perjantai 29. marraskuuta 2019

Melkein ihminen?


Ian McEvan: Kaltaiseni koneet. (Machines Like Me, 2019.) Suom. Juhani Lindholm. Otava, 2019.
Ian McEvan (s. 21.6.1948) on englantilainen kirjailija, joka on saanut monia kirjallisuuspalkintoja, mm. Booker-palkinnon vuonna 1998. Vuonna 2019 julkaistu Kaltaiseni koneet on hänen viidestoista romaaninsa.
Kaltaiseni koneetCharlie asuu 1980-luvun Lontoossa, joka ei kuitenkaan ole menneisyyden Lontoo, vaan vaihtoehtomaailma, jossa mm. Alan Turing on elossa ja arvostettu tietokonealan nerona. Charlie asuu vaatimattomassa asunnossa ja on ihastunut yläkerrassa asuvaan Mirandaan. Kun Charlie saa mukavan summan perintörahoja, hän hankkii hetken mielijohteesta kalliin robotin. Kysymyksessä on mahdollisimman ihmisenkaltaiseksi suunniteltu androidi, jota on valmistettu vain 25 kappaletta, 12 Aatamia ja 13 Eevaa. Eevat myydään loppuun ennätysnopeasti, mutta Charlie ehtii saada Aatamin. Hän ja Miranda ovat ostoksesta innoissaan, vaikka Charlie välillä harmittelee, että rahoilla olisi voinut ostaa myös paremmin asunnon. Aatami on monessa mielessä aivan täydellinen: se oppii tavattoman nopeasti, ja se pystyy käymään läpi internet-tiedostoja aivoissaan. Se oppi pian myös estämään oman sammuttamisensa ja rakastuu Mirandaan.
Nyt ostokseni seisoi liikkumatta edessäni talvisen illan hämärässä. Suojapakkauksen jäänteet olivat edelleen lattialla sen jalkojen juuressa. Aatami oli pakkauksen keskellä kuin Venus simpukankuorella. Pohjoisenpuolesta ikkunasta lankeava hiipuva päivänvalo korosti sen ääriviivoja ja näytti vain toisen puolen jalomuotoisista kasvoista. Ei kuulunut muita ääniä kuin jääkaapin ystävällinen hurina ja vaimea liikenteen taustakohina. Tuntui kuin yksinäisyys olisi asettunut painona Aatamin lihaksikkaille harteille. Se oli herännyt ahtaassa keittiössä Lontoon lounaisosassa kahdennenkymmenennen vuosisadan jälkipuoliskolla vailla ystäviä, vailla menneisyyttä ja vailla mitään käsitystä siitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan. (s. 37.)
Kaltaiseni koneet on puhutteleva kirja monessa mielessä. Vaihtoehtoinen maailma nostaa esille monenlaisia tapahtuneita ja mahdollisia asioita maailmassa ja maailmanpolitiikassa. Vielä enemmän kirja käsittelee ihmisyyttä ja ihmisenä olemista, elämän tarkoitusta, myös kysymyksiä rangaistuksesta ja kostosta, oikeasta ja väärästä, yksinäisyydestä ja rakkaudestakin.  Jos tällaiset aiheet kiinnostavat, kannattaa lukea.

Ei kommentteja: