romantiikkaa 1700-luvulta

Jane Austen (ja "Eräs toinen"): Tavat ja tunteet. (The Watsons.) Suom. Ritva Mäkelä. Karisto, 1996 (pokkari.)

Tämän kirjan käsikirjoitus jäi Austenilta kesken ja siitä on (englanniksi) julkaistu useita versioita, joissa tarina on kirjoitettu loppuun.

Herra Watson on varsin sairas leskimies, jossa on kaksi poikaa ja neljä tytärtä. Nuorin tyttäristä, Emma, on asunut varakkaan tätinsä luona, mutta jäätyään leskeksi täti avioituu nuoren onnenonkijan kanssa ja Emman on palattava kotiin. Hän on saanut paljon paremman kasvatuksen kuin sisarensa, joita hän ei oikeastaan edes tunne.

Kirjan tapahtumat on varsin helppo aavistaa jo alusta, joten on helppo nähdä, miten Austen sen oli suunnitellut. Lisäksi hän tiettävästi oli kertonut sisarelleen joitakin juonenkäänteitä, joita oli tarinaan ajatellut. Kokonaisuus on aika hyvin "austenmainen", joten viehätti kyllä lukea, vaikka ei toki vedä vertoja esim. Ylpeydelle ja ennakkoluulolle.

Soita minulle, Helena!

Helenan nimipäivän kunniaksi tämä:


Aino Räsänen: Soita minulle, Helena! Karisto, 2010 (27. painos). Alkuteos on ilmestynyt vuonna 1945.

Aino Alina Räsänen (os. Heikkinen, 23.10.1910−14.9.1995) oli opettaja ja kirjailija. 12-osaisen Helena-sarjan lisäksi Räsänen kirjoitti toistakymmentä muuta romaania. Soita minulle, Helena! -kirjasta on otettu vuosien mittaan ainakin 28 painosta. Neljästä ensimmäisestä Helena-kirjasta on tehty myös elokuva.


Kaunis Helena Parola tulee kansakoulunopettajaksi maalaispitäjään ja kihlautuu Rannanpihan isännän kanssa. Naapurissa asuu kuitenkin komea Junkkerin Jari, joka mieltyy Helenaan, ja tunne on molemminpuoleinen...

Tämä rakkaustarina on aikanaan ollut klassikko, mutta ehkä lienee jo unohtunut. Kirjan (ja elokuvan) nimi taitaa kuitenkin olla monelle tuttu.

Paljastuksia ja rikoksia

Dolores Redondo: Tämän kaiken minä annan sinulle. Suom. Sari Selander. Gummerus, 2018. 698 sivua.

Kirjailija Manuel Ortigosan kotiin saapuu kaksi poliisia, jotka kertovat, että Manuelin puoliso Álvaro on kuollut auto-onnettomuudessa aivan eri seudulla, mihin hän lähtiessään oli kertonut menevänsä. Manuelille paljastuu, että Álvaro kuului aatelissukuun ja että osa miehen liikematkoista onkin ollut matkoja suvun kotiseudulle. Lisäksi paikallinen poliisi vihjaa myöhemmin, ettei Álvaron kuolema ollut tavallinen auto-onnettomuus, vaikka se sellaisena käsitellään.

Yllättävien asioiden paljastuminen ja niiden selvittely puolison kuoleman jälkeen ei ole juonena mitenkään uusi ja ennennäkemätön, mutta Tämän kaiken minä annan sinulle ei tunnu kovin kliseiseltä, osittain ehkä siksi, että kysymyksessä on kaksi miestä eikä heteropari. Redondo kuvaa onnistuneesti Manuelin surua ja hänen epäilyksiään sekä Álvaroa että kohtalokkaan päivän tapahtumia kohtaan. Paikallisten ihmisten ja Álvaron sukulaisten suhtautumisessa Manueliin on tosin välillä hiukan epäuskottaviakin piirteitä.

Tämän kaiken minä annan sinulle on menestyskirja, ja minäkin luin 700-sivuisen tarinan yhdessä yössä, en vain malttanut laskea kirjaa käsistäni.

romanttista scifiä

Stephenie Meyer: Vieras. Suom. Pirkko Biström. WSOY. Pokkari.  702 sivua. 

Luin tämän kirjan melkein heti sen ilmestyttyä noin kymmenen vuotta sitten, mutta nyt ostin itselleni pokkariversion ja luin kirjan uudelleen.  Ihmisruumiin haltuunottava muukalainen esiintyi aika usein 1950-luvun scifi-elokuvissa, mutta muukalaisen näkökulma tuo tähän tarinaan myös jotain uutta. Ajatus loisina maailmasta toiseen vaeltavista muukalaisista on hauska, vaikka ei kestäkään kovin huolellista tarkastelua.

Vastarintaihmiset elämävät piilossa muukalaisia peläten, mutta ruokaa ja muita tarvikkeita on toisinaan pakko saada. Toisaalta muukalaiset pelkäävät isännättömiä ihmisiä, joita he pitävät väkivaltaisina ja arvaamattomina. He lähtevät etsimään ihmisiä, jos huomaavat viitteitä heidän olemassaolostaan, joten tavaroitten hankintaretket asettavat vaaraan hankintamatkalla olijoiden lisäksi koko piileskelevän yhteisön.

Rakkausjuonikin kirjassa on, varsin keskeinen jopa, mutta ei siitä nyt tämän enempää.

Kirjassa on muutamia asioita, jotka ärsyttivät minua, ja toisia, jotka viehättivät. Kaikkiaan kirja on kyllä mukavaa viihdettä romanttisen scifin ystävälle.

Seksiä ja salaisuuksia

 

Louise Doughty: Kielletyn hedelmän kuja. Suom. Marja Helanen. Minerva, 2015.

Yvonne Charmichael on 52-vuotias menestynyt tutkija, jolla on mukava tutkija-aviomies ja kaksi aikuista lasta. Hänellä ei ole kiinnostusta syrjähyppyihin, mutta eräänä päivänä hän kuitenkin aloittaa suhteen täysin tuntemattoman miehen kanssa. Seksiä seinää vasten vilkkaan kadun sivukujalla, puheluja vain prepaid-liittymään, pikaisia tapaamisia, nopeita lähtöjä, ei mitään, mistä jää jälki. Mies on kuin huumetta, vaikka ei paljasta edes nimeään. Sitten tapahtuu jotain kauheaa, ja Yvonne Charmichael seisoo syytettynä nimettömän miehen kanssa tehdystä rikoksesta.

Palautin kirjoja itsepalvelukirjastoon, ja näin tämän kirjan esillä telineessä. Olin ajatellut jo etukäteen, että otan luettavaksi jotain esittelytelineestä, jolloin kysymyksessä on "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja", kuten Helmet-lukuhaastessa sanotaan.

Kirja alkaa kuvauksella oikeudesta, joten lukija tietää heti, että jotain tulee tapahtumaan. Juoni kulkee päähenkilön arkielämässä, johon limittyvät jännittävät ja kiihottavat salaiset tapaamiset nimettömän miehen kanssa. Juonta paljastamatta ei oikein enempää voi kertoakaan. En oikein osaa sanoa, pidinkö kirjasta vai en. Ajattelemisen aihetta se kyllä antoi.