maanantai 11. marraskuuta 2019

Rikoksia 1700-luvun Tukholmassa


Niklas Natt och Dag: 1793. (1793, 2017.) Suom. Kari Koski. Johnny Kniga, 2018. 

Tämän kirjan kohdalla mainitaan yleensä ensimmäiseksi, että kirjoittaja Niklas Natt och Dag (s. 1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan aatelissukuun. Kirjoittajan kiinnostava nimi sai minutkin alun perin uteliaaksi kirjasta. Tarina vei mukanaan, vaikka mitään kaunista luettavaa se ei ole.
Tukholma vuonna 1793 on saastainen ja korruptoitunut. Cecil Winge on lainoppinut, joka haluaa oikeuden toteutuvan. Tästä syystä hänestä ei pidetä, sillä useimpien virkamiesten mielestä syytetyt olivat ilman muuta syyllisiä eikä heillä ei ollut mitään oikeuksia. Winge avustaa sivusta poliisia sen verran kuin hänen terveytensä sallii. Hän nimittäin sairastaa keuhkotautia eikä hänen odoteta elävän enää kauaa. Kun yksikätinen Jean Michael Cardell kiskoo vedestä ruumiin, jolta on ennen kuolemaa siististi amputoitu kädet, jalat, kieli ja silmät, miehet alkavat yhdessä selvittää rikosta.
Winge kääntyy selin, ikkunaan päin, missä ropiseva sade alkaa sekoittua räntään.
”Minä en selviä tulevasta talvesta. Kohta olen syys ja seurauksen tavoittamattomissa. Mitä sitten tapahtuukaan, yksin sinä jäät kohtaamaan sen.”
Cardellin pää painuu. Hän ei ole tuntenut Wingeä pitkään, mutta miettii jo nyt, saako hänen yrityksensä parantaa Johan Hjelmin jättämä haava aikaan vain uuden haavan. Silti päätös on helppo. Cardell lyö kämmenensä lipaston pöytälevyyn sellaisella voimalla että kellokoneiston osat vaihtavat paikkaa keskenään.
”Otetaan kaikki irti jäljellä olevasta ajasta, niin ehkä sinäkin ehdit saada oman osasi loanheitosta.”
Cardell näkee ikkunassa Wingen muhkuraisen peilikuvan ja miettii, näkeekö hän siinä ensimmäistä kertaa hymyntapaisen. (s. 60.)


1793 on Niklas Natt och Dagin esikoisromaani, joka palkittiin Ruotsissa vuonna 2017 vuoden parhaana esikoisromaanina. Teos on ollut menestys myös maailmalla, ja se aloittaa Bellman noir -trilogian, jonka toinen osa 1794 ilmestyy vuonna 2020.

2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon tästä historiallisesta dekkarista ja aion lukea myös seuraavan dekkarin.
Yksi jännittävä sivujuoni oli erään naisen tuomio kehruuhuoneelle.

Merja kirjoitti...

Ajankuvaus oli kiinnostavaa. Minäkin odotan seuraa osaa!