Umberto Eco: Ruusun nimi. (Il nome della rosa 1980.) Suom. Aira Buffa.WSOY, 2015 (pokkari). 735 sivua.Uutinen Umberto Econ kuolemasta muistutti minulle, että olen jo kauan suunnitellut lukevani Ruusun nimen, mutta jostain syystä se vain on jäänyt tekemättä.
Sherlock Holmes ja Watson ... tarkoitan siis fransiskaanimunkki ja entinen inkvisiittori William Baskerville apunaan bediktiininoviisi Adson selvittävät benediktiiniläisluostarissa tapahtuneita murhia. Adson myös kirjaa tapahtumat.
Munkkeja kuolee yksi toisensa jälkeen ja salaisuudet vaikuttavat liittyvän luostarin kirjastoon. Samaan aikaan pitäisi neuvotella sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytettyjen munkkiveljeskuntien välille.
Paikoin pitkät latinankieliset lausumat eivät avaudu kunnolla minun latinantaidollani, mulla kyllä tarina etenee, vaikkei joka sanaa ymmärtäisikään. Kirjan lopussa on jonkun verran käännöksiä, mutta eihän niitä kesken lukemisen viitsisi selata.
Tekstiin on jäänyt joitakin ylimääräisiä tavuviivoja satunnaisiin kohtiin. Varsin mitätön asia, mutta joka kerta pysähdyn harmistuneena.
Kirjan tapahtumat ovat mielenkiintoiset itsessäänkin, mutta hienointa kirjassa on 1300-luvun ihmisen ajatusmaailman ja hengellisen varmuuden ja epävarmuuden kuvaus. Ihan liian monissa kirjoissa historiallisessa miljöössä elävä ihminen ajattelee ja toimii ikäänkuin olisi vain siirretty tästä ajasta toiseen aikaan nykyaikaisine ajatuksineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti