lauantai 1. syyskuuta 2018

dekkaripettymys

Maria Lang: Tanssi mun nukkeni. Suom. Irmeli Sallamo. Gummerus, 2007 (pokkari).
Kuvahaun tulos haulle docka vit, docka röd
Hovilaulaja ja rikoskomisario Christer Wijkin puoliso Camilla Martin on kiertueella, jossa tapahtuu kummallisia asioita ja murhakin.

Olen pitänyt monista Maria Langin dekkareista paljon; tästä en erikoisesti pitänyt. Kirjan henkilöhahmot eivät olleet kovin kiinnostavia enkä aina kunnolla jaksanut pysyä kärryillä siitä, kuka taas olikaan kuka. Kirjassa oli ihan valtavasti yksityiskohtaista kuvausta paikallisista rakennuksista ja niiden historiasta ja samoin Camillan konserttien musiikkikappaleista ja niiden esittämisestä, vaikka kumpikaan ei liittynyt juoneen mitenkään. Tuntui, että kirjaan oli pitänyt saada jotain täytettä melko heppoisen juonen tueksi. Lisäksi eräistä yksityiskohdista tekemällä tehtiin "värisyttäviä" rinnastuksia.

Luin kirjan kerralla alusta loppuun (lyhyt pokkari), koska olin sen ottanut lukutuokion kirjaksi. Jos olisin keskeyttänyt lukemisen, en ehkä olisi tullut enää jatkaneeksi.

Ei kommentteja: