minä ja kehoni

Vuorossa tällä kertaa nuortenkirjallisuutta:

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa. Karisto, 2019.

 14-vuotias päähenkilö Kepa oli ylipainoinen. Koko ja paino tuntuvat määrittävän kaikkea hänen tekemistään. Paikan valitseminen, istuminen, asiat, joista voi puhua… kaikessa on otettavaa huomioon, että on läski. Väkijoukossa hän ”on laihimmillaan”, kunhan saa kulkea samaan tahtiin muiden kanssa, sillä ”[s]uomalaiset ovat taitavia siinä, että vaikka samalle neliömetrille astuisi yhtä aikaa kolme ihmistä, väliin jää ohut, kosketukselta suojaava kerros ilmaa” (s. 13).

Kepa ja hänen äitinsä harrastavat postcrossingia, jossa lähetetään postikortteja tuntemattomille ja myös saadaan kortteja kaikkialta maailmasta, ja kirja sijoittuu postcrossing-harrastajien matkalle Ahvenanmaalle.  Useimmat matkalle osallistujat ovat keski-ikäisiä. Nuorempia on mukana vain kaksi, Kepan lisäksi kokonaan mustiin pukeutunut langanlaiha Huu, jonka lukija voi päätellä nuoreksi transmieheksi. Yhdessä Kepa ja Huu voivat hullutella tarvitsematta ajatella kriittisesti omaa kehonkuvaansa. 

Vaikka ylipaino sananmukaisesti raskauttaa Kepan elämää, hän on positiivinen vielä-ihminen: Hän ei ole vielä käynyt Amerikassa, syönyt sushia tai ”ajanut auringonlaskuun edes virittämättömällä mopolla” (s. 10). Kaikki ongelmat eivät ratkea taianomaisesti, mutta kaikenlaista mukavaa voi tapahtua.

Pidin erityisesti Kepa-päähenkilön omasta äänestä, ylipaino-ongelman takana piilevästä positiivisuudesta ja postcrossing-harrastuksen kuvaamisesta. 

Tietoa kuvakirjassa

Jälleen lastenkamarissa!

Ihmeellinen keho. Mäkelä, 2019.

Ihmeellinen keho sisältää muutamalla sivullaan aika paljon asiaa. Osa tiedoista kertoo esimerkiksi, että hengitämme keuhkojen avulla ja että sydän lyö koko ajan ja pumppaa verta kehon joka kolkkaan. Kirjassa on kymmeniä kurkistusluukkuja, joiden sisällä on lisätietoa, ja viimeinen aukeama avautuu isoksi sivuksi.

Kirja sisältää paljon lyhyitä tietoja, joista useimpiin liittyy myös värikäs kuva. Osa tiedosta esitetään kysymysten ja totta vai tarua -pohdintojen muodossa. Vastaukset löytyvät luukun alta. Luukkujen avaaminen on aina hauskaa, joten Ihmeellinen keho on epäilemättä monessa mielessä mieluinen tietokirja.

Vauhdikasta leikkiä

Taas tekstiä lastenkamarin puolelta!

Lauri Hirvonen (teksti ja kuvat): Pei ja Ryhveli pelastajina. Mäkelä 2019. 

 Pei ja Ryhveli sekä avaruuskoira Turre asuvat maailmassa, jossa voi nähdä rahtiraketteja, lentometroja ja loikka-autoja. Kun Pei ja Ryhveli näkevät palopelastusaluksen, molemmat päättävät ryhtyä isoina palopelastajiksi. Turre suunnittelee avaruussuden uraa, mutta sen suunnitelman toteutumista sekä Pei että Ryhveli epäilevät. 

Pei ja Ryhveli päättävät rakentaa heti oman palomenopelin, ja siitä tuleekin hieno. Siihen tulee monenlaisia lisävarusteita, myös sammutusletku, vaikka Pei ja Ryhveli eivät osaa päättää, mitä letkusta pitäisi tulla. Se on kuitenkin toisarvoista, kun menopelillä lähdetään seikkailulle. Lopulta tarvitaan vähän myös oikean palopelastusaluksen apua. 

Pei ja Ryhveli -kirjoja on ilmestynyt aikaisemmin Pein ja Ryhvelin rakettiriita vuonna 2018. Ko. kirjan selosteessa puhutaan pikkuveljestä ja veljeksistä, mutta tässä uudessa päähenkilöiden sukupuolta ei määritetä. Tämä tuntuu siinä mielessä hyvältä, että lukija tai kuulija saa itse tulkita, ovatko seikkailijat sisar ja veli, veljekset vai ehkä siskokset. Nimetkään eivät liikaa ohjaa tulkintaa. Kirja on myös värikäs ja iloisen oloinen, joten mielelläänhän sen antaa nuoren lukijan tai katselijan käteen.

tavutettua lukemista

Vuorossa taas lastenkirja!

Jill Atkins & Steve Cox: Virtahevon syntymäpäivä. Suom. Terhi Leskinen. Mäkelä 2019.

Tarina on yksinkertainen: on virtahevon syntymäpäivä, ja se haluaa leipoa kakun. Kukaan ystävistä ei ehdi auttaa. Virtahevon ystäviä ovat kirahvi, seepra, apina ja elefantti. Niistä jokainen vie mukanaan yhden kakkuun kuuluvan ainesosan. Virtahepo saa kutsun tulla puistoon, ja siellä ystävät odottavat kakun kanssa.

Kirja on tavutettu, joten sitä pystyy lukemaan myös aloitteleva lukija. Kirjan lopussa esitetään kirjan tapahtumat pallokuvajonona, jonka avulla lapsi pystyy kertomaan omin sanoin kirjan tapahtumat. Lisäksi lopussa on kirjan lukemiseen liittyviä ohjeita aikuiselle.  Aikuiselle mm. tarjotaan kysymyksiä, joilla kirjan tapahtumia voi pohtia lapsen kanssa. Lisätehtävänä kehotetaan keksimään uusi tarina jostakin virtahevon ystävästä. 

Tarina itsessään on kovin yksinkertainen, mutta tekstin tavutus ja aikuisten ohjeet nostavat kirjan arvoa lukutaidon ja luetun ymmärtämisen kohentajana. Itse luettavaksi sopii juuri lukemaan oppineelle, jolle lukeminen itsessään on palkinto. Kirjan kuvissa on myös paljon katsottavaa.

elämää uusperheessä

Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba. Otava, 2018.

Riikka Ala-Harjan Kahden perheen Ebba on jatkoa Ala-Harjan kirjalle Kahden maan Ebba.  

Viidesluokkalaisen Ebban vanhemmat ovat eronneet, Ebba asuu Suomessa aitinsä kanssa, mutta Ebban isä asuu Berliinissä vaimonsa Jolankan ja tämän tyttären Annan kanssa. Ebba on käynyt isänsä luona Berliinissä, mutta nyt isä on perheensä kanssa tulossa Helsinkiin Ebban luokse. He ovat vuokranneet Helsingistä asunnon muutamaksi päiväksi ja Ebban on tarkoitus asua siellä heidän kanssaan. 

Välillä Ebbaa harmittaa Jolankan ja Annan läsnäolo. Anna on kuitenkin hauska pikkutyttö ja Jolankakin tuntuu ymmärtävän Ebbaa toisinaan oikein hyvin. 

Pidin tästä kirjasta. Kirja ei ole opettavaisen osoitteleva, vaan kertoo ymmärrettävällä ja hauskalla tavalla uusperheestä ja vielä sellaisesta, joka ulottuu ulkomaille. Kirjassa onkin paljon nuorta lukijaa kiinnostavaa perhekuvioiden lisäksi. 
 

Amerikasta Suomeen

Elina Aro: Karela tulee meren yli. Valistus, 1958 (1. p 1950)

Elina Aro (oik. Arohonka, 1923-2007) kirjoitti kymmeniä lasten- ja nuortenkirjoja erityisesti 1940- ja 1950-luvuilla.

Karela tulee meren yli kertoo Amerikassa asuvasta suomalaistaustaisesta perheestä. 15-vuotiaan Karelan äiti on kuollut muutama vuosi aikaisemmin, Karelan vanhempi veli on aikuinen ja kihloissa naapurin tyttären kanssa. Isä päättää jättää farmin lapsilleen ja lähteä Suomeen, jossa hänen ainoa veljensä on juuri kuollut. Karela haluaa lähteä isän kanssa tuntemattomaan Suomeen, Karjalaan, jonka mukaan Karela on saanut nimensäkin.

Kirja sijoittuu heti sodan jälkeiseen aikaan, jolloin aluemenetykset olivat tuoreita ja ajankohtaisia. Karelan sedän maatilastakin on osa jäänyt uuden rajan toiselle puolelle. Kirjassa on jälleenrakennushenkeä, Suomi-intoa, jännittäviä tapahtumia ja romantiikkaakin. Ajankuva on kiinnostavaa.

se näyttää plussaa...

Anu Holopainen: Sydänhengitystä. Karisto, 2018.

 Anu Holopainen on kirjoittanut aikaisemmin mm. nuorten ulkonäköihanteista ja kauneuskirurgiasta teoksessaan Ihon alaiset (2015). Nyt hän on kirjoittanut realistisen nuortenromaanin kipeästä ja ajankohtaisesta aiheesta.

18-vuotiaalla Tiiralla tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvänä. Jo vuosien ajan hän on tiennyt haluavansa meribiologiksi. Tiira rakastaa merta ja sukeltamista, ja hän haluaa tehdä konkreettista työtä maailman merien hyväksi. Heti lukion jälkeen hän on lähdössä Filippiineille vapaaehtoistyöhön mertensuojeluprojektiin. Kun Tiiran kuukautiset ovat myöhässä, hän ei haluisi uskoa asiaa, mutta totta se on: raskaustesti osoittaa plussaa. 

Raskaus, lapsen synnyttäminen ja vuosien äitiys, niitä on mahdotonta yhdistää Tiiran tulevaisuudensuunnitelmiin. Hän tietää heti haluavansa abortin. Mikäli hän antaisi raskauden jatkua, hänen pitäisi hylätä se tulevaisuus, jota varten hän on jo vuosia valmistautunut. Tiira on täysi-ikäinen, mutta hänen vanhemmillaan, sisarellaan, parhaalla ystävättärellään ja poikaystävällään on jokaisella jotain sanottavaa asiaan, joka Tiiran mielestä koskee nimenomaan ja vain häntä itseään.

 
 Tekstini tästä kirjasta Nuorisotutkimusseuran sivustolla: Oma ruumis, oma tulevaisuus

Amanda on tyttö

Russo, Meredith: Tyttösi sun. Suom. Leena Ojalatva. Karisto, 2018. 

Sukupuolensa korjannut Amanda siirtyy uuteen kouluun, jossa kukaan ei tiedä hänen taustastaan. Silti elämässä riittää haasteita.

Kirja kertoo tärkeästä aiheesta, minkä lisäksi se on hauska ja kiinnostava. Kirjan lopussa on myös ihan faktatietoa, amerikkalaisesta näkökulmasta tosin.

Kirjoitin jokin aika sitten mietteitäni kirjasta Nuorisotutkimusseuran sivuille:
https://www.nuorisotutkimusseura.fi/ajankohtaista/lukukokemus/1823-onni-on-olla-oma-itsensae

koululaisromaani 1950-luvulta

Merja Otava: Priska: kesästä kesään. WSOY 1959. 

Piia Kristiina Varmala, lempinimeltään Priska, on neljätoistavuotias koululainen. Hän asuu 1950-luvun Helsingissä, liikkuu kaupungilla koulukaverien seurassa ja tuskittelee matematiikan kanssa. Priskalla on salaisuus: hän aikoo kirjailijaksi. Ongelmana on vain, ettei hän saa kirjoitettua sitä, mitä haluaisi. Koulun ainekirjoitustunnilla aivot menevät lukkoon Hillevin, luokan parhaan ainekirjoittajan, kynän suihkintaa kuunnellessa. Kotonakaan ei enää tekstiä synny niin kuin joskus lapsena.
    

Merja Otava voitti esikoisromaanillaan Priska Anni Swanin muistokilpailun vuonna 1959, palkinto oli suurin Suomessa myönnetty tuohon aikaan. Priskan jälkeen Otava julkaisi vielä viisi muuta romaania ja sai useita palkintoja, mm. Valtion nuorisokirjallisuuspalkinnon vuonna 1970.

Osin samanlaista, osin erilaista on koululaisen elämä! Olen lukenut joskus ennenkin tämän, mutta nyt kirjastosta lainasin.

Astrid Lindgreniä

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio. WSOY, 2015. Suom. Kristiina Kivivuori. (tarkistettu painos, alkuperäinen  suomennos vuodelta1955.)

Jostakin syystä tämä klassikko on jäänyt lukematta ja nyt työprojektin puitteissa sen lainasin kirjastosta.

Tietenkin tiesin suunnilleen, mitä kirjassa tapahtuu, onhan se nyt sen verran tunnettu teos. Ehdottomasti kirja kosketti, varmaan tulkitsin sen nyt myös eri tavalla kuin lapsena olisin tehnyt.

Yhdeksanvuotias Juhani Ville Hämäläinen poistuu kotoaan eikä hänestä sen jälkeen saatu mitään tietoja. Juhanin eli Jussin koti on kasvatusvanhempien koti, jossa Jussi on vain tiellä ja pojasta tuntuu, että hän tekee kaiken väärin.

Jussi joutuu Kaukaisuuden maahan, jossa hän onkin Mio, kuninkaan poika, jota on ikävöity. Tietysti asiaan kuuluu myös suuri seikkailu, jossa Jussi, siis Mio, voittaa itsensä ja hirveän ritami Kaamon.

Pidin tästä kirjasta. Rakastan myös Ilon Wiklandin kuvituksia, joista Astrid Lindgren itsekin piti.

Emilian paluu

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent. Runotytön tarina jatkuu. WSOY, 2018. 

Monen muun tavoin olen rakastanut L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjoja, ja itse asiassa luen niitä toisinaan vieläkin. Vilja-Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen Emilia Kent tuntui sen vuoksi sekä kiinnostavalta että pelottavalta. Ajattelin ensin, etten halua lukea, jos Emilian tie johtaa jollakin lailla vieraaseen, väärään suuntaan. Sitten uteliaisuus voitti ja päätin kuitenkin lukea kirjan. 

Monin tavoin Emilian tarina jatkui kiinnostavasti, mutta läheskään kaikki ei minusta ollut ihan oikein. Paikoin tunnelma oli juuri sellainen kuin pitikin, välillä oltiin kuitenkin kovin lähellä nykyajan ajattelutapoja. Kaikista juonenkäänteistäkään en pitänyt, mutta se ei välttämättä ole kirjan vika. Kokonaisuutena olen kuitenkin iloinen siitä, että luin kirjan, se nosti mieleen mieluisia muistoja ja samalla herätti taas kerran ajattelemaan mies- ja naistaiteilijoiden asemaa.

Avaruusseikkailuja

Osmo Ilmari: Uhka avaruudesta. WSOY, 1956.
Osmo Ilmari: Kadonneet kuussa. WSOY, 1957.
Osmo Ilmari: Siriuksen lähettiläs. WSOY, 1958.

Osmo Ilmari: Planeetta Logos. WSOY, 1959.

Osmo Ilmari Lampinen (2.10.1927−6.7.1999) oli toimittaja ja tieteiskirjailija, joka käsikirjoitti ja ohjasi myös muutamia lyhytelokuvia. Hän julkaisi 1950-luvulla salanimellä Osmo Ilmari neljä nuorten tieteisromaania, jotka ilmestyivät WSOY:n Nuorten Toivekirjasto -sarjassa. Kolmessa ensimmäisessä kirjassa päähenkilöitä ovat suomalainen Jaakko ja hänen irlantilainen ystävänsä Patrick. Neljäs kirja, Planeetta Logos, on täysin itsenäinen romaani.

Nämä olivat suosikkejani lapsena! Luin ne nyt uudelleen osana erästä projektia ja kyllä niissä vielä jotain viehätystä oli. Ehkä eniten nostalgiaa kuitenkin.