minä ja kehoni

Vuorossa tällä kertaa nuortenkirjallisuutta:

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa. Karisto, 2019.

 14-vuotias päähenkilö Kepa oli ylipainoinen. Koko ja paino tuntuvat määrittävän kaikkea hänen tekemistään. Paikan valitseminen, istuminen, asiat, joista voi puhua… kaikessa on otettavaa huomioon, että on läski. Väkijoukossa hän ”on laihimmillaan”, kunhan saa kulkea samaan tahtiin muiden kanssa, sillä ”[s]uomalaiset ovat taitavia siinä, että vaikka samalle neliömetrille astuisi yhtä aikaa kolme ihmistä, väliin jää ohut, kosketukselta suojaava kerros ilmaa” (s. 13).

Kepa ja hänen äitinsä harrastavat postcrossingia, jossa lähetetään postikortteja tuntemattomille ja myös saadaan kortteja kaikkialta maailmasta, ja kirja sijoittuu postcrossing-harrastajien matkalle Ahvenanmaalle.  Useimmat matkalle osallistujat ovat keski-ikäisiä. Nuorempia on mukana vain kaksi, Kepan lisäksi kokonaan mustiin pukeutunut langanlaiha Huu, jonka lukija voi päätellä nuoreksi transmieheksi. Yhdessä Kepa ja Huu voivat hullutella tarvitsematta ajatella kriittisesti omaa kehonkuvaansa. 

Vaikka ylipaino sananmukaisesti raskauttaa Kepan elämää, hän on positiivinen vielä-ihminen: Hän ei ole vielä käynyt Amerikassa, syönyt sushia tai ”ajanut auringonlaskuun edes virittämättömällä mopolla” (s. 10). Kaikki ongelmat eivät ratkea taianomaisesti, mutta kaikenlaista mukavaa voi tapahtua.

Pidin erityisesti Kepa-päähenkilön omasta äänestä, ylipaino-ongelman takana piilevästä positiivisuudesta ja postcrossing-harrastuksen kuvaamisesta.