Lukuhaaste, Teräskoura 2

Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.


Kirjoitin jo aikaisemmin tämän kokoelman alkuosasta, tässä on siis loppupuoli, seitsemän viimeistä novellia. Jaoin kirjan käsittelyn kahteen osaan, että tunnisteosaan saan kaikkien kirjoittajien nimet - listaan joka novellista ainakin nimen ja aiheen. 


Mia Myllymäen novellissa "Miljoonan diili" joku on valmis maksamaan runsaskätisesti haluamastaan, mutta on tilanteita, joissa runsaskaan raha ei ole riittävästi.

Novellissa "Kolmannessa kerroksessa" Niina Räsänen kirjoittaa Joakimista, joka on aina ollut kiinnostunut kaikesta okkulttiseen viittavasta. Kummallisia asioita alkaa tapahtua, kun hän saa haltuunsa oudon kirjan.

Maarit Leijon käsittelee tatuointiaihetta novellissa "Ihon taju". Stepanin koodeksia käsittelevässä kirjassa osa novellin yllätysmomentista menetetään, mutta tarina kantaa silti loppuun saakka.

Liisa Nurron novellissa "Srebrenican hopeakellot" äiti haluaa pelastaa poikansa, vaikka hän ei oikein itsekään tiedä, mitä vastaan taistelee. Isoäidin apu on tarpeen, mutta riittääkö sekään...

Saara Henriksson kertoo novellissaan "Unkarilainen veljeskunta" Jánosista, joka tutkii haluttomasti arkistossa vanhoja kirjoja toivoen saavansa väitöskirjan vaivattomasti valmiiksi. Hän löytää jotain, mikä pakottaa hänet etsimään lisää, eikä enää ole väitöskirjastakaan niin väliä.

Aki Hammarén vie lukijat Intiaan novellissaan "Kiveen kirjoitettu". Mihin monikätinen jumalatar paremmin voisikaan viitata kuin jumalatar Kaliin. Mutta oudon tarinan alkulähteiden etsimisessä on omat vaaransa.

Kokoelman novelleissta viimeinen on Katri Alatalon "Kronikoitsija Mooermomkin viimeinen viesti". Kuka tai mikä kronikoitsitsija on, sitä emme tiedä, mutta hän kuvaa, mitä jumalten lähettämä kirja saa aikaan.

Kokoelman päättää Juha Jyrkäs runomuotoon kirjoitetulla  tekstillään "Iso hevonen".

Teräskoura osoittaa, että Necronomiconin tai Stepanin koodeksin tapaisessa kirjassa on vielä paljon hyödynnettävää.  Tosin mystinen kirja koko antologian läpäisemänä teemana on myös hiukan rasittava, kun lukija tietää jo ensimmäisestä viittauksesta, että tuo ohimennenkin mainittu kirja on se, joka tulee pian tuottamaan hulluutta ja kummia näkyjä. Novellit myös syövät toistensa tehoa, vaikka monissa on hienoja oivalluksia. Henkilöhahmoista mieleen jäi Nurron novellin isoäiti.

Lukuhaaste, Teräskoura 1

Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.

Etukäteen tiesin, että Stepanin koodeksi on jonkinlainen kotimainen vastine Lovecraftin Necronomiconille, joten tartun kirjaan erittäin kiinnostuneena. Jaoin kirjan käsittelyn kahteen osaan, että saan blogin tunnisteosaan kaikkien kirjoittajien nimet - listaan joka novellista ainakin nimen ja aiheen.

Kirjan ensimmäinen novelli on Joonas Riekkolan "Joka metsään huutaa". Outo nainen on palkannut palkkasoturiryhmän etsimään kummallista petoa, josta ei tiedetä edes nimeä. Miehet alkavat olla jo valmiita kääntymään paluumatkalle, ennenkuin peto viimein kohdataan. 

Artemis Kelosaari ravistelee hiukan historiaa novellissaan "Teräskoura". Tarinan pääosissa ovat Torsten Stålhandske ja erikoinen, hopeakantinen kirja. Kirottu kirja aiheuttaa jotain, jota ihmismieli ei pysty tajuamaan. Muistan tämän novellin, kun taas seuraavan kerran käyn Turun tuomiokirkossa...


Eero Korpisen novelli on nimeltään "Viimeinen sivu". Majatalossa yöpyvä kulkija on saanut vahingossa haltuunsa tekstejä, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Novelli etenee vahvasti H. P. Lovecraftin hengessä.

Tatuointiliikkeen pitäjä tapaa baarissa vanhan miehen, joka kertoo itsekin tehneensä tatuointeja aikanaan. Mies kertoo oudon tarinan entisiltä ajoilta. Kiinnostava novelli on Kaisa Rannan "Hopeaa, mustetta".

Henna Sinisalon novellissa "Kirjankantaja" siirrytään Pohjois-Koreaan, jossa ihmismiehen ja luolan villin asukkaan välille on solmittu sopimus. Mutta pitääkö sopimus ja voiko hyvin suurista asioista ylipäänsä tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia?

Matias Luukkanen johdattaa lukijansa Vatikaanin arkistoihin novellissa "Jumalan suuremmaksi kunniaksi". Salaisten arkistojen kätköissä voi olla sellaista, minkä ehkä pitäisikin jäädä salatuksi.


Viina ja oudot tekstit eivät todellakaan sovi yhteen, sen osoittaa Reetta Saarimäki novellissaan "Stepanin delirium". Vääjäämätön lopputulos paljastetaan jo ensimmäisessä kappaleessa.

Teräskouran ensimmäinen puolikas on nyt luettu. Kaikissa novelleissa Stepanin koodeksi on vahvasti esillä, vaikka kirjan nimeä ei aina mainita ja usein onkin kysymyksessä vain muutama sivu. Tekstien (ja kuvien) voima on kuitenkin mahtava. Novellit ovat tyyliltään erilaisia, mikä osaltaan pitää yllä lukijan kiinnostusta. Tähän saakka erittäin tyydyttävä lukukokemus, loppuosan käsittelen sitten erikseen.

lukuhaaste alkaa

Tästä lähtee lukuhaaste, kolmekymmentä sivua päivässä! Ajattelin tänä vuonna käyttää haasteeseen pelkkää kotimaista, sitäkin nyt viimeaikaisten hankintojen vuoksi odottaa lukemattomana hyllyssä.

Viime vuonna raportoin joka päivä, nyt ajattelin kirjoittaa luettuani kirjan loppuun. Kolme ensimmäistä kirjaa olen jo valinnut, kaikki kotimaisten pienkustantajien kirjoja:

* Anni Nupponen: Joen jumala. Novellikokoelma. Osuuskumma, 2014. Sivuja 183.

* Shimo Suntila (toim.) Teräskoura ja muita sivuja Stepanin koodeksista. Novellikokoelma. Kuoriaiskirjat, 2016. Sivuja 226.

* Harri Raitis ja Boris Hurtta: Auervaara on karannut. Enostone kustannus, 2016. Sivuja 229.

Luen näitä vaihtelevassa järjestyksessä ja kirjoitan sitten kirjasta muutaman rivin, kun koko kirja on luettu. Ja koska lukeminen on hauskaa ja kirjahaaste leikkiä, voin halutessani myös napata väliin muita kirjoja.

Nämä eivät vielä kata koko kuukautta, mutta näistä nyt kuitenkin aloitan!

Lukuhaaste, kolmaskymmenes päivä

Lisää myytillisiä tarinoita

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita, 2013.

Kokoelma alkaa Shimo Suntilan raapaleella eli lyhytnovellilla, jossa on täsmälleen sata sanaa. Tällainen lyhyt muoto pakottaa tiivistämään, eikä se aina toimi. Vuosi tai pari sitten Suntila julkaisi blogissaan raapaleen päivässä, myöhemmin hän on julkaissut raapalekokoelman. Suntilan raapaleet olivat useimmiten erittäin hyviä, niin myös tämän kokoelman avausteksti "Sauna". Raapale tuo sadassa sanassaan lukijan silmien eteen vaikuttavasti kokonaisen tapahtumasarjan. Lyhyenä ja tiiviinä kuvauksena teksti tuo myös mieleen kansanperinteen uskomustarinat, joissa ei niissäkään ole tapana liikoja jaaritella.

Muista novelleista erityisesti jäi mieleen muutama. Anne Leinosen "Ken vainajia muistelee" käsittelee elävien ja kuolleitten välistä rajaa. Aihe on kansantarinoissakin paljon esillä, mutta Leinosen novellissa näkökulma on hiukan erilainen...

Mari Saarion novelli "Holvikirkon kanttorin poika" sisältää  kansanuskomusten aineksia, mutta vie tarinan vielä siitä eteenpäin. Suosikkeihini kuuluu myös Eero Korpisen "Vainajan palmikko", jossa vastakkain ovat ihminen ja yliluonnolliset voimat. Mixu Laurosen vaikuttavan "Aallot"-novellin vaeltava päähenkilö tuo mieleen Sapkowskin noituri Geraltin.

Tarinoista löytyy folkoristin iloksi vainajien lisäksi mm. piruja, paroja ja rajahaltioita. Mielenkiintoinen ja onnistunut kokoelma.