Fantasianovelleja

Neil Gaiman: Aarteita ja muistoesineitä. (Fragile Things: Short fictions and wonders.) Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo. Kirjava, 2006.



Neil Gaimanin Aarteita ja muistoesineitä sisältää yksitoista novellia sekä kirjailijan jälkisanat. Useimmilla novelleilla on vahvoja intertekstuaalisia siteitä tuttuihin teksteihin, mikä miellyttää minua suuresti.

Novelleista osa on todella vaikuttavia, osa loppujen lopuksi aika mitäänsanomattomia, mutta toki ainakin kertalukemisen arvoisia kaikki. Muutamiin novelleihin aion palata myöhemmin vielä uudelleen, nautiskellen.

Kirja oli minulla matkalukemisena, mihin novellikokoelma sopi hyvin. 

Kaunis rakkaustarina

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe.(The Fault in Our Stars, 2012.) Suom. Helene Bützow. Wsoy, 2013.

Millaista on olla nuori, kun ei voi suunnitella tulevaisuutta, kun edessä ei voi olla muuta kuin kuolema?

Parantumattomaan ja nopeasti tappavaan syöpään 13-vuotiaana sairastunut Hazel tietää. Hänen kohdallaan kokeilussa oleva lääke on kuitenkin antanut lisäaikaa estäessään keuhkossa olevien etäpesäkkeiden kasvua. 16-vuotiaana Hazel kuljettaa mukanaan kannettavaa happisäiliötä ja käyttää happiviiksiä. Hazel lukee ja katselee televisioa, käy kerran viikossa vertaistukiryhmässä ja tapaa joskus vanhoja koulukavereitaan. Kuoleminen odottaa kuitenkin kulman takana.

Kun Hazel tapaa tukiryhmässä Augustus Watersin, hän mieltyy tähän heti. Rakastumista Hazel kuitenkin vastustaa. Hänhän on kuolemassa millä hetkellä tahansa, tulevaisuutta ei voi suunnitella, rakastumisesta jää vain suru ja ikävä.

Tähtiin kirjoitettu virhe on kaunis rakkaustarina. Oli kysymys perheestä tai rakastetusta, rakkaus ei lopu kuolemaan. Parissa kohdassa hiukan itkin. Kirja on kuitenkin myös hyvin hauska, lukiessani taisin nauraa ääneen useampaankin kertaan.

Kaikkiaan kirja on ajatuksia herättävä monessa mielessä. Se antaa äänen ja kasvot parantumattomasti sairaalle ja ihmiselle, jonka vamma näkyy päältä joka hetki. Sairauden takana on todellinen ihminen perheineen, iloineen ja suruineen, ei pelkkä potilas. Ja mikä sitten on elämässä tärkeää? 

Matkalla kuoleman jälkeen

Muinaisegyptiläinen kuolleitten kirja. Suomentaja: Jaana Toivari-Viitala. Basam Books, 2012. Toinen painos.

Ostin tämän kirjan viime syksyn kirjamessuilta, hyllyssä se on odottanut lukemista.

Kuolleiden kirjoja tai niiden fragmentteja on säilynyt tuhansia. Jaana Toivari-Viitala on suomentanut tämän kirjan tekstit muinaisegyptistä käyttäen lähinnä kahta hyvin säilynyttä papyruskääröä, jotka ajoittuvat kahdeksannelletoista dynastialle (n. 1550-1307 eKr.). Kokonaisuus voisi olla yksi vainajalle laadittu kuolleitten kirja. Loitsutekstien lisäksi Toivari-Viitala on kirjoittanut lukijalle yleistietoa kuolleiden kirjoista ja antanut tekstiin selityksiä. 

Kuolleiden kirjoja on laitettu hautoihin ja haudan ympäristöön satojen vuosien ajan. Ne sisältävät loitsuja, joiden avulla vainaja matkaa taivaaseen ja manalaan. Kirjakäärön pituus ja laatu on vaihdellut, rikkailla on saattanut olla jopa kymmeniä metriä pitkä käärö, jossa on painotettu vainajalle tärkeitä uskomuksia. Köyhemmille on riittänyt valmiina ostettu käärö, johon on vain lisätty vainajan nimi. Käärön tekstit ja kuvat valittiin noin 150 perusloitsun ja tiettyjen peruskuvien joukosta ja ne ryhmiteltiin muutamia kuolemanjälkeisiä tilanteita koskeviin ryhmiin.

Kuolleiden kirjoja on luettu vastakkaiseen suuntaan kuin muita muinaisegyptiläisiä kirjoituksia. Tähän kääntäjä esittää kaksi mahdollista syytä. Ensinnäkin kuolleiden maailma on elävien maailman peilikuva, joten tekstitkin kulkevat eri suuntaan. Toiseksi kuolleitten kirjan tekstit ovat maagisia, joten niitä luetaan eri tavalla kuin tavallisia tekstejä.

Egytiläinen vainaja ei kerro ja kadu syntejään, vaan päinvastoin vakuuttaa, ettei ole tehnyt vääryyttä eikä kiellettyjä asioita. Kuolleiden kirjan tekstit ovat loitsuja, joilla vaaditaan hyvää osaa jumalten joukosta näiden vertaisena.

(Vainaja lausuu): ---
Minä olen alkuvesi,
eivätkä pahantekijät pysty minua vahingoittamaan.
Minä olen vanhin alkujumalista,
jumalten henget ovat minun henkiäni.
Nimeni säilyy ikuisesti.
Minä loin pimeyden. 

Chilistä ja naiseudesta

Johanna Sinisalo: Auringon ydin. Teos, 2014. Pokkari.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2013 ja vaikuttanut arvioiden perusteella kiinnostavalta, mutta osui käsiin vasta nyt. Kirjastosta siis lainasin ja yhdessä yössä luin.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat suunnilleen nykyaikaan, tapahtumat loppuvat vuoteen 2017. Suomessa kaikki ei kuitenkaan ole mennyt siten kuin reaalimaailmassa tiedämme. Vähä vähältä on siirrytty kohti "eusistokratiaa", joka tarkoittaa valtion tiukkaa ohjailua terveys- ja hyvinvointikäyttäytymisessä. Alkoholi, tupakka, kahvi ja muut nautintoaineet ovat ankarasti kiellettyjä, lihan ja sokerin käyttö on säänneltyä. "Itse aiheutetut" sairaudet eivät oikeuta hoitoon pääsemistä.

Miesten seksuaalitarpeiden turvaamiseksi naiset on jaettu eloihin ja morlokkeihin.1 Näistä jälkimmäiset ovat halveksittuja, lisääntymiskyvyttömiksi tehtyjä epänaisia, jotka on suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Eloit/eloiset ovat oikeita feminaisia: tyhmiä, lapsellisia, miehelle alisteisia. Heille on lapsesta saakka opettu prinsessa- ja hääihanteita ja avioliitto on heidän korkein tavoitteensa.

Sisarukset Manna ja Vanna (alkujaan Mira ja Vera) olivat lapsina läheiset, vaikka he ovatkin erilaisia. Mannan sydän oli suklaata, kädet lohtua täynnä ja aivot vaaleanpunaista vaahtoa. Vanna sen sijaan - no, hän oli kuin morlokki: tiedonhaluinen ja älykäs eikä piitannut ulkonäöstään. Vanna pystyi kuitenkin esittämään uskottavasti eloita, joten hän sai jäädä perheeseen.

Kiellettyjen nautintoaineiden listalla on myös chili. Sen käyttö ja salakauppa muodostavat romaanin keskeisen juonen.

Sinisalo kuvaa hienosti pelottavaa maailmaa, jossa naisen ihmisarvo riippuu siitä, miellyttääkö hän miestä. Mieleen tulevat mm. tuoreet lelukeskustelut.


1) H. G. Wells kuvasi eläimellisiä morlokkeja ja lapsenomaisia eloita romaanissaan Aikakone (1895). Sinisalo viittaa Wellsin romaaniin.

perhedraamaa, murhia ja politiikkaa

    

Peter Høeg: Susanin vaikutus. (Effekten af Susan, 2014.) Suom. Katriina Huttunen. Tammi, 2015.

Pidin Peter Høegin Lumen tajusta, joten kirjastossa tämän nähdessäni nappasin kirjan mukaan.

Tässäkin kirjassa päähenkilö on erityinen, hänellä on taito saada ihmiset puhumaan. Kun  eräs taho haluaa saada arkaluonteisia tietoja, Susania tarvitaan. Häntä ja hänen poikaansa uhataan pitkillä vankeusrangaistuksilla, jotka mitätöidään, jos hän suostuu auttamaan. Joku taho kuitenkaan ei halua asioiden paljastuvan, joten Susan, hänen miehensä ja 16-vuotiaat kaksosensa ovat hengenvaarassa. Sitten paetaan tuntematonta ja tunnistettua vaaraa, etsitään henkilöitä, jotka olisivat valmiit puhumaan, ja puidaan perheasioita.

Kirja on mukaansatempaava ja pitää varsin hyvin otteessaan. Pidin kuitenkin Lumen tajusta enemmän.