Lukuhaaste jatkuu

Sitten tulivatkin jo luetuksi ne kirjat, jotka lukuhaasteen alkuosaan suunnittelin. Koska ajatuksenani oli lukea lukuhaasteessa nimenomaan kotimaista (vaikka pari käännöskirjaa tuohon iskikin väliin), taidan ottaa seuraavaksi hyllystä Jussi Katajalan Leonardon rasian. Osuuskumman julkaisema kirja on vuodelta 2013 ja siinä on sivuja 257.

Toimin tässä samoin kuin edellisissä Lukuhaaste-kirjoissa: luen pätkän kerrallaan ja kirjoitan muutaman sanan muistiin joka novellista, mutta julkaisen tekstin vasta sitten, kun koko kirja on luettu.

lukuhaaste 2016

jaahas, lukuhaaste alkaisi taas.

Olen viime aikoina hankkinut muutamia kirjoja, joitain Turun kirjamessuilta, muutama Helsingin messuilta ja joitakin muualtakin, joten ei ainakin kirjojen puutteesta voi lukuhaastetta jättää. Kyllähän minä sen kolmekymmentä sivua varmaan joka päivä luen kuitenkin.

Lukuhaaste, kolmaskymmenes päivä

Lisää myytillisiä tarinoita

Ken vainajia muistelee ja muita myytillisiä tarinoita, 2013.

Kokoelma alkaa Shimo Suntilan raapaleella eli lyhytnovellilla, jossa on täsmälleen sata sanaa. Tällainen lyhyt muoto pakottaa tiivistämään, eikä se aina toimi. Vuosi tai pari sitten Suntila julkaisi blogissaan raapaleen päivässä, myöhemmin hän on julkaissut raapalekokoelman. Suntilan raapaleet olivat useimmiten erittäin hyviä, niin myös tämän kokoelman avausteksti "Sauna". Raapale tuo sadassa sanassaan lukijan silmien eteen vaikuttavasti kokonaisen tapahtumasarjan. Lyhyenä ja tiiviinä kuvauksena teksti tuo myös mieleen kansanperinteen uskomustarinat, joissa ei niissäkään ole tapana liikoja jaaritella.

Muista novelleista erityisesti jäi mieleen muutama. Anne Leinosen "Ken vainajia muistelee" käsittelee elävien ja kuolleitten välistä rajaa. Aihe on kansantarinoissakin paljon esillä, mutta Leinosen novellissa näkökulma on hiukan erilainen...

Mari Saarion novelli "Holvikirkon kanttorin poika" sisältää  kansanuskomusten aineksia, mutta vie tarinan vielä siitä eteenpäin. Suosikkeihini kuuluu myös Eero Korpisen "Vainajan palmikko", jossa vastakkain ovat ihminen ja yliluonnolliset voimat. Mixu Laurosen vaikuttavan "Aallot"-novellin vaeltava päähenkilö tuo mieleen Sapkowskin noituri Geraltin.

Tarinoista löytyy folkoristin iloksi vainajien lisäksi mm. piruja, paroja ja rajahaltioita. Mielenkiintoinen ja onnistunut kokoelma.

Lukuhaaste, yhdeksäskolmatta päivä

(Kansan)perinteistä jännitystä

Ken vainajia muistelee ja muista myytillisiä tarinoita. Espoon science fiction - ja fantasiaseura ESC ry, 2013.

  Ken vainajia muistelee sisältää esipuheen lisäksi 12 kertomusta, joissa kaikissa on jonkinlaisia yhteyksiä kansanperinteeseen. Kokoelma viittaa kansanperinteen uskomustarinoihin jo nimeltäänkin; Lauri Simonsuuren toimittama uskomustarinoiden kokoelma oli nimeltään Myytillisiä tarinoita (vuodelta 1947).

Alkuperäinen Myytillisiä tarinoita kansipapereineen.

Osa tarinoista on varsin hyviä, lisäksi kirjan kansikuva on hieno.Kirjoitan suosikkinovelleistani lisää myöhemmin.

Lukuhaaste, kahdeksaskolmatta päivä

Lisää pieniä tarinoita

Mooses Mentula: Musta timantti. WSOY, 2011.

Pidin myös Mooses Mentulan novelleista, vaikka monet niistä ovat sävyltään tummia. Elämänmakuisia ne ovat joka tapauksessa.

Tämä ja Miina Supisen Apatosauruksen maa ovat fyysisesti samassa kirjassa yhteisjulkaisuna. Kiva ja toimiva idea. Novellit ovat sen verran erilaisia, että kyllä erottaa, kumpaa puolta on lukemassa.

Lukuhaaste, seitsemäskolmatta päivä

Pieniä tarinoita

Miina Supinen: Apatosauruksen maa. WSOY, 2010.

 

Pidin näistä Miina Supisen pienistä novelleista todella paljon. Novellit ovat lyhyitä ja niistä useimmat sijoittuvat maailmaan, joka on melkein kuin meidän maailmamme, mutta ei ihan. Kaikkea ei selitetä, vaan lukijalle jää vielä pohdittavaa.

Lukuhaaste, kuudeskolmatta päivä

Esihistoriaa...

 

Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani. WSOY, 1984.

Oma kirjani on kahdeksas painos, ensimmäinen suomennos julkaistiin 1981, alkuperäinen kirja ilmestyi 1980. Kirja on kuusiosaisen Maan lapset -sarjan ensimmäinen ja paras.

Olen pitänyt tästä kirjasta ja olen lukenut sen monta kertaa. Edellisestä kerrasta on ainakin kymmenen vuotta, mutta nyt satuin tarttumaan kirjaan, kun se hyllyä järjestäessä osui käteen. Luinkin sen sitten yhdessä yössä melkein loppuun, vasta aamuyöllä laitoin kirjan sivuun.

Lukuhaaste, viideskolmatta päivä

Murha vastaitsenäistyneessä Suomessa

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

Olen lukenut aikaisemmin Virpi Hämeen-Anttilan tietokirjoja ja myös jonkun romaanin ja olen niistä pitänyt. Pidin myös tästä.

Yön sydän on jäätä on 1920-luvulle sijoittuva dekkari. Päähenkilö Karl Axel Björk on virkamies, joka harrastuksenaan ratkoo rikoksia. Björk on melko kiinnostava hahmo, vaikka joiltakin osin ehkä muistuttaa vähän liikaakin ihailemiaan esikuvia.

1920-luvun miljöö tuo kertomukseen paljon kiinnostavia aineksia ja luinkin kirjaa melkein enemmäm ajankuvauksena kuin dekkarina. Päähenkilö on varsin edistyksellinen, mutta hän tietää sen itse, joten ei ole varsinainen anakronismi... Toki rikosjuonikin on mukana, erikoista murhaa selvitellään.

Tekstissä Hämeen-Anttila käyttää paljon 1920-luvun sanamuotoja ja ilmaisuja, mikä enimmäkseen on suorastaan nautinnollista, mutta joissakin paikoissa vähän töksähtää. Enemmän häiritsee, että henkilöistä käytetään kovin usein se-pronominia myös muussa kuin puheessa ja puheenomaisessa ilmauksessa. 

Vaikuttaa siltä, että Karl Axel Björkin seikkailuja saadaan lukea vielä lisää.Odotan kiinnostuneena.

Lukuhaaste, neljäskolmatta päivä

Kuukauden päästä on jouluaatto! Vaikea päättää, riemuitsisiko vai ahdistuisiko...

Lukuhaasteen kirja edelleen: Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

Lukuhaaste, kolmaskolmatta päivä

 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

- sama kirja jatkuu edelleen...

Lukuhaaste, kahdeskymmenes toinen päivä

 Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä. Otava, 2014.

Virpi Hämeen-Anttilan uusin teos tarttui mukaan kirjamessuilta ja on odottanut hyllyssä.Vähän ajattelin säästää sen joululukemiseksi, mutta aloitin nyt kuitenkin.

Kirjoitan kirjasta enemmän, kun saan sen luetuksi loppuun. 

Lukuhaaste, kahdeskymmenes ensimmäinen päivä

Vaka vanha hauvaseni...

Mauri ja Tarja Kunnas: Koirien Kalevala. Otava, 2013. 

Minun kirjani on 21. painos vuodelta 2013. Alkuperäinen kirja on vuodelta 1992. Kannessa on tekijänä pelkästään Mauri Kunnas, sisäkannessa Mauri ja Tarja Kunnas. Tässä uudemmassa kirjassa alkuperäisen kannen yläosan oranssi on samaa sinistä kuin alempanakin.

Kauan sitten Kalevalan mailla asui villi ja vapaa koirien heimo...

Lukuhaaste, kahdeskymmenes päivä

Sarjassamme ikivanhoja tyttökirjoja

Mary Marck: Vähän enemmän Eevasta. Otava, 1982 (kuudes painos).

Kersti Bergroth (1886-1975) kirjoitti  useita tyttökirjoja salanimellä Mary Marck. Bergroth kirjoitti myös usealla muulla salanimellä.

Eevasta kirjoitettuja koululaisromaaneja ovat Eevan luokka (1917), Vähän enemmän Eevasta (1918), Yhteiskoululaisia (1920) ja Hyvästi, Eeva (1923). Olen lukenut nämä joskus nuoruudessani, mutta nyt tämä kakkososa löytyi Salon pääkirjoston poistomyynnistä.

Lukuhaaste, yhdeksästoista päivä

Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella Silja. Karisto, 2010.

 
 Tämäkin kirja on peräisin Salon pääkirjaston poistomyynnistä. Silja-sarjan toinen osa, Siljan syksy, ei ollut myytävien joukossa, mutta tämä kolmas (ja viimeinen) osa oli.

Lukuhaaste, kahdeksastoista päivä

Tyttöbändissä

Vilja-Tuulia Huotarinen: Siljan laulu. Karisto, 2007.

Pari viikkoa sitten ostin taas pinon kirjaston poistokirjoja Salon kaupunginkirjastosta. Siljan laulu on yksi ostoksistani. Siljan laulun käsikirjoitus voitti Kariston järjestämän Tiina 2006 -kirjoituskilpailun. Teos on Vilja-Tuulia Huotarisen esikoisromaani, sitä ennen hän on julkaissut runoja.

Viisitoistavuotias Silja on menettänyt isänsä yhtäkkiä, samalla hänen maailmastaan on pudonnut pohja. Kavereitten kanssa hän on nykyään aivan eri aaltopituudella. Äitikään ei oman surunsa keskellä oikein löydä yhteyttä tyttäreensä. Silja kuitenkin löytää uuden harrastuksen ja uusia kavereita; elämä alkaa taas maistua.

Siljan isä oli kirjailija, tunnettu henkilö, joten aivan ventovieraatkin ovat kiinnostuneet hänen ajatuksistaan ja elämästään. Silja on surullinen, koska hän ei ehtynyt tutustua isäänsä aikuisena; hän ei esimerkiksi tiedä, kuka oli isän lempirunoilija. Paljon jää puhumatta, paljon jää kertomatta...

Lukuhaaste, seitsemästoista päivä

Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja. Otava, 2014.

Vuonna 1939 syntynyt Marja-Leena Mikkola on julkaissut 1960-luvulta lähtien aikuisten ja lasten kirjoja, kabareetekstejä, sketsejä ja näytelmiä.

Mikkola on saanut lastenkirjallisuuden valtionpalkinnon kaksi kertaa, vuosina 1978 ja 1985. Mikkolan lastenkirjoista ehkä tunnetuin on vuonna 1977 ilmestynyt Anni Manninen. 

Viime vuosina Mikkola on julkaissut vähemmät, mutta tänä vuonna (2014) ilmestyi saturomaani Helmenkantaja. Kertomuksessa fantasia yhdistyy luonnonsuojeluun. Päähenkilö Reetta kokee fantasiaseikkailun ja on mukana suojelemassa arvokasta vesistöaluetta, joka on ollut uhattuna. 

Reetan seikkailu veden maailmassa tuo mieleen ihanat vanhanaikaiset sadut merenneidoista ja merenkuninkaasta, sellaiset kuin Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut tai Nelma Sibeliuksen sadut.

 

Lukuhaaste, kuudestoista päivä

Ihmistarhassa

Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia. Teos, 2013.

Hotel Sapiens tarttui mukaan kirjastokäynniltä jo jonkin aikaa sitten, mutta on vahingossa jäänyt lainattujen kirjojen alimmaiseksi.

Lukuhaaste, viiidestoista päivä

Parhaimmillaan kuolleena?

J. K. Rowling: Paikka vapaana. (The Casual Vacancy, 2012.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava, 2012. 543 sivua.

Harry Potter -sarjan kirjoittajan uusi romaani on aika raju ja raadollinen kuvaus pikkukaupungin ihmisistä ja ihmissuhteista. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Barry Fairbrotherin yllättävästä kuolemasta.  Valtuustossa vapautuu paikka, jota moni tavoittelee, ja samassa yhteydessä pulpahtavat pinnalle monenlaiset kaunat.


Kirjan alkuosa oli aika vaisu eikä runsaasta henkilögalleriasta aina oikein erottanut, kuka milloinkin oli kysymyksessä. Selvästi kuitenkin vaikuttaa siltä, että  edesmennyt Barry Fairbrother oli kutakuinkin seudun paras ihminen.

Loppua kohti alkaa tapahtua paljonkin. Jotkut asiat ryöstäytyvät käsistä ja monet henkilöistä ainakin miettivät melko äärimmäisiä selviytymiskeinoja. Narkomaaniäidin perheen elämää kuvataan melko realistisesti ja kaunistelematta. Kiinnostavimmiksi henkilöiksi nousevat noin kuusitoistavuotiaat koululaiset ja heillä onkin merkittävä rooli kirjan tapahtumissa. Soutajatytöt Sukhvinder ja Krystal etsivät kumpikin helpotusta vaikeaan elämäntilanteeseensa, molemmat sen saavat, vaikka aivan toisin kuin ovat suunnitelleet.

Kunnallispoliittista kähmintää, vanhempien ja lasten ristiriitoja, kiusaamista, nöyryyttämistä, väkivaltaa, salaisia ja julkisempia suhteita... kirja sisältää laajan kirjon elämää. Asteikolla yhdestä viiteen arvioisin tämän kirjan noin kolmoseksi.Tai harkinnan jälkeen kolme ja puoli. Krystalin elämänvaiheet jäivät askarruttamaan mieltä.

Lukuhaaste, neljästoista päivä

Rowling etenee kyllä iltalukemisena, mutta tähän väliin otan muutamia lastenkirjoja, jotka luen ihan ammatillisessa mielessä. (Lukuhaasteessa oli varmaan ajatuksena, että luetaan enemmän ja sellaista, mitä ei muuten tulisi luettua. Sekä tieto- että kaunokirjallisuuden lukeminen kuuluu minun työhöni, mutta lullakseni kirjoitan lukuhaasteen alle kaikesta marraskuussa lukemastani kaunokirjallisuudesta.)

Anni ja ihana pentu. Teksti: Pirjo Suvilehto, kuvitus Karoliina Pertamo. WSOY 2014.

Nyt on vuorossa kuvakirja! Sivumäärä jää vähän alle lukuhaasteen kolmenkymmenen, mutta haasteen kannalta sillä ei ole väliä, luen kesken olevaa Rowlingia joka tapauksessa illalla.

 
Anni ja ihana pentu on jatkoa tekijöiden aikaisemmalle Anni ja loistokoirat -kirjalle. Tekstissä kerrotaan koiranpennun hakemisesta kasvattajalta ja pennun ensimmäisestä vuodesta kotona. Karoliina Pertamon kuvitus on välikylläistä ja ilmeikästä.