paluu vampyyreihin

Olen ottanut blogini taas aktiivikäyttöön ja nostin aluksi esille muutamia juuri lukemiani kirjoja. Nyt rupesin  taas kerran lukemaan Sookie Stackhouse - eli TrueBlood-sarjaa. Olen lukenut sarjan aika monta kertaa, joten se ei tuota yllätyksiä, mutta on jotenkin leppoisaa lukea iltalukemisena samaan maailmaan sijoittuva kirja toisensa jälkeen. Sarjassa on kolmetoista kirjaa, joten riittänee noin pariksi viikoksi ainakin.

Luen paljon uusia kirjoja, mutta myös vanhoja tuttuja uudelleen ja uudelleen. Monista suosikkikirjoistani muistan pitkät pätkät ulkoa. 

 

Jälleen kerran minua ihmetytti Sookie-kirjasarjassa sellainen yksityiskohta, että eräs tärkeä tapahtuma oli jätetty kokonaan kuvaamatta, siihen vain viitattiin myöhemmin useita kertoja. Ensimmäisen kerran sarjaa lukiessani luulin, että minulta on jäänyt yksi kirja väliin, mutta niin ei ollut. Toinen kiinnostava seikka on se, että vasta myöhemmin koko sarjaa lukiessani olen tajunnut, että koko sarjan tapahtumat tapahtuvat varsin lyhyelle ajalle. Aikanaan, kun uutta kirjaa piti aina odottaa, jotenkin kuvittelin, että aika on kulkenut eteenpäin myös Bon Tempsissä ja että siellä oli ollut rauhallista pari vuotta - vuoden - jotain. Mutta uudessa kirjassa saatettiinkin viitata edellisen kirjan tapahtumiin viime kuussa eli jännittäviä sattumuksia tulikin päähenkilölle toinen toisensa perään. 

Sarjan suosion salaisuus lienee siinä, että päähenkilö on ikäänkuin kovin tavallinen tyttö  mutta kuitenkin erittäin erityinen. Vampyyrien, ihmissusien, keijujen ja monien muitten olentojen kansoittama maailma on jännittävä ympäristö rakkaus- ja muille seikkailuille. 

uutta vampyyriromantiikkaa

  

Terhi Tarkiainen: Pure mua. Tammi, 2018.

Anna saa vanhemmiltaan 30-vuotissyntymäpäivälahjaksi vampyyrin. Vampyyri on häkissä kaulapanta kaulassa, mukana on turvaranneke, ohjekirja ja jääkaapillinen verta. Vampyyri ei kuitenkaan ole mikään järjestön elukka, vaikka kennelistä tuleekin. Se on ollut ihminen ja osaa keskustella sivistyneesti. Sen on kuitenkin toteltava kaikessa emäntäänsä tai isäntäänsä ja sille saa tehdä ihan mitä tahansa.

Herkullinen alkuasetelma! Tarinalla olisi mahdollista lähteä tästä moneen suuntaan, Tarkiainen esittelee niistä yhden, ja lukija saa kehitellä mielessään muut.

Sen lisäksi, että Anna ei halua itselleen vampyyria ja häntä ylipäänsä kammottaa, että jotakuta voidaan pitää orjana, Annalla on ongelmia vanhempiensa suhteen. Pitkään väsätty gradukaan ei oikein valmistu, vaikka se käsittelee vuoden 1918 tapahtumia juuri siinä huvilassa, jossa Anna asuu.  Lisäksi lukija saa vihjeen, että jossakin liikuskelee toinen vampyyri, joka ei ole häkissä.

Terhi Tarkiainen on kiepauttanut paranormaalin romanssin uuteen muottiin. Mukana on joitain ennalta-arvattavia ja helppojakin ratkaisuja, mutta myös vallan mainioita oivalluksia. Kirjan kannen omena viittaa hauskasti erään suositun vampyyrisarjan ykkösosan kansikuvaan. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!

Kaksi kauheaa miestä

Tuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula. SKS, 2015.

Yleisesti mutta virheellisesti oletetaan, että Bram Stoker käytti Draculansa mallina Vlad Seivästäjäksi tai Vlad Draculaksi nimitettyä historiallista henkilöä. Itsekin kuvittelin pitkään yhteyden näiden kahden henkilön välillä olevan melko vahva. Kuitenkin Stokerin muistiinpanojen perusteella tiedetään, että Stoker oli jo kirjoittanut tarinansa lähes valmiiksi, kun hän löysi Vlad Draculan ja totesi paholaiseen viittaavan nimen sopivan hyvin vampyyrille. Nimen lisäksi näillä kahdella ole juuri muuta yhteistä.

Tuomas Hovi  käsittelee kirjassaan sen nimen mukaisesti sekä historiallista Vlad Seivästäjää että vampyyri Draculaa ja myös Stokerin kirjoitustyötä. 

Vlad Seivästäjä oli kolmeen otteeseen Valakian ruhtinaana 1400-luvulla ja hän on ilmeisesti jonkinlainen kansallissankari. Vihollisiaan hän kyllä seivästi moneen otteeseen ja oli melkoinen julmuri muutenkin, mutta ei mikään vampyyri. Vladista on kerrottu runsaasti tarinoita, ja niitä on koottu kirjan loppuun. 

Vampyyrikreivi Draculaa varten Stoker teki perusteellista taustatyötä ja tutustui vampyyriuskomuksiin, muuhun kansanperinteeseen ja hankki tietoja niistä seuduista, joista hän kirjoitti. Hän aikoi aluksi sijoittaa vampyyrinsa Itävaltaan, mutta Joseph Sheridan de Fanun Carmilla sijoittui sinne, joten Stoker valitsi uuden paikan, Transsilvanian. Taustatyöstä huolimatta kaikki vampyyrin ominaisuudet eivät ole peräisin kansanperinteestä tai aiemmasta kirjallisuudesta, vaan osa on Stokerin keksimiä.

Tuomas Hovi on kerännyt runsaasti tietoja myös Draculasta kertovista elokuvista, kirjoista, sarjakuvista ja peleistä, joten kirja on hyvä tietopaketti sekä Vlad Seivästäjästä että Draculasta kiinnostuneelle.

Vampyyreissakin on homoseksuaaleja

J. R. Ward: Rakastaja - vihdoinkin. (Lover at last, 2013.) Suom. Timo Utterström. Mustan tikarin veljeskunta, osa 11. Basam Books 2013. 640 s.

Kirjastosta osui silmiin tämä ja otin luettavaksi. Sarja on erittäin suosittu ja erityisesti nuorten naislukijoiden suosiossa.

Olen lukenut tätä Wardin "Mustan tikarin veljeskunta" -sarjaa alusta muutaman kirjan verran, kun halusin pysyä vampyyrikirjallisuudessa ajan tasalla. Kirjojen juoni on aika lailla yhtenevä: vampyyriuros tapaa "sen oikean" naaraan, ristiriitojen ja väärinkäsitysten jälkeen he pariutuvat. Keskeisen parin rakkauskuvion rinnalla kulkevat muiden henkilöiden juonikuviot sekä taistelukuvaukset. Seksiä on kuvattu varsin yksityiskohtaisesti.(Joku lehtihaastattelija kysyikin minulta kerran, tunnenko tämän pornovampyyrisarjan.)

Sarja on ollut aika vahvasti heteroseksuaalinen, esimerkiksi vampyyreille tärkeä veren juominen on aina tehtävä vastakkaisesta sukupuolesta. Homoseksuaalisuutteen on sarjassa vihjattu; yksi vampyyriuroksista on ollut (yksipuolisesti) kiinnostunut eräästä miehestä, mutta kun hän kohtaa itselleen sen oikean naisen, tällaiset haaveet unohtuvat. Rakastaja - vihdoinkin -kirjassa pääparina on sitten lopultakin kaksi vampyyriurosta ja sarjaa lukevat nuoret naiset ovat olleet tästä innoissaan.

Kysymyksessä on sarjan yhdestoista teos ja minulta on jäänyt välistä lukematta aika monta. Tapahtumissa ja henkilöissä on viittauksia sarjan aikaisempiin osiin ja lukijan selvästi edellytetään ne tuntevan. Muutaman alkupään kirjan lukeneena pysyin kuitenkin mielestäni kohtalaisesti kärryillä tapahtumista.

Kirjan juoni poikkeaa muista lukemistani sarjan kirjoista siinä, että pääpari on tuntenut toisensa lapsuudesta saakka ja molemmat asuvat veljeskunnan Kartanossa. Molemmat miehet - anteeksi, siis urokset - tietävät rakastavansa toista, mutta esteenä ovat kaikenlaiset väärinymmärrykset. Seksiä kuvataan muutaman sivun verran kerrallaan, loppu on vähän liian siirappinen minun makuuni.

Minulla on mielikuva, että sarjan alkupään kirjoissa jotkut urokset käyttivät toisinaan melko ronskia kieltä, mutta kerronta oli yleiskielistä. Tässä kirjassa ehkä tavoitellaan urosten kitkerää mielenmaisemaa jatkuvilla alatyylisillä ilmauksilla.