Kalevala-henkinen seikkailutrilogia

Timo Parvela: Tuliterä. Sammon vartijat 1. Tammi, 2007.
Timo Parvela: Tiera. Sammon vartijat 2. Tammi, 2008.
Timo Parvela: Louhi. Sammon vartijat 3. Tammi, 2009.

  
Timo Parvela on julkaissut runsaasti mainoita lasten- ja nuortenkirjoja, eikä Sammon vartijat -trilogia ole poikkeus.

Kalevalan tapahtumat ovat totta, Sampo on hajonnut murusiksi, mutta Väinämöinen on löytänyt ja piilottanut kaksi suurinta palaa. Päähenkilöt Ilmari ja Anni sekä Ahti ovat Kalevalan Ilmarisen ja Lemminkäisen jälkeläisiä ja isiensä kadottua jäljettömiin he ovat Sammon vartijoita.Kun Louhi näyttää keräävän Sammon palasia päästäkseen maailman valtiaaksi, Sammon varjoiden on toimittava. Avukseen he saavat mestarivarkaan Jokkerin ja tämän sisaren, luonnonsuolija-Ainon sekä Ilmarin ja Ahdin luokkatoverin Saanan, joka paljastuu Loviattaren tyttäreksi.

Vauhdiskas seikkailu kuljettaa päähenkilöitä Sammon palasten perässä. Lopullinen taistelu käydään Louhen päämajassa. Siellä paljastuvat myös Louhen maailmanvalloitussuunnitelman yllättävät yksityiskohdat.

Kiinnostava ja hauska sarja, jota voi kyllä suositella fantasiasta kiinnostuneiden luettavaksi. 

Lisää Asimovia

Isaac Asimov: Kohti Säätiötä. (Forward the Foundation, 1993.) Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. WSOY, 1995.

Isaac Asimov (1920-1992) kuuluu maailman merkittävimpiin tieteiskirjailijoihin ja Säätiö-sarja on hänen tunnetuin työnsä.Asimov julkaisi alkuperäisen Säätiö-trilogian jo 1950-luvulla, mutta jatkoi sarjaa myöhemmin, 1980-luvulla. Ensin tuli kaksi kirjaa, jotka sijoittuivat trilogian jatkoksi, 1988 ilmestyi Säätiön alkusoitto ja lopuksi Kohti Säätiötä, joka sijoittuu Säätiön alkusoiton ja Säätiö-trilogian väliin. Asimov sai teoksen valmiiksi vain vähän ennen kuolemaansa.


Kohti Säätiötä kertoo asioita ennen Säätiöiden aikaa, kun psykohistoriaa vasta laaditaan. Hari Seldon tuskittelee teorioittensa kanssa. Vaikka hänestä itsestään tuntuu, ettei hän pääse kovin paljon eteenpäin, hänen työtään pidetään niin vaarallisena, että hänet yritetään murhata.

Tavallaan on ihan hienoa kertoa taustoja asioille, ja tällaista monet Säätiö-fanit ovat toivoneet. Toisaalta Hari Seldonin elämänvaiheitten kuvaus vie hiukan tilaa omalta mielikuvitukselta. Pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon. Erityisesti pidän "realistisesta" tutkimuksen kuvauksesta:   mullistavakaan keksintö ei ole saman tien käytettävissä ja sovellettavissa, vaan vaatii paljon työtä. 

Kalevalaa rokaten

Johanna Sinisalo: Sankarit. Tammi, 2003.

Johanna Sinisalon esikoisteos Ennen päivänlaskua ei voi voitti Finlandia-palkinnon ja se onkin aivan suurenmoinen kirja. Aivan samalle tasolle Sankarit ei yllä, vaikka aika hyvä Kalevala-toteutus onkin. Olen lukenut tämän aika monta kertaa, ja aina vain tuntuu löytyvän uusia, hauskoja pikku yksityiskohtia, jotka olen unohtanut tai joita ehkä suorastaan en ole huomannut.

Väinämöinen on Rex,  rock-tähti, jonka Joukahainen, iskelmäprinssi Joakim, haastaa tunnetuin seurauksin.

Sinisalo seuraa Kalevalaa suorastaan piinallisen orjallisesti. Hän kuitenkin ratkaisee mainioilla oivalluksilla ongelmat, joita tulee vastaan menneisyyden ilmiöiden muuntamisessa nykyaikaan. Hiukan muutoksia Sinisalo on kuitenkin tehnyt, Väinämöisen syrjäyttäjää ei synnytä Marjatta, vaan Aino.

Sankarit on lukemisen arvoinen kirja. Kalevala-kytkös on sen voima ja heikkous. On ehdottomasti nautinnollisen palkitsevaa lukea kirjaa yksityiskohtia myöten tarkkana Kalevala-pastissina. Toisaalta kirjasta olisi saanut yhteinäisemmän ja "romaanimaisemman" jättämällä osa Kalevalan tapahtumista pois ja keskittymällä muutamaan päähenkilöön. 

scifin perusteoksia

Isaac Asimov: Robotit. (The Complete Robots, 1982.)Suomentanut Matti Kannosto. Kirjayhtymä, 1985.

Isaac Asimov (1920-1992) kuuluu maailman merkittävimpiin tieteiskirjailijoihin. Hänen tuotannostaan tunnetuimpia ovat Säätiö-sarja ja monet roboteista kertovat tekstit. Asimov kuului nuoruuteni ehdottomiin suosikkeihin, joten on hauska taas palata hänen teksteihinsä.

Robotit on novellikokoelma, jonka robottiteemaiset novellit on kirjoitettu eri aikoina 1940-luvulta 1970-luvulle. Monissa novelleissa ikä näkyy paitsi teknologian myös yhteiskunnan kuvauksessa. Novellien perusideat ovat kuitenkin aivan toimivia nykyäänkin. Useimmissa novelleissa on pieni (tai joskus suurempikin) epäilys siitä, että robotit voisivat joskus hallita ihmistä tai muuten muodostaa vaaran ihmiskunnalle. Tämä siitä huolimatta, että robotit noudattavat robotiikan kolmea perussääntöä, jotka ovat:  
   1) Robotti ei saa vahingoittaa ihmistä eikä laiminlyönnin johdosta saattaa tätä vahingoittumaan.
   2) Robotin on toteltava ihmisen sille antamia määräyksiä paitsi milloin ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
   3) Robotin on varjeltava omaa olemassaoloaan niin kauan kuin tällainen varjeleminen ei ole ristiriidassa ensimmäisen eikä toisen pääsäännön kanssa.
Novelleissa esiintyy myös suosikkirobottini R. Daneel Olivaw ja viisitoistavuotias Susan Calvin kirjoittaa ensimmäistä tutkielmaansa robotiikasta. 

Kalevalaa ja rikoksia

Mikko Karppi: Väinämöisen vyö. Tammi, 2007.

Tämä kirja sekoittaa kiinnostavalla tavalla murhatutkimuksia ja Kalevala-mytologiaa. Muutamista pienistä heikkouksista huolimatta varsin mainio tarina! Kirjassa paljon mielenkiintoisia ja hauskoja yksityiskohtia.   

Louhi vanhainkodissa

Seija Vilén: Pohjan akka. Avain, 2012.

Vähän niinkuin viran puolesta eli työn merkeissä luen uudelleen muutamia kirjoja, joista tämä on nyt ensimmäinen.

Pidän tämän kirjan ideasta. Nythän on tullut aika tavallakin sellaisia kirjoja, joissa on kytkentä aikaisempaan klassikkoon. Usein asioita pannaan uusiksi ja kerrotaan tuoreesta näkökulmasta. Tässä kirjassa idea ei ihan kanna hyväksi lukuromaaniksi saakka. Jos antaisin kirjoille arvosanoja, tämä saisi ehkä seiskan: mukiinmenevä, muttei mitenkään järisyttävän hyvä. 

Viattomuutta ja laskelmointia

 

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa. (Northanger Abbey, 1818.) Suom. Eila Pennanen. WSOY, 2015.

Olen lukenut Austenia aikaisemmin, mutta tätä en ainakaan muista lukeneeni ennen. Sain kirjan arvosteltavaksi, mikä on aika hauskaa sikäli, että alkuperäisenä teos on julkaistu ensimmäisen kerran melkein kaksisataa vuotta sitten.

Austenin kirjat ovat romanttisia ja säädyllisiä, mutta myös täynnä huumoria. Tässä kirjassa on myös selvää romaanien kliseiden parodiointia. Kirjailija mm. kertoo, ettei mikään Catherinen lapsuudessa viitannut siihen, että hänestä tulisi kirjan sankaritar, koska tämän isä ei ollut hunningolla eikä hänellä ollut taipumusta pitää tyttäriään telkien takana eikä äitikään ollut kuollut Catherinen syntyessä. 

Catherine pääsee perhetuttujen mukana Bathiin, jonne tuohon aikaan mentiin juomaan terveysvesiä ja seurustelemaan. Catherinekin solmii uusia tuttavuuksia ja mm. pääsee vierailemaan oikeassa vanhassa linnassa. Kauhuromantiikan ystävänä Catherine odottaa salakäytäviä ja kummituksia, mutta niiden suhteen linna tuottaa pettymyksen. Muuten vierailussa on kyllä jännitystä. 

Pidin tästä kirjasta, vaikka en sanoisi sitä Jane Austenin parhaaksi.