keskiviikko 13. marraskuuta 2019

tavutettua lukemista

Vuorossa taas lastenkirja!


Jill Atkins & Steve Cox: Virtahevon syntymäpäivä. Suom. Terhi Leskinen. Mäkelä 2019.

Virtahevon syntymäpäiväTarina on yksinkertainen: on virtahevon syntymäpäivä, ja se haluaa leipoa kakun. Kukaan ystävistä ei ehdi auttaa. Virtahevon ystäviä ovat kirahvi, seepra, apina ja elefantti. Niistä jokainen vie mukanaan yhden kakkuun kuuluvan ainesosan. Virtahepo saa kutsun tulla puistoon, ja siellä ystävät odottavat kakun kanssa.

Kirja on tavutettu, joten sitä pystyy lukemaan myös aloitteleva lukija. Kirjan lopussa esitetään kirjan tapahtumat pallokuvajonona, jonka avulla lapsi pystyy kertomaan omin sanoin kirjan tapahtumat. Lisäksi lopussa on kirjan lukemiseen liittyviä ohjeita aikuiselle.  Aikuiselle mm. tarjotaan kysymyksiä, joilla kirjan tapahtumia voi pohtia lapsen kanssa. Lisätehtävänä kehotetaan keksimään uusi tarina jostakin virtahevon ystävästä. 

Tarina itsessään on kovin yksinkertainen, mutta tekstin tavutus ja aikuisten ohjeet nostavat kirjan arvoa lukutaidon ja luetun ymmärtämisen kohentajana. Itse luettavaksi sopii juuri lukemaan oppineelle, jolle lukeminen itsessään on palkinto. Kirjan kuvissa on myös paljon katsottavaa.

Ei kommentteja: