keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kirjeitä sodan jälkeen

kirjakuvaMary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunkuoripaistoksen ystäville. Otava, 2011 (pokkari)

Vuonna 1946 Lontoo on melko lailla hajalle pommitettu. Sota on loppunut, mutta näkyy edelleen jokapäiväisessä elämässä. Kirjailija Juliet Ashton saa kirjeen Guernseyn saarelta ja kiinnostuu saaren tapahtumista sodan aikana, jolloin saari oli saksalaisten miehittämä.

Kirja on kirjeromaani, kirjeitä kirjoittavat ja vastaanottavat päähenkilön lisäksi myös monet muut. Kirjeissä kuvataan sekä kirjan nykyajan että miehityksenaikaisia tapahtumia, jotka eivät kuitenkaan ole kovin monen vuoden päässä toisistaan. 

Kirjan kirjoittaja Mary Ann Shaffer sairastui syöpään ennen kirjan valmistumista ja hänen sisarentyttärensä Annie Barrows viimeisteli kirjan. Shaffer kuoli helmikuussa 2008, kirja ilmestyi samana vuonna.Kuvittelen tunnistavani ne seikat, jotka kirjassa ovat Barrowsin kehittelemiä, mutta en tietenkään oikeasti voi tietää. 

Pidin tästä kirjasta. Kirjeissä välittyy 1940-luvun ajankuva ja tunnelma. Mukana on jännitystä ja romantiikka, sodan hirveyksiä ja syvää inhimillisyyttä.

Ei kommentteja: