maanantai 7. elokuuta 2023

paluu vampyyreihin

Olen ottanut blogini taas aktiivikäyttöön ja nostin aluksi esille muutamia juuri lukemiani kirjoja. Nyt rupesin  taas kerran lukemaan Sookie Stackhouse - eli TrueBlood-sarjaa. Olen lukenut sarjan aika monta kertaa, joten se ei tuota yllätyksiä, mutta on jotenkin leppoisaa lukea iltalukemisena samaan maailmaan sijoittuva kirja toisensa jälkeen. Sarjassa on kolmetoista kirjaa, joten riittänee noin pariksi viikoksi ainakin.

Luen paljon uusia kirjoja, mutta myös vanhoja tuttuja uudelleen ja uudelleen. Monista suosikkikirjoistani muistan pitkät pätkät ulkoa. 

Veren voima (Sookie Stackhouse #1) 

Jälleen kerran minua ihmetytti Sookie-kirjasarjassa sellainen yksityiskohta, että eräs tärkeä tapahtuma oli jätetty kokonaan kuvaamatta, siihen vain viitattiin myöhemmin useita kertoja. Ensimmäisen kerran sarjaa lukiessani luulin, että minulta on jäänyt yksi kirja väliin, mutta niin ei ollut. Toinen kiinnostava seikka on se, että vasta myöhemmin koko sarjaa lukiessani olen tajunnut, että koko sarjan tapahtumat tapahtuvat varsin lyhyelle ajalle. Aikanaan, kun uutta kirjaa piti aina odottaa, jotenkin kuvittelin, että aika on kulkenut eteenpäin myös Bon Tempsissä ja että siellä oli ollut rauhallista pari vuotta - vuoden - jotain. Mutta uudessa kirjassa saatettiinkin viitata edellisen kirjan tapahtumiin viime kuussa eli jännittäviä sattumuksia tulikin päähenkilölle toinen toisensa perään. 

Sarjan suosion salaisuus lienee siinä, että päähenkilö on ikäänkuin kovin tavallinen tyttö  mutta kuitenkin erittäin erityinen. Vampyyrien, ihmissusien, keijujen ja monien muitten olentojen kansoittama maailma on jännittävä ympäristö rakkaus- ja muille seikkailuille. 


Ei kommentteja: