keskiviikko 26. syyskuuta 2018

koululaisromaani 1950-luvulta

Merja Otava: Priska: kesästä kesään. WSOY 1959. 

Piia Kristiina Varmala, lempinimeltään Priska, on neljätoistavuotias koululainen. Hän asuu 1950-luvun Helsingissä, liikkuu kaupungilla koulukaverien seurassa ja tuskittelee matematiikan kanssa. Priskalla on salaisuus: hän aikoo kirjailijaksi. Ongelmana on vain, ettei hän saa kirjoitettua sitä, mitä haluaisi. Koulun ainekirjoitustunnilla aivot menevät lukkoon Hillevin, luokan parhaan ainekirjoittajan, kynän suihkintaa kuunnellessa. Kotonakaan ei enää tekstiä synny niin kuin joskus lapsena.
    
Merja Otava voitti esikoisromaanillaan Priska Anni Swanin muistokilpailun vuonna 1959, palkinto oli suurin Suomessa myönnetty tuohon aikaan. Priskan jälkeen Otava julkaisi vielä viisi muuta romaania ja sai useita palkintoja, mm. Valtion nuorisokirjallisuuspalkinnon vuonna 1970.

Osin samanlaista, osin erilaista on koululaisen elämä! Olen lukenut joskus ennenkin tämän, mutta nyt kirjastosta lainasin.


Ei kommentteja: