sunnuntai 17. marraskuuta 2019

rikoksia 1920-luvun Englannissa


Jessica Followes: Mitford-sarja

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat. (The Mitford Murders, 2017.) Suom. Laura Beck. Otava, 2018.
Jessica Fellowes: Nuori, kaunis ja kuollut. (Bright Young Dead, 2018.) Suom. Oona Nyström. Otava, 2019.

Jessica Fellowes (s. 1974) on brittiläinen kirjailija ja freelancer-toimittaja. Mitfordin murhat on tavallaan hänen esikoisromaaninsa, mutta kymmenes kirjansa − hän on kirjoittanut mm. viisi setänsä Julian Fellowesin luomaan Downtown Abbey -sarjaan liittyvää kirjaa. 

Mitfordin murhatMitfordin murhat aloittaa sarjan, jossa Fellowes käsittelee kaunokirjailijana todella tapahtuneita, aikanaan selvittämättömiksi jääneitä murhia. Murhien ratkaisut ovat peräisin Fellowesin mielikuvituksesta, mutta henkilöhahmoista suuri osa pohjautuu todella eläneisiin henkilöihin. Keskeisiä ovat tosielämässäkin kuuluisat Mitfordin sisarukset, joita oli kuusi tytärtä ja poika. Sisaruksista on tehty musikaali, kirjoitettu kirjoja ja heitä on käytetty henkilöhahmoina useissa kirjoissa ja TV-sarjoissa. 

Sarjan avausosassa Mitfordin murhat eletään vuotta 1920. Nuori Louisa Cannon saa lapsenhoitajan paikan Mitfordin perheessä, jossa odotetaan perheen seitsemännen lapsen syntymää. Sairaanhoitaja Florence Shore puolestaan on vastikään kotiutettu sotilassairaasta Ranskasta. Hän aikoo matkustaa tervehtimään ystävätärtä, mutta hänet surmataan junassa. Louisa on tavannut matkallaan Mitfordien luokse asemapoliisi Guyn, joka haluaisi junapoliisista oikeaan poliisikuntaan. Guy selvittää rikosta Louisan kanssa; murhasta on kiinnostunut myös Mitfordien vanhin tytär Nancy.

 
Sarjan toisessa osassa Nuori, kaunis ja kuollut eletään vuotta 1925. Nancy Mitford järjestää sisarensa Pamelan syntymäpäiville aarteenetsinnän ja kutsuu paikalle vanhempiensa mielestä arveluttavia nuoria lontoolaisystäviään. Juhlinta päättyy, kun yksi vierasta löydetään kuolleena. Louisa Cannon tietää yön tapahtumista enemmän kuin voi kertoa, ja hänestä tuntuu vahvasti, ettei syytetty palvelustyttö Dulcie ole syyllinen murhaan.

Sarjan tähän asti suomennetut kaksi kirjaa ovat mukaansatempaavan vauhdikkaita. Pidän realistiselta tuntuvasta ajankuvauksesta. Louisa työskentelee palvelijana, mikä oikeasti rajoittaa hänen toimiaan. Hän ei voi lähteä hoitamaan tärkeitäkään asioita noin vain, sillä hänen on oltava koko ajan isäntäväkensä käytettävissä erikseen sovittuja vapaita lukuunottamatta. Myös Louisan ajatukset ovat virkistäviä ja uskottavia. Sen sijaan Mitfordien perheen käyttäminen minua vähän häiritsee, koska olen lukenut perheenjäsenten myöhemmistä vaiheista enkä pysty oikein sulkemaan tietämääni mielestäni, vaikka tiedänkin, että näissä kirjoissa henkilöt ovat kuitenkin lopulta pelkkää kirjailijan mielikuvitusta.

Ihan mukavaa viihdettä kuitenkin. Louisan vaiheet kiinnostavat sen verran, että saatan lukea seuraavankin osan, kun se ilmestyy. En nyt kuitenkaan ihan henkeä pidätellen jää sitä odottamaan.

Ei kommentteja: