Viihdyttävä sarja, vaikka alkaa vähän toistaa itseään. Tämä kirja ei ole sarjan parhaimpia. Kuuluu kuitenkin niihin kirjoihin, jotka ilman muuta luetaan loppuun. Ja koko sarjan lukeneelle tietenkin vanhojen tuttujen hahmojen tapaaminen on jo itsestään kiinnostavaa ja palkitsevaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donna Leon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Donna Leon. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. joulukuuta 2018
Venetsialainen rikos
Donna Leon: Nuoruuden lähde. (The waters of eternal youth.) Suom. Kaijamari Sivill. Otava, 2018.
Komisario Guido Brunetti saa vaimonsa sukulaisten kautta pyynnön tutkia vanhaa tapausta, jossa ei ainakaan silloin ole kirjattu olleen mitään rikollista. Arkistoissa on siis vain maininta tapahtuneesta eli kanavaan pudonneesta tytöstä, jonka joku paikalla ollut sai ongituksi ylös. Ei siis ole oikein mitään, mihin tarttua, ja kun ei ole rikosta, ei asiaan pitäisi käyttää poliisin resursseja. Yhtä ja toista kuitenkin selviää, rikoskin löytyy.
Viihdyttävä sarja, vaikka alkaa vähän toistaa itseään. Tämä kirja ei ole sarjan parhaimpia. Kuuluu kuitenkin niihin kirjoihin, jotka ilman muuta luetaan loppuun. Ja koko sarjan lukeneelle tietenkin vanhojen tuttujen hahmojen tapaaminen on jo itsestään kiinnostavaa ja palkitsevaa.
Viihdyttävä sarja, vaikka alkaa vähän toistaa itseään. Tämä kirja ei ole sarjan parhaimpia. Kuuluu kuitenkin niihin kirjoihin, jotka ilman muuta luetaan loppuun. Ja koko sarjan lukeneelle tietenkin vanhojen tuttujen hahmojen tapaaminen on jo itsestään kiinnostavaa ja palkitsevaa.
torstai 28. syyskuuta 2017
Oopperaa Venetsiassa
Sinnikäs ihailija piinaa oopperalaulajaa, Guido Brunetti selvittää asiaa.
Nautin tavattomasti ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja ahmin aina uuden heti kun sain sen käsiini. Sittemmin vähän kyllästyin ja muutama on jäänyt välistä lukematta. Sen huomasi tätä lukiessa, kun viitattiin vanhempiin asioihin, jotka todennäköisesti ovat tapahtuneet jossain aikaisemmassa kirjassa. Ei kuitenkaan lukemista kauheasti haitannut.
Tuntematon ihailija on aika mukaansatempaava kirja, jossa ei kauheasti vatvota takavuosien verovilppejä tai muita vauraiden tehtaanomistajien väärinkäytöksiä (jossakin aikaisemmassa Guido Brunetti -kirjassa olin seota henkilöissä, kun mukana oli niin paljon näitä "kunniallisia hämärähemmoja"). Tiedän, että jotkut oikein rakastavat Brunetti-kirjojen ruokakuvauksia (ruokaohjeista on oma kirjakin olemassa), mutta minua Paolan jatkuva ruoanlaitto aikaisemmissa kirjoissa välillä jo ärsytti. Kyllähän tässäkin kirjassa syödään, mutta ei niin häiritsevässä määrin (tai sitten paneuduin muuhun juoneen enkä huomannut). Juoni oli aika yksinkertainen ja konstailematon, lisänä tietenkin poliisilaitoksen omat henkilöstökiemurat.
Siis yhteenvetona: pidin kirjasta, yhdellä kertaa sen luin loppuun, kun en malttanut laittaa pois odottamaan seuraavaa iltaa. Luultavasti otan kirjastosta jonkun aikaisemmin lukematta jääneen Brunetti-kirjan, jos silmiin osuu.
tiistai 30. elokuuta 2016
Guido Brunetti ratkaisee jälleen
Donna Leon: Ansionsa mukaan. (By its cover, 2014.) Suom. Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä. Otava, 2016.Tällä kertaa ongelmana on vanhojen kirjojen varastaminen. Kirjastossa huomataan yhdysvaltalaisen tutkijan käyttämistä kirjoista kadonneen kuva- ja karttasivuja. Kokonaisia kirjojakin on kadoksissa. Kyseisen "tutkijan" nimelle ei kuitenkaan ole myönnetty passia eikä häntä tunneta siinä yliopistossa, josta hän on väittänyt olevansa. Murhakin ennen pitkää tapahtuu.
Tällä kertaa Paola kokkaa hiukan vähemmän ja aatelissukulaiset ja -tuttavat nousevat enemmän esille kuin tavallisesti. Myöskään singorina Elettra ei ole ihan niin keskeinen kuin joskus. Rikosta selvitellään ottamalla kirjaston kirjoista sormenjälkiä, kyseessä eivät tietenkään sentään ole vuoden uutuusromaanit, vaan 1500-luvun kirjat, joita ihan kuka tahansa ei ole päässyt hypistelemään. Jonkinlaisia konniakin löytyy, saako kukin ansionsa mukaan, on sitten tulkinnanvarainen asia.
Olen pitänyt Donna Leonin ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista todella paljon, mutta välillä on alkanut tuntua, että uudemmat kirjat toistavat jo sanottua hiukan eri muodossa. Ei tämäkään kirja mitään suuria yllätyksiä tarjonnut, mutta oikein mukavaa luettavaa silti.
sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Tutkimuksia Venetsiassa
Olen lukenut aika monta Guido Brunetti -kirjaa ja pidän niistä aika lailla. Ensimmäiset olivat ehdottomasti parhaita, uusimmat vaikuttavat hiukan väsyneiltä.
Tavallisesti Guido Brunetti tutkii murhia ja samalla pohdiskelee yhteiskunnan mädännäisyyttä, mutta Kultamuna-kirjassa Brunetti tarttuu puolitutun miehen kuoltua tämän elämänvaiheisiin, joista paljastuu kummallisia asioita. Kun tarpeeksi kaivelee, rikostakin näyttää tapahtuneen, ja vääryyttä ainakin.
Kuten sanottu, tämä ei ole parasta Leonia, mutta kyllähän Guido Brunettista, hänen perheestään ja työtovereistaan aina mielellään lukee.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Lomalukemista, osa 1
Donna Leon: Uskon asia. Suom. Kristiina Rikman. Otava, 2013.
Komisario Guido Brunetti pohdiskelee ennustajien ja ihmeparantajien toimintaa ja selvittää hyvän miehen kuolemaa. Ympäristönä on kuuma Venetsia, jossa on sitä enemmän mätää mitä korkeammalle hallinnossa mennään. Brunetti yrittää hoitaa työnsä hyvin, mutta tietää, ettei pysty parantamaan maailmaa eikä edes rakasta Venetsiaansa. Murhat hän kuitenkin selvittää.
Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut Donna Leonin Brunetti-dekkareista, joita olen lukenut aika monta. Kertomukset muistuttavat toisiaan monessa suhteessa, Brunettin perhe-elämää kuvataan, komisario lukee klassista kirjallisuutta ja tuskailee korruptiota. Kaikesta huolimatta viihdyttävää luettavaa, josta aina jotain jää ajatteluttamaan.
Komisario Guido Brunetti pohdiskelee ennustajien ja ihmeparantajien toimintaa ja selvittää hyvän miehen kuolemaa. Ympäristönä on kuuma Venetsia, jossa on sitä enemmän mätää mitä korkeammalle hallinnossa mennään. Brunetti yrittää hoitaa työnsä hyvin, mutta tietää, ettei pysty parantamaan maailmaa eikä edes rakasta Venetsiaansa. Murhat hän kuitenkin selvittää.
Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut Donna Leonin Brunetti-dekkareista, joita olen lukenut aika monta. Kertomukset muistuttavat toisiaan monessa suhteessa, Brunettin perhe-elämää kuvataan, komisario lukee klassista kirjallisuutta ja tuskailee korruptiota. Kaikesta huolimatta viihdyttävää luettavaa, josta aina jotain jää ajatteluttamaan.
maanantai 19. tammikuuta 2015
Murha Venetsiassa
Donna Leon: Pedon palkka. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia. Otava, 2014. Suom. Kristiina Rikman.
Olen lukenut monia Donna Leonin kirjoja; pidän niissä erityisesti Venetsian ja komisario Brunettin ja hänen perheensä kuvauksesta. Ne ovat tämänkin kirjan parhaat puolet.
Kanavasta löytyy ruumis aivan ilmeisesti henkirikoksen jäljiltä. Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään ensin, sitten murhan motiivia. Tietokonetta käyttävät poliisilaitoksella jo muutkin kuin signorina Elettra, Brunettillakin on omansa. Brunetti vierailee myös teurastamossa ja murhatapausta selvittäessään hän pohtii naudanlihan käytön eettisyyttä.
Brunetti osaa kieliä ja lukee virkistyksekseen klassikoita. Vaimo on kirjallisuudentutkija ja opettaa yliopistolla, minkä lisäksi hän valmistaa perheelleen herkulliset monen ruokalajin lounaat ja päivälliset myös työpäivinä. Eineksistä ei edes puhuta. Kaikki perheenjäsenet teini-ikäisiä lapsia myöten ovat hyvin tiedostavia.
Pidin hyvin paljon enesimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja yritin saada luettavakseni uudet heti, kun ne olivat ilmestyneet. Enää en ole niin innostunut. Ei voi väittää, että kirjat kokonaisuuksina olisivat keskenään samanlaisia, mutta monet hauskat, mielenkiinnoiset ja jännittävät henkilöt ja yksityiskohdat ovat jo esiintyneet niin monta kertaa, että niiden viehätys on hiukan karissut. Esimerkiksi signorina Elettra hykerrytti aluksi jo pelkällä olemassaolollaan, teki hän mitä tahansa. Nykyään tämä alkuaikojen suosikkihenkilöni on vain yksi henkilöhahmo muiden joukossa.
Donna Leon kuvaa Venetsiaa Guido Brunettin näkökulmasta, hän asettuu syntyperäisen venetsialaisen asemaan ja laittaa hänen suuhunsa kommentit virkamiehistä, rakentamisesta, poliitikoista ja turisteista. Leonin kirjojen kansiteksteissä muistetaan yleensä aina mainita, ettei kirjailija ole antanut kääntää teoksiaan italiaksi, että saa kulkea kotikaupungissaan Venetsiassa rauhassa ja tuntemattomana. Asian kääntöpuolena on, että kukaan paikallinen ei pysty kyseenalaistamaan kuvaa, jonka kirjailija hänen kotikaupungistaan luo.
Olen lukenut monia Donna Leonin kirjoja; pidän niissä erityisesti Venetsian ja komisario Brunettin ja hänen perheensä kuvauksesta. Ne ovat tämänkin kirjan parhaat puolet.
Kanavasta löytyy ruumis aivan ilmeisesti henkirikoksen jäljiltä. Vainajan henkilöllisyyttä selvitetään ensin, sitten murhan motiivia. Tietokonetta käyttävät poliisilaitoksella jo muutkin kuin signorina Elettra, Brunettillakin on omansa. Brunetti vierailee myös teurastamossa ja murhatapausta selvittäessään hän pohtii naudanlihan käytön eettisyyttä.
Brunetti osaa kieliä ja lukee virkistyksekseen klassikoita. Vaimo on kirjallisuudentutkija ja opettaa yliopistolla, minkä lisäksi hän valmistaa perheelleen herkulliset monen ruokalajin lounaat ja päivälliset myös työpäivinä. Eineksistä ei edes puhuta. Kaikki perheenjäsenet teini-ikäisiä lapsia myöten ovat hyvin tiedostavia.
Pidin hyvin paljon enesimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista ja yritin saada luettavakseni uudet heti, kun ne olivat ilmestyneet. Enää en ole niin innostunut. Ei voi väittää, että kirjat kokonaisuuksina olisivat keskenään samanlaisia, mutta monet hauskat, mielenkiinnoiset ja jännittävät henkilöt ja yksityiskohdat ovat jo esiintyneet niin monta kertaa, että niiden viehätys on hiukan karissut. Esimerkiksi signorina Elettra hykerrytti aluksi jo pelkällä olemassaolollaan, teki hän mitä tahansa. Nykyään tämä alkuaikojen suosikkihenkilöni on vain yksi henkilöhahmo muiden joukossa.
Donna Leon kuvaa Venetsiaa Guido Brunettin näkökulmasta, hän asettuu syntyperäisen venetsialaisen asemaan ja laittaa hänen suuhunsa kommentit virkamiehistä, rakentamisesta, poliitikoista ja turisteista. Leonin kirjojen kansiteksteissä muistetaan yleensä aina mainita, ettei kirjailija ole antanut kääntää teoksiaan italiaksi, että saa kulkea kotikaupungissaan Venetsiassa rauhassa ja tuntemattomana. Asian kääntöpuolena on, että kukaan paikallinen ei pysty kyseenalaistamaan kuvaa, jonka kirjailija hänen kotikaupungistaan luo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)