Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoitetuksi tänne, on ollut monenlaista muuta kirjoittamista (ja on edelleenkin, kalmanlinjoja pukkaa). Muutama sana kuitenkin.
Siri Pettersen: Odininlapsi. Suom. Eeva-liisa Nyqvist. Jalava, 2015.
Siri
Pettersen kävi Suomessa juhlistamassa Korpinkehät-trilogian ensimmäisen
osan suomennoksen ilmestymistä. Hän esiintyi pääkaupunkiseudulla
useassakin paikassa, mutta minä osallistuin vain varsinaiseen kirjan julkistustilaisuuteen.
Julkistustilaisuus oli sellainen aika perinteinen: tarjoilua, kirjailija kertoi kirjastaan, sai tehdä kysymyksiä ja sitten haastatella ihan erikseen. Minulla oli se etu, että olin saanut kirjan jo etukäteen ja olin myös lukenut sen. Plussana tietysti, että pidin kirjasta, olisi ehkä ollut harmillista osallistua, jos kirja olisi ollut pettymys.
Kirjan ja koko sarjan kannet ovat kirjailijan itsensä suunnittelemat, hän on ammatiltaan graafinen suunnittelija. Hän sanoi, että ennen kirjan ilmestymistä hän olisi ollut valmis tarvittaessa tekemään kompromisseja sisällön suhteen, mutta ei kansien.
Kannet, varsinkin tämän ensimmäisen katkaistu häntä, on herättänyt sekä ihastusta että inhoa. Mutta erottuhan tämä kansi edukseen monista sellaisista fantasiakirjoista, joiden kannet ovat täynnä genreen kuuluvaa rekvisiittaa.
Kirjan sisällöstä sen verran, että tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jota asuttavat ihmisenmuotoiset hännälliset olennot, jotka eivät ole ihmisiä. Päähenkilö Hirka on peräisin toisesta maailmasta, hänellä ei ole häntää eikä yhteyttä Mahtiin, eräänlaiseen taikuuteen. Hän joutuu pakenemaan henkensä edestä eikä aina tiedä, kuka on ystävä, kuka vihollinen. Hirkan elämään sekoittuvat poliittiset kuviot, joku pyrkii valtaan, toinen säilyttämään valtansa, kolmas on valmis luopumaan vallastaan totuuden hyväksi.
Pidin siis tästä kirjasta. Trilogian kaksi seuraavaa osaa ilmestyvät ensi vuonna, toinen keväällä, toinen syksyllä. Ehkä nyt juuri ja juuri jaksan odottaa...
Kuvassa suomentaja Eeva-Liisa Nyqvist ja Siri Pettersen.
Ehkä noin 12-vuotias (ikää ei mainita) Kine on perin pohjin
kyllästynyt siihen, että on pakko nousta aamulla, mennä kouluun, käydä uimahallissa, syödä
terveellisesti ja kaikkea muuta ikävää. Kine löytää hautausmaalta lasisen kuplan, joka kasvaa yön aikana isoksi.
Kine pystyy kulkemaan kuplaan sisälle ja ulos, mutta kukaan muu ei pääse lasin
läpi. Kaiken lisäksi kupla pystyy lentämään ja täyttää tytön kaikki toiveet. Siis
hyvästi pakko ja orjuus! 