Lastenfantasiaa

Marja Luukkonen: Kivi, joka tahtoi takaisin järveen. Tammi, 2002.

Aino matkustaa kesänviettoon ennestään tuntemattomaan sukulaisperheeseen. Jo matkalla Ainosta tuntuu, että hän on siirtynyt ajassa taaksepäin.

Perillä tunne vahvistuu. Sedän maatilalla ei käytetä koneita, vaan kaikki tehdään käsin. Tila menestyy hyvin, silläsillä sedällä on jauhinkivet, joilla hän jauhaa onnea taloon joka ilta - kunnes kivet särkyvät ja onni näyttää menevän saman tien.

Isännän onni on menossa lopullisesti, kun hän on menettämässä myös vaimonsa, jonka vedenhaltija vetää luokseen. Viime hetkessä löytyy sentään apu ja kaikki kääntyy hyväksi.

Kirja on hienoa lastenfantasiaa (muistaakseni saanut jonkin palkinnonkin). Minua tietysti viehättää erityisesti kauniisti juoneen punottu kansanperinneaines. Jopa kalevalaiset ainekset limittyvät somasti kaikkeen muuhun ilman päälleliimaamisen tuntua. Tämän kirjan antaisin mielelläni nuoren lukijan käteen, mutta kiva lukukokemus se on aikuisellekin.

Kalevala-henkinen seikkailutrilogia

Timo Parvela: Tuliterä. Sammon vartijat 1. Tammi, 2007.
Timo Parvela: Tiera. Sammon vartijat 2. Tammi, 2008.
Timo Parvela: Louhi. Sammon vartijat 3. Tammi, 2009.

  
Timo Parvela on julkaissut runsaasti mainoita lasten- ja nuortenkirjoja, eikä Sammon vartijat -trilogia ole poikkeus.

Kalevalan tapahtumat ovat totta, Sampo on hajonnut murusiksi, mutta Väinämöinen on löytänyt ja piilottanut kaksi suurinta palaa. Päähenkilöt Ilmari ja Anni sekä Ahti ovat Kalevalan Ilmarisen ja Lemminkäisen jälkeläisiä ja isiensä kadottua jäljettömiin he ovat Sammon vartijoita.Kun Louhi näyttää keräävän Sammon palasia päästäkseen maailman valtiaaksi, Sammon varjoiden on toimittava. Avukseen he saavat mestarivarkaan Jokkerin ja tämän sisaren, luonnonsuolija-Ainon sekä Ilmarin ja Ahdin luokkatoverin Saanan, joka paljastuu Loviattaren tyttäreksi.

Vauhdiskas seikkailu kuljettaa päähenkilöitä Sammon palasten perässä. Lopullinen taistelu käydään Louhen päämajassa. Siellä paljastuvat myös Louhen maailmanvalloitussuunnitelman yllättävät yksityiskohdat.

Kiinnostava ja hauska sarja, jota voi kyllä suositella fantasiasta kiinnostuneiden luettavaksi. 

Kalevalaa rokaten

Johanna Sinisalo: Sankarit. Tammi, 2003.

Johanna Sinisalon esikoisteos Ennen päivänlaskua ei voi voitti Finlandia-palkinnon ja se onkin aivan suurenmoinen kirja. Aivan samalle tasolle Sankarit ei yllä, vaikka aika hyvä Kalevala-toteutus onkin. Olen lukenut tämän aika monta kertaa, ja aina vain tuntuu löytyvän uusia, hauskoja pikku yksityiskohtia, jotka olen unohtanut tai joita ehkä suorastaan en ole huomannut.

Väinämöinen on Rex,  rock-tähti, jonka Joukahainen, iskelmäprinssi Joakim, haastaa tunnetuin seurauksin.

Sinisalo seuraa Kalevalaa suorastaan piinallisen orjallisesti. Hän kuitenkin ratkaisee mainioilla oivalluksilla ongelmat, joita tulee vastaan menneisyyden ilmiöiden muuntamisessa nykyaikaan. Hiukan muutoksia Sinisalo on kuitenkin tehnyt, Väinämöisen syrjäyttäjää ei synnytä Marjatta, vaan Aino.

Sankarit on lukemisen arvoinen kirja. Kalevala-kytkös on sen voima ja heikkous. On ehdottomasti nautinnollisen palkitsevaa lukea kirjaa yksityiskohtia myöten tarkkana Kalevala-pastissina. Toisaalta kirjasta olisi saanut yhteinäisemmän ja "romaanimaisemman" jättämällä osa Kalevalan tapahtumista pois ja keskittymällä muutamaan päähenkilöön. 

Kalevalaa ja rikoksia

Mikko Karppi: Väinämöisen vyö. Tammi, 2007.

Tämä kirja sekoittaa kiinnostavalla tavalla murhatutkimuksia ja Kalevala-mytologiaa. Muutamista pienistä heikkouksista huolimatta varsin mainio tarina! Kirjassa paljon mielenkiintoisia ja hauskoja yksityiskohtia.   

Louhi vanhainkodissa

Seija Vilén: Pohjan akka. Avain, 2012.

Vähän niinkuin viran puolesta eli työn merkeissä luen uudelleen muutamia kirjoja, joista tämä on nyt ensimmäinen.

Pidän tämän kirjan ideasta. Nythän on tullut aika tavallakin sellaisia kirjoja, joissa on kytkentä aikaisempaan klassikkoon. Usein asioita pannaan uusiksi ja kerrotaan tuoreesta näkökulmasta. Tässä kirjassa idea ei ihan kanna hyväksi lukuromaaniksi saakka. Jos antaisin kirjoille arvosanoja, tämä saisi ehkä seiskan: mukiinmenevä, muttei mitenkään järisyttävän hyvä. 

Kalevalan hengessä

Hannu Mäkelä: Moinen mies. Kertomus Väinämöisestä, naisista, rakkaudesta. Otava, 1989.


Väinön päivän lukemiseksi sopii hyvin Hannu Mäkelän Moinen mies. Kertojana on itse Väinämöinen, joka kaipaa onnea. Onnea ei vain löydy, ei Ainosta, ei Pohjolan neidosta. Sampokaan ei tuota onnea eikä kaino Marjatta liioin.

Juoni seurailee Kalevalaa, paikoin mukana on katkelmiakin, mutta näkökulma on Väinämöisen ja siten mukaan tulee hiukan sellaistakin, mitä Kalevalassa ei mainita. Teksti sinänsä on melko lailla kalevalaista, paikoin proosamuotoisissa lauseissa on jopa kalevalamittaista säettä toisensa perään.

Pidin erityisesti kilpalaulannan kuvauksesta ja Väinämöisen pitkävihaisuudesta, kun hän kuvaili Joukahaisen toimia sampomatkan yhteydessä. Minun mieleistäni huumoria!