vedenalaisessa maailmassa

Sari Peltoniemi: Vattenporin simpukka. Tammi, 2018.

 

Vatteporin simpukka on Avaimenkantaja-trilogian päätösosa. 

Kielisen kylä on portti moneen eri maailmaan, ilmassa, maan alla ja veden alla oleviin. Kylässä tiedetään, että Kielisjärveen ei kukaan huku. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että uusi rehtori on hukkunut. Kylässä päätellään, että Vattenporissa täytyy olla jotain vialla, ja paikalle lähetetään pieni apujoukko. Sarjan aikaisemmista kirjoista tuttu Olavi tietää olevansa veden lapsi ja hän on hyvin kiinnostunut näkemään Vattenporin. Hänen pettymyksensä on kuitenkin suuri, kun Vattenporin apujoukon lähtiessä häntä ei päästetä lähtemään muiden mukana. Vattenporiin Olavikin silti päätyy, vaikka hän ei tiedä, kuka häntä sinne kutsui.

Vatteporin simpukka on kaunis ja koskettava päätös Avaimenkantaja-trilogialle. Sarja kaikkiaan on ihana, siinä on paljon ihmeellistä, joka kuitenkin jättää tilaa omalle mielikuvitukselle. Jos olisin lukenut tämän kirjan lapsena, varmaankin kirjoittaisin, piirtäisin tai leikkisin sarjalle jatkoa.

Kirjoja kirjastosta

Onkin erinäisistä syistä ollut pitkä tauko tänne kirjoittamisessa. Kesän aikana luin kyllä useita kirjoja, mutta niistä ei tullut kirjoitetuksi. Ehkä palaan niihin täällä myöhemmin, tai sitten en.

Nyt kuitenkin muutama uudempi lukukokemus. Kävin viime viikolla kirjastossa, josta nämä osuivat käsiin.


Ensimmäiseksi luin Sari Peltoniemen  Miehestä syntynyt -teoksen (Atena, 2014). Teoksen kertomukset pohjautuvat kansansatuihin ja itse asiassa ne ovat uudelleenkirjoitettuja satuja. Oli hauska lukea näitä minulle hyvin tuttuja satuja, joista olen kovin paljon pitänyt (olen näitä itsekin joskus aikuisille kertonut). Peltoniemi kertoo ne erittäin hyvin ja mukana on joitakin kivoja uusia oivalluksia.







Johanna Sinisalon Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille (Teos, 2012) sisältää sekä vaeltamiseen liittyviä novelleja että kirjoittajan omia vaelluskokemuksia ja vinkkejä. Teksti kutsuu niin vastustamattomasti vaeltamaan, että ehdin jo alkaa suunnitella omaa vaellusta. En ole hiukaakaan liikunnallinen, joten ehkä nyt ei kuitenkaan...







Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (WSOY, 2014) kuuluu vuoden tapauksiin ja olen jo jonkun aikaa aikonut ko. kirjan lukea. Nyt sain sen käsiini ja totean: totta sen on. Kirjan tapahtumat etenevät odotuksenmukaisesti eikä juonessa ole mitään varsinaisesti yllättävää, mutta kerronta vie niin mukanaan, että kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Kinnunen on selvästi taitava kirjoittaja ja on kiinnostavaa odottaa hänen seuraavaa teostaan.









Olen lukenut Anne Ricen Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (Basam Books, 2014) aikanaan englanniksi, kun kirjoitin esittelyn Anne Ricen tuotannosta. En erityisesti viehättynyt siitä, mutta kun suomennos osui kirjastossa silmiin, poimin kirjan mukaani. Suomentaminen ei ollut muuttanut kirjaa kiinnostavammaksi. Satuaihe toimii alkuna sadomasokistiselle  pornografialle, joka on kuitenkin kovin yksitoikkoista ja mielikuvituksetonta.