torstai 24. tammikuuta 2019

Amerikasta Suomeen

Elina Aro: Karela tulee meren yli. Valistus, 1958 (1. p 1950)

Elina Aro (oik. Arohonka, 1923-2007) kirjoitti kymmeniä lasten- ja nuortenkirjoja erityisesti 1940- ja 1950-luvuilla.

Karela tulee meren yli kertoo Amerikassa asuvasta suomalaistaustaisesta perheestä. 15-vuotiaan Karelan äiti on kuollut muutama vuosi aikaisemmin, Karelan vanhempi veli on aikuinen ja kihloissa naapurin tyttären kanssa. Isä päättää jättää farmin lapsilleen ja lähteä Suomeen, jossa hänen ainoa veljensä on juuri kuollut. Karela haluaa lähteä isän kanssa tuntemattomaan Suomeen, Karjalaan, jonka mukaan Karela on saanut nimensäkin.

Kirja sijoittuu heti sodan jälkeiseen aikaan, jolloin aluemenetykset olivat tuoreita ja ajankohtaisia. Karelan sedän maatilastakin on osa jäänyt uuden rajan toiselle puolelle. Kirjassa on jälleenrakennushenkeä, Suomi-intoa, jännittäviä tapahtumia ja romantiikkaakin. Ajankuva on kiinnostavaa.


Ei kommentteja: