Etukäteen tiesin, että Stepanin koodeksi on jonkinlainen kotimainen
vastine Lovecraftin Necronomiconille, joten tartun kirjaan erittäin
kiinnostuneena. Jaoin kirjan käsittelyn kahteen osaan, että saan blogin tunnisteosaan kaikkien
kirjoittajien nimet - listaan joka novellista ainakin nimen ja aiheen.Kirjan ensimmäinen novelli on Joonas Riekkolan "Joka metsään huutaa". Outo nainen on palkannut palkkasoturiryhmän etsimään kummallista petoa, josta ei tiedetä edes nimeä. Miehet alkavat olla jo valmiita kääntymään paluumatkalle, ennenkuin peto viimein kohdataan.
Artemis Kelosaari ravistelee hiukan historiaa novellissaan "Teräskoura". Tarinan pääosissa ovat Torsten Stålhandske ja erikoinen, hopeakantinen kirja. Kirottu kirja aiheuttaa jotain, jota ihmismieli ei pysty tajuamaan. Muistan tämän novellin, kun taas seuraavan kerran käyn Turun tuomiokirkossa...
Eero Korpisen novelli on nimeltään "Viimeinen sivu". Majatalossa yöpyvä kulkija on saanut vahingossa haltuunsa tekstejä, jotka eivät jätä häntä rauhaan. Novelli etenee vahvasti H. P. Lovecraftin hengessä.
Tatuointiliikkeen pitäjä tapaa baarissa vanhan miehen, joka kertoo itsekin tehneensä tatuointeja aikanaan. Mies kertoo oudon tarinan entisiltä ajoilta. Kiinnostava novelli on Kaisa Rannan "Hopeaa, mustetta".
Henna Sinisalon novellissa "Kirjankantaja" siirrytään Pohjois-Koreaan, jossa ihmismiehen ja luolan villin asukkaan välille on solmittu sopimus. Mutta pitääkö sopimus ja voiko hyvin suurista asioista ylipäänsä tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia?
Matias Luukkanen johdattaa lukijansa Vatikaanin arkistoihin novellissa "Jumalan suuremmaksi kunniaksi". Salaisten arkistojen kätköissä voi olla sellaista, minkä ehkä pitäisikin jäädä salatuksi.
Viina ja oudot tekstit eivät todellakaan sovi yhteen, sen osoittaa Reetta Saarimäki novellissaan "Stepanin delirium". Vääjäämätön lopputulos paljastetaan jo ensimmäisessä kappaleessa.
Teräskouran ensimmäinen puolikas on nyt luettu. Kaikissa novelleissa Stepanin koodeksi on vahvasti esillä, vaikka kirjan nimeä ei aina mainita ja usein onkin kysymyksessä vain muutama sivu. Tekstien (ja kuvien) voima on kuitenkin mahtava. Novellit ovat tyyliltään erilaisia, mikä osaltaan pitää yllä lukijan kiinnostusta. Tähän saakka erittäin tyydyttävä lukukokemus, loppuosan käsittelen sitten erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti